Metsäpirtti
| Metsäpirtti | |
|---|---|
| Entinen kunta – luovutettu Neuvostoliitolle | |
 |
|
|
sijainti |
|
 Metsäpirtin kirkonkylä vuonna 1909 |
|
| Lääni | Viipurin lääni |
| Maakunta | Karjalan historiallinen maakunta |
| Kihlakunta | Käkisalmen kihlakunta |
| Kuntanumero | 488 |
| Perustettu | 1894 |
| – emäpitäjä | Sakkola |
| Lakkautettu |
1948 (luovutettu Neuvostoliitolle 1944) |
| Pinta-ala | 186,9 km² |
| Väkiluku |
5 162 [1] (1939) |
| – väestötiheys | 27,6 as./km² |
Metsäpirtti on entinen Suomen kunta Karjalankannaksella Neuvostoliittoon 1944 liitetyllä alueella. Pinta-ala oli 186,9 km² ja asukkaita 5 083 (1939). Nykyään alueella on Leningradin alueen Käkisalmen piiriin kuuluva Metsäpirtin maalaiskunta eli Zaporožskoje (ven. Запоро́жское), jonka keskustataajama on entisen Koselan kylän paikalla.
Pinnanmuodot ja luonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viipurin läänin Metsäpirtin pitäjä ulottui Laatokan rantaa pitkin vanhalta Venäjän rajalta Taipaleenjoen pohjoispuolelle. Metsäpirtin suurin pituus pohjois-koillisesta etelä-kaakkoon oli 23 km, suurin leveys itä-koillisesta länsi-lounaaseen oli 16 km. Maisema pitäjän alueella on tasaista tai hyvin loivasti kumpuilevaa. Kallioalueita ei Metsäpirtin alueella ole. Korkein kohta on kirkonkylän etelä-kaakkoispuolella sijainnut Hatakanmäen eli Ristisyrjän kumpu, joka nousi noin 85 m merenpinnan yläpuolelle.
Metsäpirtin maaperä oli suurimmaksi osaksi hiekkamaata. Alueella on lentohiekkakenttiä rannikon suuntaisesti melkein katkeamatta Taipaleenjoen suulle asti. Paikoin lentohiekkavalleja erottavat toisistaan jopa 300 m leveät suokaistat. Yksittäiset kinokset kohoavat tavallisesti 1–2 m yli ympäristön, joskus jopa 5 m. Laatokan rannalla lentohiekka-alueet olivat jopa noin 4 km leveitä. Saviperäisiä maita sijaitsi pitäjän kaakkoisosissa. Moreenimaita oli paikoitellen hiekkaperäisten alueiden välissä. Laajempia suoalueita sijaitsi pitäjän eteläosissa, rajan tuntumassa, joista erityisesti Kämärikönsuo-Putrosuo-Muurainsuo ja Lakiasuo olivat huomattavia.
Metsäpirtin alueella ei Laatokkaa lukuun ottamatta ollut merkittäviä järviä. Sen sijaan joet olivat merkittävässä osassa pitäjän maisemakuvassa. Taipaleenjoen lisäksi Tuusnaoja ja rajalla virrannut Viisjoki olivat paikallisesti merkittäviä.
Pitäjän alueella tavattuja harvinaisia kasvilajeja olivat muun muassa konnanlieko, hämeenkylmänkukka ja härmäpaju.[2]
Elinkeinot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Metsäpirtin pitäjän pääelinkeinot olivat maanviljely ja karjanhoito sekä kalastus. Vuonna 1920 Metsäpirtissä oli peltoa 2 794,61 ha, luonnonniittyjä 1 064,49 ha, metsää ja joutomaata 14 857,02 ha. Samana vuonna kotieläimiä pidettiin seuraavasti: hevosia 740 kpl, nautakarjaa 2 808 kpl, lampaita 2 460 kpl, sikoja 1 083 kpl, siipikarjaa 1 201 kpl.[3] Vuoteen 1939 mennessä peltoala oli kasvanut, ja oli tällöin n. 6 000 ha.[4]
Kalastus tuotti v. 1920 virallisten tilastojen mukaan kalaa seuraavasti: lohta 6 500 kg, taimenia ja järvirautuja 300 kg, siikaa 6 000 kg, muikkuja ja kuoreita 13 000 kg, muita kaloja 4 000 kg. Kalastuspaikoista tärkeimpiä olivat Valkianenä, Saunasaari, Lotteensaari, Törötinranta, Tapparinranta ja Taipale. Kalastuksen tuotteet myytiin vuoteen saakka 1918 Pietariin, mutta rajan sulkeuduttua vienti suuntautui lähinnä kotimaahan. Vuonna 1922 Suomen valtio solmi Neuvosto-Venäjän kanssa Laatokan kalastussopimuksen, joka määritteli Metsäpirtin kalastajien oikeudet Laatokan kalastusapajiin. Kalastajien paikallisjärjestönä toimi Metsäpirtin Kalastusseura, johon kuului enimmillään n. 450 jäsentä.[5][6]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pitäjän alueelta on löydetty kolmatta sataa kivikauden esinettä, niistä huomattava osa Suvannon vesijätöistä.
