Marraskuun kansannousu
| Marraskuun kansannousu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Varsovan varuskunnan asevaraston valtaus, maalannut Marcin Zaleski.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
|
Józef Chłopicki |
|||||||
Marraskuun kansannousu oli vuosina 1830 ja 1831 käyty kansannousu Kongressi-Puolan alueella Venäjän keisarikuntaa vastaan. Nimensä mukaisesti kansannousu alkoi 29. marraskuuta 1830. Alkumenestyksestä huolimatta kansannousu kukistettiin lopulta Venäjän armeijan avulla.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puolan jakojen jälkeen entiset Puola-Liettuan valtion alueet oli jaettu Venäjän, Itävallan ja Preussin kesken. Venäjällä Puolan alueille oli perustettu autonominen Puolan kuningaskunta, jota ei kuitenkaan koettu riittäväksi ratkaisuksi puolalaisen väestön taholta. Kongressi-Puolassa perustettiin useita salaseuroja ja Burschenschaften ja Carbonarien kaltaisia yhdistyksiä. Sejmissä oppositio keskittyi Adam Czartoryskin ja Vilnan yliopistossa Adam Mickiewiczin sekä Joachim Lelewelin ympärille. Venäjän keisari Aleksanteri I oli epäluuloinen puolalaisia kohtaan ja Kongressi-Puolan asemaa yritettiinkin heikentää vuodesta 1825 alkaen perustuslaillisen hallinnon murentamisella. Kansainvälinenkin tilanne kiristyi vuonna 1830, kun Ranskassa alkoi heinäkuun vallankumous ja Belgia irrottautui Alankomaista. Keisari Nikolai I valmisteli Alankomaiden auttamista sotavoimin, mikä herätti pelkoja Kongressi-Puolassa puolalaisen sotaväen käytöstä Belgiaa vastaan.[1] Lisäksi uskottiin, että Nikolai saattaisi käyttää sotatilaa syynä Kongressi-Puolan autonomian lakkauttamiseksi kokonaan.[2]
Konstantinin murhayritys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kapinan aloituksena voidaan pitää suuriruhtinas Konstantin Pavlovitš Romanovin murhayritystä 29. marraskuuta 1830. Toimintaa tilanteen saralta oli suunnitellut useampi puolalainen salaseura, mutta toiminnassa ensin onnistui upseerikoululla toiminut seura. 29. marraskuuta joukko upseerikoulun oppilaita yritti murhata Konstantinin epäonnistuen kuitenkin yrityksessään. Heidän onnistui kuitenkin murhata kolme puolalaista kenraalia, joista kaksi tapettiin tahallisesti liiasta venäläismielisyydestä. Kolmas sai surmansa vahingossa.[2]
Kapina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Murhayrityksen jälkeen salaliittolaiset yrittivät vallata Varsovan varuskunnan asevaraston, missä onnistuttiinkin kun heihin liittyi kaupunkilaisia. Seuraavana päivänä koko Varsova oli kapinallisten hallussa. Konstantin pakeni Varsovasta kapinan laajettua. Kapinan jatko oli epävarma siihen asti, kun kenraali Józef Chłopicki julistautui diktaattoriksi. Keisari Nikolai päätti puolestaan käyttää Kongressi-Puolaa Alankomaihin menoa varten koottua siirtoarmeijaa puolalaisia vastaan. Tämä johti osaltaan vastarinnan tiivistymiseen. 25. tammikuuta 1831 sejm julisti, että Nikolai oli menettänyt Puolan valtaistuimen. Chłopicki luopui diktaattorin asemastaan ja tilalle tuli Adam Czartoryskin johtama sejmille uskollinen hallitus.[2]
Sota ja kapinallisten saama tuki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suoranainen sota puolalaisten ja venäläisten välillä alkoi vuoden 1831 helmikuussa ja se kesti lokakuuhun. Venäjän armeijalla oli kaksinkertainen määräylivoima puolalaisiin nähden, mutta toisaalta Puolan armeija oli hyvin koulutettu ja se saattoi taistella sitä tukevan väestön seassa. Kansannousu levisi myös Liettuaan ja entiselle Puolan itäalueelle Latgaleen. Puolalaiset yrittivät vedota Venäjän mahdollisiin vallankumouksellisiin. Niinpä sejmin ilmoitus Nikolain valtaistuimen menetyksestä oli ajoitettu dekabristien teloittamisen viisivuotispäivälle. Merkittävää apua ei kuitenkaan saatu Venäjän kapinallisilta. Kulttuuripiireiltäkään ei saatu tukea, sillä esimerkiksi tuon ajan Venäjän johtava runoilija Aleksandr Puškin tuomitsi puolalaisten toimet. Apua yritettiin saada myös Ranskasta ja Britanniasta, mutta konkreettisin tuki rajoittui mielenilmaisuihin, kuten ranskalaiseen runoon La Varsovienne.[3] Lisäksi esimerkiksi Eau de Colognea eli kölninvettä myytiin nimellä Eau de Pologne.[4] Kapinaliike radikalisoitui vuoden 1831 kesästä lähtien ja lopulta valtaan oli noussut uusi diktaattori Jan Krukowiecki. Venäläiset sotajoukot kukistivat lopulta kapinan päällikkönsä sotamarsalkka Ivan Paskevitšin johdolla.[3]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kapinan jälkeen Puolan käskynhaltijaksi nousi venäläisiä johtanut Ivan Paskevitš. Puolan autonomia korvattiin vuonna 1832 voimaan tulleella orgaanisella statuutilla, joka takasi Puolalle Suomen kaltaisen itsehallinnon. Kuitenkin jo vuonna 1833 maahan julistettiin poikkeustila, joka jatkui seuraavat 20 vuotta. Tällöin suljettiin Varsovan ja Vilnan yliopistot ja Puolan oma armeija lakkautettiin. Kapinan johdosta jaettiin 200–300 kuolemantuomiota, joista suurin osa annettiin poissaoleville. Lisäksi yli 3 000 tilaa takavarikoitiin ja 45 000 perhettä pakkosiirrettiin Venäjän sisäosiin. Varsovan pohjoispuolelle rakennettiin Aleksanterin sitadelli -linnoitus[3] ja kuuluisaksi tullut paviljonki numero 10 poliittisille vangeille.[4] Kapinan seurauksena Puolasta lähti yli 10 000 pakolaista,[5] joista suurin osa suuntasi Ranskaan, Saksaan ja Italiaan. Pakolaisten joukossa alkoi poliittinen toiminta, jonka keskuksena oli Hôtel Lambert Pariisissa. Puolalaisia taisteli myöhemmin useissa eri vapaussodissa Saksassa, Italiassa ja Balkanilla, sekä Pariisin kommuunin taisteluissa.[6] Puolan kapinan voidaan nähdä myös pelastaneen Belgian itsenäisyyden, kun kapina sitoi Venäjän siirtoarmeijan Puolaan.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hovi, Kalervo: Puolan historia. Otava, 1993. ISBN 951-1-11207-4
- Johnsson, Peter ja Lautela, Yrjö: Puola - vanhaa ja uutta Eurooppaa. Helsinki: Edita, 2004. ISBN 951-37-3993-7
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marraskuun kansannousu Wikimedia Commonsissa