Matkailu Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Autolautta M/S Viking XPRS saapumassa Helsinkiin vuonna 2008.

Matkailu Suomessa käsittää sekä ulkomaisten matkailijoiden vierailut että Suomessa asuvien matkailun kotimaassaan.

Suomeen saapui yli 6,8 miljoonaa ulkomaista matkailijaa (yöpyjää) vuonna 2018, joista 53% tuli muista Euroopan unionin maista. [1] Matkailualan arvonlisäys oli vuonna 2018 5,4 miljardia euroa eli 2,7% Suomen bruttokansantuotteesta, ja ala tarjosi noin 154 000 työpaikkaa. [2]

Kotimaan matkailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkaudella 2020 Suomessa tehtiin pitkälti yli 10 miljoonaa kotimaan matkaa, ja suomalaisten suosituin kotimaan matkailukuukausi oli heinäkuu. Suosituimmat maakunnat yöpymisten määrässä olivat Uusimaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi.[3]

Ulkomaan matkailijat 2019

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[4]

# Maa Yöpyjiä
1  Venäjä 813 669
2  Saksa 660 729
3  Yhdistynyt kuningaskunta 568 264
4  Ruotsi 556 670
5  Kiina 383 846
6  Ranska 338 901
7  Yhdysvallat 309 508
8  Alankomaat 261 557
9  Viro 243 161
10  Japani 225 096
11  Norja 189 119
12  Italia 180 116
13  Espanja 173 856
14  Sveitsi 165 764
Ulkomaiset matkailijat yhteensä 7 039 441
Aavasaksa oli Suomen ja Lapin ensimmäisiä matkailukohteita. Sinne valmistui tämä paviljonki vuonna 1927.
Suomen matkailun 100-vuotisjuhlavuonna 1987 julkaistu postimerkki.
Vesipuisto Serena on esimerkki nykyajan lapsiperheiden matkakohteista.

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomaalaisten matkustus Suomen alueella oli pitkään eri alojen asiantuntijoiden tekemää tutkimusmatkailua, aiheina muun muassa geologia ja pohjoisten kansojen tavat[5][6]. Ranskalaisen tähtitieteilijän Pierre Louis Moreau de Maupertuis’n johtama Ranskan tiedeakatemian retkikunta teki vuosina 1736–1737 Aavasaksalla tähtitieteellisiä mittauksia maapallon tarkasta muodosta[7]. Italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi kulki halki Suomen 1700-luvun viimeisinä vuosina ja julkaisi matkoistaan laajan englanninkielisen teoksen[8]. Vielä vuonna 1839 englantilainen matkailualan auktoriteetti kirjoitti: ”Ei hevin voi kuvitella kyllin pätevää syytä hakeutua Suomen autiomaihin.”[6]

Harvojen kaupunkimajatalojen ulkopuolella majoitusmahdollisuudet rajoittuivatkin säätyläiskotien vieraanvaraisuuteen ja usein ankeisiin ja epähygienisiin kestikievareihin, ja ainoa kulkutapa jalkapatikan ohella olivat kyytilaitoksen tarjoamat tai yksityisesti järjestetyt hevoskyydit kesäisin rattailla ja talvisin reellä.[9][10] Suomessa merkittävintä ”vapaa-ajan matkailua” harjoittivat 1800-luvulle asti kartanoissa asuvat aateliset, jotka sukuloivat ja vierailivat toistensa luona etenkin juhlapyhinä. Aateliskartanoissa olikin jatkuva valmius vieraiden majoittamiseen ja kestitsemiseen.[11]

1800-luvun alkupuolella, kun tsaari Nikolai I oli kieltänyt venäläisiltä matkailun ulkomaille, vasta Venäjään liitettyyn Suomeen kohdistui jonkin verran Keski-Euroopan kohteista siirtynyttä kylpylämatkailua Venäjän yläluokasta, kohteena erityisesti Helsingin Kaivohuone[12][13].

