Merikosken sillat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pokkisenväylän silta
Ämmänväylän silta
Tuiranväylän silta
Alakanavan silta
Pokkisenväylän siltaa nähtynä kohti keskustaa
Pokkisenväylän siltaa nähtynä kohti keskustaa
Ajokaistoja 2+2 (+2 kev.liik.väylää)
Ylittää Oulujoen suiston
Sijainti Pokkinen, Koskikeskus ja Tuira, Oulu
Liikenne päivässä n. 25 000 ajoneuvoa[1]
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Merikosken silloilla eli Tuiran silloilla tarkoitetaan yleisesti Oulujoen suistoalueen siltoja Oulun keskustan ja Tuiran kaupunginosan välisellä alueella. Sillat yhdistävät toisiinsa Oulujoen etelä- ja pohjoisrannat, ja muodostavat joen molemmille puolille kasvaneen kaupungin keskustaan liikenteen pullonkauloja. Varsinaisiksi Tuiran silloiksi lasketaan Pokkisenväylän, Ämmänväylän, Tuiranväylän ja Alakanavan sillat, jotka muodostavat yhdessä Merikosken sillat -nimisen katuosuuden. Näiden lisäksi jokisuistossa on useita pääasiassa kevyelle liikenteelle tarkoitettuja siltoja.

Ämmänväylän ylittävä teräsristikkosilta, joka korvasi tulvassa tuhoutuneen puusillan vuonna 1890.

Ensimmäiset sillat Oulujoen yli rakennettiin nykyisten siltojen paikkeille jo 1860-luvulla. Ämmänväylän ja Pokkisenväylän yli päätettiin rakentaa puiset sillat, joiden piirustukset oli tehnyt ruotsalainen insinööri Claes Adolf Adelsköld. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1866 ja jo keväällä 1867 oli silta Pokkisenväylän yli Linnasaareen valmistunut. Seuraavana keväänä valmistui Ämmänväylän silta.[1] Tuiranväylän ylittävän puisen kaarisillan piirustukset laati englantilainen yhtiö Fox & Son. Tuiran silta muodostui kolmesta jänteestä, joiden mitat olivat 38,1, 45,7 ja 38,1 metriä. Sillalla oli neljä näköalapaikkaa. Sillan pienoismalli on esillä Münchenin teknillisessä museossa.[2] Oulujoen ylittävät sillat vihittiin käyttöön 1. toukokuuta 1869.[1]

Sillat rakennutti Oulun siltojenrakennusyhtiö (Uleå elfs brobyggnadsbolag), jossa omistajina oli kaupunki ja yksityisiä oululaisia liikemiehiä. Liikemiesten vaatimuksesta sillat rakennettiin nykyiselle paikalleen, eikä Nokkalan tai Lasaretinsaaren rantaan. Yhtiö peri siltojen ylittämisestä siltamaksua kaikilta, myös jalankulkijoilta. Maksu vaihteli jalankulkijoiden viidestä pennistä hevosvaljakkojen yhteen markkaan.[1]

Pohjanmaan radan yhteydessä rakennetun Rautasillan valmistuminen vuonna 1886 mahdollisti joen ylittämisen ilman siltamaksua, mutta Rautasilta oli Merikosken siltoihin nähden syrjässä.

Silloista keskimmäinen eli Ämmänväylän silta tuhoutui kevättulvassa 8. toukokuuta 1889. Jäiden lähdön liikkeelle saamat jäämassat nostivat puurakenteisen sillan paikoiltaan, siirsivät sen tukipilareiden päältä ja katkaisivat sillan kahteen osaan. Onnettomuus sattui onneksi varhain aamulla, jolloin sillalla ei ollut kulkijoita. Hevosliikenne joutui kulkemaan aiemmin valmistunutta Rautasiltaa pitkin, mutta jalankulkijoille siltayhtiö järjesti lauttakuljetuksen Linnansaaresta Raattiin.[3] Uusi silta oli teräksinen päistä katkaistu paraabeliristikkosilta. Sillan suunnitteli Teknillisen korkeakoulun ensimmäinen sillanrakennuksen professori Mikael Strukel. Sillan rakensi Siltarakennus Osakeyhtiö[4], ja se valmistui syyskuussa 1890.[3]

Tuiran siltakin jouduttiin purkamaan syystalvella 1909, mutta se rakennettiin talven aikana uudelleen samanlaiseksi kuin vanha silta.[2] Pokkisen puusilta todettiin korjauskelvottomaksi vuonna 1923. Sen tilalle rakennettiin betonisilta, jonka suunnitteli J. J. Packalénin insinööritoimisto vuonna 1924.[5]

