monikko
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]- (kielitiede) sanan lukua ilmentävä muoto, joka viittaa moneen (samanlaiseen) nominiin, tai verbin tapauksessa siihen, että tekijöitä on monta (lyh. mon.)
- ”Kissa” on yksikkö, ”kissat” on monikko.
- (matematiikka) järjestetty lukujono, jossa on äärellinen määrä alkioita
- (tietojenkäsittely) järjestetty, äärellinen, vakio kokoelma
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈmonikːo/
- tavutus: mo‧nik‧ko
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | monikko | monikot |
| genetiivi | monikon | monikoiden monikoitten monikkojen |
| partitiivi | monikkoa | monikkoja monikoita |
| akkusatiivi | monikko; monikon |
monikot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | monikossa | monikoissa |
| elatiivi | monikosta | monikoista |
| illatiivi | monikkoon | monikkoihin monikoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | monikolla | monikoilla |
| ablatiivi | monikolta | monikoilta |
| allatiivi | monikolle | monikoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | monikkona | monikkoina monikoina |
| translatiivi | monikoksi | monikoiksi |
| abessiivi | monikotta | monikoitta |
| instruktiivi | – | monikoin |
| komitatiivi | – | monikkoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | moniko- | |
| vahva vartalo | monikko- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Huomautukset
[muokkaa]- Yleensä monikko täydentää yksikköä, jolloin monikossa asioita tai tekijöitä on kaksi tai useampia. Joissakin kielissä on myös erillinen kaksikko täsmälleen kahteen viittaaville taivutusmuodoille. )
Käännökset
[muokkaa]1. kielitiede
|
|
Liittyvät sanat
[muokkaa]Synonyymit
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: monikollinen
Yhdyssanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- monikko Kielitoimiston sanakirjassa
- monikko Tieteen termipankissa
- Artikkeli 1020 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa