Praksiteles

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Praksiteles
Πραξιτέλης
Praksiteleen Dionysos-lasta kantava Hermes, alkuperäinen veistos noin vuodelta 340 eaa. Olympian arkeologinen museo.
Praksiteleen Dionysos-lasta kantava Hermes, alkuperäinen veistos noin vuodelta 340 eaa. Olympian arkeologinen museo.
Henkilötiedot
Syntynytn. 390 eaa.
?
Kuollutn. 320 eaa.
Taiteilija
Aktiivisena n. 350–330 eaa.
Ala kuvanveistäjä
Taidesuuntaus klassinen kuvanveisto

Praksiteles (m.kreik. Πραξιτέλης, Praksitelēs, lat. Praxiteles; n. 390320 eaa.) oli antiikin kreikkalainen kuvanveistäjä, joka edusti klassisen kauden kuvanveistoa. Hän toimi Ateenassa noin vuosina 350–330 eaa. Praksiteles oli yksi kaikkein merkittävimpiä kreikkalaisia kuvanveistäjiä, ja Skopaan ohella hän on erityisesti myöhäisklassisen kauden merkittävin edustaja.[1][2] Praksiteleen taiteelle on tunnusmerkillistä kiehtova sulo, vartalon notkeat kaaret ja marmorin mestarillinen käsittely.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Praksiteleen henkilöhistoriasta tiedetään vain vähän. Hän oli kuvanveistäjä Kefisodotos vanhemman poika, mutta hänen tarkempaa ajoitustaan tai synnyinpaikkaansa ei tunneta. Myöhemmin hän oli Ateenan kansalainen, ja hänen taiteensa liittyi läheisesti tähän kaupunkiin. Praksiteleen nimi mainitaan usein myöhemmän ateenalaisen (tai attikalaisen) kuvanveistokoulukunnan yhteydessä. Hän oli sen merkittävin edustaja yhdessä Skopaan kanssa. Koulukunta voidaan erottaa Feidiaan varhaisemmasta ateenalaisesta koulukunnasta. Eräässä piirtokirjoituksessa Praksiteles mainitaan ateenalaisena.[2]

Apollon Sauroktonos, roomalainen kopio, 1. vuosisata–100-luku jaa., Louvre.

Mitä tulee ajoitukseen, Plinius vanhempi mainitsee Praksiteleen Eufranorin aikalaisena 104. olympiadin aikana eli vuonna 364 eaa.[3] Tämä tarkoittanee hänen uransa alkuvaihetta.[2] Pausanias sijoitti Praksiteleen kolmanteen sukupolveen Alkameneesta, Feidiaan oppilaasta, joka eli 83 ja 94. olympiadien aikaan eli noin 448–404 eaa. Tämä sopii yhteen Pliniuksen antaman ajoituksen kanssa.[4]

Vitruviuksen mukaan Praksiteles olisi ollut yksi kuvanveistäjistä, joka oli koristelemassa Halikarnassoksen mausoleumia, ja näin hän olisi vaikuttanut vielä vuonna 350 eaa.[2][5] Praksiteleella oli kaksi poikaa, Kefisodotos nuorempi ja Timarkhos, jotka olivat myös kuvanveistäjiä.[6][7]

Diogenes Laertios esittää Theofrastoksen testamentin, jossa hän pyytää Praksitelesta viimeistelemään Nikomakhoksen patsaan, mutta tällöin Praksiteleen olisi tullut olla elossa vielä noin vuonna 287 eaa., eikä testamentti todennäköisesti ole muutoinkaan aito.[2][8]

Praksiteles oli koko antiikin Kreikan arvostetuimpia taiteilijoita yhtä lailla pronssi- kuin marmoriveistosten veistäjänä. Hänen ylistetyimmät veistoksensa olivat kuitenkin marmorisia.[2][9] Praksiteles tunnetaan ihmiskauneuden ja inhimillisen sulokkuuden ja erityisesti naiskauneuden kuvaajana. Tässä hänen taiteensa voidaan katsoa heijastelevan täysin omaa aikaansa, ja hänen asemansa on kuvanveistossa sama kuin Apelleella maalaustaiteessa.[2]

Jumalia kuvatessaan Praksiteles keskittyi niihin jumaluuksiin, jotka liittyvät aistillisuuteen tai jotka voidaan esittää pehmeinä ja nuorekkaina hahmoina, kuten Afrodite, Eros, Apollon ja Dionysos. Malleinaan Praksiteles käytti kauneimpia eläviä malleja, jotka saattoi löytää, mutta hän ei koskaan tehnyt varsinaisia muotokuvia. Praksiteleen kenties maineikkain työ Knidoksen Afrodite oli toisaalta ideaaliesitys, mutta toisaalta perustui aitoon ihmishahmoon, sillä sen mallina oli hetaira.[2] Muun muassa Quintilianus ylisti Praksitelesta ja Lysipposta hahmojen luonnollisuudesta.[2][10]

