Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1989

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lahti MM-89

Lahden vuoden 1989 MM-hiihtojen
muistoksi julkaistu suomalainen postimerkki.
Päivämäärä 17.26. helmikuuta 1989
37. maailmanmestaruuskilpailut
Hiihdon lähdön valvonta.

Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1989 järjestettiin Lahdessa Suomessa 17.26. helmikuuta 1989. Kisat järjestettiin Lahdessa viidettä kertaa: aiemmin kisat oli järjestetty vuosina 1926, 1938, 1958 ja 1978.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS valitsi Lahden kilpailujen järjestäjäksi Kanadan Vancouverissa kesällä 1985 pidetyssä kongressissa. Kilpailujen järjestelytoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Heimo Seppälä ja pääsihteeriksi Pirkko Hannula.[1]

Kilpailut televisioitiin 25 maahan, joiden joukossa olivat muun muassa Japani ja Meksiko.[2]

Kilpailuihin osallistui edustajia kaikkiaan 30 eri maasta. Osallistujamaiden joukossa olivat muun muassa Kreikka, Espanja sekä Guatemala.[3]

Suomen joukkueessa (maastohiihto, yhdistetty ja mäkihyppy) oli 26 urheilijaa. Järjestelyt sujuivat erinomaisesti ja sää suosi kisojen hiihtolajeja täydellisesti. Mäkikilpailuja jouduttiin jälleen kerran siirtämään kovan tuulen takia.

Viikon kestäneitä kisoja seurasi ennätyksellinen yleisö, lähes 460 000 henkeä.

Miesten maastohiihto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Suomi Harri Kirvesniemi 42.40,7
2 Norja Pål Gunnar Mikkelsplass 42.44,0
3 Norja Vegard Ulvang 43.08,4
4 Suomi Aki Karvonen 43.17,8
5 Ruotsi Thomas Eriksson 43.23,5
6 Ruotsi Gunde Svan 43.26,6

Suomen Juha Sarkkinen oli kilpailussa 16. ja Seppo Rantanen 21:s.

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Ruotsi Gunde Svan 40.39,6
2 Ruotsi Torgny Mogren 41.02,9
3 Ruotsi Lars Håland 41.10,3
4 Neuvostoliitto Aleksei Prokurorov 41.12,9
5 Suomi Jari Räsänen 41.22,1
6 Länsi-Saksa Jochen Behle 41.26,6

Suomen Kari Ristanen oli kilpailussa 11., Timo Kuorelahti 15. ja Johan Lind 16:s.

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Neuvostoliitto Vladimir Smirnov 1.24.56,9
2 Norja Vegard Ulvang 1.25.03,6
3 Ruotsi Christer Majbäck 1.25.09,8
4 Suomi Harri Kirvesniemi 1.25.36,6
5 Itä-Saksa Uwe Bellmann 1.25.53,0
6 Neuvostoliitto Aleksei Prokurorov 1.26.03,5

Suomen Juha Sarkkinen oli kilpailussa 26., Jari Laukkanen 31. ja Aki Karvonen 32:s.

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Ruotsi Gunde Svan 2.15.24,9
2 Ruotsi Torgny Mogren 2.16.09,2
3 Neuvostoliitto Aleksei Prokurorov 2.16.16,6
4 Ruotsi Lars Håland 2.16.45,7
5 Neuvostoliitto Igor Badamšin 2.17.33,5
6 Suomi Timo Kuorelahti 2.17.36,6

Suomen Jari Räsänen oli kilpailussa 13., Kari Ristanen 16. ja Harri Kirvesniemi 23:s.

4 × 10 km viesti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]



Naisten maastohiihto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Suomi Marja-Liisa Kirvesniemi 29.19,0
2 Suomi Pirkko Määttä 30.12,2
3 Suomi Marjo Matikainen 30.12,9
4 Neuvostoliitto Julija Šamšurina 30.23,8
5 Neuvostoliitto Raisa Smetanina 30.27,6
6 Neuvostoliitto Jelena Välbe 30.28,7

Suomen Tuulikki Pyykkönen oli kilpailussa seitsemäs.

