Muisti
1 Follower
Recent papers in Muisti
Unet ja muisti kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Voimme keskustella unistamme mutta niiden elävyyttä on vaikea tavoittaa yksinkertaisesti siitä syystä, että muistamme ne huonosti. Tämän hetken ehkä tunnetuimman unitutkija J.... more
Unet ja muisti kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Voimme keskustella unistamme mutta niiden elävyyttä on vaikea tavoittaa yksinkertaisesti siitä syystä, että muistamme ne huonosti. Tämän hetken ehkä tunnetuimman unitutkija J. Allan Hobsonin mukaan saatamme esimerkiksi muistaa oikeasti värilliset unemme mustavalkoisina yksinkertaisesti sen vuoksi, että muistimme on niin huono (Hobson, Dreaming, 39). Filosofiassa unen ja muistin suhdetta on mietitty filosofiassa jo Aristoteleesta lähtien, mutta tässä esitelmässä keskityn varhaismoderniin filosofiaan.
Lähtökohtani on Descartesin Kuudes Mietiskely, jossa filosofi painottaa aistihavaintojen elävyyttä verrattuna mielen kuvitteluihin ja (sensorisiin) muistijälkiin. Unet ovat mainio esimerkki tälläisista mielen aikaansaannoksista, joiden elävyys häviää aistihavaintojen kouriintuntuvuudelle. Varmuus aistihavaintojen luotettavuudesta nimenomaan osoittaa, että pystyn erottamaan unitilan ja valvetilan toisistaan. Eroon liittyy olennaisesti myös muisti, sillä se yhdistää valvetilassa asiat toisiinsa kun taas unissa näin ei käy. Unessa vain kaikki ilmestyy ja häviää selittämättömästi ja nopeasti (CSM II, 61-62). Descartesin näkemystä vastusti Thomas Hobbes, joka vastaväitteissään kysyi eikö uneksijan uni liity pitkään sarjaan menneitä tapahtumia? Jos tämä on mahdollista, uneksijan arvostelmassa menneet tapahtumat ovat tosia, aivan kuin valveilla. Siten myös unessa voidaan tehdä arvostelmia. Descartesin vastauksen mukaan uneksija ei voi yhdistää uniaan menneiden tapahtumien ideoihin, vaikka hän saattaa uneksia voivansa näin tekevänsä (CSM II, 137).
Käyn esitelmässäni läpi Kuudennen mietiskelyn argumentit ja sen herättämän keskustelun. Aihetta ovat käsitelleet Hobbesin lisäksi ainakin Berkeley, joka oli Descartesin kanssa pitkälti samaa mieltä, Spinoza (joka väitti, että unessa arvostelmaa voidaan lykätä), Leibniz (jonka mukaan herääminen on nimenomaan sitä, että yhdistämme nykyisen tilamme menneisiin tapahtumiin ja että unissa arvostelmat perustuvat vain niissä läsnäolevaan aineistoon), Kant (joka oli Hobbesin kannalla) sekä Locke, joka kiinnostavasti väitti, että unien irrationaalisuus johtuu siitä, että uneksiessa sielu on irrallaan ruumiista, joka takaa mielen järjestyksen ja täydellisyyden.
Vertaan myös varhaismodernien filosofien ajatuksia nykyfilosofiaan sekä unien nykytutkimukseen. Uudemmista filosofeista unien ja muistin suhdetta ovat käsitelleet mm. Ludvig Wittgenstein, joka yhtyy Leibnizin näkemykseen, että muisti aktivoituu herätessä (Philosophical Investigations, 1953), Norman Malcolm, joka tarkentaa Wittgensteinin näkemyksiä (Dreaming, 1959) sekä Owen Flanagan (Dreaming Souls, 2000).
Lähimmäksi nykykäsitystä unien ja muistin suhteesta ylsi varhaismoderneista filosofeista John Locke, jonka mukaan nukkuvien ihmisten unet on tehty valveilla olevien ihmisten ideoista, vaikkakin ne on oudosti koostettu (Essay II, i, §17). Tämä väite on yhdenmukainen aivotutkija Robert Stickgoldin tutkimusten kanssa, joista selviää, että unet muodostuvat muistifragmenteista. Toisin sanoen muisti ikään kuin organisoituu uudelleen unissa (Hobson, Dreaming 109).
Lähtökohtani on Descartesin Kuudes Mietiskely, jossa filosofi painottaa aistihavaintojen elävyyttä verrattuna mielen kuvitteluihin ja (sensorisiin) muistijälkiin. Unet ovat mainio esimerkki tälläisista mielen aikaansaannoksista, joiden elävyys häviää aistihavaintojen kouriintuntuvuudelle. Varmuus aistihavaintojen luotettavuudesta nimenomaan osoittaa, että pystyn erottamaan unitilan ja valvetilan toisistaan. Eroon liittyy olennaisesti myös muisti, sillä se yhdistää valvetilassa asiat toisiinsa kun taas unissa näin ei käy. Unessa vain kaikki ilmestyy ja häviää selittämättömästi ja nopeasti (CSM II, 61-62). Descartesin näkemystä vastusti Thomas Hobbes, joka vastaväitteissään kysyi eikö uneksijan uni liity pitkään sarjaan menneitä tapahtumia? Jos tämä on mahdollista, uneksijan arvostelmassa menneet tapahtumat ovat tosia, aivan kuin valveilla. Siten myös unessa voidaan tehdä arvostelmia. Descartesin vastauksen mukaan uneksija ei voi yhdistää uniaan menneiden tapahtumien ideoihin, vaikka hän saattaa uneksia voivansa näin tekevänsä (CSM II, 137).
Käyn esitelmässäni läpi Kuudennen mietiskelyn argumentit ja sen herättämän keskustelun. Aihetta ovat käsitelleet Hobbesin lisäksi ainakin Berkeley, joka oli Descartesin kanssa pitkälti samaa mieltä, Spinoza (joka väitti, että unessa arvostelmaa voidaan lykätä), Leibniz (jonka mukaan herääminen on nimenomaan sitä, että yhdistämme nykyisen tilamme menneisiin tapahtumiin ja että unissa arvostelmat perustuvat vain niissä läsnäolevaan aineistoon), Kant (joka oli Hobbesin kannalla) sekä Locke, joka kiinnostavasti väitti, että unien irrationaalisuus johtuu siitä, että uneksiessa sielu on irrallaan ruumiista, joka takaa mielen järjestyksen ja täydellisyyden.
Vertaan myös varhaismodernien filosofien ajatuksia nykyfilosofiaan sekä unien nykytutkimukseen. Uudemmista filosofeista unien ja muistin suhdetta ovat käsitelleet mm. Ludvig Wittgenstein, joka yhtyy Leibnizin näkemykseen, että muisti aktivoituu herätessä (Philosophical Investigations, 1953), Norman Malcolm, joka tarkentaa Wittgensteinin näkemyksiä (Dreaming, 1959) sekä Owen Flanagan (Dreaming Souls, 2000).
Lähimmäksi nykykäsitystä unien ja muistin suhteesta ylsi varhaismoderneista filosofeista John Locke, jonka mukaan nukkuvien ihmisten unet on tehty valveilla olevien ihmisten ideoista, vaikkakin ne on oudosti koostettu (Essay II, i, §17). Tämä väite on yhdenmukainen aivotutkija Robert Stickgoldin tutkimusten kanssa, joista selviää, että unet muodostuvat muistifragmenteista. Toisin sanoen muisti ikään kuin organisoituu uudelleen unissa (Hobson, Dreaming 109).