Heinrich Lammasch
Heinrich Lammasch (21. toukokuuta 1853 Seitenstetten – 6. tammikuuta 1920 Salzburg)[1] oli itävaltalainen oikeustieteilijä, joka toimi Itävallan viimeisenä keisarinvallan aikaisena pääministerinä loka–marraskuussa 1918.
Lammasch toimi kansainvälisen oikeuden ja rikosoikeuden professorina Wienin yliopistossa ja saavutti kansainvälisen arvostuksen luovutuksia ja turvapaikkaoikeuksia koskeneilla tutkimuksillaan. Hän toimi Itävalta-Unkarin delegaation kansainvälisen oikeuden asiantuntijana Haagin konferensseissa 1899 ja 1907. Hän oli myös Haagissa toimivan pysyvän välitystuomioistuimen jäsenenä ja johti vuonna 1910 kahdesti sen istuntoja.[1]
Ensimmäisen maailmansodan aikana Lammasch kannatti vihamielisyyksien selvittämistä neuvotteluilla ja hänen esiintymisensä valtakunnanneuvoston ylähuoneessa herättivät voimakasta vastustusta.[1] Hänet nimitettiin Itävallan pääministeriksi aivan sodan loppumetreillä 27. lokakuuta 1918. Lammasch olisi halunnut yrittää pelastaa Habsburgien valtakunnan muuttamalla sen liittovaltioksi, mutta tämä ei ollut enää mahdollista ja keisari Kaarle I määräsikin hänet valvomaan valtakunnan rauhanomaista hajottamista. Hallitus ei käytännössä enää kyennyt ulottamaan valtaansa Wienin ulkopuolelle. Sota päättyi aselepoon 3. marraskuuta. Vallankumouksellisen liikehdinnän käynnistyttyä keisari luopui Lammaschin suosituksesta vallastaan 11. marraskuuta, mikä merkitsi Habsburgien valtakunnan loppua.[2] Lammasch oli vielä Itävallan delegaation jäsenenä Pariisin rauhankonferenssissa 1919 ja kannatti huonolla menestyksellä ehdotusta Itävallan pysyvästä puolueettomuudesta.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
