Jumalanpalvelus

Jumalanpalvelus on uskonnollisen yhteisön hartaudenharjoituksen vakiintunein muoto.^[1] Jumalanpalveluksella tarkoitetaan kristillisen kirkon jumalanpalveluselämään kuuluvaa tapahtumaa, esimerkiksi messua, sanajumalanpalvelusta, kirkollisia toimituksia (esimerkiksi kaste, hautaaminen) ja rukoushetkeä.^[2] Sanaa jumalanpalvelus käytetään joskus muidenkin uskontojen yhteenkokoontumisista ja palvontamenoista.

Juutalaisuus

Muinaisessa Palestiinassa pystytettiin alttareita, joissa suoritettiin uhritoimituksia. Muinaisten israelilaisten uskonnossa uhri ja rukoileminen kuuluivat yhteen. Rukouksella katsottiin olevan enemmän voimaa kun se yhdistettiin uhriin. Kulttitoimitukset alkoivat saada jumalanpalveluksen piirteitä kun useampi perhe alkoi kokoontua samaan uhritilaisuuteen. Tällöin kaksi perhettä saattoi syödä uhrilampaan tai yksittäinen henkilö saattoi kutsua suuremman joukon uhriaterialle. Varsinaisista jumalanpalveluksista voidaan puhua sodan syttyessä tai jonkin suuren juhlan yhteydessä. Sota aloitettiin uskonnollisin menoin, jossa paastottiin ja rukoiltiin Jahvea. Jahvelta kysyttiin myös neuvoja oraakkelin ja profeetan välityksellä. Jos kysymys oli taistelun voittamisesta, tällöin Jahvea ylistettiin laulamalla riemulauluja.^[3]

Ikivanhoja juhlia olivat happamattoman leivän juhla, ensihedelmien juhla ja sadonkorjuujuhla; joihin miesten oli tultava Jahven kasvojen eteen uhrilahjoineen. Näissä juhlissa ei todennäköisesti ollut vielä pappeja johtamassa toimitusta. Musiikilla on aina ollut suuri merkitys juutalaisten juhlatilaisuuksissa.^[3]

Vanhan testamentin mukaan Salomon temppelistä Jerusalemissa tuli ainoa laillinen uhripaikka ja pappien merkitys korostui. Vain ylipapit saattoivat astua temppelin kaikkein pyhimpään. Kaikki uhriliha alettiin polttaa ennen uhrausta. Uhraamisesta tuli myös jokapäiväistä toimintaa, juhlien määrä lisääntyi ja säädettiin erityinen sovituspäivä.^[3]

Kun Jerusalemin temppeli hävitettiin vuonna 70, päättyi myös uhritoiminta ja temppeli korvattiin synagogalla, jossa sallittiin vain rukoileminen ja pyhien tekstien lukeminen ääneen.^[3]

Kristinusko

Kristinuskossa jumalanpalvelus on seurakunnan kokoontuminen. Tavallisesti kristinuskossa jumalanpalvelus järjestetään sunnuntaina ja kirkollisina juhlapäivinä aamupäivällä seurakunnan pyhäkössä eli kirkossa. Jumalanpalveluksessa lauletaan uskonnollista musiikkia ja yleensä seurakunnan pappi lukee määrättyjä Raamatun kappaleita ja selittää niitä puheessaan eli saarnassa. Jumalanpalveluksessa myös rukoillaan.

Katolinen kirkko

Katolisissa kirkoissa messuja saattaa olla useita yhden päivän aikana.^[4] Katolinen jumalanpalvelus alkaa alkuvirrellä, jonka ajaksi seurakunta nousee seisomaan. Ennen ehtoollisen jakamista pappi valmistaa ehtoollista, jolloin hän ensin nostaa ehtoollisleipien pateenin ja myöhemmin ehtoollismaljan. Yleisiä katolisessa jumalanpalveluksessa luettuja rukouksia ovat eukaristiset rukoukset.^[5]

Evankelis-luterilainen kirkko

Sisältö

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskeisin toimintamuoto ovat erilaiset jumalanpalvelukset. Niihin lasketaan kuuluvan messu, sanajumalanpalvelus, kirkolliset toimitukset (esimerkiksi kaste, hautaaminen) ja rukoushetket ja hetkipalvelukset.^[2]

