Muikku
| Muikku | |
|---|---|
 Muikku |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Alaluokka: | Neopterygii |
| Lahko: | Lohikalat Salmoniformes |
| Heimo: | Lohet Salmonidae |
| Suku: | Coregonus |
| Laji: | albula |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Coregonus albula |
|
| Katso myös | |
Muikku (Coregonus albula) on siikojen sukuun (Coregonus) kuuluva 5–20 senttimetriä pitkä lohikala, joka elää parvina Euroopan pohjoisosan järvissä ja Itämeren vähäsuolaisissa reunaosissa. Muikku on Suomen sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala. Muikkua pyydystetään troolilla, nuotalla, rysällä ja pienisilmäisellä muikkuverkolla.
Tuntomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muikku on pienikokoinen hopeanvärinen sukkula. Se muistuttaa läheisesti samaan sukuun kuuluvaa siikaa, mutta lajit erottaa kuitenkin helposti leukojen perusteella: muikulla alaleuka on yläleukaa pidempi, mutta siialla päin vastoin.
_Kopf_Fig_113_(Matschie_et_al._1909).svg)
_Kopf_Fig_116_(Matschie_et_al._1909).svg)
Silmät ovat suuret ja näkökyky hyvä. Suomut ovat hopeanhohtoiset ja selkä on tumma, joskus miltei musta. Vatsa on täysin valkoinen. Lohikalojen tapaan muikullakin on selän takaosassa rasvaevä. Muikun pituus on tavallisesti 5–20 cm ja paino noin 10–70 g. Painavin Suomesta 2000-luvulla saatu muikku painoi 550 grammaa.[3] Pienimmillään muikut ovat noin viisisenttisiä ns. neulamuikkuja. Suomessa samannäköisiä lajeja ovat siika ja salakka.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muikku on ensisijaisesti sisävesien kala, jota esiintyy Euroopan pohjoisosassa suppealla alueella Itämerta ympäröivissä maissa.
Suomessa muikun keskeinen levinneisyysalue on Järvi-Suomessa. Sitä tavataan kuitenkin kaikissa Itämereen laskevissa vesistöissä. Muikku esiintyy myös Suomen rannikkovesien vähäsuolaisilla alueilla Perämeressä, Vaasan pohjoispuolella Maksamaan saaristossa, Kokemäenjoen suistossa, Pohjanpitäjänlahdella ja Suomenlahdessa Loviisasta itään.
Suomen tuottoisin muikkujärvi on Säkylän Pyhäjärvi.
Ruotsissa levinneisyys kattaa maan eteläosan sekä Pohjanlahden rannikon läheiset suurehkot järvet. Muikkua tavataan jonkin verran myös Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Puolassa, Venäjällä ja Baltian maissa.
Lisääntyminen ja elinikä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muikku tulee sukukypsäksi tavallisimmin kahden kasvukauden jälkeen 1-vuotiaana. Tunnetaan myös poikkeustapauksia, joissa mätiä ja maitia on kehittynyt jo aikaisemmin 5–6 kuukauden iässä. Muikku lisääntyy useimpien lohikalojen tavoin syksyllä. Kutu alkaa vesien viilennyttyä 5–7 asteeseen loka-marraskuussa. Joissakin järvissä muikusta tavataan myös keväällä kutevaa muotoa, jota ruotsalaiset ovat ehdottaneet omaksi lajikseen nimellä Coregonus trybomi Svärdson. Muikku hakee lisääntymisvuoteensa syvänteisiin rajoittuvilta rinteiltä ja matalikoilta hiekka-, sora tai somerikkopohjilta. Muikulla on paljon mätiä, jopa kolmannes painosta. Mätimunien määrä pienemmillä muikuilla on 1 500–2 000 ja suuremmilla jopa 8 000–10 000 mätimunaa. Pian kudun jälkeen jää peittää vesistön ja munat kehittyvät 0,2–2-asteisessa vedessä. Jääpeitteen lähdettyä poikaset kuoriutuvat noin 8 millimetrin pituisina ja hakeutuvat matalaan rantaveteen tiheiksi parviksi hiekka- ja sorapohjille. Sieltä ne siirtyvät 3–4 viikon ikäisinä syvempiin vesiin.
Muikun elinikä vaihtelee vesistöstä toiseen: joissakin se on 4–6 vuotta, joissakin jopa 13 vuotta.
