Mirsaid Sultan-Galijev

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mirsaid Sultan-Galijev
Мирсаид Султан-Галиев
Мирсәет Солтангалиев
Sultan-Galijev, 1919.
Sultan-Galijev, 1919.
Henkilötiedot
Syntynyt13. heinäkuuta 1892
Ufan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut28. tammikuuta 1940 (47 vuotta)
Moskova, Venäjän SFNT
Muut tiedot
Lempinimet Mirza
Järjestö Neuvostoliiton kommunistinen puolue

Mirsaid Haidargalijevitš Sultan-Galijev (ven. Мирсаид Хайдаргалиевич Султан-Галиев, tat. Мирсәет Хәйдәргали улы Солтангалиев, Mirsäyet Xäydärğäli ulı Soltanğäliyev ;13. heinäkuuta 1892 Ufan kuvernementti – 28. tammikuuta 1940 Moskova) oli tataarilainen bolševikkijohtaja, joka tuli tunnetuksi Neuvostoliiton kommunistisessa puolueessa 1920-luvun alussa. Sultan-Galijev oli "islamilaisen kansallisen kommunismin" luoja. Hän oli sekä Stalinin että Leninin arvostuksessa.

Bolševikkiyhteistyön vuoksi Sultan-Galijev oli kiistelty hahmo tataarien keskuudessa ja häntä syytettiin petturuudesta. Sultan-Galijev, joka uskoi "koko hengellänsä bolševikkien asian oikeellisuuteen", halusi yhdistää tataarien nationalismin ja sosialistisen aatteen. Yhteistyö kuitenkin lopulta kariutui; Sultan-Galijevin vahva "islamilainen marxismi" ja kansallismielisyys ajoi hänet ideologisesti erilleen ryhmittymästä. Sultan-Galijev pidätettiin ja vangittiin muutamia kertoja, kunnes lopulta vuonna 1940 hänet teloitettiin.

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opettajan poika Mirsaid Sultan-Galijev syntyi vuonna 1892 Sterlibaševon piirikunnassa, Ufan kuvernementissa, Venäjän keisarikunnan aikaan. Hänen isänsä ansaitsi hyvin vähän rahaa, eikä pystynyt kunnolla elättämään perhettänsä, johon kuului vaimo ja 12 lasta. Sultan-Galijev kuvaili aikuisiällä vanhempiaan seuraavasti: "Äitini oli prinssin tytär, aatelisnainen, kun taas isäni oli yksinkertainen misääri".[1][2]

Sultan-Galijevin vanhemmilla ei ollut varaa maksaa hänen koulutusta, mutta hän oppi runsaasti isänsä maktab-koulussa, joka käytti "uutta opetusmenetelmää" (jadidismi). Sultan-Galijev aloitti venäjän kielen- ja kirjallisuuden lukemisen nuorena. Hänen isänsä omisti monia venäläisiä klassikkoromaaneja. Isän koulussa, Sultan-Galijev opiskeli 8-vuotiaasta 15-vuotiaaksi, jonka aikana hän opetteli tataarin- ja arabian kieltä, historiaa, maantietoa ja matematiikka, ja samalla loi perusymmärryksen Koraanista ja šariasta. Kaikki tämä toimi alustana sille, kun Sultan-Galijev lopulta vuonna 1907 pääsi Kazanin opettajakouluun. Vuonna 1913 hän meni naimisiin Rauza Tšaniševan kanssa. He erosivat vuonna 1918.[3]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sultan-Galijev kiinnostui vallankumouksellisista ideoista vuoden 1905 vallankumouksen aikoihin. Opiskellessaan opettajaksi Kazanissa, hän kiinnostui enemmän ja enemmän aiheesta. Sultan-Galijev oppi sosialismista tulevalta bolševikilta A.Nasibullinilta sekä tulevalta basmatšilta, A. Išmurzinilta, jotka antoivat hänelle aiheeseen liittyviä kirjoja ja perehtdyttivät häntä.[4][2]

Valmistuttuaan opettajakoulusta vuonna 1911, Sultan-Galijev aloitti uransa "puoliksi nälkiintyneenä kyläopettajana- ja kirjastonhoitajana". Vuonna 1912 hän myös alkoi julkaista artikkeleita lukuisissa lehdissä, sekä venäjäksi että tataariksi. Sultan-Galijev käytti alkuun pseudonyymejä, kuten "Suhoy", "Sin naroda", "Utšitel tatarin", "Karamas-kalinets". Samoihin aikoihin hän levitti hallitusvastaisia julistuksia Ufan muslimikyliin ja puhui negatiivisesti venäläisistä ja kristityistä tataareista, jotka opettivat "heidän kouluissa".[2]