Tärkein eri jumalanpalveusmuodoista on messu eli ehtoollisjumalanpalvelus. Sen tilalla voidaan viettää myös sanajumalanpalvelus, joissa ei vietetä ehtoollista. Messua johtaa aina virkaansa vihitty pappi. Koko seurakunta toimittaa, viettää sen kuitenkin yhdessä. Jokaisessa seurakunnassa tulee viettää messu tai sanajumalanpalvelus jokaisena sunnuntaina tai pyhäpäivänä.^[2]

Jumalanpalvelus jakaantuu neljään perusosaanː Johdanto, Sana, Ehtoollinen ja Päätös.^[6] Luterilainen kirkko on kauan painottanut Raamatun sanaa ja opetusta eli saarnaa. Musiikkina käytetään yleensä virsiä sekä urkumusiikkia, mutta viime aikoina myös muunlainen musiikki on nostanut päätään, erityisesti nuorten esittämänä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon messu on niin sanottu liturginen jumalanpalvelus, jossa virsien ja puhuttujen kohtien lisäksi on liturgisia osia. Nitä varten on käytössä neljä sävelmäsarjaa, joissa liturgisille lauluille on eri sävelmiä.^[7]

Johdanto-osa

Liturgi, eli johtava pappi, on puettu valkoiseen albaan ja usein myös messukasukkaan. Johdanto-osa alkaa alkusiunauksella, jossa liturgi laulaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Hän myös siunaa seurakunnan ristinmerkillä. Tähän seurakunta vastaa kolminkertaisella aamenella. Liturgi laulaa: Herra olkoon teidän kanssanne, ja seurakunta vastaa Niin myös sinun henkesi kanssa.

Tämän jälkeen liturgi sanoo johdantosanat, jonka jälkeen on vuorossa synnintunnustus ja synninpäästö. Synninpäästön jälkeen pappi johtaa kiitosrukouksen, jonka jälkeen lauletaan yhdessä Kyrie-hymni. Hymnin jälkeen lauletaan Gloria eli Kunnia: Kunnia Jumalalle korkeuksissa. Seurakunta nousee ja vastaa yhdessä: Maan päällä rauha ihmisillä, joita Hän rakastaa. Tämän jälkeen lauletaan kiitosvirsi pyhälle Kolminaisuudelle ja luetaan lyhyt päivän rukous.^[8]

Sanaosa

Sanaosassa luetaan alussa kaksi raamatuntekstiä, lukukappaletta: yksi Vanhasta testamentista ja yksi Uudesta testamentista (epistola). Tämän jälkeen luetaan evankeliumi, jonka molemmin puolin voidaan laulaa Halleluja-hymni. Evankeliumi on jumalanpalveluksen keskeinen raamatunkohta ja se kuunnellaan seisten. Sitä seuraa yleensä saarna, jonka voi pitää pappi tai muu luvan saanut henkilö. Saarnan jälkeen seurakunta nousee yhdessä tunnustamaan yhteisen uskon, yleensä Apostolisen uskontunnustuksen ja joskus Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen mukaan, seurakunnasta tai jumalanpalveluksen luonteesta riippuen. Ehtoollisjumalanpalveluksessa eli messussa sanaosan päättää rukous yhteisten asioiden puolesta, ja sitä kutsutaan esirukoukseksi.^[8]

Ehtoollisosa

Ehtoollisosa alkaa uhrivirrellä sekä kolehdilla, joka kerätään virren aikana.

Uhrivirsi muistuttaa siitä uhrista, jonka Jeesus teki ristinkuolemalla sekä siitä uhrilahjasta, jonka seurakuntalaiset antavat palvelemalla lähimmäistä. Uhrivirren teemoja voivat olla esimerkiksi Jeesuksen ristinkuolema, kristittyjen yhteys, lähimmäisen rakkaus ja palveleminen. Uhrivirren aikana ehtoollisvälineet, ehtoollisviinimalja eli kalkki sekä ehtoollisleipälautanen eli pateeni siirretään alttarille tai nostetaan esiin ja ehtoollispöytä katetaan.

Uhrivirren jälkeen alkaa ehtoollisrukous, joka sisältää ehtoollisvuorolaulun, prefaation, Pyhä-hymnin, anamneesirukouksen, ehtoollisen asetussanat ja Jumalan Karitsa -hymnin.

