M1 Garand

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
M1 Garand
Tyyppi Itselataava kertatulikivääri
Valmistaja Springfield Armory, Winchester, Harrington & Richardson, International Harvester, Beretta, Breda, Springfield Armory, Inc.
Valmistusmaa

 Yhdysvallat

Italia Italia (lisenssi)
Valmistusvuodet 1936–
Tekniset tiedot
Kaliiperi(t) .30-06 Springfield, 7,62×51 mm NATO
Aseen pituus 1074 mm
Piipun pituus 609,6 mm
Paino (tyhjänä) 4,31–5,3 kg mallista riippuen
Lipas makasiini, patruunasiteellä ladattava
Kapasiteetti 8 patruunaa
Ammuksen lähtönopeus 853 m/s
Tehokas kantama 402 m
Teoreettinen kantama 1 000 m
Tulinopeus (laukausta/min) noin 30 lk/min
John Garand (vasemmalla) esittelemässä kivääriään.
M1 Garandilla aseistettu merijalkaväen sotilas Guamilla elokuussa 1944.

M1 Garand (United States Rifle, .30 Caliber, M1) on .30-06 Springfield -kaliiperinen (7,62×63 mm), yhdysvaltalainen kaasumäntätoiminen, itselataava kivääri, joka oli käytössä toisessa maailmansodassa, Korean sodassa ja tarkka-ampujaversio vielä Vietnamin sodassa. Se korvasi edeltäjänsä, pulttilukkoisen Springfield M1903:n vuodesta 1936 eteenpäin. M1 Garand oli ensimmäinen laajassa palveluskäytössä ollut itselataava kivääri koko maailmassa.

M1 Garandin suunnitteli liittovaltion omistaman Springfield Armory -asetehtaan palveluksessa ollut[1] kanadalaissyntyinen John Cantius Garand (1. tammikuuta 1888 – 16. helmikuuta 1974). Kivääri otettiin virallisesti Yhdysvaltain asevoimien käyttöön 9. tammikuuta 1936, ja sen tuotanto käynnistyi elokuun alussa 1937[1]. 1930-luvun laman vuoksi sitä kuitenkin alettiin tuottaa merkittäviä määriä vasta 1941.

Kiväärin alkuperäiseksi toimintamekanismiksi suunniteltiin tanskalaisen Bang-kiväärin mukaisesti kaasunohjauskartio eli kaasuloukkumekanismi[2]. Siinä ruutikaasu jää paisuntakammioon niin pitkäksi aikaa, että luoti on jättänyt piipun. Tämän jälkeen ruutikaasu työntyy kaasusylinteriin ja työntää kaasumännän taakse. Tarkoituksena oli lisätä aseen tarkkuutta sillä, että aseen latausmekanismi toimi vasta luodin jätettyä piipun. Kaasuloukulla varustettuja kivääreitä valmistettiin kesäkuuhun 1940 asti.

Mekanismi oli siihen mennessä todettu huonosti toimivaksi ja tarpeettoman monimutkaisena valmistuskuluja lisääväksi, ja korvattiin tavallisella kaasuporttiin perustuvalla mekanismilla. Suurin osa siihen mennessä valmistetuista noin 46 000 kivääristä muunnettiin kaasuporttimallisiksi piipun samalla pidetessä alkuperäisestä 559 mm:n mittaisesta 610 mm:n pituiseksi. Tämä olikin ainoa suurempi rakennemuutos Garandiin, sen osiin tehtiin kuitenkin lukuisia pieniä muutoksia aseen valmistushistorian aikana ja muun muassa useat alkujaan koneistetut osat tehtiin myöhemmin teräslevystä prässäämällä.

Joitain M1 Garandeja oli käytössä Filippiinien taisteluissa vuoden 1942 alussa ja ne saivat sotilailta myönteisiä arvioita[1].

Toisen maailmansodan aikana Springfield Armory ja Winchester Repeating Arms Company valmistivat 4 040 802 Garandia.[3] Korean sodan alettua Springfield Armory aloitti uudelleen Garandin tuotannon, jatkaen sitä vuoteen 1957.[1] Myös International Harvester ja Harrington & Richardson valmistivat M1:tä vuoteen 1956 saakka.[1]

Yhdysvalloissa M1 Garandia valmistettiin vuosien 1936 ja 1957 välillä kaikkiaan 5 468 772 kappaletta.[3]

Yhdysvaltain laivaston NATO-kaliiperisten aseitten puutteen vuoksi 34 100 Garandia muutettiin 1960-luvun alkupuolella M1E14-mallinimikkeellä 7,62×51 mm NATO -kaliiperisiksi. Alkujaan kaliiperimuutokseen käytettiin patruunapesän pituuden lyhentävää holkkia, joka kiinnitettiin paikalleen ampumalla kaksi makasiinillista patruunoita, mutta ratkaisun osoittauduttua myöhemmin epäluotettavaksi kivääreihin vaihdettiin kokonaan uudet piiput.[4]

Muita valmistajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italialainen Beretta valmisti 1950-luvulla Garandia alkuperäisen mallisena ja kaliiperisena Italian armeijalle, ja sitä myytiin myös Tanskan ja Indonesian armeijoille. Vuonna 1959 Beretta alkoi valmistaa Garandin 7,62×51 mm NATO -kaliiperista, 20 patruunan irtolippaalla varustettua BM59-muunnosta, jota valmistettiin viitenä eri variaatioina Italian armeijalle[5].

Springfield Armory, Inc. valmisti M1 Garandin kopiota[6] .30-06 ja .308 Win.-kaliipereissa.

