Japanin parlamentti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Japanin parlamentti (jap. 国会, kokkai, suom. valtionkokous) on Japanin korkein lakiasäätävä poliittinen elin, joka valitsee Japanin pääministerin. Se koostuu Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin tavoin alahuoneesta tai edustajainhuoneesta (jap. 衆議院, shūgiin) ja ylähuoneesta (jap. 参議院, sangiin). Molempien osien jäsenet valitaan yleisillä vaaleilla. Japanin parlamentin rakennus sijaitsee Tokiossa Chiyodan erillisalueella Nagatachōn kaupunginosassa. Parlamentti kokoontui ensimmäistä kertaa 29. marraskuuta 1890 sen perustaneen Meiji-perustuslain astuttua voimaan edellisenä vuonna.

Jokainen 18 vuotta täyttänyt Japanin kansalainen voi äänestää parlamentin valitsevissa vaaleissa.[1] Vaaleissa täytettävät paikat jaetaan kahteen ryhmään, jotka molemmat valitaan eri metodeilla; vaaleissa merkittävin ero parlamentin huoneiden välillä on näiden ryhmien koko ja niiden valintatapa. Äänestäjien täytyy myös antaa kaksi ääntä: toinen yksittäiselle ehdokkaalle vaalipiirissä ja toinen puolueen vaalilistalle.

  • Alahuoneessa on 480 jäsentä, joista 300 valitaan yhden paikan vaalipiireistä enemmistövaalitavalla ja 180 yhdestätoista vaaliblokista puolueiden listoilta suhteellisella vaalitavalla.
  • Ylähuoneessa on 242 jäsentä, joista 146 valitaan 47 prefektuuri-vaalipiiristä ja loput 96 koko valtion alueelta puolueiden listoilta.

Alahuone on parlamentin voimakkaampi osa. Vaikka ylähuoneen hylkäämän lakiesityksen hyväksymiseen tarvitaan alahuoneessa kahden kolmasosan enemmistö, ylähuone voi vain viivyttää alahuoneen hyväksymää budjettia tai sopimusta, eikä ylähuoneella ole valtaa estää alahuonetta valitsemasta sen haluamaa pääministeriä. Pääministerillä on kuitenkin täysi valta hajottaa alahuone mutta ei ylähuonetta. Viimeksi näin tapahtui vuonna 2017.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Parlamentin rakennuksia vuonna 1905.

Japanin ensimmäinen nykyaikainen lakiasäätävä kokous oli Keisarillinen parlamentti (jap. 帝國議会, Teikoku-gikai), joka perustettiin vuosina 1889–1947 voimassa olleen Meiji-perustuslain mukaisesti. Perustuslaki hyväksyttiin 11. helmikuuta 1889 ja parlamentti kokoontui ensimmäisen kerran 29. marraskuuta 1890, kun laki tuli voimaan. Parlamentti koostui alahuoneesta ja ylähuoneesta, jonka nimi oli Kizoku-in (jap. 貴族院, engl. House of Peers). Alahuone valittiin suorilla vaaleilla, joskin äänioikeutettuja oli rajallinen määrä; yleinen äänioikeus miehille otettiin käyttöön vuonna 1925. Ylähuone oli samantyyppinen kuin brittiläinen House of Lords ja koostui ylhäisaatelin jäsenistä.[2]

Meiji-perustuslaki pohjautui suureksi osaksi 1800-luvun Preussin perustuslailliseen monarkiaan ja uusi parlamentti muotoiltiin osin Saksan valtiopäivien ja osin brittiläisen Westminster-järjestelmän mukaan. Toisin kuin Japanin nykyisessä perustuslaissa, Meiji-perustuslaissa keisarille annettiin todellista poliittista valtaa, vaikka käytännössä keisarin vallankäyttöä pitkälti ohjasikin genrō-nimellä tunnettu ryhmä oligarkkeja.[3]

Tullakseen laiksi perustuslain lisäyksellä tuli olla sekä parlamentin että keisarin hyväksyntä. Vaikka keisari ei voinutkaan enää säätää lakeja itse, hänellä oli siis veto-oikeus parlamentissa. Keisari sai myös valita vapaasti pääministerin ja hallituksen, ja niinpä Meiji-perustuslain aikana pääministereitä ei useinkaan valittu parlamentista eivätkä he nauttineet sen luottamusta.[2] Keisarillisella parlamentilla oli myös vain rajalliset valtaoikeudet muuttaa valtion budjettia. Vaikka parlamentti voikin käyttää veto-oikeuttaan budjettiin, edellisen vuoden budjetti pysyi voimassa, jos mitään budjettia ei hyväksytty.