Ensimmäinen maailmansota ja bolševikit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan syttyessä, Sultan-Galijev ja hänen vaimonsa Rauza muuttivat Bakuun. Siellä hän jatkoi lehtiin kirjoittamista. Hän toi esiin kasvavaa tyytymättömyyttä tsaarin autokratiaan. Bakun poliittinen ilmapiiri, yhdistettynä vuoden 1916 asevelvollisuutta vastustavaan Keski-Aasian muslimien kansannousuun sai hänet ideologisesti liikkumaan pois nuoruutensa uudistusmielestä jadidismista, ja siirtymään enemmän kohti vallankumouksellista sosialismia.[2]

Toukokuussa 1917, Sultan-Galijev otti osaa Moskovan muslimikonferenssissa, jossa hänet valittiin sen kansliaan. Heinäkuussa Sultan-Galijev meni Kazaniin, missä hän tapasi Mullanur Waxitovin. Hänen kanssa Sultan-Galijev auttoi perustamaan "muslimien sosialistisen komitean", jonka politiikka oli lähellä bolševikkien. Marraskuussa Sultan-Galijev liittyikin Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen bolševikkiryhmään. Narkomnats-komissaariaatin perustamisen jälkeen Sultan-Galijev pyydettii liittymään sen muslimijaostoon. Vuoden 1918 tammikuussa, M. Waxitovin johdolla perustettiin "Sisä-Venäjän ja Siperian muslimiasioiden keskuskomissaariaatti" (Muskom), ja Sultan-Galijev toimi Venäjän kommunistisen puolueen edustajana. Hänet nimettiin "keskisen muslimiarmeijan kollegiumin" puheenjohtajaksi kesäkuussa sen perustamisen jälkeen. Näihin aikoihin Sultan-Galijev kirjoitti lehteen Zhizn' Natsional'nostei.[5]

Kun tataarit syyttivät Sultan-Galijevia petturuudesta, hän totesi seuraavasti[5]:

»Siirryn nyt yhteistyöhön bolševikkien kanssa. Seurustelen heidän kanssaan, en mielihyvästä. Rakkaus kansaani kohtaan, joka on luonnostaan ​​sisälläni, vetää minut heidän luokseen. En mene heidän luokseen tarkoituksenani pettää kansakuntaamme, en juodakseni sen verta. Ei! Ei! Menen sinne, koska uskon koko hengelläni bolševikkien asian oikeellisuuteen. Tiedän tämän; se on minun vakaumukseni. Näin ollen mikään ei poista sitä sielustani. Ymmärrän, että vain osa bolshevikeista pystyi toteuttamaan sen, mitä vallankumouksen alussa luvattiin. [Mutta] vain he pysäyttivät sodan. Vain he yrittävät siirtää kansallisuuksien kohtalot omiin käsiinsä. Vain he paljastivat, kuka aloitti maailmansodan. Mikä ei johtaisi minua yhteistyöhön? He julistivat myös sodan englantilaiselle imperialismille, joka sortaa Intiaa, Egyptiä, Afganistania, Persiaa ja Arabiaa. He ovat myös niitä, jotka nostivat aseet Ranskan imperialismia vastaan, joka orjuuttaa Marokon, Algerin ja muut Afrikan arabivaltiot. Miten en olisi voinut mennä heidän luokseen? Näettekö, he julistivat sanoja, joita ei ole koskaan puhuttu maailman luomisen jälkeen Venäjän valtion historiassa. Vetoessaan kaikkiin Venäjän ja idän muslimeihin he ilmoittivat, että Istanbulin on oltava muslimien käsissä. He tekivät tämän samalla kun englantilaiset joukot valloittivat Jerusalemin, vetosivat juutalaisiin sanoilla: "Kokoontukaa nopeasti Palestiinaan, luomme teille eurooppalaisen valtion."»