Tuhansien järvien maa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvun jälkipuoliskolla vakiintui käsite ”tuhansien järvien maa”, josta tuli Suomen matkailun pitkäaikainen tunnuslause. Sen kiteytti vuosisadan puolivälissä Johan Ludvig Runeberg ”Maamme”-laulun 10. säkeistössä ”O land, du tusen sjöars land”, mutta fraasia oli käyttänyt jo runoilijapiispa Frans Mikael Franzén 1800-luvun alussa. Vuonna 1886 ilmestyneessä ranskankielisessä matkakuvauksessa kirjoitetaan ”kymmenen tuhannen järven maasta”,[6] ja Britanniassa julkaistiin vuonna 1899 Suomen-matkaopas Finland: the Land of a Thousand Lakes, jossa koko Maamme-laulun sanat on käännetty englanniksi.[14]

Muun muassa Runebergin ja Topeliuksen tekstien kautta Suomen järvimaisemien huippukohteeksi vakiintui Punkaharju, minkä lisäksi yhdeksi ensimmäisistä matkailukohteista oli jo 1700-luvulla muodostunut vapaana kuohuva Imatrankoski. Autonomian ajan suosittuihin luontomatkakohteisiin kuului myös Aavasaksa.[15][16] Keski-Euroopan yläluokalle suunnattu suomalainen turistipropaganda alkoi jo varhain luvata matkailijoille rauhaa ja kiireettömyyttä ja tervehdyttäviä luonnonelämyksiä. Suomen Lapin kesäiseksi matkailuvaltiksi muodostui keskiyön aurinko.[6]

Suomen vanhimpia yhä toimivia majoitusliikkeitä ovat Fiskars Wärdshus (1836),[17] Punkaharjun Valtionhotelli (1845), Imatran Valtionhotelli (1903) ja Turun Hamburger Börs (1904).[18][19].

Uusia kulkumuotoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkailumahdollisuudet paranivat 1800-luvun puolivälistä alkaen liikennemuotojen kehityksen myötä: rautatietä pitkin pääsi pian esimerkiksi Pietarista Helsinkiin 15 tunnissa, kun matka aiemmin hevoskyydeillä vei päiviä. Saimaan kanava alkoi laajentaa höyrylaivaliikennettä mereltä Saimaalle ja muille isoille järville.[20]. 1900-luvun alkupuolella Suomen kaupunkilainen keskiluokka tutustui kotimaahansa sisävesilaivojen ja 1920-luvulta alkaen junien ohella linja-autokyydein[21][22].

Toisen maailmansodan jälkeen parantuva tieverkosto ja lisääntynyt henkilöautojen omistus lisäsivät sekä ulkomaisten että kotimaisten matkailijoiden kiinnostusta Suomeen. Asiaan vaikuttivat myös eurooppalaisten kohoava elintaso sekä suomalaisten vapaa-ajan lisääntyminen ensin vuosilomalakien ja 1960-luvun lopulla viisipäiväisen työviikon myötä.[23] 1960-luvulla Suomen ulkomaanyhteyksiä paransivat merkittävästi ensimmäiset ruotsinlaivat ja muut autolautat sekä suihkulentokoneet, jotka moninkertaistivat vapaa-ajan lentomatkailun ja alkoivat tuoda Suomeen matkailijoita myös Euroopan ulkopuolelta.[6]

Julkinen valta ja järjestöt matkailun edistäjinä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvulla matkailu lisääntyi nopeasti, ja myös valtiovalta alkoi panostaa toimialaan merkittävänä nousevana elinkeinona. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen kiinnitti asiaan huomiota puheessaan 1964, ja alettiin laatia virallista matkailun kehittämissuunnitelmaa. Vuonna 1967 matkailuhallinnon tehtävät siirrettiin kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöltä kauppa- ja teollisuusministeriölle. Vuonna 1969 perustettiin valtion matkailuneuvosto, josta vuonna 1971 tuli KTM:n alainen matkailutoimisto ja vuonna 1973 Matkailun edistämiskeskus. Vuonna 2015 se organisoitiin uudelleen Finpron Visit Finland -yksiköksi[24].

Vuosina 1964–1992 julkaistu Look at Finland -lehti pyrki edistämään sekä matkailua että suomalaistuotteiden vientiä ja kulttuurin tunnettuutta[25].

