Nicolas-Louis de Lacaille
Nicolas Louis de Lacaille | |
---|---|
Lacaillen muotokuva vuodelta 1762 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 15. maaliskuuta 1713 Rumigny |
Kuollut | 21. tammikuuta 1762 Pariisi |
Arvonimi | Abbé |
Koulutus ja ura | |
Oppilaat | Antoine Lavoisier, François Laurent Lamandé ja Jacques-Henri Bernardin de Saint-Pierre |
Tutkimusalue | Tähtitiede |
Tunnetut työt | Coelum Australe Stelliferum |
Nicolas Louis de Lacaille (15. maaliskuuta 1713 Rumigny, Ardennes – 21. tammikuuta 1762 Pariisi) oli ranskalainen tähtitieteilijä. [1]
Hänet muistetaan erityisesti luettelostaan, jossa on melkein 10 000 eteläisen tähtitaivaan kohdetta. Tämä luettelo, nimeltään Coelum Australe Stelliferum, julkaistiin postuumisti vuonna 1763. Se sisälsi 14 uutta tähdistöä, jotka vakiintuivat sittemmin. Hän myös laski pimennysajankohtia 1 800 vuodelle.
Hän syntyi Rumignyssä Ardennesin departementissa ja opiskeli teologiaa Pariisissa. Myöhemmin hän kiinnostui tieteistä ja sai töitä, ensimmäisenä työtehtävänään katselmuksen tekeminen rannikolla Nantesista Bayonneen. Sen jälkeen vuorossa oli Maapallon kaarevuussäteen uudelleen mittaaminen Ranskan kohdalta. Tämä operaatio oli vaikea, mutta hän onnistui siinä noin kahdessa vuodessa. Tuloksiensa avulla hän korjasi J. Cassinin julkaisemia kummallisia tuloksia. Hänet palkittiin pääsyllä akatemiaan ja nimityksellä matematiikan professoriksi Mazariniin, missä hän työskenteli pienessä observatoriossa.
Lacaillen unelma eteläisen taivaan havainnoinnista toteutui, kun hän lähti vuonna 1750 astronomiselle tutkimusmatkalle Hyväntoivonniemelle. Tällä matkalla hän havainnoi kuun ja auringon parallaksia, teki ensimmäiset mittaukset Maan kaarevuussäteestä Etelä-Afrikan kohdalta ja teki lisäksi havaintoja 10 000 eteläisestä tähdestä. Palatessaan Pariisiin vuonna 1754 Lacaille sai harmikseen huomata olevansa julkisen huomion kohteena. Hän vetäytyi takaisin Mazariniin ja kuoli siellä rankan työskentelyn pahentaman kihdin vaivaamana.
Jérôme Lalande on sanonut Lacaillesta, että suhteellisen lyhyen elämänsä aikana hän teki enemmän havaintoja ja laskelmia kuin useimmat aikakauden astronomit yhteenlaskettunakaan. Hänen työnsä laatu kilpaili määrän kanssa.
La Caillen kraatteri Kuussa ja asteroidi 9135 Lacaille (tunnetaan myös nimillä 7609 P-L ja 1994 EK6) on nimetty Nicolas Louis de Lacaillen mukaan.
Päätyöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Astronomiae Fundamenta (1757), sisältää luettelon 398 tähdestä.
- Tabulae Solares (1758)
- Coelum australe stelliferum (1763) (J. D. Maraldin toimittama), sisältää havainnot 10 000 tähdestä ja kuvaukset neljästätoista uudesta tähdistöstä.
- Observations sur 515 étoiles du Zodiaque
- Leçons élémentaires de Mathématiques (1741), (useita uusintapainoksia)
- de Mécanique (1743), &c.
- d'Astronomie (1746), 4:ssä painoksessa Lalande kommentit (1779)
- d'Optique (1750), &c.
- L'Art de vérifier les dates, pimennykset 1800 vuoden ajalta
- Traité de Navigation (1760) almanakka merenkulkijoille.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Karttunen, Hannu: Vanhin tiede – Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin, s. 457. Helsinki: Ursa, 2014. ISBN 978-952-5329-26-1
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Karttunen, Hannu: Vanhin tiede – Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin. Helsinki: Ursa, 2014. ISBN 978-952-5329-26-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- David S. Evans: Lacaille: astronomer, traveller; with a new translation of his journal. Tucson: Pachart, 1992 ISBN 0-88126-284-6
- N.L. de La Caille: Travels at the Cape, 1751–53: an annotated translation of Journal historique du voyage fait au Cap de Bonne-Espérance ...; transl. and ed. by R. Raven-Hart. Cape Town: A.A. Balkema for the Friends of the South African Library, 1976 ISBN 0-86961-068-6