Kristuksen ylösnousemuksen katedraali

Kristuksen ylösnousemuksen katedraali
Sijainti	Pietari, Venäjä
Rakentamisvuosi	1883–1907
Tyylisuunta	Kansallisromantiikka
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Lähikuva katedraalista. Kellotornin kupoli on kullattu, useimmat muut emaloituja. Seinällä on Venäjän keisarikuntaan kuuluneiden alueiden vaakunoita.

Verikirkko sisältä kunnostuksen jälkeen. Taka-alan katos osoittaa Aleksanteri II:n murhapaikan.

Kristuksen ylösnousemuksen katedraali (ven. Собор Воскресения Христова, Sobor Voskresenija Hristova) eli Verikirkko (ven. Храм Спаса на Крови, Hram Spasa na Krovi, "Kirkko veren päällä") on Pietarissa sijaitseva ortodoksinen kirkkorakennus. Kirkko rakennettiin Aleksanteri III:n käskystä vuosina 1883–1907 Gribojedovin kanavan varrelle paikalle, jolla hänen isänsä ja edeltäjänsä Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881. Uusbysanttilaista tyyliä edustavan, arkkitehti Alfred Parlandin suunnitteleman kirkon arkkitehtonisena esikuvana oli Moskovan kuuluisa Pyhän Vasilin katedraali.

Kristuksen ylösnousemisen katedraalin hallinnollinen asema sisäministeriön alaisuudessa oli poikkeuksellinen, sillä se oli Iisakin kirkon ja Kristus Vapahtajan katedraalin ohella yksi harvoista Venäjän keisarikunnan kirkoista, joita ylläpidettiin yksinomaan valtion varoin. Katedraali oli omistettu "marttyyritsaari" Aleksanteri II:n muistolle eikä siellä toimitettu lainkaan tavanomaisia jumalanpalveluksia tai kastetilaisuuksia, vain päivittäisiä panihidoja keisarivainajan muistoksi.

Historia

Rakentaminen

Keisari Aleksanteri II menehtyi terrori-iskussa saamiinsa vammoihin 1. maaliskuuta 1881 Talvipalatsissa. Heti kuolemaa seuranneena päivänä Pietarin kaupunginduuman edustajat lähestyivät uutta keisaria, jotta edesmenneelle tsaarille saataisiin muistomerkki attentaatin tapahtumapaikalle. Aleksanteri III ilmoitti tahdokseen, että muistomerkin sijasta paikalle pystytettäisiin kirkkorakennus. Muistokirkon rakentamiseksi julistettiin kutsukilpailu, mutta ensimmäisen kierroksen työt eivät kelvanneet Aleksanteri III:lle, koska ne "eivät olleet riittävän venäläiskansallisia". Toisen kutsukierroksen voittajaksi huhtikuussa 1882 selvisi Alfred Parlandin ja arkkimandriitta Ignatin (Malyšev) yhteinen viisikupolinen ehdotus. Kellotorni oli suunnitelmassa piirretty Katariinan (nykyään Gribojedovin) kanavan toiselle puolelle erilleen pyhätöstä.

Kirkon peruskivi muurattiin 6. lokakuuta 1883. Rakennussuunnitelmat muuttuivat työn kestäessä oleellisesti, eikä Ignati osallistunut enää niihin, joten lopullinen kirkko on yksinomaan Parlandin käsialaa. Kirkon rakennustyöt osoittautuivat hankaliksi läheisen kanavan vuoksi, ja kirkkoa rakennettiinkin 24 vuotta.

Kirkko edusti aikansa viimeisintä tekniikkaa - valaistus oli alusta alkaen sähköinen (hehkulamppuja oli 1 689 kappaletta) ja lämmitys hoidettiin valurautaisilla vesipattereilla ja seiniin kätketyillä höyrykanavilla, jota tarkoitusta palveli kaksi kellariin sijoitettua öljykattilaa.

Metropoliitta Antoni vihki valmistuneen kirkon käyttöön 19. elokuuta 1907 keisari Nikolai II:n ja korkeimman papiston läsnä ollessa.

