Pedagogiikka

Tässä artikkelissa tarkastelemme kielididaktiikkaa, sen laajentunutta käsitettä ja nykypainotuksia. Tavoitteemme on lähestyä kielididaktiikkaa osana ainedidaktiikkaa ja didaktiikan käsitteen kautta. Tästä syystä erittelemme didaktiikan etymologiaa, sen jaottelua ja vertaamme sitä pedagogiikan käsitteeseen. Tarkastelemme kielididaktiikkaa monitieteisenä tieteenalueena ja kytkeytyneenä käsitykseen kielestä, kielitaidosta, kieltenopetuksesta ja -opiskelusta.
Kasvatustieteellisessä keskustelussa esiintyvästä didaktiikan dilemmasta huolimatta (esim. Kansanen, 1990; 2003; 2004) väitämme, että kielididaktiikan käsitteen käyttöä voi puolustaa ja jopa suositella. Didaktiikan dilemma liittyy sen eri tulkintoihin ja eri kielialueilla käytettävään erilaiseen terminologiaan. Tämä on suhteellisen yleinen ilmiö myös kieltenopetuksessa, koskien esimerkiksi käsitteitä kommunikatiivinen kielitaito ja kommunikatiivinen kieltenopetus.
Väitämme, että kielididaktiikka voi hyvin toimia kieltenopettajien ammatillisena tiedetaustana, samalla tavalla kuin didaktiikkaa pidetään Suomessa opettajan ammatin tiedeperustana (esim. Kansanen, 1990, s. 17). Ymmärrämme kielididaktiikan laaja-alaisesti vieraan kielen opetus–opiskelu–oppimisprosessia tutkivana kasvatustieteen ainedidaktisena osa-alueena, jossa vieraan kielen opiskelu edustuu tasaveroisena opetuksen ja oppimisen rinnalla (Harjanne, 2003a; 2003b; ks. myös Tella, 2002b). Kielididaktiikan tutkimuskohteena ovat tällöin pedagogisen toiminnan muodot ja aspektit ja eri toimijoiden roolit. Tutkimuskohde käsittää näin mannereurooppalaisessa merkityksessä didaktisen opetus–opiskelu–oppimisprosessin, jossa opetus, opiskelu ja oppiminen muodostavat yhteisyyden ja jossa kukin näistä komponenteista tukee toistaan. Laajentunut kielididaktiikan käsite kattaa koko pedagogisen prosessin koskien vieraan kielen opetusta, opiskelua ja oppimista. Väitämme, että didaktiikassa on syytä olla enemmän kiinnostunut siitä, kuinka opettaja saa oppilaan opiskelemaan oppiakseen kuin siitä, miten oppiminen kemiallisena ja neurologisena prosessina tapahtuu. Kielididaktisen tutkimuksen tärkeimmiksi alueiksi nousevat siksi vieraan kielen opetus ja opiskelu. Vieraan kielen didaktisessa prosessissa ovat olennaisia vuorovaikutuksessa keskenään olevat tavoitteisuus, kulttuurikonteksti, vuorovaikutus, sisältö ja menetelmät.
Kielididaktiikan luonne on mielestämme nähtävä hyvin laajasti ja monitieteisesti. Kielididaktiikka tutkii vieraan ja toisen kielten opetusta monitieteisesti ja ottamalla huomioon mm. kulttuurienvälisen viestinnän. Kielididaktiikka sisältää vertailevaa, soveltavaa ja kehittämistutkimusta. Kielenoppimis- ja -omaksumisteoriat ovat luontevasti kielididaktiikan substanssiin liittyvää teoriatietoa, joiden tuntemus auttaa myös didaktisen opetus–opiskelu–oppimisprosessin ymmärtämistä. Episteemiset, kognitiiviset ja oppimis- tai opiskelutyylit muodostavat tutkimusalueen, joka on mielestämme kielididaktiikalle ja kieltenopetukselle antoisa ja kielenoppijan tuntemusta syventävä. Kielididaktiikan kannalta on tarkoituksenmukaista myös kysyä, onko eri oppiaineilla ja niiden opettajilla omat tiedonhankintatapansa, miten nämä tavat opitaan ja mikä niiden merkitys on opetuksessa.
Kielididaktiikassa on otettava huomioon ne muutokset, jotka ovat tapahtuneet käsityksessä vieraasta kielestä, kielitaidosta ja kieltenopetuksesta ja -opiskelusta. Nämä muutokset on tärkeää huomioida vieraiden kielten didaktiikassa, joka juuri toimii tiedetaustana kieltenopetukselle, joka parhaimmillaan johtaa monipuoliseen ja ihmisen elämää monin tavoin valtauttavaan kielitaitoon. Vieras kieli on nykykatsannossa taito-, tieto- ja kulttuuriaine (LOPS, 2003) sekä parhaimmillaan ihmisen kokonaispersoonallisuutta valtauttava mediaattori (Tella, 1999). Kieltenopetuksessa itsessään on tapahtunut viimeisten vuosikymmenien kuluessa voimakas siirtymä suljetuista järjestelmistä kohden avoimia järjestelmiä, esimerkkinä siirtymät drillimetodiikasta viestinnälliseen kieltenopetukseen ja välineestä (medium) välitteisyyteen (mediation) (esim. Tella, 2004). Metodisesti välitteisyyden painottamista voidaan luonnehtia kriittisen, eklektisen lähestymistavan voimistumisena.
Kielididaktiikka ja kieltenopetus voivat osaltaan myötävaikuttaa yhteisten sosiaalisten, eettisten ja moraalisten arvojen toteutumiseen, mistä syystä kielididaktiikka ja kieltenopetus on kytkettävä osaksi laajaa yhteiskunnallista kehitystä ja yhteiskunnallisia rakenteita.
Asiasanat: kielididaktiikka, didaktiikka, pedagogiikka, opetus–opiskelu–oppimisprosessi, vieras kieli, kielitaito, kieltenopetus, kulttuurikonteksti, yhteiskunnallinen kehitys.