Praksiteleen tunnetuimpia töitä on jo mainitun, kopioina tunnetun Knidoksen Afroditen lisäksi Dionysos-lasta kantava Hermes, joka löytyi Heran temppelistä Olympiasta vuonna 1877.[1] Praksiteleen veistokset aloittivat uuden jakson Kreikan kuvanveistossa. Uutta otetta on kuvattu aiempaa vapaammaksi ja sulokkaammaksi. Aiemman heroois-myyttisen hengen tilalle tuli välitöntä luontevuutta, mikä näkyy muun muassa veistoksissa Apollon Sauroktonos (Apollon Liskonsurmaaja) ja joissakin satyyreja kuvanneissa teoksissa. [1]

Knidoksen Afrodite, roomalainen kopio, noin 1. vuosisata – 100-luku jaa.
Arlesin Afrodite, roomalaisaikainen kopio (1. vuosisata eaa.) Praksiteleen Thespiain Afroditesta.

Knidoksen Afrodite (n. 360–330 eaa.) esitti Afroditen puolialastomana, kenties juuri menossa kylpyyn tai tulossa sieltä. Jumalattaren toinen käsi piti vaatetta, joka oli putoamassa hänen vierellään seisseen vaasin päälle. Veistos oli tehty paroslaisesta marmorista, ja kerrotaan, että sen mallina toimi hetaira Fryne. Se sai nimensä siitä, että se myytiin knidoslaisille. Veistos sai suuren maineen, ja sitä pidettiin kaikkein kauneimpana rakkaudenjumalattaresta tehtynä veistoksena. Pliniuksen mukaan se ohitti kauneudessa kaikki muut veistokset. Monet matkustivat Knidokseen vain veistoksen nähdäkseen. Myöhäisantiikin aikana Knidoksen Afrodite viettiin Konstantinopoliin, jossa se tuhoutui tulipalossa 500-luvulla. Veistos tunnetaan siitä säilyneiden kopioiden kautta.[11][12]

Kosin Afrodite (n. 360–330 eaa.) oli Knidoksen Afroditen rinnakkaisveistos, ja erosi siinä, että se oli puettu kokonaan vaatteeseen. Praksiteles teki veistoksen samaan aikaan kuin Knidoksen Afroditen. Hän piti itse kumpaakin veistosta yhtä hyvänä, ja tarjosi ne myytäväksi samalla hinnalla. Puetun veistoksen ostivat koslaiset, mistä se sai nimensä. Se jäi kuitenkin kokonaan tunnetumman Knidoksen Afroditen varjoon ja tunnetaan paljon huonommin. Säilyneistä Afrodite-veistosten kopioista mitään ei ole kyetty varmuudella yhdistämään siihen.[11][12]

Thespiain Afrodite (n. 370–330 eaa.), joka oli tehty Pentelikon-vuoren marmorista ja sijaitsi Thespiaissa. Veistos tunnetaan kopiona nimellä Arlesin Afrodite.[11][13]

Muita. Edellä mainittujen lisäksi Praksiteles teki myös muita Afroditea esittäneitä veistoksia. Eräs niistä oli pronssinen, ja sitä pidettiin Pliniuksen mukaan lähes Knidoksen Afroditen veroisena. Se tuhoutui tulipalossa Roomassa keisari Claudiuksen aikana.[11][3] Toinen oli Alindassa eli Aleksandreiassa Latmoksen juurella.[11]

Centocellen Eros, oletettavasti kopio Praksiteleen jommasta kummasta Eros-veistoksesta.

Thespiain Eros. Praksiteles teki kaksi Erosta esittänyttä veistosta, joista toinen sijaitsi Thespiaissa. Praksiteles esitti Eroksen oman aikansa tapaan nuorukaisena, ei vielä myöhempien aikojen tapaan lapsena. Thespiaissa ollut Eros oli tehty Pentelikon-vuoren marmorista, ja sillä oli kullatut siivet. Thespiaihin sen omisti Fryne.[14][15] Kerrotaan, että Fryneen ihastunut Praksiteles lupasi tälle minkä tahansa veistoksistaan, ja Fryne valitsi Eroksen.[14][16] Veistos vietiin roomalaisella kaudella Roomaan, jossa se tuhoutui tulipalossa.[14][17] Thespiaissa veistos korvattiin Menodoroksen tekemällä marmorisella kopiolla.[14]

Parionin Eros. Toinen Praksiteleen tekemä Eroksen patsas sijaitsi Parionissa. Siitä tiedetään paljon vähemmän kuin Thespiain versiosta.[14] Niin kutsuttua Centocellen Erosta pidetään jomman kumman Eros-veistoksen kopiona.[14]

Muita. Samaan ryhmään voidaan lukea Peithon ja Paregoroksen patsaat, jotka sijaitsivat Megaran Afrodite Praksiksen temppelissä.[14][18]

Apollon Sauroktonos (n. 350–340 eaa.) eli ”Apollon Liskonsurmaaja” oli Praksiteleen tunnetuimpia teoksia. Se esitti Apollonin alastomana nuorukaisena, joka nojaa puunrunkoon jahdaten siinä kiipeävää liskoa. Veistoksesta on säilynyt lukuisia kopioita marmorisina ja ainakin yksi pronssisena.[6][19]

Apollon Lykeios (n. 370–360 eaa.) esitti pylvääseen nojaavaa Apollonia, joka lepuuttaa oikeaa kättään pään päällä. Lukianoksen mukaan alkuperäinen veistos oli sijoitettu Lykeionin gymnasioniin.[20][21]

Dionysos yms.