Ehtoollisvuorolaulu on vuorolaulu parin ja seurakunnan välillä:

Pappi: Herra olkoon teidän kanssanne.
Seurakunta: Niin myös sinun henkesi kanssa.
Pappi: Ylentäkää sydämenne.
Seurakunta: Ylennämme sen Herran puoleen.
Pappi: Kiittäkäämme Herraa, Jumalaamme.
Seurakunta: Niin on oikein ja arvollista.

Prefaatio on Pyhä-hymniin johdatteleva rukous, jossa kiitetään Jumalan pelastusteoista kautta aikojen. Pyhä-hymnin (lat. Sanctus) sanat ovat on peräisin Jesajan kirjan kuudennesta luvusta. Siinä seurakunta yhdessä taivaan joukkojen kanssa ylistää Jumalan valtaa ja pyhyyttä, joka ulottuu taivaaseen asti. Anamneesirukous muistelee Jumalan pelastustekoja, jotka huipentuvat Jeesuksen ristinuhriin, johon ehtoollinen liittyy.

Ehtoollisen asetussanat on keskeisin kohta ehtoollisrukouksessa, eukaristisessa rukouksessa. Niissä toistetaan Raamatun kertomus, jossa Jeesus kiirastorstaina siunasi leivän ja viinin ja sanoi niiden olevan hänen ruumiinsa ja verensä. Jeesuksen oma kehotus viettää ehtoollista hänen muistokseen on peruste sille, että ehtoollinen on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sakramentti.

Ehtoollisrukouksen jälkeen on yhteen ääneen lausuttu Herran rukous eli Isä meidän -rukous. Sen jälkeen seuraa rauhan tervehdys (Pax), jossa liturgi toivottaa Jumalan rauhaa ja seurakunta vastaa. Sen jälkeen voivat seurakuntalaiset tervehtiä toisiaan joko kädestä pitäen tai muulla tavalla ja toivottaa ”Jumalan rauhaa”. Rauhan tervehdykseen kehottaminen on perinteisesti ollut messun vietossa avustavan diakonin tehtävä.

Jumalan Karitsa -hymnin (lat. Agnus Dei) sanat ovat peräisin Raamatun kohdasta Joh. 1:29. Hymni lauletaan Kristukselle, joka on läsnä ehtoollisen viinissä ja leivässä.

Jumalan Karitsa -hymnin jälkeen pappi esittää seurakunnalle kutsun tulla alttarille ottamaan ehtoollinen vastaan. Kun pappi tai muu ehtoollisen jakaja ojentaa ehtoollisvieraalle ehtoollisleivän eli öylätin, hän sanoo: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu.” Kun hän ojentaa viinipikarin, hän sanoo: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu.” Ehtoollisvieras voi vastata saatuaan niin leivän kuin viinin sanomalla ”Aamen”. Ehtoollisviini voidaan jakaa yhteismaljasta, erillispikareita käyttäen tai intinktiona, jolloin ehtoollisleivän reuna kastetaan viiniin. Ehtoollisen jaon päätyttyä seuraa kiitosrukous ehtoollisesta. Ehtoollinen voidaan jakaa joko siten, että ehtoollisvieraat polvistuvat alttarikaiteen ääreen tai ehtoolliskulkueena, jolloin ehtoollisvieraan tulevat kulkueena ehtoollisen jakajien luo, jolloin ehtoollisen jako-asemia voi kirkossa olla useita.^[8]^[9]

Päätösosa

Päätösosan aloittaa seurakunnan laulama yliestysvirsi tai vuoroylistys (Benedicamus). Tämän jälkeen pappi siunaa seurakunnan lausumalla Herran siunauksen, jonka sanat ovat peräisin Raamatun kohdasta 4. Moos. 6:24–26. Yleensä messun lopuksi lauletaan päätösvirsi tai kuullaan päätösmusiikki. Liturgi, avustava pappi tai diakoni voi sanoa tämän jälkeen lähettämissanat: ”Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten.”^[8] Koko messun nimitys tulee näiden sanojen latinankielisestä vastineesta: ”Ite, missa est.”

