Kaulushaikara
| Kaulushaikara | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Pelikaanilinnut Pelecaniformes |
| Heimo: | Haikarat Ardeidae |
| Suku: | Kaulushaikarat Botaurus |
| Laji: | stellaris |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Botaurus stellaris |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Kaulushaikara (Botaurus stellaris) on harmaahaikaran ohella ainoa Suomessa vakituisesti pesivä haikara. Se piileksii ruovikossa, mutta soidinaikana sen pulloon puhaltamista muistuttava huuto kuuluu kauas. Vuonna 2005 kaulushaikara oli BirdLife Suomen vuoden laji, jonka pesimäkannan suuruus pyrittiin selvittämään lintuharrastajien ja yleisön avulla.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pituus on 70–80 cm ja siipien kärkiväli 1–1,3 metriä.
Vanhin suomalainen rengastettu kaulushaikara on ollut vähintään 4 vuotta 9 kuukautta 18 päivää vanha.[3] Euroopan vanhin on ollut vähintään 11 vuotta 4 kuukautta, rengastettu Hollannissa.[4]
Tuntomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suuri, lennossa pöllömäiseltä vaikuttava haikara. Höyhenys kellan-ruskeankirjava, siipisulat tummaraitaiset. Hyvin piilotteleva ja jäykistyy pystyasentoon seipään näköiseksi suoja-asennossa. Lennossa näkyy pitkä nokka, kyyry kaula ja suuret kuuppamaiset leveät siivet. Jalat sojottavat lennossa pyrstön takana. Lentää nopein siiveniskuin, keveämmin kuin harmaahaikara. Lentotyyli ja silhuetti erona sorsiin hämärässä; tämä pätee muihinkin haikaroihin. Pesintäaikana kaulushaikaran ääni on sumutorvimainen puhallus. Pesii Etelä-Suomen ruovikkoa kasvavilla järvillä ja merenlahdilla.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaulushaikara pesii Euroopan ja Aasian lauhkeilla alueilla. Pohjoisimmat yksilöt muuttavat vesien jäätyessä etelämmäksi.
Vuosina 2013–2018 Euroopan pesimäkannaksi arvioitiin 73 700 – 103 000 paria, joista yli 60 prosenttia Venäjällä.[5] Suomessa kaulushaikara pesii euraasialaisen levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla.[6] Vuosina 2013–2018 Suomen pesimäkannaksi arvioitiin 1 200 – 1 400 paria.[5] Suomessa laji on melko uusi tulokas, ja ensimmäiset kaulushaikaran pesinnät todettiin Suomessa vasta 1800-luvun loppupuolella.[6] Kanta on kasvanut tasaisesti 1980-luvun lopulta lähtien, ja eniten lintuja tavataan nykyään Pohjois-Savossa, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Pohjois-Karjalassa.[7]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kosteikot, jossa on järviruokokasvustoa. Sekä merenlahdissa että järvillä.
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ainakin kaulushaikarakoiraat ovat paikkauskollisia ja palaavat samoille pesimäpaikoille. Nuoret kaulushaikarat pyrkivät levittäytymään kauemmaksi synnyinruovikoista. Kaulushaikara on moninaarainen eli polygyninen – yhdellä koiraalla voi olla 1–5 naarasta. Pesinnästä huolehtivat yleensä naaraat yksinään (pesän rakentaminen, hautominen, poikasten ruokinta), mutta yksiavioisten koiraiden arvellaan auttavan ainoata naarastaan haudonnassa ja poikasten ruokinnassa (Cramp ym. 1998).
Pesä sijaitsee tiheässä ja märässä ruovikossa. Pesyeessä on keskimäärin 5–6 munaa, muninta alkaa huhti-toukokuun vaihteessa. Poikaspesiä on havaittu kesäkuusta alkaen. Haudonta kestää 25–26 vrk. Poikaset voivat kiivetä pesästä jo 10 vuorokauden ikäisinä, yleensä viimeistään 15–20 vuorokauden ikäisinä. Poikaset saavuttavat lentokyvyn 50–55 vuorokaudessa ja itsenäistyvät sen jälkeen nopeasti (Cramp ym. 1998; von Haartman ym. 1963).
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaulushaikara syö sammakoita ja kaloja.
Nimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Botaurus on keskiajan latinaa ja tarkoittaa kaulushaikaraa. Stellaris on latinaa ja tarkoittaa "tähtimäinen". [8] K.E. Kivirikon mukaan linnulla oli 1900-luvun alussa ainakin seuraavia kansanomaisia nimiä: pirunlintu, vurruttaja, päristäjähaikara ja uuhka [9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jobling, James, A.: The Helm Dictionary of Scientific Bird Names. Christopher Helm, 2010. ISBN 978-1-4081-2501-4
- Kivirikko, K. E.: Suomen linnut. Toinen osa. Wsoy, 1927.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ BirdLife International: Botaurus stellaris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Jari Valkama: Kaulushaikara – Botaurus stellaris Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ Lintujen ikäennätykset Luomus. 28.5.2019. Viitattu 19.7.2020.
- ↑ Fransson, T., Jansson, L., Kolehmainen, T., Kroon, C. & Wenninger, T.: EURING list of longevity records for European birds (PDF) EURING. Viitattu 19.7.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Eurasian Bittern (Botaurus stellaris) (pdf) The IUCN Red List of Threatened Species. Supplementary information. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources & BirdLife International. Viitattu 15.10.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Suomen 3. lintuatlaksen (2006–2010) tulokset (pdf) Suomen III lintuatlas – Jari Valkama, Ville Vepsäläinen ja Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-JaaSamoin 4.0. Viitattu 15.10.2024.
- ↑ Petri Parkko, Veli-Matti Väänänen ja Esa Lammi: Kaulushaikaraseuranta onnistui yli odotusten - Suomessa tuhat reviiriä Linnut-vuosikirja 2005. BirdLife Suomi. Viitattu 15.10.2024.
- ↑ Jobling, 2010, s, 75, 365
- ↑ Kivirikko, 1927, s. 110
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kaulushaikara Lintukuva-verkkopalvelussa
- LuontoPortti: Kaulushaikara (Botaurus stellaris)
- ITIS: Botaurus stellaris (englanniksi)