Canterbury

Canterbury
Canterburyn tuomiokirkko (1070–1834).
Vaakuna
51°16′41″N, 1°04′41″E
Valtio	Yhdistynyt kuningaskunta
Osa	Englanti
Alue	Kaakkois-Englanti
Kreivikunta	Kent
Kaupunkipiiri	Canterbury
Maantiede
Kokonaispinta-ala	14 km²
Metropolialue	75 km²
Väestö
Väkiluku (2021)	55 000
Väestötiheys	4 053 as./km²
Metropolialue	71 000
Metropolialueen väestötiheys	956 as./km²
www.canterbury.gov.uk
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Canterbury on noin 55 000 asukkaan katedraalikaupunki (city) Kentin kreivikunnassa Kaakkois-Englannissa. Kaupunki muodostaa lähikyliensä kanssa yhtenäisen kaupunkialueen, jossa elää noin 71 000 ihmistä. Hallinnollisesti Canterbury on samannimisen kaupunkipiirin keskus, mutta sillä ei ole kunnallista itsehallintoa (unparished area).

Canterbury tunnetaan keskiajalta periytyvistä kapeista kaduistaan ja normannien rakentamasta tuomiokirkosta. Kirkko toimii Englannin kirkon piispanistuimena ja koko anglikaanisen kirkkoyhteisön pääkirkkona. Tuomiokirkon perusti Augustinus Canterburylainen vuonna 597, ja siitä tuli merkittävä pyhiinvaelluskohde keskiajalla arkkipiispa Thomas Becketin murhan jälkeen. Kirjailija Geoffrey Chaucer kuvasi kaupunkiin matkaavia pyhiinvaeltajia 1300-luvulla klassikkoteoksessaan Canterburyn tarinoita. Vuonna 1988 tuomiokirkko valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi yhdessä Pyhän Augustinuksen luostarin ja Pyhän Martin kirkon kanssa.

Canterbury on myös merkittävä yliopistokaupunki, jossa opiskelijoita on väkilukuun nähden paljon. Kaupungissa on kampukset Kentin yliopistolla, Canterbury Christ Church Universitylla ja University for the Creative Artsilla.

Historia

Canterburyn synty ja roomalaiskausi

Durovernumin kartta.

Ennen roomalaisten tuloa Britanniaan nykyisen Canterburyn paikalla sijaitsi cantiacien linnoituskaupunki. Se oli perustettu Stourjoen ylityspaikan läheisyyteen noin 30 vuotta eaa. Kaupungista on säilynyt jäänteitä asumuksista, ojista, sorateistä ja savenottopaikoista.

Roomalaiset aloittivat Britannian valloituksen keisari Claudiuksen käskystä vuonna 43 ja perustivat cantiacien asuinpaikalle sotilasleirin. Leiri tunnettiin nimellä Durovernum Cantiacorum, joka tarkoittaa ’cantiacien linnaketta lepikossa’. Tukikohta sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla Lontooseen johtavan päätien varrella, ja siitä päätettiin tehdä alueellinen keskus. Roomalaiset laajensivat kaupunkia vuosina 110–120 rakentamalla sinne civitas-kaupungeille ominaisen säännöllisen ruutukaavan sekä julkisia rakennuksia, kuten kylpylän ja teatterin. Vuoden 270 tienoilla kaupunki ympäröitiin muurilla, kun yhteenotot saksien kanssa lisääntyivät ja Rooman valtakunnassa alkoi esiintyä sisäisiä levottomuuksia.

Roomalaisten sotilaallinen läsnäolo Britanniassa väheni 200-luvulta alkaen ja päättyi vuonna 410 keisari Honoriuksen määräyksestä. Roomalaisten lähtöä seuranneesta ajasta on säilynyt tietoa vain niukasti. Canterbury ei autioitunut, toisin kuin osa Britannian roomalaiskaupungeista, mutta elämä kaupungissa muuttui huomattavasti. Tumma maakerros, joka on kertynyt roomalaisten jäänteiden päälle, viittaa siihen, että yhä useampi asukas siirtyi maatalouden pariin.

