Ligne claire
Ligne claire (ranskaa, ’selkeä viiva’) on sarjakuvan piirrostyyli, jonka ensimmäisenä edustajana pidetään Tintin luojaa Hergéä. Termin keksi Jooste Swarte vuonna 1977. Tyylissä viiva on selkeä ja paksuudeltaan sama. Varjostusta joko ei käytetä ollenkaan tai vain hyvin vähän. Värit ovat kirkkaita. Vaikka taustat ovat realistisia, hahmot voivat olla tyyliteltyjä tai humoristisia.
Hergé piirsi aluksi yhdysvaltalaisia 1920–1930-luvun sanomalehtisarjakuvia muistuttavalla tavalla, kunnes hänen tyylinsä kehittyi toisen maailmansodan jälkeen ligne claireksi. Viivan lisäksi myös tarinoiden juonet olivat suoraviivaisen selkeitä.
Suuri osa ”Brysselin koulukuntaa” alkoi käyttää tätä tyyliä, kuten Edgar P. Jacobs, Bob De Moor, Roger Leloup ja Jacques Martin, joista monet myös tekivät töitä Tintin-lehdelle.
Ligne claire oli huipussaan 1950-luvulla, mutta sen vaikutus alkoi heiketä seuraavalla vuosikymmenellä ja monet uuden sukupolven sarjakuvantekijät pitivät sitä vanhanaikaisena. 1970-luvun lopulla ligne claire tuli kuitenkin jälleen muotiin, suurelta osin hollantilaisten piirtäjien Joost Swarten ja Theo van den Boogartin sekä ranskalaisen Jacques Tardin ansiosta.
Nykyään ligne claire on usein itseironista. Van den Boogart käyttää selkeää tyyliä vastakohtana hahmojensa moraalittomuudelle. Tardi taasen loi sillä Adèle-sarjaansa nostalgisen tunnelman, jolle juoni luo kontrastin.
Ligne claire ei ole rajoittunut ranskalaisbelgialaisiin sarjakuviin. Brittiläinen Martin Handford ja yhdysvaltalainen Geof Darrow ovat myös käyttäneet tätä tyyliä.
