Harppuuna
Harppuuna on keihäsmäinen väline, jota käytetään kalastuksessa tai muiden vesieläinten kuten valaiden pyynnissä. Harppuunaa käytetään myös sukelluskalastuksessa.
Yleensä harppuuna koostuu laukaisimesta (tykki tai käsiase) ja ammuksesta, joka on pitkä keihäs kiinnitettynä köyteen. Keihäänkärki on varustettu tarttumaväkäsillä, jotta saalis ei pääse irti harppuunasta. Valaanpyynnissä keihäänkärki on erityisesti muotoiltu tunkeutumaan valaan paksun rasvakerroksen lävitse ja jäämään kiinni lihaan. Kärjessä on teräviä taakse osoittavia väkäsiä, jottei harppuuna pääse irtoamaan ja näin valas voidaan vinssata laivaan.
Valaanpyynnissä voidaan käyttää maasta riippuen räjähdyskärkisiä harppuunoita.
Suomessa hylkeenpyynnissä käytettyä harppuunaa on kutsuttu hyljekuokaksi.
Sukelluskalastuksessa käytetään tyypillisesti kumiviritteistä harppuunaa. Kumiviritteinen harppuuna viritetään käsivoimin vetämällä harppuunan etuosaan kiinnitetyt kumit kiinni nuolen tyvessä olevaan loveen. Liipasimen vetäminen vapauttaa nuolen ja kumit ampuvat nuolen matkaan. Suomessa käytettävien harppuunoiden keskiputken yleisin pituus on 75 senttimetriä. Tällaisen harppuunan maksimaalinen ampumamatka nuolen kärjestä mitattuna on noin kolme metriä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valaanpyynti tehtiin aiemmin käsiharppuunoilla, jotka erityisesti harjaantunut harppuunamies heitti ison soutuveneen keulasta. Tämä oli vaikeaa ja vaarallista, koska ison valaan hengiltä saaminen saattoi vaatia jopa päiväkausien työn - ja haavoittunut valas saattoi hyökätä veneen kimppuun puskien sen kappaleiksi.
Norjalainen Svend Foyn rakensi vuonna 1879 ensimmäisen harppuunatykin. Se oli konstruoitu tavallisesta kevyestä tykistä, johon ammukseksi asetettiin tarkasti putkeen sopiva erityisharppuuna, johon liittyi köysi. Hyvin pian tykki keksittiin asentaa pienikokoisen höyryaluksen keulaan erityisesti rakennetulle korokkeelle, mikä lisäsi menetelmän tehoa entisestään. Harppuunamiehet, norjaksi skytter, olivat arvostettuja hahmoja. Heistä kuuluisin lienee sittemmin pyyntipäällikkönä maailmanmainetta niittänyt norjalainen merikapteeni C. A. Larsen.
Ensimmäisen maailmansodan aikoihin harppuunoihin kehitettiin räjähtävä kärki, mikä mahdollisti yhä suurempien valaiden ampumisen. Vuosituhannen lopuille , aina pitkäaikaiseen pyyntikieltoon asti jotkut vanhimmat skytterit suosivat vanhanaikaista räjähteetöntä teräskärkeä, koska sanoivat että se tekee pienemmän vahingon kuin räjähde: valas pysyi varmemmin pinnalla ilmatäytön jälkeen joten saaliin menetyksen vaara pieneni.