Etana

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Punasiruetana (Arion rufus).

Etana on nimitys, jota tavallisimmin käytetään kaikista täysin tai lähes kuorettomista maakeuhkokotiloista (Stylommatophora).[1][2][3][4] Etanat eivät muodosta yhtenäistä taksonomista ryhmää, vaan monet eri maakeuhkokotiloiden kehityshaarat ovat itsenäisesti mennettäneet kuorensa evoluution myötä.[5] Etanoiksi kutsuttuja lajeja on muun muassa siruetanoiden (Arionidea) ja harjaetanoiden (Limacidae) heimoissa. Toisinaan nimitystä etanat on kuitenkin käytetty myös maakeuhkokotiloiden lahkon suomenkielisenä nimenä, jolloin se käsittää myös kuorellisia lajeja.[6][7][8] Kuorettomia merikotiloita kutsutaan merietanoiksi.

Muista kotiloista poiketen etanoilla ei ole kalkkikuorta, mutta niiden selässä on kalkkikilpi.[7]

Suomessa esiintyvistä etanoista yleisin on metsäetana (Arion fuscus), suurin ukkoetana (Limax cinereoniger). Puutarhoissa tuhoa aiheuttavista etanoista huomattavin on valepeltoetana (Deroceras reticulatum).[2]

Etanat ravintona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimitystä etana käytetään myös ravintona käytettävistä kotiloista. Tässä merkityksessä nimitys on kuitenkin harhaanjohtava, sillä useimmat syötävät lajit ovat kuorellisia.

Symboliikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etanan hitauden vuoksi nahjusmaista ihmistä verrataan siihen. ”Katsella kuin etana” tarkoittaa katsomista silmät tapillaan.[8] Etanaa on pidetty kansanperinteessä sään ennustajana (”etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta”).[9][8] Koska viinitarhojen etanat piiloutuvat kalkkikuoren sisälle, mutta tulevat sieltä talven tai kuivuuden jälkeen ulos, etanaa on pidetty Kristuksen ylösnousemisen vertauskuvana.[10] Etana kantaa ”taloaan”, ”koko omaisuuttaan”, aina selässään, joten siitä on tullut myös tyytyväisyyden symboli.[11]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 1. Aarnikotka–Iibikset, s. 198–200. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01065-4
  2. ↑ a b ”Kotilot ja etanat”, Otavan suuri ensyklopedia, 4. osa (Juusten–Kreikka), s. 3210–3212. Otava, 1978. ISBN 951-1-04658-6
  3. ↑ Tiainen, Jorma O: Koululaisen tietosanakirja, s. 335. Jyväskylä: Gummerus, 1992. ISBN 951-20-4045-X
  4. ↑ Leo Lehtonen, Pekka Nuorteva, Pertti Seiskari: ”Kotilot – kierteisiä kakkikuorta kantavia nilviäisiä”, Eläinoppi 2, s. 38. WSOY, 1972. ISBN 951-0-04903-4
  5. ↑ Sturm, Charles F. & Pearce, Timothy A. & Valdés, Ángel (toim.): The Mollusks: A Guide to Their Study, Collection, and Preservation, s. 263. Boca Raton, Florida: Universal Publishers, 2006. ISBN 1-58112-930-0 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.9.2019). (englanniksi)
  6. ↑ Tietosanakirja. 2. Confrater–Haggai, s. 876. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1910. Teoksen verkkoversio.
  7. ↑ a b ”Etanat”, Factum : uusi tietosanakirja, 2. osa (Dio–Håv), s. 122. Weilin & Göös, 2003. ISBN 951-35-6641-2
  8. ↑ a b c ”Etana”, Nykysuomen sanakirja, 1. osa (A–K). (Näistä lähteissä ei mainita nimeä maakeuhkokotilot, mutta yhtäpitävästi kaikissa kolmessa hakusanan ”etana” kohdalla esiintyy myös tieteellinen nimi Stylommatophora.) Suomalaisen kirjallisuuden seura, WSOY, 1989. ISBN 951-0-09105-7
  9. ↑ Juhani Rinne, Jarmo Koistinen, Elena Saltikoff: ”Sää ja perimätieto: Kasvikunta, eläinkunta”, Suomalainen sääkirja: etanasta El Niñoon, s. 127. Yhtyneet kuvalehdet OY, 1998. ISBN 951-9435-93-X
  10. ↑ Karl Veitschegger: Tiersymbolik in Bibel und christlicher Tradition http://members.aon.at/veitschegger/texte/tiersymbole.htm. 2001. Viitattu 10.2.2019. (saksa)
  11. ↑ Pentti Lempiäinen: Suuri symbolikirja. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Koivunen, A., Malinen P., Ormio, H., Terhivuo, J. & Valovirta I.: Suomen kotilot ja etanat : Opas maanilviäisten maailmaan. (376 s) Helsinki: Hyönteistarvike Tibiale Oy, 2014. ISBN 978-952-67544-6-8
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Etana&oldid=22774423”