Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
John Moyer (s. 30. marraskuuta1973) on yhdysvaltalainen basisti, joka soittaa alternative metal -yhtyeessä Disturbed. Moyer on lisäksi yhtyeen taustalaulaja. Hän tuli yhtyeeseen mukaan kolmannella studioalbumilla Ten Thousand Fists. Moyer korvasi yhtyeen edellisen basistin Steve ”Fuzz” Kmakin. Moyer on ollut mukana jo kolmella Disturbed-yhtyeen albumilla. Myös Adrenaline Mob on ilmoittanut kiinnittävänsä Moyerin kokoonpanoonsa.
Moyer syntyi El PasossaTeksasissa. Moyer soitti nuorempana Soak ja The Union Underground -nimisissä yhtyeissä. Hän opettaa Natural Ear Music -koulussa Austinin kaupungissa Teksasissa. Siellä hän työskentelee nuorien yhtyeiden kanssa.