Sääksi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee lintua. Hyönteisalalahkosta katso sääsket.
Sääksi
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Elinvoimainen [2][3]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Petolinnut Accipitriformes
Heimo: Sääkset Pandionidae
Suku: Pandion
Savigny, 1809
Laji: haliaetus
Kaksiosainen nimi

Pandion haliaetus
(Linnaeus, 1758)

Sääksen levinneisyys
Sääksen levinneisyys
Katso myös

  Sääksi Wikispeciesissä
  Sääksi Commonsissa

Pandion haliaetus

Sääksi eli kalasääski[4], vanhemmalta nimeltään kalasääksi[5], (Pandion haliaetus) on suurikokoinen petolintu, joka elää järvialueilla ja merenrannikoilla. Saaristossa levinneisyys rajoittuu sisä- ja välisaaristoon.

Sääksi luetaan sääksien heimon (Pandionidae) ainoaksi lajiksi.[6] Joskus se luokitellaan myös haukkojen heimon alaheimoksi Pandioninae.[7]

Nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana "sääksi" on säilynyt monissa suomalaisissa paikannimissä (Sääksmäki, Sääksjärvi), vaikka itse lintu olisi jo aika päiviä sitten kadonnut paikkakunnalta. "Kalasääksi" on linnun vanhentunut nimitys[5], ja esiintyy mm. Espoossa kadunnimenä (Kalasääksentie, -katu, ja -kuja).

Tuntomerkit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääksi on keskikokoinen petolintu, jonka siivet ovat hyvin pitkät ja kapeat. Sen pituus on 52–60 cm, ja siipien kärkiväli 152–167 cm. Naaras on koirasta isompi. Se painaa noin 1,5–2,2 kg ja koiras 1,2–2 kg.[8]

Sääksen lajityypillisessä lentosiluetissa siivet näyttäytyvät kapeina, joissa käsisiivet ovat pitkät. Siipien kärjissä on vain neljä harittajaa. Sääksen lyhyt pyrstö on melko tasapäinen. Liidon aikana sääksi pitää siipiä kulmalla, jolloin siiventaipeet työntyvät eteen. Edestä päin nähtynä siivet näyttävät olevan pehmeästi alaspäin kuperat.[9]

Höyhenpuku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääksen höyhenpuku on alapuolelta pääosin valkea ja selkäpuolelta tummanruskea.[8] Rinnassa sääksellä on vaihtelevan yhtenevä ruskea rintavyö, joka naaraalla on keskimäärin laajempi ja tummempi kuin koiraalla. Samana kesänä syntyneet poikaset poikkeavat vanhoista linnuista selkäpuolen höyhenpeitteen värityksen perusteella. Nuorilla selkäpuolen höyhenet samoin kuin siipi ja pyrstösulat ovat vaaleakärkiset, minkä vuoksi koko yläpuolen yleisväritys näyttää kirjavammalta.

Ääntely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Linnun ääntely
Sääksen kutsuääni

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Sääksi päästelee soidinlennon aikana valittavia, piipittävältäkin kuulostavia vihellyksiä ”j-ilp j-ilp j-ilp...”. Varoitusääni, jota sääksi käyttää usein lentäessään, on hieman epäpuhdas ja terävän kuuloinen ”kju-kju-kju-...”. Kutsuääni on lyhyt ja selkeästi kuuluva vihellys ”pjyp”.[9]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääksi on eräs maailman laajimmalle levinneistä lintulajeista. Euroopassa sen pesimisalue ulottuu Skotlannin pohjoisosiin ja itäisestä Saksasta Mustallemerelle vedetyn linjan koillispuolelle. Euroopassa pesii noin 5 000 paria. Suomessa arvioidaan olevan noin 1 200 paria ja laji luokilteltiin ennen vuotta 2019 silmälläpidettäväksi, mutta lajin nykyinen luokitus on elinvoimainen.[10][2] Kanta on pysynyt vakaana ja sitä aiemmin verottaneen DDT:n ja muiden ympäristömyrkkyjen vaikutus on katoamassa ravintoketjuista. Skotlannissa pesii 99 paria. Euroopan sääkset talvehtivat Afrikassa, Pohjois-Amerikan sääkset Etelä-Amerikassa. Australian sääkset eivät muuta.

Suomessa sääksi on levittäytynyt koko maan alueelle. Vain vähävesistöisimmiltä alueilta ja ulkosaaristosta pesivä sääksikanta puuttuu. Tiheimmillään sääksikanta on Suomessa mosaiikkimaisilla vesistöalueilla, kuten Saimaan alueella ja lounaissaaristossa. Suomen ja samalla maailman pohjoisimmat sääksiparit pesivät Utsjoen pohjoisosissa. Sääksi on vakiintunut esimerkiksi Vanajaveden ympäristöön pysyväksi petolinnuksi. Sääksi on Kanta-Hämeen maakuntalintu.

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääksi kelpuuttaa elinympäristökseen lähes minkälaisen ympäristön tahansa, jos vain riittävän lähellä on sopivia saalistusvesiä, pesäpaikka on riittävän rauhallinen ja paikalta löytyy sopiva pesäpuu.