Garandin seuraajaksi suunniteltiin mekanismiltaan pitkälti siihen perustuva, uuden tyyppisellä kaasumännällä ja 20 patruunan irtolippaalla varustettu 7,62×51 mm NATO -kaliiperinen M14, jota valmistettiin 1958–1964 1 380 874 kappaletta. Vuonna 1967 sen valmistuskoneet myytiin Taiwanille, joka alkoi tuottaa kivääriä asevoimilleen Type 57 (民國57年) -nimellä.

Tarkka-ampujaversiot [7][8]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Springfield Armory teki Garandista kiikaritähtäimellä varustettua tarkka-ampujaversiota tyyppinimillä M1C ja M1D. Niitä käytettiin enimmäkseen vasta Korean sodassa.

M1C Garand M84-kiikaritähtäimellä ja T4-poskipakalla varustettuna

M1C: Ensimmäinen versio M1C kehitettiin M1E7-koemallista. Aseen kylkeen kiinnitettiin kisko Griffin and Howe-kiikarinjalkaa varten. Kiikaritähtäimenä käytettiin muunnettua, 2,5 kertaa suurentavaa Lyman M73 Alaskan -kiikaria, jonka sotilasmallien nimike on käytetyn tähtäinristikon mukaan joko M81 tai M82.[9] M1C otettiin palveluskäyttöön 27. heinäkuuta 1944. Valmistuksen hitauden, muun muassa tähtäimen jalan kiinnityksen vaatiman kiväärinrungon uudelleenkarkaisun vuoksi kivääreitä ei käytetty merkittäviä määriä toisessa maailmansodassa. M1C:tä valmistettiin tehtaan ilmoituksen mukaan 7 981 kappaletta.

M1D Garand M84-kiikaritähtäimellä, T4-poskipakalla ja T37-liekinsammuttajalla varustettuna

M1D: Pyrkimyksenä nopeuttaa kiväärien tuotantoa, suunniteltiin piipun juureen kiinnitettävällä kiikarinjalalla varustettu M1E8. Tämä ei vaatinut aseeseen muuta muutosta kuin etukädensuojan lyhentämisen. M1E8 otettiin käyttöön M1D:nä korvaavana standardina 1944 syyskuussa. Kivääreitä ei ehditty valmistaa prototyyppejä enempää ennen sodan loppua. M1D:tä valmistettiin tiettävästi 28 240 kappaletta.

Molemmat mallit oli kiikarin epäkeskisen, aseen lataamisen mahdollistamiseksi rungon vasemmalle puolelle tehdyn kiinnityksen vuoksi varustettu nahkaisella tukinlapaan kiinnitetyllä T4-poskipakalla ja ne voitiin varustaa trattimaisella M2-liekinsammuttajalla, joka kiinnitettiin lukitussalvalla kiväärin pistimenkiinnikkeeseen. Myöhemmin M2-mallin korvasi piipunsuuhun kierrettävä T37-liekinsammuttaja.

Suurimpaan osaan M1C- ja M1D-kivääreistä on myöhemmin vaihdettu alkuperäisen kiikaritähtäimen tilalle Libby-Owens-Ford Glass Company of Ohio -yhtiön valmistama 2,2 X suurentava M84-kiikaritähtäin, joka standardisoitiin huhtikuussa 1945, mutta joka tiettävästi tuli sarjavalmistukseen vasta Korean sodan aikana. Kyseistä tähtäintä on valmistettu yli 40 000 kappaletta ja niitä käytettiin myös Springfield 1903MA4- ja vielä M14-kivääreissä.

MC-1 / USMC M1952: Yhdysvaltain merijalkaväen (USMC) käyttämä tarkka-ampujamalli. Merijalkaväki oli käyttänyt toisen maailmansodan aikana Springfield M1903:n National Match -kilpa-ammuntaversioon perustuvia M1941 -kiikarikivääreitä, mutta Korean sodan aikaan uusien kiväärien ja myös niiden varaosien saatavuus alkoi jo loppua. Merijalkaväki ei kuitenkaan pitänyt M82- tai M84-tähtäimiä riittävän hyvinä ja päätti varustaa omat tarkka-ampuja-kiväärinsä Griffin and Howe-jalustaan kiinnitetyillä 4 X suurentavilla Stith-Kollmorgen-kiikaritähtäimillä. Ainakin osa MC-1:stä oli Springfield Armoryn valmistamia M1C:tä, joihin asennettiin uusi tähtäin ja vaihdettiin uusi tukki; kiväärit varustettiin myös M7-kiväärikranaatinlaukaisimesta muunnetulla M2-liekinsammuttimen versiolla. Yksikään MC-1 ei tiettävästi ehtinyt palveluskäyttöön Korean sodan aikana, mutta ne olivat USMC:n käytössä kunnes niitä alettiin korvata vuodesta 1966 alkaen M40-kivääreillä.

Garandin tarkka-ampujamallit olivat palveluskäytössä myös Vietnamin sodassa[10] ja niitä käytettiin 1970-luvun puoliväliin asti, jolloin ne olivat korvautuneet M14:sta tarkka-ampujamallilla M21 tai Remington 700 -pulttilukkokiväärin M40- ja M24-sotilasmalleilla.

Garandin patruunaside
Yhdysvaltalainen sotilas ampumassa kiväärikranaattia.
  • M1 Garandilla voidaan ampua 22 mm kiväärikranaatteja piipunsuuhun kiinnitettävällä M-7 tai M7A1[11] -lisälaitteella.[12]
  • Aseen pistimeksi käyvät M1905 type 1 ja 2, M1905E1-, M1- ja M5/M5-1/M5A1-pistimet.[13]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]