Erityisjumalanpalvelukset

Tavanomaisten jumalanpalvelusten lisäksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko on järjestänyt myös tietyille kohderyhmille suunnattuna erityisjumalanpalveluksia, joiden liturgia ei välttämättä noudata tavanomaista jumalanpalvelusten kirjan järjestystä. Näihin kuuluvat muun muassa Tuomasmessu, gospel-messut, sateenkaarimessut sekä pop- ja rockmessut tai metallimessu.^[10]

Muut jumalanpalvelukset

Messun ohella luterilaisessa kirkossa vietetään muitakin jumalanpalveluksia. Messun asemasta voidaan seurakunnan pääjumalanpalveluksena viettää sanajumalanpalvelusta. Arkipäivänä vietettävä messu on nimeltään Viikkomessu. Erilaiset rukoushetket, hetkipalvelukset (laudes, vesper, kompletorio) ovat liturgisia rukoushetkiä. Myös kirkolliset toimitukset, kuten kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautaus ovat jumalanpalveluksia.^[2]

Ortodoksinen kirkko

Suomen ortodoksisessa kirkossa jumalanpalveluksista käytetään muun muassa nimityksiä liturgia ja vigilia. Liturgia on päiväjumalanpalvelus, jossa on Herran Pyhä Ehtoollinen eli eukaristia.^[11] Vigilia on iltajumalanpalvelus, joka koostuu ehtoopalveluksesta ja aamupalveluksesta, eikä siinä siten vietetä ehtoollista.^[12] Ortodoksisessa kirkossa on myös useita muita pienempiä tai lyhyempiä jumalanpalveluksia ja rukoushetkiä.^[13]

Ajankohta

Suurin osa kristikunnasta kokoontuu jumalanpalvelukseen sunnuntaisin, mutta esimerkiksi Seitsemännen päivän adventistit kokoontuvat lauantaisin. Sunnuntai on kristinuskossa Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, viikon ensimmäinen päivä ja sapatin jälkeinen päivä. Nykyään käytössä olevan viikkojärjestyksen mukaan maanantai on viikon ensimmäinen päivä, mutta tämä muutos on tehty varsin myöhään, vuonna 1973. Aikaisemmin sunnuntai oli viikon ensimmäinen päivä ja tämä käytäntö on ollut voimassa koko ajan Suomen ortodoksisessa kirkossa. Suomessa Evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko järjestävät seurakunnissaan pääjumalanpalveluksen jossain seurakunnan kirkossa sunnuntaina yleensä kello 10. Seurakunnan pääjumalanpalvelus, josta kirkkojärjestys käyttää nimeä päiväjumalanpalvelus (KJ 2:2), voidaan pitää messun, sanajumalanpalveluksen, perhemessun, perhejumalanpalveluksen, konfirmaatiomessun tai kirkkovuoden juhla-ajan erityisjumalanpalveluksen kaavan mukaan. Päiväjumalanpalvelus pidetään seurakunnan kirkossa sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapäivinä. Jos kirkkoja on useita, kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto päättää, missä kirkossa tai kirkoissa jumalanpalvelus kulloinkin pidetään. Jumalanpalvelus voidaan pitää myös muualla kuin kirkossa. Perustellusta syystä jumalanpalvelusaika voidaan muuttaa kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston päätöksellä, jonka tuomiokapituli vahvistaa. (KJ 3:2)^[14]

Jumalanpalveluksia voidaan viettää myös muuloinkin kuin sunnuntaisin.

Osa kristikunnasta, niin sanotut vapaakirkot, kutsuu messua tai sanajumalpalvelusta vastaavaa tilaisuutta pelkistetymmin aamu- tai päiväkokoukseksi. Esimerkiksi helluntailaisuudessa on ollut näin, vaikkakin nykyään virallisesti useimmat seurakunnat käyttävät jumalanpalvelus-nimitystä. Useissa vapaakirkkojen jumalanpalveluksissa on sananjulistuksella ja musiikilla keskeinen asema, eivätkä ne ole liturgisia jumalanpalveluksia. Niillä on kuitenkin kussakin kirkkokunnassa suhteellisen vakiintunut muoto.^[15]

Historia

Jumalanpalveluskäytäntö juontaa juurensa juutalaisesta kulttuurista, jolloin juutalaiset kokoontuivat sapattina synagogaan lukemaan Tooraa ja keskustelemaan ”päivän tekstistä”. Oppineiden Talmudin opetuksilla oli myös sijansa. Kristillinen jumalanpalvelus on muotoutunut ehtoollisen ympärille, jota alkukirkossa vietettiin sunnuntai-aamuna. Alkuseurakunta vietti Herransa käskyn mukaista yhteyden ja muiston ateriaa, usein kodeissaan, mutta vainojen aikana myös muualla. Eri puolilla jumalanpalvelus sai alueellisesti yhteinäisiä muotoja. Merkittävimmät erot olivat läntisen kirkon ja itäisen kirkon (katolisen ja ortodoksisen kirkon) välillä. Läntisessä Euroopassa vallitsevaksi muodoksi tuli niin sanottu roomalainen riitus, joka on edelleen pohjana muun muassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon messulle.^[16]