Anglosaksien aika ja kristinuskon vakiintuminen

Augustinus Canterburylainen, Lanfranc, Anselm Canterburylainen ja Thomas Cranmer Canterburyn tuomiokirkon sisäänkäynnin yläpuolella.

Roomalaisten poistuttua Britanniasta maan itäosiin alkoi saapua germaanisia heimoja Pohjois-Saksasta ja Etelä-Skandinaviasta. Pohjois-Tanskan Jyllannista lähteneet juutit perustivat 400-luvulla Kaakkois-Englantiin Kentin kuningaskunnan, jonka pääkaupunkina toimi 500-luvulta lähtien Canterbury, tai kuten sitä tuolloin kutsuttiin, Cantwara-burh.

Vuonna 597 paavi Gregorius Suuri lähetti Britanniaan Augustinuksen ja 40 muuta munkkia käännyttämään anglosakseja kristinuskoon. Pakanallinen kuningas Ethelbert otti heidät suopeasti vastaan, luultavasti siksi, että hänen frankkilainen vaimonsa Bertha oli kristitty. Kuningas antoi munkkien asettua Canterburyyn ja salli heidän käyttää kirkollisiin toimituksiinsa Pyhän Martin kirkkoa, joka oli aiemmin toiminut kuningattaren yksityiskappelina.

Jouluun mennessä Augustinus ja hänen seurueensa olivat käännyttäneet yli kymmenentuhatta anglosaksia kristityiksi. Lopulta myös Ethelbert kääntyi kristinuskoon, ja Augustinuksesta tuli Canterburyn ensimmäinen arkkipiispa. Canterburyyn perustettiin Pyhän Pietarin ja Paavalin luostari, joka pyhitettiin myöhemmin Augustinukselle.

Viikinkien ryöstöretket Kentiin alkoivat vuonna 835 ja jatkuivat vuoteen 855. Canterbury oli tuolloin vakiinnuttanut asemansa anglosaksien kirkollisena keskuksena ja kasvanut vauraaksi ja runsasväkiseksi kaupungiksi. Daanit ryöstivät sen vuosina 842 ja 851. Uusi ryöstöaalto alkoi 991 ja kesti vuoteen 1012. Vuonna 1011 viikingit piirittivät Canterburya 20 päivän ajan, minkä jälkeen he ottivat arkkipiispa Alphegen, kruununvoudin ja muita kaupungin merkkihenkilöitä panttivangeiksi. Lopulta he polttivat tuomiokirkon ja suurimman osan kaupungin rakennuksista.

Normannivalloitus ja keskiajan mullistukset

Stourjoki ja keskiaikainen Westgate.

Canterbury säilyi hävitykseltä normannivalloituksessa, joka alkoi vuonna 1066. Kaupungin asukkaat, muistellen viikinkien aiheuttamia tuhoja, antautuivat Vilhelm Valloittajan joukoille ilman vastarintaa. Kun tuomiokirkko tuhoutui tulipalossa vuonna 1067, normannit rakensivat sen uudelleen kivestä vuoteen 1077 mennessä. Arkkipiispa Thomas Becketin murhan jälkeen vuonna 1170 tuomiokirkosta tuli merkittävä pyhiinvaelluskohde. Vuonna 1174 kirkkoa vaurioitti jälleen tulipalo, minkä jälkeen sen kuoriin rakennettiin Pyhän Kolminaisuuden kappeli Becketin palvontapaikaksi. Normannit rakensivat myös Canterburyn linnan, mutta sen sotilaallinen merkitys väheni Doverin linnan valmistuttua.