Vallankumouksen jälkeen

Venäjän vallankumouksen jälkeen pääsy kirkkoon sallittiin kaikille, sillä siitä tehtiin tavallinen seurakuntakirkko. Aiemmin kirkossa oli toimitettu ainoastaan sielunmessuja eli litanioita, parastaaseja ja panihidoja Aleksanteri II:lle. Muutos valtiovallan ylläpitämästä muistokirkosta oli pakon sanelema, sillä kirkon omaisuuden siirryttyä valtiolle ja julkisen rahoituksen loputtua varat kirkon ylläpitoon ja henkilökunnan palkkoihin oli kerättävä seurakunnan jäseniltä.

Iisakin kirkon sulkemisen jälkeen Verikirkko sai joksikin aikaa katedraalikirkon arvon, mutta 30. lokakuuta 1930 tehtiin päätös katedraalin sulkemisesta, joka astui voimaan 17. marraskuuta, ja kirkollinen toiminta loppui. Kirkko jäi tyhjilleen ja lämmittämättä, sillä sen tiloihin suunniteltua ateismin museota ei koskaan toteutettu. Kirkon poikkeuksellisen hieno sisäkoristelu alkoi kosteudessa nopeasti rapistua. Lopulta alueneuvosto antoi käskyn rakennuksen purkamisesta, joka oli kaavailtu vuodeksi 1941. Toisen maailmansodan syttyminen kuitenkin pelasti kirkon purkamiselta.

Leningradin piirityksen aikana rakennusta käytettiin ruumishuoneena ja sodan jälkeen oopperan kulissivarastona. Verikirkko suojeltiin 1968, ja 1971 se luovutettiin osaksi Iisakin kirkon museota. Kunnostustyöt aloitettiin 1970-luvulla, ja ne kestivät yli 25 vuotta. Kirkko avattiin museona vierailijoille 19. elokuuta 1997. Vasta 3. toukokuuta 2004 kirkossa suoritettiin ensimmäinen hengellinen toimitus sen sulkemisen jälkeen. Liturgian toimitti Pietarin ja Laatokan metropoliitta Vladimir.

Arkkitehtuuri ja koristelu

Kirkko veren päällä edustaa uusbysanttilaista tai "venäläistä" kertaustyyliä, joka oli pääasiallisin tyyli Venäjällä 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa. Katedraalissa on yhdeksän kullattua tai emaloitua sipulin muotoista kupolia, ja sen korkeus on 81 m. Sisään mahtuu 1 600 sanankuulijaa. Kirkko on rakennettu tiilestä, joka on paikoittain verhoiltu graniitilla, marmorilla, värillisillä kaakeleilla ja mosaiikeilla. Kirkon kuvakoristelun suunnittelu on Viktor Vasnetsovin, Mihail Nesterovin, Andrei Rjabuškinin ja Nikolai Harlamovin työtä, mutta lopulliset seinämaalaukset toteutettiin mosaiikkeina. Mosaiikkien kokonaispinta-ala on yli 7 000 m².

Katedraalin kirkkoherrat

• Pjotr Ivanovitš Leporski (1907–1923)
• Vasili Markovitš Verjužski (1923–1929)
• A.E. Sovetov (1929–1930)

Katedraalin ensimmäiseksi kirkkoherraksi nimitetty Leporski oli Pietarin hengellisen akatemian opettaja. Hänen seuraajansa Verjužski tuomittiin joosefilaisten tukemisesta kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, mutta hänet vapautettiin kahden vuoden jälkeen. Katedraalin viimeiseksi kirkkoherraksi jäi Sovetov, joka hoiti virkaa joulukuusta 1929 18. marraskuuta 1930 saakka.

Katso myös

• Luettelo Aleksanteri II:n patsaista ja muistomerkeistä

Aiheesta muualla

• Iisakin kirkon filiaalin (Spas na krovi) sivut (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)
• Saint Petersburg.com Church of the Resurrection of Jesus Christ (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Ylen Elävä arkisto: Verikirkon pyhät kuvat