Ricardo Lagos
| Ricardo Lagos | |
|---|---|
_(cropped).jpg) Ricardo Lagos tammikuussa 2019. |
|
| Chilen 33. presidentti | |
|
11. maaliskuuta 2000 – 11. maaliskuuta 2006
|
|
| Edeltäjä | Eduardo Frei Ruiz-Tagle |
| Seuraaja | Michelle Bachelet |
| Julkisten töiden ministeri | |
|
1994-1998
|
|
| Opetusministeri | |
|
1990-1992
|
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Ricardo Froilán Lagos Escobar |
| Syntynyt | 2. maaliskuuta 1938 Santiago |
| Ammatti |
lakimies ekonomi |
| Puoliso |
Carmen Weber Luisa Durán |
| Lapset | 3 |
| Tiedot | |
| Puolue | Concertación de Partidos por la Democracia |
| Tutkinnot |
Chilen yliopisto Duke University, Yhdysvallat |
 Nimikirjoitus |
|
Ricardo Froilán Lagos Escobar (s. 2. maaliskuuta 1938 Santiago) on chileläinen lakimies, taloustieteilijä ja sosialistipoliitikko, joka oli Chilen presidentti vuosina 2000–2006.[1]
Lagos voitti vuonna 1999 konservatiivipuolue Unión Demócrata Independienten ehdokkaan Joaquín Lavínin toisella kierroksella suurella erolla ja seurasi Eduardo Freitä presidenttinä. Lagos oli kolmas keskustavasemmistolaisen Concertación de Partidos por la Democracian presidentti sitten vuoden 1990. Hänen seuraajakseen tuli maaliskuussa 2006 Michelle Bachelet samasta koalitiosta.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lagos on maanviljelijäperheen ainoa lapsi. Hänen isänsä kuoli hänen ollessaan kahdeksanvuotias. Lagos meni 1954 Chilen yliopistoon opiskelemaan lakia. Hän aloitti poliittisen uransa ylioppilaskunnan johdossa 1955–1959. Lagosin lopputyö La concentracion del poder economico hyväksyttiin 1960 korkeimmin arvosanoin ja hänet kutsuttiin Timesin ja La Naciónin haastatteluun.
Lagos nai Carmen Weberin, jonka kanssa hänellä on kaksi lasta. Suoritettuaan tohtorintutkintonsa Duke Universityssä Yhdysvalloissa 1962, hän peruutti avioliiton (avioero ei ollut mahdollista Chilessä ennen vuotta 2004). Vuonna 1969 Lagos tapasi Luisa Durán de La Fuenten, jonka kanssa meni naimisiin 1971. Perheeseen kuuluvat Lagosin yhteishuoltajuudessa olevat lapset entisestä avioliitosta, kaksi Duránin lasta edellisestä avioliitosta ja yhteinen tytär.
Palattuaan Chileen Lagos työskenteli Chilen yliopiston politiikan tutkimuksen ja hallinnon ja taloustieteen laitoksien johdossa, ja vuodesta 1972 taloustieteen professorina.
Lagos oli liittynyt 1961 Partido Radicaleen sen tukiessa Jorge Alessandrin hallitusta, mutta julisti itsensä myöhemmin riippumattomaksi. Kun vasemmistolainen Salvador Allende valittiin presidentiksi syyskuussa 1970, Lagos toimi hänen neuvonantajanaan ja edusti Chileä YK:n XXVI yleiskokouksessa 1971, jossa hän arvosteli voimakkaasti Yhdysvaltain Richard Nixonia kultakannasta luopumisesta, ja UNCTAD:in III konferenssissa 1972.
Kun kenraali Augusto Pinochet kaappasi verisesti vallan 1973, Lagos perheineen lähti maanpakoon Buenos Airesiin. Hän muutti myöhemmin Yhdysvaltoihin, jossa sai vierailevan professorin viran University of North Carolina at Chapel Hillin latinalaisen Amerikan tutkimuksesta ja työskenteli 1975 YK:n kehitysohjelmassa. Lagos palasi Chileen 1978 Pinochetin ollessa vielä vallassa ja työskenteli YK:n PREALC-ohjelmassa ja konsultoi Etelä-Amerikan maita työllisyydestä pantaessa toimeen IMF:n ohjelmaa.
1980-luvulla Lagos otti johtavan roolin taistelussa demokratian palauttamiseksi. Hän oli yksi sosialistisen puolueen (Partido Socialista de Chile, PSCh) johtajista, ja muodosti Alianza Democrátican, joka yhdisti rintamaksi suuren osan demokratiaa kannattavia puolueita. Syyskuussa 1986 Lagos pidätettiin kolmeksi viikoksi ilman syytteitä Pinochetia vastaan tehdyn murhayrityksen jälkeen.
