Rahere

Rahere
Raheren hauta St Bartholomew-the-Greatin kirkossa Lontoon Cityssä.
Henkilötiedot
Kuollut	20. syyskuuta 1144
Kansalaisuus	englantilainen
Ammatti	priori ja sairaalamestari (hovinarri)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Rahere (nykyengl. [ɹaˈhɪə(ɹ)]; k. 20. syyskuuta 1144) oli englantilainen kirkonmies, joka perusti Lontoon Cityyn St Bartholomew’n sairaalan ja luostarin vuonna 1123. Se vähä, mitä Raheren elämästä tiedetään, on peräisin St Bartholomew’n luostarin historiikista Book of the Foundation, jonka kirjoitti yksi luostarin kaniikeista 1170-luvulla.

St Bartholomew’n sairaalassa ja sen opetusyksikössä kunnioitetaan yhä Raheren muistoa järjestämällä joka vuosi ns. View dayn kulkue, jonka lopuksi hänen haudalleen St Bartholomew-the-Greatin kirkossa lasketaan ruusu.

Elämä

Ennen vuotta 1120

Rahere hovinarrina, kuvituskuva 1800-luvulta.

Book of the Foundationissa kerrotaan vain vähän Raheren elämästä ennen hänen uskonnollista heräämistään vuonna 1120: hän oli ilmeisesti syntyperältään vaatimaton mutta onnistui nuoruudessaan hankkimaan yläluokkaisia ystäviä huumorintajunsa ja imartelun avulla. Hän alkoi liehitellä hovin jäseniä ja pääsi lopulta kuningas Henrik I:n suosioon. Myöhemmät kirjailijat ja antikvaarit, kuten Thomas Deloney ja John Stow, väittivät Raheren olleen minstreli tai hovinarri, mutta tästä ei ole säilynyt luotettavia aikalaiskertomuksia.

Historioitsija Norman Mooren (1847–1922) mukaan nimi Rahere on alkuperältään frankinkielinen. Nimi esiintyy useassa eri kirjoitusasussa 1100-luvulla laadituissa asiakirjoissa. Rahere itse käytti muotoa ’Raherus’ kirjoittamissaan latinankielisissä teksteissä. Englantilaiset antikvaarit William Dugdale, John Le Neve ja Richard Newcourt mainitsevat teoksissaan, että Raherius- tai Ragerius-niminen henkilö oli Chamberlain’s Woodin prebendan haltija St Paulin katedraalissa vuosina 1115–1143. Jos kyseessä oli Rahere, hänet oli todennäköisesti vihitty papiksi jo ennen uskonnollista heräämistään vuonna 1120. Vaikka hän olisi ollutkin kirkollisessa virassa, ei olisi ollut mitenkään tavatatonta, että hän osallistui myös hovin rientoihin.

Book of the Foundation ei paljasta, miksi Rahere koki äkillisen uskonnollisen herätyksen vuoden 1120 paikkeilla. Syynä saattoi olla hurskaana pidetyn kuningatar Matildan asettama esimerkki: Matilda oli kasvatettu Wiltonin ja Romseyn luostareissa ja hän oli perustanut lähelle Lontoon Aldgatea Pyhän kolminaisuuden augustinolaisluostarin (1108) ennen kuolemaansa 1118. Rahere piti esikuvanaan todennäköisesti myös Lontoon piispa Richard de Belmeis’ta, joka perusti Essexiin St Osythin luostarin 1120. Norman Mooren mukaan Raheren elämänmuutoksen aiheutti kuitenkin Valkoisen laivan haaksirikko 25. marraskuuta 1120. Koko valtakuntaa järkyttäneessä onnettomuudessa hukkui Henrikin kruununperillinen useiden sisarustensa ja muiden aatelisten kanssa, ja se sai varmasti myös Raheren pohtimaan oman elämänsä suuntaa.

Katumuksen vaivaama Rahere lähti pyhiinvaellukselle Roomaan saadakseen syntinsä anteeksi. Roomassa hän vieraili rukoilemassa San Pietro in Montorion ja San Paolo alle Tre Fontanen kirkoissa, jotka oli rakennettu Pietarin ja Paavalin marttyyrikuoleman paikoille. Käytyään San Paolon kirkossa hän sairastui vakavasti malariaan ja vannoi perustavansa Lontooseen sairaalan köyhille, jos vain parantuisi sairaudesta. Pian tämän jälkeen hän tervehtyikin ja aloitti paluumatkan Englantiin.

Paluumatkan aikana Rahere sai eräänä yönä voimakkaan näyn, jossa Pyhä Bartolomeus käski häntä rakentamaan Lontoon Smithfieldiin nimeään kantavan kirkon. Herättyään seuraavana aamuna Rahere arveli aluksi nähneensä vain unta, mutta päätti sitten noudattaa saamaansa käskyä. Book of the Foundation ei kerro syytä, miksi juuri Bartolomeus ilmestyi Raherelle. Hän oli saattanut vierailla Roomassa Tiberinsaarella sijaitsevassa San Bartolomeo all’Isolan kirkossa, jossa säilytetään pyhimyksen luita.

St Bartholomew’n sairaalan ja luostarin johdossa

Raheren patsas St Bartholomew-the-Greatin sisäänkäynnin yläpuolella.

