Gustaf Magnusson
| Gustaf Erik "Eka" Magnusson | |
|---|---|
 Gustaf Erik Magnusson |
|
| Henkilötiedot | |
| Ammatti | Sotilas, pankinjohtaja |
| Vanhemmat | Leopold Magnusson ja Maria Häll |
| Lapset | Eriikka Magnusson |
| Sukulaiset | Aarno Kahma (velipuoli), Nanna Häll (täti) |
| Muut tiedot | |
| Koulutus | Kadettikoulu |
Gustaf Erik ”Eka” Magnusson (8. joulukuuta 1902 Alatornio – 27. joulukuuta 1993 Helsinki) oli suomalainen kenraalimajuri ja Mannerheim-ristin ritari.[1] Hän toimi toisessa maailmansodassa Lentolaivue 24:n ja Lentorykmentti 3:n komentajana, lensi 158 sotalentoa ja ampui alas 5½ vastustajan lentokonetta.[2][3] Magnussonista on käytetty lempinimeä Eka.[4]
Elämä ja sotilasura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Magnusson syntyi Ylitorniolla, nykyisessä Lapin maakunnassa. Hänen vanhempansa olivat yli-isännöitsijä Gustaf Leopold Magnusson ja Maria Elisabeth Häll. Hän osallistui sisällissotaan 1918 valkoisten puolella kiväärimiehenä ja osallistui Kuopion, Tampereen ja Viipurin taisteluihin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1923 Kuopion klassillisesta lukiosta. Suoritettuaan asevelvollisuutensa Pohjois-Savon rykmentissä Magnusson pyrki Kadettikouluun, jonka kurssille numero 6 hänet hyväksyttiin 1. joulukuuta 1923. Kurssin suoritettuaan Magnusson komennettiin vänrikiksi ylennettynä Erilliseen Merilentolaivueeseen 30. syyskuuta 1925. Magnusson ylennettiin luutnantiksi 14. toukokuuta 1927. Magnusson palveli 1930-luvulla muun muassa ilmavoimien esikunnassa sekä Maalentoeskaaderissa. Kapteeniksi hänet ylennettiin 30. marraskuuta 1932. [1] [5]
Vuosina 1936–37 Magnusson oli kaksi kertaa komennettuna Hollantiin, jossa hänen tehtävänään oli koelentää Suomen ilmavoimille tarjottuja koneita ja arvioida niiden ilmataistelukelpoisuutta ja lento-ominaisuuksia. Vuonna 1938 Magnusson oli kolme kuukautta komennuksella Saksassa, jossa hän tutustui muun muassa saksalaisten hävittäjätaktiikkaan.[6]
Magnusson nimitettiin Lentolaivue 24:n komentajaksi 21. marraskuuta 1938. Talvisodan aikana hänet ylennettiin majuriksi ja hän lensi sotalentoja laivueensa mukana saavuttaen neljä ilmavoittoa. Jatkosodan alkupuolella, 10. marraskuuta 1941, Magnusson ylennettiin everstiluutnantiksi, ja samalla häneltä kiellettiin myös sotalentojen lentäminen.[2] Lentolaivue 24:n komentajana Magnusson toimi toukokuuhun 1943 asti, jolloin hänet nimitettiin Lentorykmentti 3:n komentajaksi, ja tässä tehtävässä hän toimi jatkosodan loppuun asti. Magnussonille esitettiin Mannerheim-ristiä ensimmäisen kerran elokuussa 1941, mutta esitystä ei hyväksytty.[2] Ilmavoimien komentajan J. F. Lundqvistin 23. kesäkuuta 1944 tekemän uusintaesityksen perusteella Magnusson nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 26. kesäkuuta 1944 numerolla 129.[7] Perusteluiksi päätöksessä mainittiin: "Everstiluutnantti Magnussonin erinomaisen johtajataidon ja koulutuksen ansioksi on laskettava ne tulokset ja menestykset, mitkä hävittäjälentäjämme ovat saavuttaneet ylivoimaista vihollista vastaan käydyissä raivokkaissa ilmataisteluissa. Hänen johtamansa hävittäjälentäjät ovat tähän mennessä saavuttaneet lähes 800 ilmavoittoa, joista nyt käynnissä olevan hyökkäyksen aikana 175."[8]
Magnusson erosi ilmavoimien palveluksesta 17. maaliskuuta 1946. Sotilasuransa jälkeen hän toimi Pohjoismaiden yhdyspankin palveluksessa pankinjohtajana Varkaudessa, Lahdessa ja Helsingissä vuoteen 1959 saakka. [1]
Gustaf Magnusson ylennettiin kenraalimajuriksi 4. kesäkuuta 1993. Hän kuoli 27. joulukuuta 1993, ja hänet on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle.[7]
Gustaf Magnussonin nuorempi tytär on näyttelijä Eriikka Magnusson.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Brantberg, Robert: Sotaupseerit. Tampere: Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-08-X
- Hurmerinta, Ilmari – Viitanen, Jukka (toim.): Suomen puolesta – Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Ajatus, 1994. ISBN 951-9440-28-3
- Keskinen, Kalevi – Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 21 – Lentävät ritarit. Kustannusliike Kari Stenman, 2003. ISBN 951-98751-4-X
- Keskinen, Kalevi – Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 26 – Ilmavoitot, osa 1. Espoo: Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99432-8-8
- Mustonen, Harri: Hävittäjäkomentaja Eka Magnusson. Koala-kustannus 2019. ISBN-978-952-229-200-1.
- Uola, Mikko: ”Magnusson, Gustaf Erik (1902–1993)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 424–425. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9 Teoksen verkkoversio.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Brandtberg (1999), s. 150, 157.
- ↑ a b c Keskinen–Stenman (2003), s. 67.
- ↑ Keskinen–Stenman (2006), s. 115–116.
- ↑ Katso esim. Karhunen, Joppe: Magnussonin voittoisat Brewsterit: Eka Magnussonista ja hänen laivueensa viiteen sataan ilmavoittoon yltäneistä lentäjistä ja mekaanikoista. Espoo: Weilin + Göös.
- ↑ Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1954, s. 507
- ↑ Keskinen–Stenman (2003), s. 66.
- ↑ a b Hurmerinta–Viitanen (1994), s. 223.
- ↑ a b Magnusson, Gustaf Erik Mannerheim-ristin ritarien säätiö. Viitattu 11.2.2012.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Magnusson, Erik hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
| ||||||||||