Metsäpirtin alueella on säilynyt Laatokkaan pistävä aallonmurtaja Arkuntanhuan kylän lähellä.
Metsäpirtin Taipale ja Terenttilä tunnetaan talvisodan taisteluista, joiden aikana Suomen armeija torjui puna-armeijan hyökkäykset koko sodan ajan. Alueesta on tullut suosittu matkakohde, ja siellä on jonkin verran venäläisten kesämökkiasutusta.
Talvisodan syttyessä metsäpirttiläiset määrättiin sijoitettavaksi Etelä-Pohjanmaalle Seinäjoen kauppalaan ja maalaiskuntaan sekä Nurmon, Ilmajoen, Kurikan, Kauhajoen, Isojoen, Karijoen, Peräseinäjoen, Jalasjärven, Teuvan, Laihian, Jurvan, Lapväärtin, Närpiön ja Korsnäsin kuntiin sekä Kristiinankaupungin ja Kaskisten kaupunkeihin. Kun muodostettuja pika-asutustiloja alkoi valmistua, siirrettiin väestö tälle alueelle keväällä 1941 ja kunnantoimisto siirtyi myös sisäasiainministeriön luvalla Ilmajoelle kesäkuun 11. päivänä 1941. Pika-asutustiloja haki 867 kuntalaista ja heistä ehti sen saada noin 200.[7]
Metsäpirtin väestö sijoitettiin jatkosodan jälkeen seuraaviin kuntiin: Hinnerjoki, Kalanti, Karjala, Kodisjoki, Laitila, Lokalahti, Mynämäki, Pyhämaa, Pyhäranta, Uudenkaupungin mlk, Uusikaupunki, Vehmaa ja Yläne.[8]
Kylät (1939)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arkuntanhua, Haapasaari (Haapsaari), Hatakkala, Joentaka, Korholanjaama, Kosela, Koukunniemi, Lapanainen, Malakki, Martinkorhola, Metsäpirtti, Neusaari, Paloniemi, Raaju, Saaroinen, Sunikkala, Taipale, Terenttilä, Vanhajaama, Viisjoki
Lukuvuonna 1937–1938 kunta oli jaettu 6 koulupiiriin.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen virallinen tilasto VI. Väestötilastoa 93. Väestösuhteet vuonna 1939. SVT VI:93
- ↑ Rosberg J.E. ym.: Suomenmaa Viipurin lääni, s. 295–296. Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1923.
- ↑ Rosberg, J.E. ym: Suomenmaa V Viipurin lääni, s. 294. Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
- ↑ Luovutettu Karjala. Metsäpirtti. luovutettukarjala.fi. Viitattu 7.6.2020.
- ↑ Kiiski, August: Metsäpirtin pitäjäliite. Artikkeli "Metsäpirtin Kalastajaseura". Karjala nro 45/1973. Viitattu 7.6.2020.
- ↑ Rosberg, J.E. ym.: Suomenmaa V Viipurin lääni, s. 294, 296. Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
- ↑ Metsäpirtti - Entisen kaakkoisrajan äärimmäinen kulmakunta, s.141, julkaisija Metsäpirtin historiatoimikunta
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 127. Otava 1950, Helsinki.
- ↑ Kansakoululaitos lukuvuonna 1937–38 (PDF) (Taulu XI: Maalaiskuntien kansakoulut lukuvuonna 1937–1938. Yleisiä tietoja kunnittain.) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2.11.2014.