Kyreneläiset
Kyreneläinen koulukunta (m.kreik. οἱ Κυρηναϊκοί, hoi Kyrēnaïkoi, ”kyreneläiset”)[1] oli antiikin kreikkalainen hellenistisen filosofian koulukunta, joka perustettiin 300-luvulla eaa. Sen perusti Aristippos, Sokrateen oppilas, joka oli kotoisin Kyrenestä. Koulukunta kannatti hedonismia.
Filosofia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kyreneläiset olivat sitä mieltä, että tunteita on kaksi: nautinto ja tuska. Nämä vastaavat fyysisinä tuntemuksina pehmeää ja rosoista liikettä. Heidän mielestään nautinto, ja nimenomaan nautinto välittömänä ruumiillisena tyydytyksenä, oli kaikkein suurin hyvä, onnellisuus ja ylin päämäärä. Kaikki nautinnot olivat yhtä suuria, mikään ei ollut toista suurempi.
Diogenes Laertioksen mukaan kyreneläiset jakaantuivat myöhemmin Hegesiaan, Annikeriksen ja Theodoroksen seuraajiin, joiden käsitykset poikkesivat toisistaan joissakin asioissa. Hegesiaan seuraajat korostivat henkilökohtaista hyötyä ja nautintoa, ja katsoivat muun muassa, että viisas tekee kaiken itsensä vuoksi, koska ei pidä ketään muuta yhtä arvokkaana. Annikeriksen seuraajat hyväksyivät ystävyyden ja muun muassa uhrautumisen isänmaan puolesta, vaikka se kaventaisikin henkilökohtaista nautintoa. Theodoros hylkäsi kaikki jumalia koskevat uskomukset.[2]
Kyreneläisyys todennäköisesti vaikutti epikurolaisen koulukunnan oppeihin. Heidän ajatuksensa kuitenkin eroavat epikurolaisten ajatuksista, ja vaikutus voidaankin nähdä enimmäkseen negatiivisena eli syntyneen sitä kautta, että koulukunnat toimivat toistensa kiistakumppaneina.[3] Kyreneläiset kielsivät kaiken arvon "henkisiltä nautinnoilta", jotka he yhdistivät toivoon, muistiin, ja yrityksiin kivun lopettamiseksi yleensä. Epikurolaiset puolestaan hyväksyivät päämääräksi sellaisen nautinnon, joka liittyy tuskien poistamiseen, mutta heidän mielestään se oli eri asia kuin onnellisuus. Kyreneläiset puolestaan perustivat näkemyksensä sille huomiolle, että nautinnon ja kivun tuntemukset, jotka ovat luonteeltaan pelkästään fyysisiä liikkeitä, ovat tunnettuja ainoastaan kullekin ihmiselle itselleen.
Nautinnon korostamisesta huolimatta kyreneläiset eivät kuitenkaan suosineet hillittömyyttä, vaan puhuivat itsekurin ja harkinnan puolesta.
Filosofit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aristippos (n. 435-366 eaa.)
- Arete (Aristippoksen tytär, 300-luku eaa.)
- Aristippos Äidinopettama (Areten poika, 300-luku eaa.)
- Aithiops Ptolemaïslainen (300-luku eaa.)
- Antipatros Kyreneläinen (300-luku eaa.)
- Theodoros Jumalaton (n. 335 - 260 eaa.)
- Epitimides Kyreneläinen (300-luku eaa.)
- Paraibates (300-luku eaa.)
- Hegesias Peisithanatos ("Kuolemankannattaja", n. 320 - 280 eaa.)
- Annikeris (300-luku eaa.)
- Euhemeros (330-260 eaa.)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ κυρηναϊκός Dictionary of Greek. Viitattu 30.10.2017.
- ↑ Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 82–87 (II.86–103). (Suomentanut sekä esittelyn ja selitykset kirjoittanut Marke Ahonen) Helsinki: Summa, 2002. ISBN 952-5418-07-3
- ↑ Long, A. A. (1999): "The Socratic Legacy", teoksessa K. Algra et al. (toim.): The Cambridge History of Hellenistic Philosophy, s. 617-641. Cambridge, 1999.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tsouna-McKirahan, Voula: The Epistemology of the Cyrenaic School. Cambridge: Cambridge University Press, 1998.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- O'Keefe, Tim: Cyrenaics The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
- Turner, William: Cyrenaic School of Philosophy Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)