Harakiri (vuoden 1962 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Harakiri
切腹
Japaninkielinen juliste
Japaninkielinen juliste
Ohjaaja Masaki Kobayashi
Käsikirjoittaja Shinobu Hashimoto
Säveltäjä Tōru Takemitsu
Kuvaaja Yoshio Miyajima
Valmistustiedot
Valmistusmaa Japani
Tuotantoyhtiö Shochiku
Levittäjä Shochiku
Netflix
Ensi-ilta 1962
Kesto 134 minuuttia
Alkuperäiskieli japani
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Harakiri (jap. 切腹, Seppuku) on samuraielokuva isännättömäksi jääneestä samuraista.[1] Elokuva on jidaigeki-draama (aikakausidraama).[2] Elokuvan on ohjannut Masaki Kobayashi ja musiikin on säveltänyt Tōru Takemitsu.[2]

Elokuva on palkittu Cannesissa tuomariston erikoispalkinnolla.[1][3]

Klaaninsa sortumisen jälkeen isännätön samurai (Tatsuya Nakadai) saapuu Ii-klaanin kartanoon pyytäen suorittaa rituaalisen itsemurhan (seppuku) tiluksilla. Iin klaanilaiset epäilevät epätoivoisen roninin vain tavoittelevan uutta asemaa ja pyrkivät pakottamaan hänet teloittamaan itsensä mutta aliarvioivat hänen uskomuksensa ja kunniansa.[3]

Elokuva kertoo yksilön toimesta korruptoituneen ja teennäisen järjestelmän edessä.[3]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tatsuya Nakadai   Tsugumo Hanshirō 津雲 半四郎, ronin  
 Rentarō Mikuni   Saitō Kageyu 斎藤 勘解由, Ii-klaanin kamariherra  
  Akira Ishihama   Chijiiwa Motome 千々岩 求女, roninin vävy  
 Shima Iwashita   Tsugumo Miho 津雲 美保, roninin tytär  
 Tetsurō Tamba   Omodaka Hikokuro 沢潟 彦九郎, samurai kaishakunin  
  Ichiro Nakatani   Yazaki Hayato 矢崎 隼人, samurai  
  Masao Mishima   Inaba Tango 稲葉 丹後  
  Kei Satō   Fukushima Masakatsu 福島 正勝  
  Yoshio Inaba   Chijiiwa Jinai 千々岩 陣内  
  Yoshiro Aoki   Kawabe Umenosuke 川辺 右馬介, ratsumestari  

Uusintaversio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hara-Kiri: Death of a Samurai (一命, Ichimei) on elokuvan kolmiulotteinen uusintaversio vuodelta 2011.

  1. a b Harakiri areena.yle.fi. Viitattu 22.11.2020.
  2. a b Thousand Words: Tōru Takemitsu and Masaki Kobayashi (Harakiri, 1962) thebigpicturemagazine.com. 6.6.2016. Viitattu 22.11.2020. (englanniksi)
  3. a b c Harakiri criterion.com. Viitattu 22.11.2020. (englanniksi)