Eric Norin
Eric Norin | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 22. lokakuuta 1991 Täby, Ruotsi |
Kansalaisuus | Ruotsi |
Jääkiekkoilija | |
Pelipaikka | puolustaja |
Maila | oikea |
Pituus | 182 cm |
Paino | 78 kg |
Seura | |
Seura | AIK IF |
Sarja | HockeyAllsvenskan |
Pelinumero | 47 |
Pelaajaura | |
Pääsarjaura | 2010– |
Aik. seurat |
Almtuna IS (Allsv.) HC Vita Hästen (Ruotsi I) Brynäs IF (SHL) Tappara (SML) |
Eric Norin (s. 22. lokakuuta 1991 Täby, Ruotsi) on ruotsalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa kotimaansa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla HockeyAllsvenskan-joukkue AIK IF:ssä. Hän laukoo oikealta.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Norin on IFK Täbyn kasvatti. Hän siirtyi juniorina sittemmin SDE HF:ään. Kaudeksi 2008–2009 Norin siirtyi AIK IF:n J18-junioreihin, joiden tehokkain puolustaja hän oli J18 Allsvenskanissa tehoilla 4+6=10.[2] Norin voitti kauden päätteeksi sarjan mestaruuden. Kaudella 2010–2011 hän oli AIK:n J20-junioreiden tehokkain puolustaja tehoilla 10+17=27,[3] joilla Norin sijoittui koko J20 SuperElitin puolustajien pistepörssissä neljänneksi.[4] Hän voitti myös koko sarjan jäähypörssin 173 minuutillaan. Norin debytoi samalla kaudella myös AIK:n Elitserien-joukkueessa, jossa hän pelasi 11 runkosarjaottelua tehden kaksi syöttöpistettä.[1] Norin sai tililleen ensimmäisen Elitserien-ottelunsa 23. marraskuuta 2010 vieraissa Färjestad BK:ta vastaan, mutta hän jäi kuitenkin ilman peliaikaa. Norin sai ensimmäiset jääaikansa kuitenkin toisessa ottelussaan 29. marraskuuta 2010 Brynäs IF:ää vastaan. Hän pelasi ottelussa 8.35 minuuttia.[5]
Maaliskuussa 2011 AIK lainasi Norinin kaudeksi 2011–2012 Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle HockeyAllsvenskan-joukkue Almtuna IS:ään.[6] Hänen ensimmäinen kokonainen kautensa miesten peleissä toi 42 runkosarjaottelussa tehot 2+5=7. Kaudeksi 2012–2013 Norin teki Almtunan kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Kaudeksi 2013–2014 hän siirtyi sarjatasoa alemmas Ruotsin I-divisioonan HC Vita Hästeniin. Norin oli kuudella osumallaan joukkueen eniten maaleja tehnyt puolustaja Maksim Matushkinin kanssa.[7] Vita Hästenin kausi päättyi sarjanousuun Allsvenskaniin. Norin palasi kaudeksi 2014–2015 kaksivuotisella sopimuksella AIK:hon, joka oli puolestaan pudonnut Allsvenskaniin.[8] Kaudeksi 2016–2017 hän palasi kaksivuotisella sopimuksella Almtunaan.[9] Norin voitti joukkueen sisäisen tehotilaston lukemalla +18.[10] Kaudeksi 2017–2018 hän palasi kuitenkin kaksivuotisella sopimuksella AIK:hon.[11] Norin oli neljällä osumallaan joukkueen eniten maaleja tehnyt puolustaja.[12] Hän voitti myös koko Allsvenskanin tehotilaston lukemalla +24.[1]
Norin ei jatkanut AIK:ssa enää toista sopimuskauttaan, vaan hän siirtyi kaudeksi 2018–2019 kaksivuotisella sopimuksella pelaamaan SHL:ää (ent. Elitserien) Brynäs IF:n riveihin.[13] Norin kuitenkin joutui leikkaushoitoa vaatineen olkapäävamman vuoksi viiden runkosarjaottelun jälkeen ja hän palasi kaukaloihin vasta yli viisi kuukautta myöhemmin helmikuussa 2019.[14] Norin pelasi kauden aikana lopulta vain 13 runkosarjaottelua tehden kolme syöttöpistettä. Ensimmäisellä täysimittaisella SHL-kaudellaan 2019–2020 hän teki 51 runkosarjaottelussa tehot 2+9=11.[1] Norin teki SHL-uransa avausmaalin 1. lokakuuta 2019 Djurgårdens IF:ää vastaan.[15] Hänen osumansa jäi Brynäsin 4–3-voittoon päättyneen ottelun voittomaaliksi.[16]
Kaudeksi 2020–2021 Norin siirtyi vuoden mittaisella ja try-outin sisältävällä sopimuksella SM-liigajoukkue Tapparaan.[17] Hän pelasi siellä kuusi ottelua ilman tehopisteitä, kunnes lokakuun lopulla seura vahvisti Norinin jääneen ilman jatkosopimusta.[18] Marraskuun lopulla hän palasi loppukauden kattavalla sopimuksella AIK:n Allsvenskan-joukkueeseen.[19]
Tilastot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Runkosarja | Pudotuspelit | |||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi | Joukkue | Liiga | O | M | S | Pist. | RM | O | M | S | Pist. | RM | ||