Vallankumous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan aikaan, Sultan-Galijev oli aktiivisesti organisoimassa puolustusta valkoisia vastaan Kazanissa elokuussa 1918. Hän oli myös keskeisessä asemassa varmistamassa baškiirien (joita johti Zeki Velidi Togan) liittymistä bolševikkien puolelle, joka heikensi Aleksandr Koltšakin armeijan potentiaalia. Sultan-Galijev sai Stalinin ja muiden korkeavirkaisten hahmojen luottamuksen. Sultan-Galijev toteutti monia Stalinilta henkilökohtaisesti saatuja tehtäviä. Huhtikuussa 1919, Sultan-Galijev jälleen kiidätettiin itärintamalle auttamaan tataarien 21. divisioonaa Malmyzhissa sen jälkeen, kun Koltšakin keväinen hyökkäys oli pakottanut puna-armeijan jättämään Iževskin valkoisille. Kesäkuussa 1919 hänet lähetettiin paikallisen bolševikkihallinnon pyynnöstä Kazaniin auttamaan ratkaisemaan "tataarien kansallista kysymystä", mutta Lenin kutsuikin hänet pian Moskovaan työskentelemään Narkomnatsin parissa vuoteen 1922 asti.[6]

Teoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sultan-Galijev kannatti teoriaa, joka nykyisin nähdään osana "riippuvuusteoriaa"(eng). Hänen näkemyksensä oli, että imperialistisen ytimen proletariaatti yhdessä porvaristonsa kanssa jatkaisi "idän työläisten" sortamista sen jälkeen, kun sosialistinen vallankumous olisi toteutettu. Hän sanoi muun muassa seuraavasti:[7]

»Jos vallankumous onnistuu Englannissa, proletariaatti jatkaa siirtokuntien sortamista ja nykyisen porvarillisen hallituksen politiikan harjoittamista; sillä se on kiinnostunut näiden siirtokuntien hyväksikäytöstä. Idän työläisten sorron estämiseksi meidän on yhdistettävä muslimijoukot kommunistiseksi liikkeeksi, joka on oma ja itsenäinen. (1923)»

Sultan-Galiev uskoi, että valtakunnan sisällä, valloitetut tai kolonisoidut alueet tulisi asettaa etusijalle, tai työskennellä yhdessä vallankumouksen aikana sen sijaan, että vallankumous olisi rajoitettu vain ydinmaihin. Syynä tähän oli se, että jos vallankumous tapahtuisi eristyksissä, imperialistinen maa voisi helposti hyödyntää siirtomaidensa resursseja kukistaakseen minkä tahansa vallankumouksellisen liikkeen. Jos tällainen liike kuitenkin koordinoidaan siirtomaissa tai valloitetuissa provinsseissa tapahtuvien liikkeiden kanssa, vallankumouksen onnistumisen mahdollisuudet kasvavat, koska puolustavan puolueen mahdollisuudet hyödyntää siirtomaatilojen resursseja heikkenevät suuresti, elleivät jopa kokonaan. Sultan-Galijev antoi esimerkkeinä spartakistikapinan ja Unkarin neuvostotasavallan epäonnistumiset.

Sultan-Galijev laajensi kolonialismin ja kolonialismia hyödyntävien valtioiden kritiikin Amerikkaan.[8]

»Jos olisi mahdollista laskea länsimaisen pääoman idän riistoastetta, ja tässä yhteydessä sen epäsuoraa osallistumista sen eurooppalaisen ja amerikkalaisen porvariston vallan syntymiseen, jotka ovat riistäneet sitä ja jatkavat sitä, niin näkisimme, että iso osa "valkoisten" aineellisesta ja henkisestä rikkaudesta on varastettu idästä ja rakennettu satojen miljoonien kaikenväristen ja -rotuisten "alkuperäisten" työläisten massojen veren ja hien kustannuksella. Oli välttämätöntä, että kymmenet miljoonat Amerikan ja Afrikan alkuperäisasukkaat tuhoutuivat, ja inkojen rikas kulttuuri hävitettiin kokonaan maan pinnalta, jotta nykyaikainen "vapautta rakastava" Amerikka, ja sen "edistyksen ja teknologian kosmopoliinen kulttuuri" voitaisiin muodostaa. Chicagon, New Yorkin ja muiden kaupunkien ylpeät pilvenpiirtäjät on rakennettu "punanahkojen" ja epäinhimillisten viljelmien omistajien kiduttamien neekerien luista, tuhoutuneiden inkojen kaupunkien savuisille raunioille.»

