Saksan demokraattinen tasavalta olympialaisissa
Itä-Saksa olympialaisissa | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
|
||||||
Maakoodi | GDR | |||||
Maan olympiamitalit | ||||||
|
||||||
Kesäolympialaiset |
||||||
Talviolympialaiset |
Sija | Yhteensä | |||
---|---|---|---|---|
8. | 39 | 36 | 35 | 110 |
Sija | Yhteensä | |||
---|---|---|---|---|
9. | 153 | 129 | 127 | 409 |
Saksan demokraattinen tasavalta eli Itä-Saksa osallistui olympialaisiin omana joukkueenaan (GDR) vuosina 1968–1988. Kansainvälinen olympiakomitea oli 8. lokakuuta 1965 hyväksynyt Itä-Saksan täysivaltaisena jäsenenä mukaan olympiakisoihin.[1]
Itä-Saksan olympiajoukkue on yksi kautta aikojen menestyneimpiä ja se sijoittuu kesäolympialaisten mitalitilastossa yhdeksänneksi. Ennen tätä vuosina 1956–1964 se muodosti yhdessä Saksan liittotasavallan eli Länsi-Saksan kanssa Saksojen yhteisen olympiajoukkueen.
Saksan demokraattinen tasavalta perusti oman olympiakomiteansa 22. huhtikuuta 1951 Berliinin raatihuoneella. Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) kuitenkin tunnusti tämän olympiakomitean vasta vuonna 1968.
Saksan jako
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisen maailmansodan seurauksena Saksa oli jaettu kolmeen osaan: länsiliittoutuneiden kontrolloimaan Länsi-Saksaan, Neuvostoliiton Itä-Saksaan ja Ranskan hallitsemaan Saarinmaan protektoraattiin. Vuonna 1947 yritettiin jatkaa yhtenäisen Saksan joukkueen perinnettä, joka oli jatkunut ensimmäisistä vuoden 1896 kisoista lähtien, mutta liittoutuneet estivät tämän, joten vuoden 1948 Lontoon kisoihin ei osallistunut Saksan joukkuetta. 23. toukokuuta 1949 Länsi-Saksa julistautui Saksan liittotasavallan nimellä itsenäiseksi ja perusti myös Saksan kansallisen olympiakomitean, jonka Kansainvälinen olympiakomitea myöhemmin päätti edustavan kumpaakin Saksaa. Pienen, Ranskan miehittämän Saarinmaan ja sen kansallisen olympiakomitean ei sallittu vuosikymmeneen liittyä Saksan joukkueeseen. Lopulta, kun Saarinmaan väestö torjui alueen itsenäistämisen, se liittyi Saksan liittotasavaltaan vuonna 1956.
Itä-Saksan kansallinen olympiakomitea (Nationales Olympisches Komitee für Ostdeutschland) kieltäytyi lähettämästä edustajiaan vuoden 1952 Helsingin kisoihin vaatien omaa joukkuettaan yhtenäisen saksalaisen joukkueen sijaan. KOK kuitenkin hylkäsi tällaiset vaatimukset.
Puheenjohtajat:
- 1951–1955 Kurt Edel,
- 1955–1973 Heinz Schöbel,
- 1973–1990 Manfred Ewald,
- 1990 Günther Heinze,
- 1990 Joachim Weiskopf
Saksojen yhteinen joukkue
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Saksojen yhdistynyt joukkue olympialaisissa
1956 Stalinin kuoleman jälkeisen liennytyksen hengessä Saksat sopivat yhteisen joukkueen muodostamisesta vuoden 1956 olympialaisiin. Yhteinen joukkue oli myös vuoden 1960 ja 1964 kisoissa. Tätä joukkuetta kutsuttiin tuolloin vain Saksan joukkueeksi, mutta virallisesti sen lyhenne oli EUA (ransk. Équipe unifiée d'Allemagne), Saksan yhteinen joukkue. Suomessa taas on puhuttu Saksojen yhteisestä joukkueesta. Saksaksi joukkue tunnettiin nimellä Gesamtdeutsche Mannschaft (suomeksi käännettynä ”Yleissaksalainen joukkue” tai ”Yhteissaksalainen joukkue”).
