Verisuoni

Ihmisen verisuonisto

Pikriinivärjätty verisuonen poikkileikkaus rotan sydänlihasleikkeessä. Sidekudos erottuu tummanpunaisena ja sileälihaskudos vaaleanpunaisena. Lumen on keskellä vaaleana. (Myös ohut levyepiteelisolukko erottuu kuvasta, jos kuvan suurentaa täyskokoiseksi)

Verisuonet (lat. vas) ovat verenkiertojärjestelmän putkimainen osa, jossa veri kiertää. Verisuoniin kuuluvat valtimot, laskimot ja hiussuonet. Sydämestä verta kuljettavat pois valtimot. Laskimot puolestaan tuovat verta sydämeen. Pienen verenkierron laskimoissa on runsashappista verta kun taas ison verenkierron laskimoissa veri on niukkahappista. Joissakin fysiologian oppikirjoissa lasketaan, että valtimoita ja laskimoita on noin 19 000 kilometriä. Hiussuonien mitaksi taas arvioidaan 80 000–97 000 kilometriä. Erityyppisten verisuonten yhteinen pituus on siis osapuilleen 100 000 kilometriä.

Verisuonten rakenne

Verisuonten sisällä on ontelo (lumen) eli tila, jossa veri kulkee. Valtimoiden luumen on pienempi kuin laskimoiden, joissa veri virtaakin hitaammin. Valtimoissa ja laskimoissa on kolme kerrosta; laskimoissa kerrokset ovat ohuemmat. Sisäkalvo on litteää yhdenkertaista levyepiteeliä eli endoteeliä, jossa on mukana hieman myös kimmoisaa sidekudosta. Keskikalvossa on sileitä lihassyitä sekä kimmosyitä. Kimmosyitä on etenkin suurissa valtimoissa, jotka toimivat paineen tasaajina. Sileitä lihassyitä on puolestaan pienemmissä valtimoissa sekä laskimoissa. Etenkin keskikalvo on valtimoissa huomattavasti paksumpi kuin laskimoissa. Ulkokalvo on tiivistä sidekudosta, joka liittää verisuonen ympäristöönsä. Hiussuonet (kapillaarit) koostuvat pelkästään endoteelista ja sen ulkopuolella olevasta ohuesta tyvikalvosta. On kuitenkin vaikeaa tietää, paljonko niitä on ihmisessä.

Veren kulku verisuonissa

Ihmisen suurin verisuoni on aortta. Sydämen supistuessa hapekas ja ravintopitoinen veri työntyy aorttaan ja keuhkovaltimorunkoon. Valtimoita pitkin veri saapuu kudosten hiussuoniin. Ravintoaineita, happea ja nestettä siirtyy solujen väliseen tilaan hiussuonten seinämien läpi, josta ne edelleen päätyvät solujen käyttöön. Samalla siirtyy vereen muun muassa hiilidioksidia ja muita kudokseen syystä tai toisesta päätyneitä kuona-aineita. Hiussuonia on noin millimetrin välein lähes kaikissa kudoksissa. Verisuonia ei ole rustoissa, sarveiskalvolla, lasiaisessa, mykiössä, epiteelikudoksessa eikä sarveistuneissa kudoksissa kuten kynsissä (eläinten kavioissa, sorkissa jne). Verenpaine on suurin aortassa ja isoissa valtimoissa ja se laskee vähitellen mitä pienemmiksi valtimot jakaantuvat. Hiussuonissa paine ei enää vaihtele sydämen työ- ja lepovaiheiden aikana, laskimoissa paine on tasainen. Laskimoiden tilavuus on suurempi kuin valtimoiden ja veri virtaa niissä hitaammin. Ohjaamalla verta iholaskimoihin, keho poistaa luontaisesti ylimääräistä lämpöä. Supistamalla ihon pintalaskimoita verta ohjataan enemmän syvällä oleviin laskimoihin, jolloin lämpöä poistuu elimistöstä vähemmän. Koska laskimoissa paine on pienempi, suurissa laskimoissa on läppiä, jotka eivät päästä verta virtaamaan kuin yhteen suuntaan. Laskimot yhdistyvät suuremmiksi ja veri päätyy lopulta ylä- ja alaonttolaskimon kautta sydämen oikeaan eteiseen, josta se puhdistuneena ja uudelleen happivarattuna alkaa uuden kierron.

Verisuonten supistuminen ja laajentuminen

Verisuonia laajentavia aineita ovat K-ionit, hapot (esimerkiksi maitohappo) ja hiilidioksidi. Lisäksi verisuonia laajentavat lämpötilan nousu, happamuuden kasvu ja hapen väheneminen kudoksissa. Verisuonia supistaa lämpötilan lasku sekä verenvuodossa esiintyvät serotoniini ja tromboksaani. Verisuonten seinämän endoteelisolut erittävät verisuonia supistavaa endoteliinia sekä verisuonia laajentavaa typpioksidia.

Katso myös

• Infuusio
• Suonensisäinen käyttö

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Verisuoni Wikimedia Commonsissa