Sodan jälkeen vuonna 1947 hyväksytty uusi Japanin perustuslaki loi aiempaa demokraattisemman järjestelmän ja sen mukaan parlamentti nimettiin Valtionkokoukseksi. Äänioikeus laajennettiin ensimmäistä kertaa koskemaan naisia, Kizoku-in lakkautettiin ja sen tilalle perustettiin suorilla vaaleilla valittava ylähuone. Keisarin valtaoikeuksia supistettiin ja hänelle jäi vain nykyinen seremoniallinen rooli. Parlamentti julistettiin "valtiovallan korkeimmaksi elimeksi" (artikla 41). Kaikki parlamentin vaalit järjestettiin siirtämättömän yhden äänen vaalitavalla.

Suhteellisen vaalitavan käyttöönotto ylähuoneen vaaleissa vuonna 1982 oli ensimmäinen merkittävä vaaliuudistus sodanjälkeisen perustuslain aikana. Sen sijaan että äänestäjät olisivat äänestäneet yksilöitä koko maan käsittävästä vaalipiiristä, kuten aiemmin, he äänestivät nyt puolueita. Puolueet tekevät listan ehdokkaistaan ennen vaaleja ja yksittäiset edustajat valitaan puolueiden koko maassa saamien äänimäärien suhteiden perusteella.[4] Järjestelmä otettiin käyttöön, jotta ehdokkaiden ei tarvitsisi käyttää niin paljon rahaa kampanjointiin koko maan alueella. Kriitikkojen mukaan uusi järjestelmä kuitenkin hyödytti kahta suurinta puoluetta, LDP:tä ja sosialistista puoluetta, jotka olivatkin tukeneet uudistusta.[5]

Toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japanin parlamentin alahuone.

Perustuslain mukaan parlamentin täytyy kokoontua ainakin kerran vuodessa. Teknisesti ainoastaan alahuone hajotetaan ennen vaaleja, kun taas alahuoneen ollessa hajotettuna ylähuone on yleensä "suljettu". Keisari sekä kutsuu parlamentin koolle että hajottaa alahuoneen, mutta hänen täytyy tehdä se noudattaen hallituksen neuvoa. Hätätilassa hallitus voi kutsua parlamentin ylimääräiseen istuntoon, jollaisen voi kutsua koolle myös vähintään neljäsosa kumman tahansa huoneen jäsenistä.[6] Jokaisen istuntokauden alussa keisari lukee erityisen puheen, jossa hän kertoo hallituksen tulevaa vuotta koskevista suunnitelmista, valtaistuimeltaan ylähuoneessa.[7]

Parlamentti on päätösvaltainen, jos kolmasosa kumman tahansa huoneen jäsenistä on paikalla,[6] ja istunnot ovat julkisia, ellei ainakin kaksi kolmasosaa paikalla olevista edustajista päätä toisin. Kumpikin huone valitsee oman puhemiehensä, joka ratkaisee äänestyksen tasapelitilanteessa. Molempien huoneiden jäsenillä on tietynlainen suojaus pidätystä vastaan, kun parlamentin istuntokausi on käynnissä, ja parlamentissa puhutut sanat ja annetut äänet nauttivat parlamentaarista etuoikeutta. Kumpikin huone päättää omista säännöistään ja on vastuussa omien jäsentensä rankaisemisesta. Edustaja voidaan erottaa kahden kolmasosan äänienemmistöllä. Jokaisella hallituksen jäsenellä on oikeus puhua kummassa tahansa parlamentin huoneessa lakiehdotuksesta, ja kummallakin huoneella on oikeus kutsua paikalle hallituksen jäseniä.

Japanin parlamenttiin on valittu ensimmäisenä länsimaalaisena jäsenä 2002 suomalaissyntyinen Marutei Tsurunen (syntyjään Martti Turunen). Parlamentissa Tsurunen edustaa demokraatteja.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ No Author: Diet enacts law lowering voting age to 18 from 20 The Japan Times. 17.6.2015. Arkistoitu 18.3.2018. Viitattu 2.8.2020. (englanti)
  2. ↑ a b From Imperial Diet to National Diet House of Representatives of Japan. Arkistoitu 17.6.2002. Viitattu 16. marraskuuta 2008.
  3. ↑ Henkin, Louis and Albert J. Rosenthal: Constitutionalism and Rights: the Influence of the United States Constitution Abroad, s. 424. Columbia University Press, 1990. ISBN 0231065701
  4. ↑ Chapter 27 - Government Employees and Elections 2003. Ministry of Internal Affairs and Communication. Viitattu 16. marraskuuta 2008.
  5. ↑ Japan - The Legislature Library of Congress County Data. Viitattu 16. marraskuuta.
  6. ↑ a b Sessions of the Diet House of Representatives of Japan. Arkistoitu 10.4.2002. Viitattu 16. marraskuuta 2008.
  7. ↑ Opening Ceremony and Speeches on Government Policy House of Representatives of Japan. Arkistoitu 10.4.2002. Viitattu 16. marraskuuta 2008.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Japanin_parlamentti&oldid=22782273”