Vuonna 1348 musta surma saapui Canterburyyn ja tappoi puolet kaupungin kymmenestätuhannesta asukkaasta. Rutto ja siitä seurannut työvoimapula kiristivät jännitteitä, kun talonpojat vaativat parempia työoloja ja palkkoja. Tämä johti lopulta talonpoikaiskapinaan Kaakkois-Englannissa vuonna 1381. Kapinalliset hyökkäsivät ensin Canterburyyn ja jatkoivat sitten Lontooseen Wat Tylerin johdolla. Siellä he surmasivat arkkipiispa Simon Sudburyn ja valtion rahastonhoitaja Robert Halesin, ennen kuin nuori kuningas Rikhard II onnistui pysäyttämään kapinan.

Canterbury sai itsenäisen kreivikunnan aseman vuonna 1448, kun kuningas Henrik VI myönsi kaupungille perustamiskirjan. Samalla sen voudit saivat Kentin suurseriffiltä oikeudet veronkantoon ja muihin hallinnollisiin tehtäviin. Edvard IV, Henrik VI:n seuraaja, vahvisti vuonna 1461 Canterburyn aseman katedraalikaupunkina ja myönsi sille oikeuden valita oman seriffinsä. 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa kaupungin väkiluku oli kuitenkin yhä vain 3 000 asukasta, sama kuin roomalaisvallan aikana.

Reformaatio ja kaupungin kasvu

Hugenottikankurien talo Canterburyssa.

Englannin parlamentti sääti vuonna 1534 suprematialain, joka teki kuningas Henrik VIII:sta Englannin kirkon päämiehen. Suprematialain nojalla Henrik lakkautti vuosina 1536–1540 Englannin luostarilaitoksen ja takavarikoi sen omaisuuden kruunulle. Myös Pyhän Augustinuksen luostari suljettiin, ja vuonna 1538 kuningas määräsi Thomas Becketin haudan tuhottavaksi. Tämä lopetti 350 vuotta jatkuneen pyhiinvaellusten perinteen Canterburyyn.

Ensimmäinen protestanttinen Canterburyn arkkipiispa Thomas Cranmer loi perustan anglikaaniselle kirkolle vuonna 1551 julkaisemillaan 42 artiklalla. Hänen työnsä keskeytyi katolisen kuningatar Marian noustua valtaan; Maria poltti Cranmerin kerettiläisenä roviolla. Englanti vakiintui lopullisesti protestanttiseksi Marian sisarpuolen Elisabetin hallituskaudella.

1500- ja 1600-luvuilla Englanti otti vastaan tuhansia protestantteja, jotka pakenivat uskonnollisia vainoja Alankomaista ja Ranskasta. Canterburyyn saapui 1560-luvulta alkaen ranskankielisiä valloneja ja myöhemmin myös pohjoisranskalaisia hugenotteja. Tulijat otettiin pääosin hyvin vastaan, ja heille sallittiin omien uskonnollisten menojensa harjoittaminen tuomiokirkon kryptassa. Monet pakolaisista olivat taitavia kankureita, mikä elvytti pyhiinvaeltajien katoamisesta pahoin kärsinyttä kaupungin taloutta. 1500-luvun lopulla Canterburyssä oli noin 6 000–9 000 asukasta, joista jopa 2 500 oli uskonnollisia pakolaisia Manner-Euroopasta. Pakolaisten määrä väheni Nantesin ediktin (1598) jälkeen, mutta alkoi jälleen kasvaa 1620-luvulla, kun hugenottien tärkeä tukikohta La Rochelle kukistui.

Canterburyn linnan rauniot.

Englannin sisällissodan aikana Canterbury pysyi aluksi neutraalina eikä ollut kummankaan osapuolen hallinnassa. Tilanne muuttui vuonna 1647, kun puritanismia kannattava parlamentti kielsi joulujumalanpalvelukset. Tämä sai kaupungin asukkaat kapinoimaan ”Jumalan, Kaarle I:n ja Kentin puolesta”. Parlamentaristien joukot kuitenkin valtasivat kaupungin seuraavana vuonna. Englannin restauraation (1660) jälkeen kuningas Kaarle II osallistui juhlakulkueeseen, joka symboloi monarkian paluuta. Kulkue kulki Pyhän Augustinuksen luostarilta tuomiokirkolle.

