Filip Schwabenilainen
Filip Svaabilainen (saks. Philipp von Schwaben); (helmikuu/maaliskuu 1177/1178[1] Pavia – 21. kesäkuuta 1208 Bamberg) oli Saksan kuningas ja Svaabian herttua.[1]
Suku, avioliitto ja lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Filip oli Fredrik I Barbarossan ja tämän puolison Burgundin kreivitär Beatricen (1143–1184) viides ja nuorin poika. Hän kuului Staufer-sukuun. Filipin veli oli keisari Henrik VI. Filip avioitui toukokuussa 1197 Bysantin keisari Isaak II Angeloksen tyttären, Irene Angeluksen kanssa,[1] joka oli jäänyt leskeksi. Heille syntyi neljä tytärtä:
- Maria (1196–1235) avioitui Brabantin herttua Henrik II:n kanssa
- Beatrice (1198–1212) avioitui keisari Otto IV:n kanssa[1]
- Kunigunde (1200–1248) avioitui Böömin kuningas Venceslaus I:n kanssa[1]
- Elisabeth/Beatrice nuorempi (1203–1235) avioitui Kastilian kuningas Ferdinand III:n kanssa.[1]
Piispa, herttua
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Filip oli nuorimpana poikana tarkoitettu astumaan kirkon palveluksen. Hänet valittiin Würzburgin piispaksi vuonna 1190 tai 1191. Pian veljensä Friedrichin kuoleman jälkeen vuonna 1191 hän jätti kirkollisen uransa. Toinen veli, Pyhän Rooman keisari Henrik VI nimitti hänet vuonna 1195 Toscanan herttuaksi ja vuonna 1196 Svaabian herttuaksi. Filip valittiin Saksan kuninkaaksi 8. maaliskuuta 1198 ja kruunattiin Mainzissa 8. syyskuuta samana vuonna.[1]
Kuningas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Henrik VI kuoli syyskuussa 1197, hänen poikansa, tuleva keisari Fredrik II oli alle kolmevuotias, eivätkä Saksan ruhtinaat halunneet hyväksyä häntä kuninkaaksi. Hohenstaufeneille suotuisat ruhtinaat valitsivat Filipin Saksan kuninkaaksi maaliskuussa 1198. Vastapuolue, jota johti Kölnin arkkipiispa Adolf, valitsi kuninkaaksi Oton, Braunschweigin, Baijerin ja Saksin herttua Henrik III Leijonan pojan kilpailevasta Welf-dynastiasta saman vuoden kesäkuussa. Arkkipiispa Adolf kruunasi Oton seremonialle sopivassa paikassa Aachenin tuomiokirkosssa. Toinen prelaatti kruunasi Filipin vasta syyskuussa 1198 Mainzin tuomiokirkossa.[1]
Tätä seuranneessa sisällissodassa Hohenstaufenit menestyivät aluksi. Vuonna 1201 paavi Innocentius III kuitenkin tunnusti Oton kuninkaaksi ja erotti Filipin kirkon yhteydestä (ekskommunikaatio). Filipin omaisuus palautettiin vasta vuonna 1204 Oton kannattajien puolelta tulleiden loikkausten vuoksi, joista yksi oli Kölnin arkkipiispa Adolf. Kesäkuussa 1205 Adolf kruunasi Filipin Aachenissa.[1]
Kölnin kaupunki, joka arkkipiispastaan huolimatta oli ollut Oton puolella, valloitettiin tammikuussa 1207, ja Oton kuninkuus näytti menetetyltä. Vuoden 1207 lopulla Filip tarjoutui antamaan Otolle yhden tyttäristään puolisoksi ja sitouttamaan hänet joko Svaabian herttuakuntaan tai Arlesin kuningaskuntaan. Otto toivoi saavansa taloudellista, ellei jopa sotilaallista tukea Englannin ja Tanskan kuninkailta ja hylkäsi tarjouksen. Tästä huolimatta solmittiin aselepo, joka kesti seuraavan vuoden kesäkuuhun asti.[1]
Vuonna 1208 paavi Innocentius III tunnusti Filipin kuninkaaksi ja lupasi kruunata hänet keisariksi. Filip, joka oli mobilisoinut armeijansa Bambergiin hyökätäkseen Ottoa vastaan, odotti aselevon päättymistä kesäkuussa . Tällöin Baijerin pfalzkreivi Otto von Wittelsbach murhasi hänet, koska hän oli kieltäytynyt antamasta yhtä tyttäristään tälle puolisoksi.[1]
Bambergin tuomiokirkon sisäänkäynnissä sijaitsevaa tuntematonta henkilöä esittävää ratsastajapatsaan on arveltu mahdollisesti esittävän häntä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Edeltäjä: Henrik VI |
Saksan kuningas 1198–1208 |
Seuraaja: Otto IV |
|