Bolševikeistä erkaantuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sultan-Galijev halusi luoda marxismille "islamilaiset kasvot". Hänen painotti sitä, kuinka Venäjän keisarikunta oli sortanut muslimeja, poislukijen jotkut varakkaat maanomistajat ja porvarilliset. Kyseinen synteesiyritys ei kuitenkaan lopulta onnistunut, ja vuonna 1923 Sultan-Galijevia syytettiin "nationalistisista, panislamilaisista ja panturkkilaisista poikkeamisista", jolloin hänet pidätettiin ja erotettiin puolueesta. Vuoteen 1922 mennessä Sultan-Galijev oli myös joutunut avoimeen konfliktiin Stalinin kanssa. Erimielisyydet koskivat erityisesti kansallisuuspolitiikkaa sekä Tatarstanin asemaa Neuvostoliitossa.[9][10][11]

Sultan-Galijev vapautettiin, mutta Leninin kuoltua vuonna 1924, hän menetti ainoan suojelijansa, ja täten pysyi poliittisesti syrjäytyneenä. Valtio tarkkaili häntä tuona aikana jatkuvasti. Näinä vuosina Sultan-Galijev matkusteli ja kirjoitti satunnaisia arvosteluja ja käännöksiä. Sultan-Galijevin mukana oli hänen toinen vaimonsa Fatima Jerzina (jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1918), ja heidän kaksi lastaan.[12]

1920–1930-luvuilla ”sultangalijevilaisuudesta” (ven. sultangalijevštšina) tuli vakiosyytös tataarien ja muiden muslimikansojen nationalisteja vastaan.[9] Sultan-Galijev vangittiin uudestaan vuonna 1928 ja tuomittiin vuonna 1930 kuolemaan ”nationalistisen vastavallankumouksellisen järjestön” johtajana.[10] Kuolemantuomio kuitenkin peruttiin, ja vuonna 1934 hän sai luvan asua Saratovin alueella. Vuonna 1937 tapahtunutta kolmatta pidätystä seurasi teloitus tammikuussa 1940.[9]

Vuonna 1990, NKP:n keskuskomitea palautti Sultan-Galijevin maineen.[9]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Mirsaid Sultan-Galiev: stati, vystupleniia, dokumenty, comp. by I.G. Gizzatullin, D.R. Sharafutdinov (Kazan:Tatarskoe knizhnoe izd-vo, 1992), s. 386.
  2. ↑ a b c d R. G. Landa, “Mirsaid Sultan-Galiev,” Voprosy Istoriia KPSS 1999
  3. ↑ Landa, "Mirsaid Sultan-Galiev," s. 55-56.
  4. ↑ I.R. Tagirov (ed.), Neizvestnyi Sultan-Galiev: Rassekrechennye dokumenty i materialy (Kazan': Tatarskoe knyzhnoe izdatel'stvo, 2002), s. 11.
  5. ↑ a b I. G. Gizzatullin, D. R. Sharafutdinov (compilers), Mirsaid Sultan-Galiev. Stat’I, vystupleniia, dokumenty (Kazan’: Tatarskoe knizhskoe izdatel’stvo, 1992), s. 52.
  6. ↑ Mirsaid Sultan-Galiev: His Character and Fate, Sh. F. Mukhamedyarov and B. F. Sultanbekov, Central Asian Survey, Vol. 9, No. 2, s. 109-117, 1990 Society for Central Asian Studies.
  7. ↑ Стенографический отчет IX областной конференции Татарской организации РКП(б) (Kazan, 1930), in: A.A. Bennigsen & S.E. Wimbush, Muslim National Communism in the Soviet Union. Chicago & London: The University of Chicago Press. s. 231
  8. ↑ Joshua Alexander: Two Articles by Mirsaid Sultan-Galiev, 1919. anti-imperialism.org. 2016. Arkistoitu 29.6.2020. Viitattu 27.7.2022.
  9. ↑ a b c d Millar, James (editor in chief): Encyclopedia of Russian History, s. 1499. New York: Macmillan Reference USA, 2004. ISBN 0-02-865907-4
  10. ↑ a b Žertvy polititšeskogo terrora v SSSR lists.memo.ru. Viitattu 6.7.2011. (venäjäksi)
  11. ↑ Stalin, a biography by Robert Service, s. 154
  12. ↑ I.R. Tagirov (ed.), Neizvestnyi Sultan-Galiev: Rassekrechennye dokumenty i materialy (Kazan': Tatarskoe knyzhnoe izdatel'stvo, 2002), doc. 112, p. 384.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mirsaid_Sultan-Galijev&oldid=22812298”