Sosialistinen puolue (Ranska)

Sosialistinen puolue
Parti socialiste
Perustettu	1969
Johto	Olivier Faure
Ideologia	sosiaalidemokratia demokraattinen sosialismi
Poliittinen kirjo	keskusta-vasemmisto
Kansalliskokous	26 / 577
Senaatti	73 / 348
EU-parlamentti	10 / 79
Kansainväliset jäsenyydet	– Euroopan sosialidemokraattinen puolue – Sosialistinen internationaali
Kotisivu	www.parti-socialiste.fr
Infobox OKNimi-testi OK

Sosialistinen puolue (ransk. Parti socialiste, lyh. PS) on ranskalainen sosiaalidemokraattinen puolue, joka perustettiin Työväeninternationaalin ranskalaisen osaston (SFIO) seuraajaksi Alfortvillen kokouksessa 1969. Sosialistinen puolue on Sosialistisen internationaalin ja Euroopan sosialidemokraattisen puolueen jäsen.

Historia

Mitterrandin presidenttikausi

Sosialistista puoluetta johti aluksi Alain Savary. Kaksi vuotta myöhemmin siihen liittyi muutamia vasemmistolaisia tasavaltalaisia ryhmiä François Mitterrandin johdolla. Mitterrand nousi puolueen johtoon 1971 kolmannessa puoluekokouksessa Epinayssa. Mitterrand sai enemmistön ehdottamalla liittoa kommunistien kanssa. Vuonna 1972 hyväksyttiin vasemmiston yhteinen ohjelma kommunistisen puolueen ja vasemmistoradikaalien kanssa. Mitterrand oli lähellä presidentinvaalivoittoa 1974. Osa Parti Socialiste Unifién jäsenistä liittyi tuolloin PS:ään.

Yhteistä ohjelmaa ei kuitenkaan saatu päivitettyä ja vasemmiston tappio vuoden 1978 vaaleissa johti sisäiseen kriisiin. Michel Rocardin sosiaalidemokraattisempi ryhmä les rocardiens haastoi marxilaisen Mitterrandin. Mitterrand voitti kuitenkin Metzin puoluekokouksessa 1979 ja valittiin vuoden 1981 presidentinvaaleissa. Näin hänestä tuli maan ensimmäinen sosialistipresidentti.

Mitterrand voimisti myös aikaisemman konservatiivihallituksen harjoittamaan dirigismiä (dirigisme), ja pääministeri Pierre Mauroyn johdolla kansallistettiin pankit, vakuutusala ja puolustusteollisuus. Työläisten palkkoja korotettiin ja työaikaa lyhennettiin. Talouskriisiä tämäkään ei saanut ratkaistua.

Alkuvuodesta 1982 Mitterrand joutui valitsemaan Euroopan valuuttajärjestelmän ja yhtenäisen Euroopan rakentamisen tai sosialismin välillä. Tuolloin PS kääntyi markkinatalouden kannalle ja 1984 Mitterrand ja pääministeri Laurent Fabius jättivät enemmät kansallistamiset. Vasemmiston liitto hajosi ja kommunistiministerit jättivät hallituksen.

PS menetti enemmistönsä 1986 ja Mitterrand joutui elämään konservatiivipääministeri Jacques Chiracin kanssa (Ranskassa tästä käytetään termiä cohabitation). Suosittu Mitterrand valittiin uudelleen 1988 ja kuukauden kuluttua sosialistit saivat enemmistön parlamentissa. Oikeistosiiven Rocard valittiin pääministeriksi. Mitterrand keskittyi ulkopolitiikkaan ja Eurooppaan ja jätti sisäpolitiikan pääministereilleen Édith Cressonille ja Pierre Bérégovoylle. Puoluetta ravistelivat skandaalit ja keskinäiset kamppailut.

Vuonna 1990 Rennesin kokouksessa mitterrandistien ryhmä hajosi Fabiuksen ja Lionel Jospinin tukijoihin. Vasemmistosiipi Jean-Pierre Chevènementin johdolla erosi puolueesta ja perusti MDC:n (Mouvement des citoyens) vastustettuaan Persianlahden sotaa ja Maastrichtin sopimusta. Vuoden 1993 vaaleissa PS kärsi tappion ja palasi 1960-luvun SFIO:n kannatuslukuihin.

Francois Mitterrand

Mitterrandin jälkeen

Ségolène Royal vuoden 2007 presidentinvaalikampanjan aikana.

Vuoden 1995 presidentinvaaleissa François Mitterrand ei ollut enää ehdokkaana ja Jospin hävisi konservatiivien Chiracille. Vuonna 1997 kuitenkin vasemmiston liitto (Gauche plurielle), joka koostui sosialisteista, PCF:stä, Vihreistä ja Radikaalivasemmistosta ja MDC:sta sai enemmistön kansalliskokoukseen ja Jospinista tuli pääministeri ja Chirac puolestaan sai tottua cohabitationiin.

Jospin hävisi jälleen nöyryyttävästi presidentinvaalit 2002 ja vetäytyi politiikasta. Myöhemmin 2002 sosialistit hävisivät Chiracin muodostamalle konservatiivien liitolle UMP:lle myös parlamenttivaalit, huolimatta siitä, että uusi sosialistijohtaja François Hollande yritti elvyttää vasemmiston liiton yhdistyneenä vasemmistona.

Vuoden 2004 paikallisvaaleissa sosialistit tekivät jälleen paluun ja entinen Gauche plurielle -liitto sai haltuunsa kaksikymmentä kahdestakymmenestä kahdesta Manner-Ranskan alueesta ja neljä merentakaista aluetta.