2010–2011 | AIK IF | Elitserien | 11 | 0 | 2 | 2 | 2 | – | – | – | – | – | ||
2011–2012 | Almtuna IS | Allsvenskan | 42 | 2 | 5 | 7 | 8 | – | – | – | – | – | ||
2012–2013 | Almtuna IS | Allsvenskan | 49 | 2 | 7 | 9 | 28 | – | – | – | – | – | ||
2013–2014 | HC Vita Hästen | Ruotsi I | 38 | 6 | 12 | 18 | 32 | – | – | – | – | – | ||
2014–2015 | AIK IF | Allsvenskan | 30 | 1 | 10 | 11 | 10 | – | – | – | – | – | ||
2015–2016 | AIK IF | Allsvenskan | 48 | 3 | 16 | 19 | 12 | – | – | – | – | – | ||
2016–2017 | Almtuna IS | Allsvenskan | 50 | 4 | 12 | 16 | 18 | – | – | – | – | – | ||
2017–2018 | AIK IF | Allsvenskan | 36 | 4 | 12 | 16 | 24 | – | – | – | – | – | ||
2018–2019 | Brynäs IF | SHL | 13 | 0 | 3 | 3 | 6 | – | – | – | – | – | ||
2019–2020 | Brynäs IF | SHL | 51 | 2 | 9 | 11 | 20 | – | – | – | – | – | ||
2020–2021 | Tappara | SM-liiga | 6 | 0 | 0 | 0 | 4 | – | – | – | – | – | ||
AIK IF | Allsvenskan | |||||||||||||
3 kautta | yhteensä | Elitserien/SHL | 75 | 2 | 14 | 16 | 28 | – | – | – | – | – | ||
6 kautta | yhteensä | Allsvenskan | 255 | 16 | 62 | 78 | 100 | – | – | – | – | – | ||
1 kausi | yhteensä | SM-liiga | 6 | 0 | 0 | 0 | 4 | – | – | – | – | – |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eric Norin The Internet Hockey Databasessa (englanniksi)
- Eric Norin Eurohockey.com. (englanniksi)
- Eric Norin Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Eric Norin Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - AIK J18 (Tilastoihin puolustajaksi merkitty Patric Gozzi pelasi tuolloin hyökkääjänä.) eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - AIK J20 (Tilastoihin puolustajaksi merkitty Patric Gozzi pelasi tuolloin hyökkääjänä.) eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Elite Prospects - J20 SuperElit Stats 2010-2011 (Tilastoihin puolustajaksi merkityt Patric Gozzi ja Sebastian Ottosson pelasivat tuolloin hyökkääjinä.) eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Eric Norin SHL.se. SHL AB. Viitattu 6.8.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Meisels, Daniel: AIK lånar ut femma till Almtuna Hockeysverige.se. 27.3.2011. NewsMe. Viitattu 6.8.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Elite Prospects - HC Vita Hästen eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Norin och Nordström klara för AIK: ”Potential” aikhockey.se. 27.3.2011. AIK Ishockey AB. Viitattu 6.8.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Pehrsson, Tobias: PRESSRELEASE: Första nyförvärvet signerat almtuna.com. 5.4.2016. Almtuna IS Ishockey AB. Viitattu 6.8.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Elite Prospects - Almtuna IS eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Hemvändare förstärker AIK Hockey aikhockey.se. 25.3.2017. AIK Ishockey AB. Viitattu 6.8.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Elite Prospects - AIK eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Lith, Elin: Brynäs IF värvar backen Eric Norin brynas.se. 4.7.2018. Brynäs AB. Viitattu 6.8.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Karlsson, Måns: ”Läkarna sa fem månader – men vi försökte göra det på tre” Hockeysverige.se. 1.3.2019. NewsMe. Viitattu 6.8.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Eric Norin SHL.se. SHL AB. Viitattu 6.8.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Landl, Lukas: Norin fixade trendbrott för Brynäs SHL.se. 1.10.2019. SHL AB. Viitattu 6.8.2020. (ruotsiksi)
- ↑ Seppä, Lassi: Tappara vahvistuu kahdella puolustajalla − Blake Parlett palaa kirvesrintoihin Jatkoaika.com. 31.7.2020. Jatkoaika r.y. Viitattu 7.8.2020.
- ↑ Eric Norin ei jatka Tapparassa tappara.fi. 27.10.2020. Tamhockey Oy. Viitattu 27.10.2020.
- ↑ Pönniö, Toni: Jälleen töitä: Tapparassa pahasti pettänyt puolustaja löysi uuden joukkueen suomikiekko.com. 30.11.2020. Nordic Sport Media. Viitattu 30.11.2020.