Pinochet järjesti vuodeksi 1988 kansanäänestyksen voidakseen jäädä vielä kahdeksaksi vuodeksi valtaan. Joulukuussa 1987 Lagos muodosti Partido por la Democracian ja kampanjoi äänestäjiä kieltämään Pinochetin jatkon. Lagosista tuli kiistämätön opposition johtohahmo, kun hän esiintyi televisiossa suorassa lähetyksessä ohjelmassa De Cara al País ja lupasi kenraali Pinochetin jatkon tarkoittavan kahdeksaa vuotta lisää kidutusta, murhia ja ihmisoikeusrikkomuksia. Tässä vaiheessa monet uskoivat, ettei Lagos selviäisi hengissä seuraavaan päivään.
Pinochetin erottua Lagos kieltäytyi asettumasta ehdokkaaksi vaikka olikin opposition johtaja. Sen sijaan hän tuki Patricio Aylwinin ehdokkuutta ja pyrki senaattiin Länsi-Santiagon piiristä. Vaikka hän sai toiseksi eniten ääniä piirissään, häntä ei valittu, koska eniten ääniä saanut lista sai kaksinkertaisen vertailuluvun. Presidentti Aylwin nimitti kuitenkin Lagosin opetusministeriksi 1990. Kesäkuussa 1993 Lagos pyrki Concertaciónin presidenttiehdokkaaksi, mutta hävisi esivaalin Eduardo Frei Ruiz-Taglelle, joka valittiin Chilen presidentiksi. Frei nimitti Lagosin julkisten töiden ministeriksi.
Vuonna 1999 Lagos erosi aloittaakseen presidentinvaalikampanjansa. Hän voitti esivaalissa kristillisdemokraatti Andrés Zaldívarin. Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella joulukuussa Lagos voitti oikeiston Joaquín Lavínin vain 30 000 äänellä. Toinen kierros järjestettiin tammikuussa 2000, jolloin Lagos sai 51,3 % äänistä ja valittiin presidentiksi.
Presidenttikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lagosin astuessa virkaan maata vaivasi korkea työttömyys ja aluetta yleinen epävakaus. Vuodesta 2002 alkaen hallitus joutui epäillyksi korruptiosta ministeri Carlos Cruzin ja julkisten töiden ministeriön joutuessa epäillyksi ns. MOP-GATE-tapauksessa. Tapauksen käsittely päättyi vasta 2010, jolloin 13 virkamiehen todettiin syyllistyneen väärinkäytöksiin.[2]
Vuoden 2004 aikana kansainvälinen tilanne kiristyi johtuen Bolivian haluista saada pääsy merelle, jonka se oli menettänyt salpietarisodassa Chileä vastaan 1879–1884. Bolivian presidentti Carlos Mesan ja Argentiinan Néstor Kirchnerin tapaamisessa Bolivia myi kaasuaan Argentiinaan vain sillä ehdolla, että "molekyyliäkään ei myytäisi Chileen." Venezuelan Hugo Chávez tuki Bolivian vaatimuksia, mikä kiristi Chilen ja Venezuelan välejä. Jännitys helpotti heinäkuussa 2004.
Lagosin kauden aikana Chile solmi vapaakauppasopimuksen Euroopan yhteisön, Yhdysvaltain, Etelä-Korean, Kiinan, Uuden-Seelannin, Singaporen ja Brunein kanssa, vaikka osa Concertaciónin tukijoista pitikin näitä globalisaationa ja uhkana maalle. Infrastruktuuria ja liikennettä parannettiin; Chile Barrio -asunto-ohjelma luotiin; työttömyysvakuutukset otettiin käyttöön, samoin AUGE-sairausvakuutus (Acceso Universal con Garantías Explícitas), pakollista koulutusta laajennettiin 12 vuoden mittaiseksi, maassa säädettiin ensi kertaa mahdollisuus avioeroon, Valechin komissio selvitti Pinochetin ajan tapahtumia ja kidutetuille myönnettiin rahallinen korvaus. Vuonna 2005 perustuslaista poistettiin mahdollisuus elinikäisten senaattorien nimitykseen ja presidentille annettiin oikeus vaihtaa asevoimien komentajaa, minkä jälkeen Lagos julisti siirtymisen demokratiaan saatetuksi päätökseen.[3] Hän päätti kautensa yli 70 % kannatusluvuilla.
Presidentinkautensa jälkeen Lagos perusti oman säätiönsä Democracia y Desarrollo Santiagoon. 27. maaliskuuta 2006 hänet nimitettiin Madridin klubin johtoon. Madridin klubi on entisten presidenttien järjestö jonka tavoitteena on edistää demokratiaa. Vuonna 2007 Lagos aloitti vierailijaprofessorina Brownin yliopistossa Yhdysvalloissa.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ridardo Lagos Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.1.2015.
- ↑ Judgments Finally Come In Chile’s MOP-Gate Case 2010. Santiago Times. Viitattu 23.1.2015.
- ↑ Democratic at last 2005. The Economist. Viitattu 23.1.2015.
- ↑ Former Chilean President Lagos Appointed Professor-at-Large Brown University. Viitattu 23.1.2015.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ricardo Lagos Escobar (Arkistoitu – Internet Archive) (CIDOB)
- Profile: Ricardo Lagos (BBC; vuodelta 2000)