Suosio Suomessa

Vielä 1980-luvun puolivälissä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sunnuntaiaamujen jumalanpalveluksissa kävi noin 6 miljoonaa henkeä vuodessa. Vuoteen 2016 mennessä sunnuntaiaamun jumalanpalveluksissa kävijöiden määrä oli pudonnut 3,2 miljoonaan kävijään. Muissa jumalanpalveluksissa kävijöitä oli 2,4 miljoonaa ihmistä vuonna 2016.^[17] Gallup Ecclesiastica 2011 -kyselyn mukaan 6 % suomalaisista kävi vähintään kerran kuukaudessa jumalanpalveluksessa, jonka lisäksi 29 % suomalaisista kävi vähintään kerran vuodessa jumalanpalveluksessa. 27 % suomalaisista kävi harvemmin kuin kerran vuodessa ja 39 % ei ollut käynyt ollenkaan jumalanpalveluksessa viime vuosina.^[18] Suosituin jumalanpalveluspäivä Suomessa on jouluaatto. Jouluaaton jumalanpalveluksen suosio on viime vuosina kuitenkin ollut laskeva. Vuonna 2007 jouluaaton jumalanpalveluksessa kävijöitä oli 411 300, vuonna 2011 puolestaan 345 000. Vuonna 2015 kävijämäärä oli 320 845.^[19]

Islam

Pääartikkeli: Salat

Mormonismi

Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa jumalanpalvelus, toiselta nimeltään sakramenttikokous, pidetään sunnuntaisin kappelissa, ja sen kesto on tunnin. Ulkopuoliset voivat osallistua siihen.

Sakramenttikokous aloitetaan laululla, johon koko seurakunta osallistuu, ja alkurukouksella, jonka pitää joku seurakunnan jäsenistä. Tämän jälkeen seurakunnan piispa tai muu sakramenttikokouksen johtaja toivottaa jumalanpalvelusvieraat tervetulleiksi ja antaa seurakunnalle ajankohtaisia ilmoituksia esimerkiksi kastetuista,seurakuntaan muuttaneista ja pois lähteneistä.

Tämän jälkeen seurakunta laulaa yleensä Jeesuksen Kristuksen kuolemaa ja kärsimystä muistelevan sakramenttilaulun, minkä jälkeen toimitetaan sakramentti eli leivän ja veden siunaaminen ja jakaminen. Sakramentti jaetaan seurakunnan jäsenille, mutta myös paikalla olevat ei-jäsenet saavat ottaa sakramentin vastaan. Kirkon jäseniä kehotetaan nauttimaan sakramentti särjetyin sydämin ja murtunein mielin, omaa heikkouttaan ja Kristuksen uhrikuolemaa muistaen. Täten sakramentti voi puhdistaa heidät synnistä ja uudistaa heidän kasteen liittonsa.

Tämän jälkeen sakramenttikokouksessa pidetään puheita. Puheita on yleensä kaksi tai kolme, ja ne liittyvät pyhiin kirjoituksiin, kirkon opettamaan evankeliumiin ja sen soveltamiseen elämässä. Puheita kokouksessa pitävät sekä miehet että naiset. Piispakunta kutsuu kokoukseen puhujat, suurissa seurakunnissa puhevuoro tulee jäsenelle noin kerran vuodessa, pienissä useammin. Usein puheissa on vahva henkilökohtaisen todistuksen sävy.

Ennen viimeistä puhetta kokouksessa lauletaan välilaulu, ja kokouksen päätteeksi lauletaan loppulaulu ja joku seurakuntalaisista päättää jumalanpalveluksen loppurukoukseen. Useista kirkoista poiketen ei jumalanpalveluksessa kerätä kolehtia, vaan kirkko kerää kymmenykset ja rahauhrit suoraan jäseniltä.

Joissain tilanteissa jokin sakramenttikokouksen neljästä laulusta voidaan korvata musiikkiesityksellä. On myös mahdollista, että musiikkia esitetään esimerkiksi jonkin puheen sijasta tai osana puhetta. Joissain tapauksissa on mahdollista, että jumalanpalvelus rakentuu jonkin tietyn teeman ympärille, ja jumalanpalvelus voi olla esimerkiksi seurakunnan lasten valmistama. Tapana on, että seurakunnan lasten alkeisyhdistys valmistaa sakramenttikokouksen kerran vuodessa, yleensä isänpäivän aikaan syksyllä.

Joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina on normaalin sakramenttikokouksen tilalla niin kutsuttu todistuskokous. Siinä ei ole valmiiksi sovittuja ja valmisteltuja puheita, vaan sakramentin jakamisen jälkeen kuka tahansa kirkon jäsenistä saa astua esiin ja lausua oman henkilökohtaisen todistuksensa.

Sakramenttikokouksen yhteydessä (yleensä jälkeen, mutta joskus myös ennen) seurakunnassa pidetään vuorosunnuntaisin pyhäkoulu ja pappeuskokous (naisille Apuyhdistys). Vuodesta 2019 MAP-kirkossa joka toinen sunnuntai on pyhäkoulu ja joka toinen pappeuskokous/Apuyhdistys. Pyhäkoulussa opiskelevat periaatteessa kaikki kirkon jäsenet. Aikuiset opiskelevat omassa pyhäkoulussaan MAP-kirkon pyhiä kirjoituksia ja teologiaa.

Pappeuskokouksissa miehet ovat jakautuneina pappeutensa mukaisiin ryhmiin. Näissä keskustellaan seurakunnan käytännön toimista sekä opiskellaan kirkon profeettojen ja opettajien opetuksia. Samaan aikaan naiset ovat kokoontuneina Apuyhdistykseen. Nuoret miehet ja Nuoret naiset ovat kokoontuneina omaan kokouksiinsa, joissa lauletaan ja pidetään puheita.

Lapset ovat jakautuneina pyhäkoululuokkiin ikäryhmittäin. 3–12-vuotiaat lapset opiskelevat alkeisyhdistyksessä ja 13–17-vuotiaat sukupuolten mukaan jakautuneina Nuorten miesten ja Nuorten naisten toimintaan. Alkeisyhdistyksessä pojat ja tytöt ovat yhdessä, paitsi 11-vuotiaat, jolloin pojat opiskelevat pappeuden perusteita ja tytöt naisen asemaa. Alkeisyhdistys aloitetaan rukouksella ja lyhyellä oppituokiolla, minkä jälkeen lauletaan 20 minuuttia. Lyhyen siirtymäajan jälkeen on 20 minuuttia opetusta ikäluokittain. Alkeisyhdistyksessä opiskellaan kirkon historiaa ja oppeja lasten kehitystasolle sopivalla tavalla. Keskeisiä teemoja pienten lasten opetuksessa on taivaallisen Isän rakkaus ja Jeesuksen elämä.

Koska MAP-kirkon käsityksen mukaan sunnuntai on korvannut Vanhan liiton sapatin pyhänä päivänä, pidetään jumalanpalveluksia vain sunnuntaisin.^[lähde? ] (Israelissa sakramenttikokoukset tosin pidetään lauantaisin eli sapattina.) Kristillisen kirkkovuoden mukaisia juhlia ei vietetä jumalanpalveluksissa, vaan jäsenet viettävät niitä kodeissa. Toisaalta joulunajan jumalanpalvelusten puheissa käsitellään yleisesti joulun sanomaa, samoin pääsiäinen ja helluntai huomioidaan yleensä puheiden aiheissa ja rukouksissa.^[lähde? ]