Itä-Saksan urheilumenestys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kylmä sota kiristyi ja Itä-Saksa pystytti Berliinin muurin vuonna 1961. Samoin kansallinen olympiakomitea sai uuden nimen ”DDR:n kansallinen olympiakomitea” (Nationales Olympisches Komitee der DDR) vuonna 1965. Itsenäiseksi kansalliseksi olympiakomiteaksi se tunnustettiin vuonna 1968. Täten Itä-Saksa erosi Saksojen yhtenäisestä joukkueesta ja perusti oman kansallisen Saksan demokraattisen tasavallan olympiajoukkueen, joka kilpaili vuosina 1968–1988. Tosin vuonna 1984 se osallistui Los Angelesin kisoja vastaan järjestettyyn neuvostojohtoiseen boikottiin, joka oli vastareaktio länsimaiden Moskovan vuoden 1980 olympialaisia vastaan suuntaamaan boikottiin.
Itä-Saksan joukkue on poikkeuksellinen ilmiö olympiahistoriassa. Maa oli maantieteellisesti pieni ja sen väestö oli noin 16 miljoonaa. Silti vain 20 vuoden olemassaolonsa aikana se oli erittäin menestyksekäs ja nousi aina kautta aikain seitsemänneksi menestyneimmäksi maaksi kesäolympialaisissa. Vuosina 1976, 1980 ja 1988 Itä-Saksan joukkue oli kesäolympialaisten toiseksi menestynein. Itä-Saksa oli viisissä talviolympialaisissa toiseksi menestynein ja vuonna 1984 menestynein joukkue.
Laaja ja tarkasti organisoitu anabolisten steroidien dopingkäyttö mahdollisti Itä-Saksan nousun yhdeksi maailman johtavista urheiluvalloista kahdeksi vuosikymmeneksi. Itä-Saksan joukkue voitti useita kultamitaleja ja teki ennätyksiä, joita kaikkia ei ole vieläkään saatu rikottua.
Tärkeä henkilö Itä-Saksassa ja sen urheiluelämässä oli Manfred Ewald (1926–2002), joka oli Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) keskuskomitean jäsen vuodesta 1963 alkaen. Vuosina 1952–1960 hän oli Ruumiinkulttuurin ja urheilun valtionkomitean (Staatliches Komitee für Körperkultur und Sport) eli Stakon puheenjohtaja. Vuonna 1961 hänestä tuli Saksalaisen voimistelu- ja urheiluliiton (Deutscher Turn- und Sportbund) (DTSB) puheenjohtaja, jona hän kontrolloi koko Itä-Saksan urheiluelämää. Vuodesta 1973 alkaen hän johti myös kansallista olympiakomiteaa. Häntä pidetään Itä-Saksan urheiluihmeen luojana. Hänen 1990-luvun lopulla julkaistun omaelämäkertansa nimikin oli ”Minä olin urheilu”. Hänen asemansa romahti 1988, kun hänet poistettiin DTSB:n virastaan. Vuonna 2001 hänet tuomittiin osallisuudestaan dopingin käyttöön.
Saksojen yhdistäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksan demokraattinen tasavalta lakkasi olemasta vuoden 1989 jälkeen, kun valtio liittyi Saksan liittotasavaltaan vuodesta 1990 alkaen. Samoin DDR:n kansallinen olympiakomitea liittyi 17. lokakuuta 1990 Saksan olympiakomiteaan, joka oli toiminut Länsi-Saksassa. Vuoden 1992 olympialaisissa oli jälleen Saksan yhtenäinen joukkue.
Mitalitaulukot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kesäolympialaisten mitalit lajeittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Talviolympialaisten mitalit lajeittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 11. Otava, 1966.