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Neuvostoliitto Jelena Välbe 27.04,5
2 Suomi Marjo Matikainen 27.36,7
3 Neuvostoliitto Tamara Tihonova 27.58,8
4 Tšekkoslovakia Alžbeta Havrančíková 28.11,3
5 Neuvostoliitto Nina Gavriljuk 28.18,0
6 Norja Marianne Dahlmo 28.24,4

Suomen Eija Hyytiäinen oli kilpailussa 13., Jaana Savolainen 16. ja Tuulikki Pyykkönen 17:s.

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Suomi Marjo Matikainen 47.46,6
2 Suomi Marja-Liisa Kirvesniemi 47.48,6
3 Suomi Pirkko Määttä 48.20,9
4 Neuvostoliitto Raisa Smetanina 48.54,9
5 Norja Anne Jahren 49.00,5
6 Suomi Tuulikki Pyykkönen 49.31,0



Sija Maa Kilpailija Aika
1 Neuvostoliitto Jelena Välbe 1.29.59,7
2 Neuvostoliitto Larisa Lazutina 1.30.07,7
3 Suomi Marjo Matikainen 1.30.30,6
4 Tšekkoslovakia Alžbeta Havrančíková 1.30.39,9
5 Italia Manuela Di Centa 1.30.46,3
6 Norja Marianne Dahlmo 1.31.23,0

Suomen Marja-Liisa Kirvesniemi oli kilpailussa kahdeksas, Eija Hyytiäinen 20. ja Pirkko Määttä 21:s.

4 × 5 km viesti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]



Henkilökohtainen kilpailu (K90 + 15 km)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Jukka Ylipulli oli kilpailussa 13., Pasi Saapunki 17. ja Sami Leinonen 19:s.

Joukkuekilpailu (K90 + 3×10 km hiihto)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen joukkue (Jukka Ylipulli, Sami Leinonen ja Jyri Pelkonen) oli kilpailussa kahdeksas.

Normaalimäki (K90)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Itä-Saksa Jens Weißflog 114,5
2 Suomi Ari-Pekka Nikkola 110,5
3 Itävalta Heinz Kuttin 108.5
4 Suomi Matti Nykänen 107,1
5 Norja Jon Inge Kjørum 106,4
6 Jugoslavia Matjaž Debelak 105,6

Suomen Jari Puikkonen oli kilpailussa 13. ja Risto Laakkonen 24:s.

Suurmäki (K114)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Suomi Jari Puikkonen 218,5
2 Itä-Saksa Jens Weißflog 212,5
3 Suomi Matti Nykänen 205,0
4 Suomi Ari-Pekka Nikkola 201,5
5 Neuvostoliitto Andrei Verveikin 199,5
6 Itävalta Franz Neuländtner 198,5

Suomen Risto Laakkonen oli kilpailussa 24:s.

Joukkuemäki (K114)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]



Mitalitaulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1.  Suomi 6 5 4 15
2.  Neuvostoliitto 3 3 2 8
3.  Ruotsi 3 2 2 7
4.  Norja 2 3 3 8
5.  Itä-Saksa 1 1 1 3
6.  Sveitsi 0 1 0 1
7.  Tšekkoslovakia 0 0 2 2
8.  Itävalta 0 0 1 1

Suomalaisten menestys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaiset urheilijat menestyivät kisoissa poikkeuksellisen hyvin, eikä vastaavaa menestystä ole sen jälkeen saavutettu. Suomi sai kolmanneksen kisoissa jaetuista mitaleista ja voittikin mitalitilaston kaikkiaan viidennen kerran (edelliset kerrat olivat 1929, 1938, 1939 ja 1958), selvällä erolla muihin maihin. Suomen naishiihtäjät ottivat peräti kaksi kolmoisvoittoa, ja myös mäkihyppääjät menestyivät hyvin. Ainoastaan yhdistetyssä Suomi ei saanut yhtään mitalia.

  • Salmenkylä, Riku: Hiihdon MM-kilpailut Lahti 1989 – Virallinen Kisakirja. Suomen International Publications, 1989. ISBN 951-96178-0-9.
  1. Salmenkylä (1989), ss. 14–15.
  2. Salmenkylä (1989), s. 16.
  3. Salmenkylä (1989), s. 20.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]