Ravinto ja elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muikku syö koko ikänsä planktonäyriäisiä. Saaliin koko vain kasvaa saalistajan koon kasvaessa. Tärkeimpiä ravintoeläimiä ovat hankajalkaisäyriäiset ja vesikirput. Pienet muikut syövät myös paljon rataseläimiä ja hankajalkaisten nauplius-toukkia, mutta niiden merkitys vähenee kasvun myötä.
Muikku elää parvissa, jotka liikkuvat päivällä syvänteissä ja illalla pinnassa. Pimeän tultua parvi kuitenkin hajoaa ja kokoontuu taas aamun sarastaessa. Muikku on melko paikallinen kala. Samassa järvessä saattaa elää monia muikkupopulaatioita, jotka kutevat eri paikoissa. Muikut voivat myös vaeltaa kauas, vaikka ne pääasiassa pysyttelevätkin yhden järven selkäalueilla. Järvenselkiä toisistaan erottavat vedenalaiset harjanteet haittaavat muikun vaellusta. Kannan suuri tiheys ja siitä johtuva ravinnon niukkuus voivat synnyttää vaellusta eri selkien välillä. Muikut saattavat vaeltaa hyvinkin kauas lisääntymisalueeltaan ravinnon toivossa.
Kalastus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Muikku on Suomessa sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala. Ammattikalastajat pyytivät Suomen sisävesiltä yhteensä 5,17 miljoonaa kiloa kalaa vuonna 2018. Tästä muikun osuus oli 2,43 miljoonaa kiloa, kun toiseksi jääneen kuhan osuus oli vain 727 tuhatta kiloa. Vuonna 2018 muikkua kalastettiin yhteensä 3,33 miljoonaa kiloa. Ammattikalastajien muikkusaalis niin sisä- kuin merivesiltä oli 2,6 miljoonaa kiloa ja vapaa-ajankalastajien 727 tuhatta kiloa.[4] Saaliin arvo on noin kaksi euroa kilolta. Ammattikalastajat nostavat muikkua etupäässä nuotilla ja trooleilla, vapaa-ajan kalastajat miltei yksinomaan verkoilla. Verkolla pyyntiin tarvitaan saaliin varmistumiseksi useita silmäkokoja.
Muikkukantojen hoito
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muikkukantojen hoito on lähinnä kalastuksen säätelyä. Muikku kestää varsin voimakastakin kalastusta, vaikka esimerkiksi Säkylän Pyhäjärvessä liikakalastuksen on havaittu haittaavan lisääntymistä. Siellä kalastetaankin vuosittain yli 90 % muikuista pois. Voimakkaan kalastuspaineen alla oleva kanta lisääntyy yleensä paremmin kuin vähän kalastetut kannat. Muikkukantoja on hoidettu myös istuttamalla. Muista istutuksista poiketen istutettavat kalat pyydystetään jostain läheisestä järvestä nuotalla. Siirtoistutusten tulokset ovat usein jääneet heikoksi, jos alkuperäisestä kantaa on vähänkin ollut jäljellä.
Muikun monet nimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itä-Suomessa muikkua kutsutaan mm. nimillä muje, riäpys, reäpys tai rääpys. Perämerellä Raahesta pohjoiseen muikku on maiva. Keski-Pohjanmaan alueella muikusta käytetään paikoin nimitystä siikamaiva ja eräillä alueilla Länsi-Lapissa käytetään nimitystä silli.
Posion ja Kuusamon alueilla sijaitsevan Kitkajärven pienikasvuista muikkua nimitetään neulamuikuksi eli Kitkan viisaaksi. Neulamuikuksi kutsutaan myös yleisesti pienikokoista muikkua, riippumatta mistä se on pyydetty.
Saimaan koillisosassa sijaitsevan Puruveden järvialtaasta pyydetystä muikusta käytetään nimitystä Puruveden muikku.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hannu Lehtonen: Iso kalakirja - Ahvenesta vimpaan. WSOY, 2003. ISBN 951-0-28134-4
- Ulla Kokko: Kiva kalastaa! : kalastuksen ja kalalajien opas. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27406-2
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Freyhof, J.: Coregonus albula IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 22.8.2013. (englanniksi)
- ↑ Risto Väinölä: Muikku – Coregonus albula Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ 2000-luvun Suomen ennätyskalat ja Suomen ennätyskalarekisteriin hyväksytyt suurkalat Kalatalouden keskusliitto. Arkistoitu 13.8.2006. Viitattu 26.9.2010.
- ↑ Suomen kalastuksen saaliit Tilastotietokanta. Luonnonvarakeskus. Viitattu 20.6.2020.[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Coregonus albula (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
- RKTL Kala-atlas: Muikku
- Muikun ravintosisältö (Arkistoitu – Internet Archive)