Vuosina 1887–2001 toiminut Suomen Matkailuliitto, vuoteen 1966 asti Suomen Matkailijayhdistys, huolehti yhtenä tehtävänään valtion omistamista matkailukiinteistöistä ja rakennutti myös omia toimipaikkoja. Se myös edisti kotimaanmatkailua, etenkin Lapin matkailua ja sen majoitustoimintaa. Matkailuliiton operoimia olivat muun muassa Rovaniemen Hotelli Pohjanhovi sekä Hetan, Kilpisjärven, Utsjoen, Ivalon ja Pallastunturin matkailuhotellit.[26]Suomen Matkailuliitto konkurssiin 19.10.2001. Yle Uutiset. Viitattu 6.6.2023.</ref> Matkailuliitto julkaisi vuosina 1891–2010 useita kertoja vuodessa ilmestynyttä ”Turistia” eli Suomen kulkuneuvot -kirjaa, johon koottiin Suomen julkisen liikenteen kulloinkin voimassa olevat aikataulut matkasuunnittelua helpottamaan.[27]

Matkailuliiton tytäryhtiö Matkaravinto huolehti aluksi linja-auto- ja juna-asemien ravintoloista, mutta kasvoi sitten Suomen suurimmaksi hotelli- ja ravintolayritykseksi ottamalla hoitoonsa Matkailuliiton majoituspaikat ja monia muitakin hotelleja ja ravintoloita.[28][29][30] Matkailua palveli osaltaan myös Alkon Kansanravintoloista kehittynyt Yhtyneet Ravintolat, sittemmin nimellä Arctia. Yksityisiä vapaa-ajanmatkailun kasvattamia hotelliketjuja olivat Rantasipi ja Cumulus.[31][32] Kaikkien neljän toimintaa jatkaa nyt monien yrityskauppojen jälkeen ruotsalainen Scandic Hotels, jonka tärkein kilpailija Suomen hotellimarkkinoilla on S-ryhmän Sokos Hotels.

Matkailualalle alkoi syntyä monia, joskus toistensa kanssa kilpailevia järjestöjä, kuten Autoliitto, leirintämatkailijoiden SF-Caravan, ulkoilujärjestö Suomen Latu ja Retkeilymajajärjestö. Etujärjestöt perustivat omia lomaorganisaatioitaan, kuten ammattiyhdistysten vuosina 1941–2009 toiminut Lomaliitto, jonka perinteitä jatkaa mökkivuokraaja Lomarengas Oy. Yhä toimivien järjestöjen asioita koordinoi Lomajärjestöjen yhteistyöryhmä LYR.[33] 1960-luvulla alkoi syntyä myös maakunnallisia ja muita alueellisia matkailunedistämisjärjestöjä, joissa usein ovat keskeisesti mukana seudun kunnat.

Telttailusta matkailuautoihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leirintämatkailu oli sotien jälkeen suosittua, kun harvat hotellit ja matkustajakodit olivat kalliita ja suunnattu pikemminkin liikematkustajille kuin perheille. Nuorten keskuudessa telttailu oli lähiretkiä polkupyörällä, autoilevilla perheillä pitkiäkin lomamatkoja Lappiin ja Norjaan saakka ja kiertomatkoja ympäri Suomen. Elintason kohoamisen myötä telttailu vaihtui matkailuvaunun vetoon henkilöautolla tai erityisillä matkailuautoilla paikasta toiseen kiertelyyn.[34] Vuoden 2010 paikkeilla suomalaiset omistivat Euroopan eniten matkailuautoja asukasmäärään nähden, ja asuntovaunutiheydessä Suomi oli Euroopan seitsemäs[35].

Jo sotavuosina Lomaliitto sai valmiiksi ensimmäisen perheille tarkoitetun lomakylän Punkaharjulle, jossa ruokailun järjestämisestä huolehti henkilökunta. Sotien jälkeen moni armeijan käytössä ollut leirikeskus muun muassa Saarijärvellä ja Taipalsaarella muutettiin matkailijoita palvelemaan.[36] Saksalaisia tuli 1960- ja 1970-luvulla Suomeen omaperäisillä rotelleiksi kutsutuilla kulkuneuvoillaan, pyörien päällä liikkuvilla hotelleilla jättämättä maahan paljonkaan ulkomaanvaluuttaa[37].

Neuvostoryhmät 1980-luvulla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton valtion matkailutoimisto Inturist toi Suomeen 1980-luvulla yhä enemmän sikäläisiä ammattiliitto- ja puolueaktiiveja ryhmämatkoille, yleensä junalla Moskovasta ja Leningradista. Neuvostoliittolaiset olivat 1980-luvun puolivälissä kolmanneksi suurin ulkomainen yöpyjäryhmä ruotsalaisten ja länsisaksalaisten jälkeen. Mahorkanhajuisten ja vanhanaikaisesti pukeutuneiden neuvostoturistien väitettiin karkottavan suomalaisia ja länsimaisia asiakkaita niin, että monet kaupunkien keskustahotellit joko kieltäytyivät majoittamasta heitä tai hoitivat asian ankaralla hinnoittelulla.[38]

Neuvostoryhmien tiukka matkaohjelma sisälsi yleensä useita kaupunkeja, tehdasvierailuja, ystävyysseuran illanviettoja ja Tampereen Lenin-museon. Kaupat kiinnostivat eniten, mutta valuuttaa sai vaihtaa vain noin 350 markkaa matkailijaa kohti.[39]

Viihdekeskuksia ja kesäfestivaaleja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvulta alkaen etenkin Pohjois-Suomeen alkoi rakentua hiihtokeskuksia ja eteläisempään Suomeen huvipuistoja, korpihotelleja ja viihdekylpylöitä pääosin suomalaisten matkailijoiden tarpeisiin ja usein Kehitysaluerahaston rahoittamana.[40][5][41] Kesämökkivierailuista[36] ja musiikkifestivaaleista, kuten Kaustisen kansanmusiikkijuhlista, Savonlinnan oopperajuhlista, Pori Jazzista ja Ruisrockista tuli suomalaisille uusia syitä kesäiseen kotimaanmatkailuun. Ruotsinlaivat täyttyivät teollisuuden loma-aikoina sukuloimaan palaavista ruotsinsuomalaisista.

Suomen matkailun nykytrendejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotimaanmatkailun suosio on kasvanut 2010-luvulla muun muassa ilmastonmuutoskeskustelun aiheuttaman lentomatkailukritiikin ja 2020-luvun taitteen koronaviruspandemian rajoitustoimien vuoksi. Koronavuodet myös keskeyttivät lähes täysin ulkomaisten matkailijoiden tulon Suomeen, minkä jälkeen Ukrainan sota aiheutti maailmanlaajuista inflaatiota sekä korkojen ja energiakustannusten nousua. Sodan aiheuttamat pakotteet myös katkaisivat Venäjältä Suomeen suuntautuneen matkailijavirran, joka tosin oli alkanut vähetä jo 2010-luvulla. Suomen verrattain läheinen sijainti Venäjään ja Ukrainaan nähden saattaa konfliktin pitkittyessä verottaa etenkin Euroopan ulkopuolelta Suomeen suuntautuvaa matkailua.[42][43] Vuonna 2023 uutisoitiin, että Suomea on alettu ulkomailla markkinoida viileiden kesien maana, pakopaikkana muun Euroopan helteille.[44]