Siltayhtiölle oli annettu oikeus siltoihin viideksikymmeneksi vuodeksi ja sopimuksensa mukaisesti yhtiö luovutti sillat kaupungille toukokuussa 1919. Kaupunginvaltuustossa oli jo aiemmin päätetty, että tuolloin lopetetaan siltamaksut jalankulkijoilta, mutta muilta kulkijoilta maksuja edelleen perittäisiin. Autoliikenteen vilkastuessa siltamaksun periminen aiheutti liikennetukoksia ja lopulta siltamaksuista luovuttiin vuoden 1930 alussa.[6]

Merikosken Alakanava ja Alakanavan silta.
Entinen Tuiran silta, joka purettiin, kun Tuiranväylän silta valmistui vuonna 1948.

Pokkisenväylän silta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pokkisenväylän silta johtaa Pokkisen kaupunginosasta Linnansaareen, ylittää Pokkisenväylän ja muodostaa ensimmäisen linkin Oulujoen ylittävälle ajoneuvoliikenteelle.

Pokkisenväylän sillan rinnalla on myös nykyisin ainoastaan linja-autoille ja kevyelle liikenteelle tarkoitettu vanha Pokkisen silta. Linnankadun liittymä sijaitsee Linnansaaressa. Pokkisen silta alkaa Pokkisenpuiston ja Oulun Lyseon lukion väliseltä alueelta ja päättyy Oulun linnan raunioiden vierelle. Silta on tyypiltään teräsbetoninen jatkuva 3-aukkoinen laattapalkkisilta, jonka jännemitat ovat 3 kertaa 21,9 metriä ja hyödyllinen leveys 10,5 metriä. SuunnitteluKortes peruskorjasi sillan vuonna 1988.[5]

Ämmänväylän silta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ämmänväylän silta johtaa Linnansaaresta Raatinsaareen, Koskikeskuksen kaupunginosaan. Nykyisen betonisen sillan paikalla on aiemmin ollut teräsristikkosilta. Sillan alla sijaitsee myös maisemointipato, jonka avulla Merikosken voimalaitospadon yläjuoksun puoleisen maisemointivesialtaan vedenkorkeus pidetään vakiona. Ämmänväylän sillan suunnitteli professori Ossian Hannelius, ja se valmistui vuonna 1950. Sillan pituus on noin 90 metriä.[7]

Tuiranväylän silta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuiranväylän silta on alkuperäisestä kolmesta sillasta pohjoisin, ja se yhdistää Raatinsaaren Toivoniemeen. Rakenteeltaan silta on samanlainen Ämmänväylän sillan kanssa. Nykyisen betonisillan vieressä on aiemmin ollut puurakenteinen kaarisilta. Tuiranväylän sillan suunnitteli diplomi-insinööri Yrjö Oksanen, ja silta valmistui vuonna 1948, jolloin myös vanha puusilta purettiin pois. Sillan pituus on noin 80 metriä. Sillan alla on myös maisemointipato.[7]

Alakanavan silta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alakanavan silta on Merikosken silloista uusin. Se on rakennettu Merikosken voimalaitoksen rakentamisen ja voimalaitoksen juoksutuskanavan kaivutöiden yhteydessä ja se valmistui kesäkuussa 1946. Silta yhdistää Koskikeskuksen Toivoniemen osa-alueen Tuiran kaupunginosaan. Teräsbetonisen nivelkaarisillan suunnitteli diplomi-insinööri Gunnar Lax. Sillan pituus on noin 40 metriä.[7]

  • Aitta, Seppo (toim.): Siltojemme historia (History of Finnish bridges). Helsinki: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, 2004. ISBN 951-758-446-6
  • Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia IV. Oulu: Oulun kaupunki, 1976. ISBN 951-9327-00-2
  • Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia V. Oulu: Oulun kaupunki, 1982. ISBN 951-9234-02-0
  • Turo Manninen: Oulun kaupungin historia VI, s. 207–208. Oulu: Oulun kaupunki, 1995. ISBN 951-9234-48-9
  1. a b c Hautala, 1976, s. 3–13.
  2. a b Aitta, 2004, s. 118–119.
  3. a b Hautala, 1976, s. 326–327.
  4. Aitta, 2004, s. 176.
  5. a b Aitta, 2004, s. 319–320.
  6. Hautala, 1982, s. 24–27.
  7. a b c Manninen, 1995, s. 207–208.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]