Nantesin ediktin kumoaminen vuonna 1685 toi Englantiin uuden pakolaisaallon Ranskasta. Vaikka suurin osa pakolaisista asettui Lontooseen, myös Canterbury sai uusia asukkaita. He toivat mukanaan silkinvalmistuksen taidon, toisin kuin aiemmat tulijat, jotka olivat keskittyneet villakankaan valmistukseen. Monet uusista hugenoteista eivät kuitenkaan sopeutuneet Canterburyyn ja muuttivat myöhemmin Lontoon Spitalfieldsiin.

1700- ja 1800-lukujen vaihteessa Canterburyn keskiaikaisia kaupunginportteja purettiin liikenteen sujuvoittamiseksi, mutta Westgate säilyi. Myös Canterburyn linnan ulkovarustukset purettiin, ja vuonna 1826 linna vuokrattiin kaupungin kaasu- ja vesilaitokselle. Keskustornia käytettiin muun muassa hiilivarastona. Kaupungin kasvu oli nopeaa: vuonna 1830 asukasluku oli noussut jo 14 000:een. Samana vuonna valmistui Whitstablen rautatie, joka oli maailman ensimmäinen säännöllistä matkustajaliikennettä tarjoava rata. Sillä liikennöivät George ja Robert Stephensonin suunnittelemat Invicta-veturit. Ratayhteys Lontooseen avattiin vuonna 1844.

Sota ja nykyaika

Butter Market tuomiokirkon edustalla.

Toisen maailmansodan aikana Canterbury joutui saksalaisten pommitusten kohteeksi 1. kesäkuuta 1942. Hyökkäys oli osa niin kutsuttuja Baedeker-pommituksia, joissa saksalaiset iskivät kulttuurihistoriallisesti merkittäviin kohteisiin Britanniassa. Pommitusten nimi viittaa Baedekerin matkaoppaaseen, jonka väitetään ohjanneen kohdevalintoja. Hyökkäykset olivat Hitlerin kosto brittien aiheuttamista pommitustuhoista Lyypekissä ja Kölnissä. Canterburyn pommitukset vaativat 43 kuolonuhria ja 100 loukkaantunutta. Rakennuksia tuhoutui 800, mutta tuomiokirkko säilyi lähes vahingoittumattomana.

Vuonna 1944 arkkitehti Charles Holden laati suunnitelman Canterburyn modernisoimiseksi. Suunnitelma sisälsi kehätien, matkakeskuksia ja julkisia rakennuksia, mutta sen toteuttaminen olisi vaatinut useiden vanhojen rakennusten purkamista. Tämä herätti laajaa vastustusta, ja suunnitelma hylättiin. Kaupungin kehittämiseksi hyväksyttiin myöhemmin pienempiä suunnitelmia, jotka ovat muovanneet merkittävästi sen yleisilmettä.

Vuonna 2005 avatun Whitefriarsin ostoskeskuksen rakentamisen aikana suoritettiin laajamittaisia arkeologisia kaivauksia, jotka tunnetaan nimellä The Big Dig. Kaivauksissa paljastui muun muassa roomalainen vallinsarvi, anglosaksisia talonpohjia sekä jäänteitä augustinolaisesta munkkiluostarista, joka sijaitsi ostoskeskuksen paikalla keskiajalla.

Lähteet

• Hornblower, Simon & Spawforth, Anthony (toim.): The Oxford classical dictionary. Oxford: Oxford University Press, 1999. ISBN 0-19-866172-X

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Canterbury Wikimedia Commonsissa