Suomalaisten kotimaanmatkailun arvellaan kasvavan 2020-luvulla edelleen, mutta aiempia vuosia hitaammin. Matkailutrendinä nähdään myös niin sanottu ”uusi luksus”, joka tarkoittaa elämyksellisyyttä, yksilöllisyyttä ja vastuullisuutta aiemman materialistisen luksuskäsityksen sijasta.[45]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ BusinessFinland
  2. ↑ Matkailun faktat- Visit Finland
  3. ↑ Tilastokeskus: Suomalaisten matkailu keskittyi kotimaahan kesällä 2020[vanhentunut linkki]
  4. ↑ Appendix table 5.2. Visitor arrivals and nights spent by country of residence, January-December 2019
  5. ↑ a b Hautajärvi, Harri: Autiotuvista lomakaupunkeihin. Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria, s. 51–57. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Arkkitehtuurin laitos; Aalto ARTS Books, 2014. ISBN 978-952-60-5597-8
  6. ↑ a b c d e Marttila, Hannu: Satumaan matkailua. Suomen turismi on taivaltanut lutikoiden keskeltä Michelinin tähtiin. (Hirnin ja Markkasen kirjan arvostelu) Helsingin Sanomat, 18.4.1987, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
  7. ↑ Piippola, Irene & Takalo, Tapani: Lapinkävijät-projekti: Maupertuis'n astemittaus Tornionjokilaaksossa 1736–1737 (Internet Archivessa, tallennettu 10.2.2003) Lapin maakuntakirjasto, Pellon kunnankirjasto, Tornion kaupunginkirjasto, Lapin maakuntamuseo, Kultamuseo, Tornion maakuntamuseo, Lapin yliopisto ja Arktinen keskus. Viitattu 23.9.2017.
  8. ↑ Parkkinen, Jukka: Giuseppe Acerbi Turussa parkkinen.org. Viitattu 6.6.2023.
  9. ↑ Hautajärvi, Harri: ”Miten Suomen matkailua on suunniteltu? Valtiovetoisuudesta markkinaohjautuvuuteen”, Matkailunkestävä Suomi? Vastuullinen suunnittelu kulttuuri- ja luontoympäristöissä. (Toim. Soile Veijola) Helsinki: SKS, 2023, s. 62–64. ISBN 978-951-858-640-4
  10. ↑ Hautajärvi 2014, s. 52, 70–83.
  11. ↑ Parland-von Essen, Jessica: ”Aatelin elämäntapa”, Arjen historia 2: Säätyjen Suomi, s. 137. Weilin+Göös, 2007. ISBN 978-951-0-29296-9
  12. ↑ Hautajärvi 2023, s. 66–70.
  13. ↑ Sutinen, Ville-Juhani: Neukkuturismi: Neuvostoliiton matkailun historia, s. 30. Tampere: Vastapaino, 2020. ISBN 978-951-768-817-8
  14. ↑ Kuka käytti ensimmäisenä Suomesta ilmaisua "tuhansien järvien maa"? Kysy kirjastonhoitajalta. 16.7.2014. Viitattu 6.6.2023.
  15. ↑ Hautajärvi 2023, s. 70–79.
  16. ↑ Ks. Aavasaksan matkailun historiaa: Hautajärvi 2014, s. 55, 58, 62, 79, 88–98.
  17. ↑ Khanji, Inka: Ohititko sinäkin tietämättäsi Suomen vanhimman hotellin? Rantapallo 20.07.2017. Viitattu 6.6.2023.
  18. ↑ Hautajärvi 2023, s. 74–75
  19. ↑ Koski, Paula: Nämä ovat Suomen kolme vanhinta hotellia Iltalehti. 30.9.2014. Viitattu 6.6.2023.
  20. ↑ Kuisma, Markku: ”Modernia Suomea rakentamassa”, Arjen historia 3, s. 14–16. Weilin+Göös, 2007. ISBN 978-951-0-29297-6
  21. ↑ Heinonen, Visa: ”Kotitaloudet mikroskoopin alla”, Arjen historia 3, s. 184. Weilin+Göös, 2007. ISBN 978-951-0-29297-6
  22. ↑ Mauranen, Tapani: ”Autolla arkeen”, Arjen historia 4: Hyvinvoinnin Suomi, s. 187. Weilin+Göös, 2008. ISBN 978-951-0-29298-3
  23. ↑ Heinonen, Visa: ”Vapaa-aika, matkailu ja harrastukset”, Arjen historia 4: Hyvinvoinnin Suomi, s. 111–125. Weilin+Göös, 2008. ISBN 978-951-0-29298-3
  24. ↑ MEK:n toiminnot siirretään Finprohon valtioneuvosto.fi. 15.9.2014. Valtioneuvosto. Arkistoitu 10.1.2015. Viitattu 6.6.2023.
  25. ↑ Peltonen, Maija-Liisa: Apua! Look at Finland on henkitoreissaan Helsingin Sanomat. 24.2.1992 (jutussa virheellisesti 1995). Viitattu 26.6.2019.
  26. ↑ Hautajärvi 2014 (ks. Matkailuliiton historiaa ja toimipaikkoja).