Palattuaan Lontooseen Rahere kertoi tuttavilleen aikeestaan perustaa uusi sairaala ja kirkko Smithfieldiin mutta sai kuulla, ettei se onnistuisi ilman kuningas Henrikin lupaa, sillä hänen tavoittelemansa tontti oli varattu kuninkaalliseksi markkinapaikaksi. Saatuaan hankkeelle piispa Richardin tuen Rahere suostutteli kuninkaan luovuttamaan tontin käyttöönsä. Luovutuksesta ei ole säilynyt kirjallisia todisteita, mutta Thomas Becket, Henrik II, Rikhard Leijonamieli ja Henrik III viittaavat siihen myöhemmissä asiakirjoissa.

Rahere alkoi rakentaa viipymättä sekä luostaria että sairaalaa Smithfieldiin. Piispa Richard pyhitti tulevan kirkon paikan maaliskuussa 1123, minkä jälkeen rakennustyöt voitiin aloittaa. Lähistön asukkaat auttoivat kivikuormien purkamisessa ja siirtämisessä työmaalle. Tontilla oli märkä ja saastainen maaperä, ja sitä oli käytetty aikaisemmin varkaiden hirttämispaikkana. Kun maaperä oli saatu puhdistettua ja rakennukset nousivat harjakorkeuteensa, ihmiset alkoivat ymmärtää, kuinka perusteellisesti Raheren hanke muuttaisi paikan luonteen.

Luostari edusti augustinolaisten sääntökuntaa. Sen jäsenet olivat kaniikkeja (canon regular), jotka pukeutuivat mustaan papinkaapuun ja huppuun. He muodostivat tiiviin uskonnollisen yhteisön mutta eivät olleet velvoitettuja kuuliaisuustehtäviin toisin kuin munkit. Raheresta tuli luostarin ensimmäinen priori ja sairaalan ensimmäinen johtaja. Hän sai apua molempien toiminnan järjestämisessä Alfune-nimiseltä iäkkäältä papilta, joka oli rakentanut Cityn pohjoislaidalle St Giles-without-Cripplegaten kirkon.

Sairaalan tehtävä oli auttaa kaikkia apua tarvitsevia, olivat he sitten orpoja, hyljeksittyjä, köyhiä tai kodittomia. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta sairaalaan suhtauduttiin myös varauksella. Smithfield oli vilkas markkinapaikka, ja osa kauppiaista ei pitänyt ajatuksesta, että lähistöllä hoidettiin sairaita, joista osa saattoi kantaa ruttoa.

Book of the Foundationin mukaan pian luostarin perustamisen jälkeen Raherea kohtaan alkoi ilmetä kaniikkien keskuudessa tyytymättömyyttä, joka kasvoi lopulta niin suureksi, että hänen henkeään vastaan syntyi salaliitto. Yksi salaliittolaisista kuitenkin tuli katumapäälle ja paljasti Raherelle murhahankkeen ennen kuin se ehti toteutua. Rahere meni jälleen kuninkaan puheille ja pyysi tätä turvaamaan henkensä ja luostarin ja sairaalan tulevaisuuden.

Kuningas oli myötämielinen hänen pyyntöään kohtaan ja antoi vuonna 1133 molemmille instituutioille erikoikeuskirjan, joka oli osoitettu Canterburyn arkkipiispalle William de Corbeilille ja Lontoon piispalle Gilber Universalikselle. Erikoikeuskirjassa kuningas myöntää luostarille ja sairaalalle useita etuoikeuksia, muun muassa oikeuden valita itselleen johtajan ja järjestää markkinat (Bartholomew’n markkinat). Rahere aikoi matkustaa myös Roomaan ja pyytää paavilta suojelusta sekä sairaalalle että luostarille mutta vasta hänen seuraajansa toteutti tämän aikeen.

Vuonna 1137 Rahere luopui sairaalan johtotehtävistä ja valitsi uudeksi sairaalamestariksi Hagno-nimisen papin. Hän nimesi Hagnon myös kirkkoherraksi läheiseen St Sepulchre-without-Newgateen, jonka luostari oli hankkinut omistukseensa Salisburyn piispa Rogerilta. Nimityskirja on vanhin säilynyt asiakirja St Bartholomew’n sairaalan arkistossa.

Priorin tehtävässä Rahere jatkoi kuolemaansa saakka 20. syyskuuta 1144. Hänet haudattiin St Bartholomew’n kirkon alttarialueen pohjoisseinustalle. Haudalle pystytettiin puisella hautapatsaalla koristeltu muistomerkki vuoden 1405 paikkeilla. Kun kirkossa tehtiin remonttia 1860-luvulla, Raheren hauta avattiin ja sen sisältä paljastuneesta puuarkusta löydettiin ihmisen jäännökset sandaalit yhä jaloissaan. Koska augustinolaisilla oli tapana haudata luostariensa priorit puettuna sandaaleihin, pidetään luultavana, että ruumis todella kuului Raherelle.

Lähteet

• Moore, Norman: The History of St. Bartholomew’s Hospital (PDF) 1918. C. Arthur Pearson Limited. Viitattu 19.5.2024. (englanniksi)