Kyröskoski
Kyröskoski (ruots. Kyrofors) on 22 metrin[1] putouskorkeudellaan yksi Suomen korkeimmista koskista. Se sijaitsee Hämeenkyrön kunnassa noin 40 kilometriä Tampereelta luoteeseen, valtatie 3:n varrella, ja sen ympärille on muodostunut samanniminen taajama. Kosken kautta Kokemäenjoen vesistön Ikaalisten reittiin kuuluva Kyrösjärvi laskee Pappilanjoen kautta Kirkkojärveen, ja edelleen Siuronkoskeen. Kyröskoski on valjastettu ja sen äärellä on toiminut useita vesimyllyjä sekä harjoitettu puunjalostusteollisuutta, raakapuun uittoa ja vesivoimatuotantoa 1870-luvulta lähtien (Hammarén & Co Aktiebolag, Oy Kyro Ab, Kyro Oyj, M-real Kyro ja Metsä Board Kyro). Voimalaitoksen omistaa Kyröskosken Voima Oy[2]. Kosken arvellaan olevan yksi Kalevalassa mainituista kolmesta suuresta koskesta: ”Hämeen Hälläpyörä”.[3] Muut kalevalaiset putoukset ovat Imatra ja "Kaatrakoski Karjalassa", joka perimätiedon mukaan tarkoittaa Lieksanjoen Pankakoskea.[4] Nälkävuosien seurauksena kosken putouskorkeutta alennettiin 1800-luvun lopulla maanviljelysmaan lisäämiseksi Kyrösjärven ympäristössä.
Kyröskoski kuohuu nykyään avoimena neljä kertaa kesässä, kun sen patoluukut avataan. Koskinäytökset ovat vappupäivänä ja juhannuspäivänä sekä yhtenä sunnuntaina heinäkuussa ja elokuussa.
Kyröskoski kuvataiteessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kyröskoskella on merkittävä sija suomalaisessa kuvataiteessa ja kirjallisuuden maisemakuvauksissa. A. F. Skjöldebrand on tehnyt koskesta seepialaveerauksen jo 1799 matkallaan Suomen halki.[5] Sittemmin Kyröskosken on piirtänyt Magnus von Wright, jonka piirros on julkaistu teoksessa Finland framställdt i teckningar.[6] Tunnetuimmat Kyröskosken kuvaukset ovat kuitenkin Werner Holmbergin öljymaalaus vuodelta 1854 ja laveeraus vuodelta 1857.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pappilanjoen vanhempi nimitys on ollut Kyrösjoki. Heti sen jälkeen, kun Koskenperkaustoimikunta perustettiin vuonna 1799, kääntyi Kyrösjärven asukkaista koottu toimikunta sen puoleen ja haki lupaa perata Kyröskoskea ja laskea järven vedenpintaa alemmaksi. Lupa myönnettiin hankkeelle, ja 23. heinäkuuta vuonna 1804 tuotiin Nokian kartanoon Kuninkaan Joenperkaustoimikunnalta hankittuja perkausvälineitä. Hanke voidaan katsoa alkaneeksi tästä päivästä alkaen. Perkaustyöt ovat ilmeisesti valmistuneet ennen kuin Suomen sota 1808–1809 käynnistyi. Seuraava vedenpinnan aleneminen tapahtui vuosina 1828–1831, kun ikaalislaiset isännät suorittivat joen perkauksia. Kummallakin kerralla on järven vedenpinta laskenut arviolta 2,0–2,5 metriä. Kolmas perkaushanke tapahtui vuosina 1865–1866. Silloin vedenpinta laski noin kaksi metriä. Tällä kertaa hankkeeseen osallistuivat ikaalislaiset, hämeenkyröläiset ja viljakkalalaiset talot yhdessä. Työt kestivät yhteensä noin kaksikymmentä tuhatta työpäivää ja maksoivat noin kymmenen tuhatta ruplaa.[7]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kyröskosken voimalaitos Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu. Arkistoitu 12.2.2008. Viitattu 9.8.2013.
- ↑ Pirkanmaan keskeiset säännösteltävät järvet. Ympäristö.fi 12.7.2014. Viitattu 13.9.2015.
- ↑ Kalevala, kolmas runo 1849. SKS. Arkistoitu 26.6.2015. Viitattu 29.5.2016.
- ↑ Viikon kylä: Pankakoski Maakaista.fi. 15.11.2012. Vaara-Karjalan Leader-yhdistys. Arkistoitu 24.6.2016. Viitattu 29.5.2016.
- ↑ Skjöldebrand, A. F.: Piirustusmatka Suomen halki Nordkapille 1799. WSOY, 1986.
- ↑ Kansallisgallerian kokoelmat kansallisgalleria.fi.
- ↑ Vänni, Otto: Kyrösjärven nykyinen ja entinen otaksuttu vesiväylä, Satakunta-sarja III, ss. 70–84, Satakuntalainen Osakunta, 1928