humma
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- (puhekieltä, lastenkieltä) hevonen
- Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma, ja taival on pitkänlainen. (Tapio Rautavaara)
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈhumːɑ/
- tavutus: hum‧ma
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | humma | hummat |
| genetiivi | humman | hummien (hummain) |
| partitiivi | hummaa | hummia |
| akkusatiivi | humma; humman |
hummat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | hummassa | hummissa |
| elatiivi | hummasta | hummista |
| illatiivi | hummaan | hummiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | hummalla | hummilla |
| ablatiivi | hummalta | hummilta |
| allatiivi | hummalle | hummille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | hummana | hummina |
| translatiivi | hummaksi | hummiksi |
| abessiivi | hummatta | hummitta |
| instruktiivi | – | hummin |
| komitatiivi | – | hummine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | humma- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Aiheesta muualla
[muokkaa]- humma Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10