Sääksi tekee pesänsä paikkaan, josta on hyvä näkyvyys, tyypillisesti ison männyn latvaan, korkealle kalliolle tai suon laitaan. Näkyvyyttäkin ehkä tärkeämpi tekijä pesäpaikan valinnassa on esteetön lentomahdollisuus itse pesälle. Pitkine siipineen sääksi on erittäin kömpelö lentäjä eikä mielellään laskeudu puiden latvuston alapuolelle. Pesäpuun vaatimuksena on latvan tukevuus. Sääksen pesä sijaitsee tyypillisesti ja lähes kaikista muista lintulajeistamme poiketen aivan puun latvassa, ”puun päällä”. Saman pesän ollessa käytössä vuodesta toiseen se kasvaa ajan kuluessa. Pesärakennelman koko saattaa nousta yli metriin ja paino useisiin satoihin kiloihin. Nykyisten metsienkäsittelytoimenpiteiden seurauksena metsistä on hävitetty vanhat känkkyrälatvaiset männyt, jotka luontaisesti sopisivat sääksen pesien alustaksi. Pesäpaikkapula onkin yksi merkittävimmistä sääkseen kohdistuvista uhista. Sääksen suojelemiseksi ihminen onkin tehnyt ikimäntyjen vähentyessä tekopesiä tukevaksi pesimisalustaksi. Sääksen pesäpuu on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu. Laji pesii myös laivareitin linjamerkin päälle.

Lisääntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääkset solmivat elinikäisen parisuhteen. Etelä-Suomessa ne munivat vapun aikoihin 2–3 kananmunan kokoista, kanelinruskeaa munaa. Pohjoisimmassa Suomessa muninta alkaa lähes kuukauden Etelä-Suomen ensimmäisiä pesiviä pareja myöhemmin. Poikaset kehittyvät lentokuntoisiksi kahdeksassa viikossa.

Ravinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääksi syö mitä tahansa saatavilla olevia kaloja. Sääksi saalistaa lekuttelemalla 10–30 metrin korkeudella ilmassa, josta syöksyy kalan kimppuun. Se pystyy sulkemaan sierainaukot sukeltaessaan. Saaliskalojen lajikirjo riippuu eniten saalistusvesistöjen kalalajistosta. Etelä-Suomessa yleisimpiä saalislajeja ovat monet särkikalat, joista lahna on monin paikoin erityisesti keväällä kutuaikana yleisin. Myös ahvenet ja pienet hauet ovat yleisiä saaliskaloja. Sääksen saaliskalojen keski- ja ihannekoko on noin 300 grammaa. Tätä isompiakin kaloja sääksi toki toisinaan saaliikseen saa, mutta puheet esimerkiksi puolentoista kilon saaliskaloista ovat useimmiten liioiteltuja. Myös pienemmät saaliskalat ovat varsin yleisiä. Muiden kuin kalojen esiintyminen sääksen saalisvalikoimassa on erittäin vähäistä. Todistettavasti sääksi saattaa saada saalikseen myös sammakoita ja erittäin harvinaisissa tapauksissa myös vesimyyriä ja piisameita. Niiden osuus saalisvalikoimassa on kuitenkin olematon. Kalaan lähes yksinomaan keskittyvä saalisvalikoima onkin johtanut siihen, että monissa kielissä sääksen nimi onkin ”kalakotka” tai ”kalahaukka”.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ BirdLife International: Pandion haliaetus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
  2. ↑ a b Sääksi – Pandion haliaetus punainenkirja.laji.fi. Viitattu 11.12.2021.
  3. ↑ Jari Valkama: Sääksi – Pandion haliaetus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  4. ↑ kalasääski. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  5. ↑ a b kalasääksi. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  6. ↑ Högmander, H., Björklund, H., Hintikka, J., Lokki, J., Södersved, J. & Velmala, W.: Maailman lintulajien suomenkieliset nimet 2018. BirdLife Suomi. Arkistoitu 8.2.2018. Viitattu 20.3.2018.
  7. ↑ Poole, A.F., Kirwan, G.M., Christie, D.A. & Marks, J.S: Osprey (Pandion haliaetus). Teoksessa del Hoyo, J., Elliott, A., Sargatal, J., Christie, D.A. & de Juana, E. (toim.): Handbook of the Birds of the World Alive. Barcelona: Lynx Edicions, 2018. Teoksen verkkoversio (viitattu 20.3.2018). (englanniksi)
  8. ↑ a b Sääksi Luontoportti.com. Viitattu 5.6.2014.
  9. ↑ a b Killian Mullarney, Lars Svensson ja Dan Zetterströn yhteistyössä Peter J. Grantin kanssa: Lintuopas: Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 74 & 75. (Sääksi - Pandion haliaetus) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2008, 6. painos (Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1999.). ISBN 951-1-15727-2
  10. ↑ Sääksi Lintuatlas. Viitattu 5.6.2014.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Saurola, Pertti ja Koivu, Juhani: Sääksi. Kanta-Hämeen Lintumiehet ry. 1987. ISBN 951-99904-2-9.
  • Lemmetyinen, Risto, Rantamäki, P. & Uusitalo, Raimo 1977: "Saaristomerellä pesivien lapintiirojen, kalasääskien ja varisten DDT- ja PCB-pitoisuuksista" - Lintumies 12:108-117. LYL.
  • Saurola, Pertti 1983: "Suomen sääkset 1971-1981" – Lintumies 1.1983 s. 12–17. LYL.
  • Saurola, Pertti 1986: "Viisitoista vuotta Suomen sääksikannan seurantaa." - Lintumies 2.1986 s. 67–80. LYL.
  • Saurola, Pertti 1990: "Sääksi - suojelun ja seurannan symboli" - Lintumies 2.1990 s. 80–86. LYL.
  • Willamo, Risto 1988: "Harmaahaikara ja sääksi riitaisina naapureina Lohjanjärvellä". - Lintumies 1.1988 s. 25–26. LYL.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sääksi&oldid=22813698”