Vuoden 2002 jälkeen sosialistipuolue ei ole juurikaan saanut tehtyä oikeiston ohjelmasta eroavaa talouspoliittista ohjelmaa. 1. joulukuuta 2004 sosialistipuolueen jäsenistä 59 % päätti kokouksessaan kannattaa Euroopan unionin perussopimusta, vaikka sillä oli lukuisia näkyviä vastustajia. Kun aloite hylättiin 29. toukokuuta 2005 kansanäänestyksessä, se jätti puolueen melkoiseen sekaannustilaan. Osasyynä oli kamppailu vuoden 2007 presidentinvaaliehdokkuudesta.

Marraskuun 2005 Le Mansin kokouksessa puolue hyväksyi maltillisen ja euromyönteisen ohjelman, johon on tehty muutamia vasemmistolaisia lisäyksiä. 16. marraskuuta 2006 puolue valitsi Ségolène Royalin presidenttiehdokkaakseen seuraavan vuoden vaaleihin, joissa hän hävisi oikeiston Nicolas Sarkozylle.

Marraskuussa 2008 puolueen pääsihteeriksi valittiin niukasti Martine Aubry.

Toukokuun 2012 presidentinvaaleissa sosialistien ehdokas Francois Hollande voitti istuvan presidentin, oikeistolaisen Nicolas Sarozyn ja tuli valituksi Ranskan uudeksi presidentiksi. Presidenttinä Francois Hollande oli ennätysmäisen epäsuosittu. Vuoden 2016 lopulla Hollande ilmoitti, ettei pyri toiselle kaudelle.

Toukokuussa 2017 Ranskan uudeksi presidentiksi valitun keskustaliberaalin Emmanuel Macronin puolue Tasavalta liikkeessä (La Republique En Marche!) sai yhdessä tukipuolueensa Demokraattisen liikkeen kanssa ehdottoman enemmistön eli 350 paikkaa maan 577-paikkaiseen parlamentin alahuoneeseen kesäkuun 2017 vaaleissa. Suurin häviäjä oli aikaisempi valtapuolue Sosialistit PS, joka sai 29 paikkaa ja liittolaisineen 44 paikkaa. Sosialistit hävisivät yli 250 paikkaa. Vaalien suurin poliittinen mullistus oli presidentti Macronin perustaman uuden poliittisen ryhmittymän nousu valtaan sekä Sosialistisen puolueen romahdus. Äänestysvilkkaus parlamenttivaaleissa oli alle 44%.

Francois Hollande

Pääsihteerit

Pääsihteeri	Kausi
Alain Savary	1969–1971
François Mitterrand	1971–1981
Lionel Jospin	1981–1988
Pierre Mauroy	1988–1992
Laurent Fabius	1992–1993
Michel Rocard	1993–1994
Henri Emmanuelli	1994–1995
Lionel Jospin	1995–1997
François Hollande	1997–2008
Martine Aubry	2008−2012
Harlem Désir	2012–2014
Jean-Christophe Cambadélis	2014–2017
Olivier Faure	2018–

Vaalimenestys

Presidentinvaalit

Ranskan tasavallan presidentti

Vaalivuosi	Ehdokas	Ääniä 1. kierroksella	%-osuus 1. kierroksella	Ääniä 2. kierroksella	%-osuus 2. kierroksella
1974	François Mitterrand	11 044 373	43,25 %	12 971 604	49,19 %
1981	François Mitterrand	7 505 960	25,86 %	15 708 262	51,76 %
1988	François Mitterrand	10 381 332	34,11 %	16 704 279	54,02 %
1995	Lionel Jospin	7 098 191	23,30 %	15 763 027	47,4 %
2002	Lionel Jospin	4 610, 113	16,18 %	—	—
2007	Ségolène Royal	9 500 112	25,87 %	16 790 440	46,94 %
2012	François Hollande	10 272 705	28,63 %	18 000 668	51,67 %
2017	Benoît Hamon	2 291 288	6,36 %	—	—

Kansalliskokouksen vaalit

Ranskan kansalliskokous

Vaalivuosi	Ääniä 1. kierroksella	%-osuus 1. kierroksella	Paikkamäärä
1973	4 579 888	18,9 %	89 / 491
1978	6 451 151	22,6 %	103 / 491
1981	9 077 435	36,0 %	266 / 491
1986	8 693 939	31,0 %	206 / 573
1988	8 493 602	34,8 %	260 / 577
1993	4 476 716	17,6 %	53 / 577
1997	5 961 612	23,5 %	246 / 577
2002	6 086 599	24,1 %	141 / 577
2007	6 436 136	24,7 %	186 / 577
2012	7 617 996	29,4 %	279 / 577
2017	1 665 667	7,5 %	30 / 577

Europarlamenttivaalit

Euroopan parlamentti

Vaalivuosi	Äänimäärä	%-osuus	Paikkamäärä
1979	4 763 026	23,53 %	22 / 81
1984	4 188 875	20,76 %	20 / 81
1989	4 286 354	23,61 %	22 / 87
1994	2 824 173	14,49 %	15 / 87
1999	3 873 901	21,95 %	22 / 78
2004	4 960 756	28,90 %	31 / 74
2009	2 838 160	16,48 %	14 / 74
2014	2 649 202	13,98 %	12 / 74

Aiheesta muualla

• Sosialistinen puolue (ranskaksi)