Muut uskonnot

Lähteet

↑ Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
↑ ^a ^b ^c ^d Jumalanpalvelus Aamenesta öylättiin – kirkon sanasto. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 15.4.2021. Viitattu 16.10.2024.
↑ ^a ^b ^c ^d Hjelt, Arthur (päätoim.): ”Jumalanpalvelus”, Raamatun tietokirja II, palsta 87. Helsinki: Otava, 1939.
↑ Loikkanen, Toivo: Mitä opimme katolisesta messusta Kotimaa. 7.11.2013. Viitattu 14.9.2023.
↑ Pyhä messu suomeksi Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 14.9.2023.
↑ Messu ja sanajumalanpalvelus kirkkokasikirja.fi. Viitattu 25.3.2021.
↑ Messusävelmistö kirkkokasikirja.fi. Viitattu 26.3.2021.
↑ ^a ^b ^c ^d Messu ja sanajumalanpalvelus kirkkokasikirja.fi. Viitattu 25.3.2021.
↑ Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas, s. 29. Kirkkohallitus Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009. ISBN 978-951-789-300-8
↑ https://www.theseus.fi/handle/10024/121824
↑ Liturgia ortodoksi.net. Viitattu 26.3.2021.
↑ Vigilia ortodoksi.net. Viitattu 26.3.2021.
↑ Ortodoksinen jumalanpalvelus 26.3.2021.
↑ Kirkkojärjestys finlex.fi. Viitattu 25.3.2021.
↑ Heino, Harri: Mihin Suomi uskoo, s. 47–60. Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12653-5
↑ Kotila, Heikki: Liturgian lähteillä. Johdatus jumalanpalveluksen historiaan ja teologiaan, s. 90–93. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19103-5
↑ Yleinen seurakuntatyö – 2016 (Arkistoitu – Internet Archive) Keskushallinto – Suomen ev.lut. kirkko
↑ Haastettu kirkko – Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008-2011, s. 96–100. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja, 2012. ISBN 978-951-693-320-0 Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)
↑ Kirkon nelivuotiskertomus 2012-2015 - Osallistuva luterilaisuus: Suomalaisten kirkossakäynti (Arkistoitu – Internet Archive) Kirkon tutkimuskeskus.

Kirjallisuutta

Koivula, Veijo: Kirkonmenot. Rovaniemi: Väylä, 2013 (1. laitos 2003). ISBN 978-952-5823-49-3
Paunu, U.: Liturgiikan oppikirja, 1916.
Sariola, Yrjö: Uudistuva jumalanpalvelus: Tutkielmia jumalanpalveluksen teologiasta. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1994.
Wilhelms, Eino: Päiväjumalanpalvelus: sen osat ja niiden merkitys historiallisen kehityksen valossa. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1957.

Aiheesta muualla

Jumalanpalvelukset suoratoistona. Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
Ortodoksinen jumalanpalvelus. Ortodoksi.net.

[Kielitoimiston_sanakirja-1] Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5

[evl.fi-2] Jumalanpalvelus Aamenesta öylättiin – kirkon sanasto. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 15.4.2021. Viitattu 16.10.2024.

[:0-3] Hjelt, Arthur (päätoim.): ”Jumalanpalvelus”, Raamatun tietokirja II, palsta 87. Helsinki: Otava, 1939.

[4] Loikkanen, Toivo: Mitä opimme katolisesta messusta Kotimaa. 7.11.2013. Viitattu 14.9.2023.

[5] Pyhä messu suomeksi Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 14.9.2023.

[6] Messu ja sanajumalanpalvelus kirkkokasikirja.fi. Viitattu 25.3.2021.

[7] Messusävelmistö kirkkokasikirja.fi. Viitattu 26.3.2021.

[:2-8] Messu ja sanajumalanpalvelus kirkkokasikirja.fi. Viitattu 25.3.2021.

[9] Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas, s. 29. Kirkkohallitus Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009. ISBN 978-951-789-300-8

[10] ttps://www.theseus.fi/handle/10024/121824

[11] Liturgia ortodoksi.net. Viitattu 26.3.2021.

[12] Vigilia ortodoksi.net. Viitattu 26.3.2021.

[13] Ortodoksinen jumalanpalvelus 26.3.2021.

[14] Kirkkojärjestys finlex.fi. Viitattu 25.3.2021.

[15] Heino, Harri: Mihin Suomi uskoo, s. 47–60. Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12653-5

[16] Kotila, Heikki: Liturgian lähteillä. Johdatus jumalanpalveluksen historiaan ja teologiaan, s. 90–93. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19103-5

[17] Yleinen seurakuntatyö – 2016 (Arkistoitu – Internet Archive) Keskushallinto – Suomen ev.lut. kirkko

[evl-18] Haastettu kirkko – Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008-2011, s. 96–100. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja, 2012. ISBN 978-951-693-320-0 Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)

[19] Kirkon nelivuotiskertomus 2012-2015 - Osallistuva luterilaisuus: Suomalaisten kirkossakäynti (Arkistoitu – Internet Archive) Kirkon tutkimuskeskus.

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]

[9]

[10]

[11]

[12]

[13]

[14]

[15]

[16]

[17]

[18]

[19]

Jumalanpalvelus

Sisällys

Juutalaisuus