  27. ↑ Marko Leppänen, Mies joka piti Suomen aikatauluissa, Helsingin Sanomat, 3.1.2011 sivu C 3. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 6.6.2023.
  28. ↑ Hautajärvi 2023, s. 96–97.
  29. ↑ Hautajärvi 2014 (ks. Matkailuliiton ja Matkaravinnon toimipaikkoja ja niiden historiaa).
  30. ↑ Olavi Syrjänen: Suomen Matkailuliiton muutoksen vuodet (PDF) Web Archive: Suomen Matkailijayhdistys. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 17.9.2013.
  31. ↑ Hautajärvi 2023, s. 79, 84–85, 97–98.
  32. ↑ Hautajärvi 2014 (ks. Alkon ja sen tytäryhtiöiden ravintoloista ja hotelleista ja niiden historiasta).
  33. ↑ Yhteystiedot Lomajärjestöjen yhteistyöryhmä LYR. Viitattu 6.6.2023.
  34. ↑ Hautajärvi 2023, s. 106–108.
  35. ↑ Suomi Euroopan matkailuautotihein maa Taloussanomat. 21.1.2011. Viitattu 6.6.2023.
  36. ↑ a b Anttila, Anu-Hanna: ”Mökkeily”, Arjen historia 4: Hyvinvoinnin Suomi, s. 177–178. Weilin+Göös, 2008. ISBN 978-951-0-29298-3
  37. ↑ Tatu Paulaharju: Saksalaismatkailun helmi – rotellit ovat täällä taas Ilta-Sanomat. 18.7.2012. Viitattu 10.5.2023.
  38. ↑ Klemola, Matti: Neuvostoturistit ahtaalla. Helsingin Sanomat, 23.11.1986, s. 31. Näköislehti (maksullinen).
  39. ↑ Rautava, Timo: Neuvostoturisti ostosparatiisissa ostovoimaa vailla. Helsingin Sanomat, 2.12.1990, s. 65–67. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.6.2024.
  40. ↑ Hautajärvi 2023, s. 108–110.
  41. ↑ Peltonen, Maija-Liisa: Matkailun ”hullujen vuosien” sato on kitkerää korjata. Helsingin Sanomat, 19.3.1977, s. 12. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  42. ↑ Pyhtilä, Lasse: Ukrainan sota voi näkyä haluttomuutena matkustaa Suomeen. Helsingin Sanomat, 13.3.2022. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 7.6.2023.
  43. ↑ Rulamo, Anssi: Suomessa matkailu on ottanut osumaa Ukrainan sodasta ja koronasta enemmän kuin muissa Pohjoismaissa, kertoo Palta. Suomenmaa, 12.12.2022. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.6.2023.
  44. ↑ Takala, Sami: Matkailijat kaikkosivat Helsingistä, mutta nyt heitä houkutellaan takaisin kaikin mahdollisin keinoin Helsingin Sanomat. 26.12.2023. Viitattu 26.12.2023.
  45. ↑ Matkailualan trendit nyt ja tulevaisuudessa Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. 11.10.2021. Viitattu 7.6.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hirn, Sven; Markkanen, Erkki: Tuhansien järvien maa. Suomen matkailun historia. Matkailun edistämiskeskus ja Suomen matkailuliitto 1987. ISBN 951-838-034-1.
  • Hautajärvi, Harri: Miten Suomen matkailua on suunniteltu? Valtiovetoisuudesta markkinaohjautuvuuteen. Toim. Soile Veijola. Matkailunkestävä Suomi? Vastuullinen suunnittelu kulttuuri- ja luontoympäristöissä. SKS 2023, s. 59–120. ISBN 978-951-858-640-4.
  • Hautajärvi, Harri: Autiotuvista lomakaupunkeihin. Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Arkkitehtuurin laitos 2014. ISBN 978-952-60-5597-8. Väitöskirjan verkkoversio
  • Immeli, Heikki; Juntunen, Kari: Piletti Pietariin : Suomen kulkuneuvojen 100-vuotistaipaleelta. Suomen Matkailuliitto 1991. ISBN 951-838-070-8.
  • Partanen, Seppo J.; Hemming, Risto: Tunne maasi; Tunne maasi! Suomen matkailun kehitys ja kehittäjiä, Hipputeos 2009. ISBN 978-952-5617-14-6.
  • Lomasuuntana Suomi, näin teimme Suomesta matkailumaan. Suomen Matkailijayhdistys SMY ry & Suomen Matkailualan Seniorit ry 2011.
  • Oma maa – Lomamaa, Suomen matkailun 125-vuotisjuhlakirja, Suomen Matkailijayhdistys SMY ry ja Suomen Matkailualan Seniorit ry, Hipputeos, 2012.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Matkailu_Suomessa&oldid=22524266”