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dionysos-lasta kantava Hermes (n. 340 eaa.) eli ”Praksiteleen Hermes” esittää nimensä mukaisesti Hermestä, joka kantaa pientä Dionysosta.[22][23] Se oli sijoitettu Olympian Heran temppeliin ja löytyi sen kaivauksissa. Näin se on Praksiteleen veistosten ainoa säilynyt alkuperäiskappale, ja ylipäätään harvoja alkuperäisveistoksia myöhäiseltä klassiselta kaudelta. Nykyisin veistos on Olympian arkeologisessa museossa.

Dionysos Eliissä. Eliissä ollut Dionysosta esittänyt pronssipatsas, josta Kallistratos esittää kuvauksen. Se kuvasi jumalan nuorukaisena, joka oli pukeutunut murattiseppeleeseen ja fauninnahkaan. Kädessään hänellä oli lyyra ja thyrsos-sauva.[22][24]

Dionysos-ryhmä. Praksiteles käsitteli Dionysos-aihetta myös pronssiveistosryhmässä, joka esitti jumalan Juopumuksen henkilöitymän ja satyyrin seurassa.[22][3]

Lepäävä satyyri. Satyyriä esittänyt veistos, jota Praksiteles itse piti yhtenä parhaimmistaan, oli sijoitettu Ateenaan Kolmijalkojen kadun varrelle.[22][25] Veistos oletetaan Lepäävä satyyri -tyypin alkuperäisteokseksi. Tyypistä on säilynyt useita marmorisia versioita, jotka esittävät puunrunkoon nojaavaa satyyriä.

Muita. Megarassa oli toinen Praksiteleen tekemä satyyriveistos, joka oli tehty paroslaisesta marmorista.[22][26] Plinius mainitsee Praksiteleen tehneen myös mainadien, thyiadien ja tanssivien karyatidien ryhmät. Praksiteleen nimiin laitettiin myös Asinius Pollion kokoelmassa olleet sileenit.[22][27]

Muut veistokset?

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin aikana oli epäselvää, oliko kuuluisa Nioben lasten surmaa esittänyt veistosryhmä Praksiteleen vai Skopaan tekemä.[6]

  1. a b c ”Praksiteles”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5
  2. a b c d e f g h i Smith, William: ”Praxiteles”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b c Plinius vanhempi: Naturalis historia 34.8.
  4. Pausanias: Kreikan kuvaus 8.9.1
  5. Vitruvius: De architectura 7, praef. § 13.
  6. a b c Smith, William: ”Praxiteles (5)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  7. Pseudo-Plutarkhos: Kymmenen puhujan elämät (Vit. X. Orat.) s. 843–844; Pausanias: Kreikan kuvaus 1.8.5, 9.12.5.
  8. Diogenes Laertios: Merkittävien filosfien elämät ja opit 5.14.
  9. Plinius vanhempi: Naturalis historia 34.8, 36.5.
  10. Quintilianus 12.10.
  11. a b c d e Smith, William: ”Praxiteles (2)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  12. a b Plinius vanhempi: Naturalis historia 36.5.
  13. Pausanias: Kreikan kuvaus 9.27.3.
  14. a b c d e f g Smith, William: ”Praxiteles (3)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  15. Lukianos: Rakkauksia (Amores) 14, 17; Pausanias: Kreikan kuvaus 9.27.3.
  16. Pausanias: Kreikan kuvaus 1.20.2.
  17. Cicero: Verrestä vastaan (In Verrem) 4.2; Pausanias: Kreikan kuvaus 9.27.3 ; Plinius vanhempi: Naturalis historia 36.5. s. 4.5; Dion Kassios: Historiae Romanae 66.24.
  18. Pausanias: Kreikan kuvaus 1.43.6.
  19. Plinius vanhempi: Naturalis historia 34.8; Martialis: Epigrammit 14.172.
  20. Apollo Lykeios (Sculpture) Perseus. Viitattu 10.2.2020.
  21. Apollo Lykeios Museum of Antiquities, University of Saskatchewan. Arkistoitu 7.1.2017. Viitattu 10.2.2020.
  22. a b c d e f Smith, William: ”Praxiteles (4)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  23. Pausanias: Kreikan kuvaus 5.17.
  24. Pausanias: Kreikan kuvaus 6.26.1; Kallistratos: Kuvauksia (Ekfraseis) 8 (engl. käännös).
  25. Pausanias: Kreikan kuvaus 1.20.1; Athenaios: Deipnosofistai 13, 591b.
  26. Pausanias: Kreikan kuvaus 1.43.
  27. Plinius vanhempi: Naturalis historia 36.5.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]