Batu-kaani

Batu-kaani (ven. Батый) (n. 1205–1255) oli mongolihallitsija ja nykyisen Etelä-Venäjän alueella sijainneita ruhtinaskuntia 250 vuotta hallinneen Kultaisen ordan (tai Kiptšakin kaanikunnan) perustaja. Batu oli Jotši-kaanin poika ja Tšingis-kaanin pojanpoika. Hän johti massiivista Mongolivaltakunnan hyökkäystä Etelä-Venäjälle, Puolaan ja Unkariin.

Batu-kaani valtaistuimellaan, hän perusti Kultaisen ordan, jota hallitsi vuosina 1242-1255, Rashid al-Din, 1299

Suku ja perhe

Vaikka Tšingis-kaani tunnusti Batun isän Jotši-kaanin pojakseen, tämän verisukulaisuus ei ole varmaa, sillä Tšingis-kaanin vaimo oli kaapattu ja raiskattu ja vapautettiin vasta juuri yhdeksän kuukautta ennen Jotšin syntymää. Tämä seikka oli yleisesti tiedossa jo Tšingis-kaanin eläessä ja siitä puhuminen oli tabu. Se aiheutti kuitenkin ainaisen juovan Jotšin ja Tšingisin välille ja näkyi myöhemminkin muiden mongoleiden suhtautumisessa Jotšin perillisiin. Jotši sai kaanikuntaansa vain 4 000 mongolisotilasta, joten Batu hankki suurimman osan sotilaistaan voittamistaan ja alistamistaan turkkilaisväestöistä.

Jotšin ja Tšingisin kuoleman jälkeen Batu oli mongolidynastian merkittävimpiä jäseniä ja myöhemmin vaa'ankielen asemassa asettaessaan setänsä suurkaani Ögödein etusijalle toiseen setäänsä Tolui-kaaniin nähden. Batu-kaani oli vannonut valan kaiken maan valloittamisesta "suurelle merelle" eli Atlantille saakka ja Ögödein kuolemaan vuoteen 1242 asti hän pyrkikin juuri siihen.

Batu-kaanin patsas

Vilhelm Rubrukin mukaan Batulla oli 26 vaimoa. Näistä Boraktšin-kaanitar (k. 1257) oli ollut n. vuodesta 1250 lähtien päävaimo, koska hänen poikansa Sartaqin Batu-kaani nimesi perijäkseen.

Batu-kaanin pojista tunnetaan:

• Sartaq (k. 1256) perijä, nestoriolainen kristitty, Kultaisen ordan kaani 1255-1256
• Toucan, Batu-kaanin toiseksi vanhin poika; leskeksi jäänyt Boraktšin-kaanitar nai hänet n. vuonna 1255/1256. Heille syntyi Töde Möngke, joka oli kaanina vuosina 1280-1287.
• Abukan
• Ulagtši "Metsästäjä" (k. 1257), joidenkin lähteitten mukaan myös Sartaqin poika, Boraktšin-kaanitar oli hänen alaikäisyytensä aikana sijaishallitsijana vuosina 1256-1257

Batun ja hänen perijänsä, poikansa Sartaqin kuoleman jälkeen Kultaisen ordan peri Batun veli Berke-kaani, joka aloitti sodan Hülegü-kaanin hallitsemaa II-kaanien valtakuntaa vastaan. Hän kyllä tunnusti nimellisesti Kublai-kaanin kiinalaisen valtaistuimen yliherruuden, mutta Kultainen orda oli Berken ajoista asti todellisuudessa itsenäinen.

Valloitukset

Kultainen orda laajimmillaan vuonna 1389

Pääartikkeli: Mongolien hyökkäykset Venäjälle

Vuonna 1235 Batu-kaani, joka oli johtanut Krimin valtaamista, oli varustanut noin 130 000 miehen armeijan sotapäällikkö Subutain johdoolla, hyökätäkseen Eurooppaan. Armeija ylitti Volgan ja valtasi ja hävitti Volgan Bulgarian vuonna 1236.

Vuonna 1237 Batu-kaani laittoi matkaan lähettiläitä kaikkiin Venäjän alueen kaupunkeihin ja ilmoitti säästävänsä ne, mikäli ne avaavat porttinsa mongoleille, luovuttavat 10 % omaisuudestaan veroina ja 10 % väestöstään orjina. Venäläisruhtinaat raivostuivat vaatimuksista, ja monessa kaupungissa mongolilähettiläät surmattiin. Mongolit päättivät hyökätä ensin vaikeampina pidettyihin, metsien keskellä oleviin kaupunkeihin, jonka jälkeen arokaupungit jäisivät ilman apua ja olisivat helppo kohde. He hyökkäsivät sydäntalvella, jolloin jäätyneet joet toimivat kulkureitteinä.

Ensimmäisenä mongolit hyökkäsivät Rjazaniin joulukuussa 1237 ja tuhosivat sen täydellisesti. Poltettuaan Kolomnan ja Moskovan he alkoivat piirittää Vladimiria helmikuussa 1238. Kolmen päivän päästä Vladimir-Suzdalin pääkaupunki vallattiin ja poltettiin maan tasalle. Suuriruhtinas Juri II pakeni ja varusti uuden armeijan, jonka mongolit tuhosivat täysin 4. maaliskuuta 1238.

Batu-kaani ryösti Suzdalin helmikuussa 1238. Mongolien hyökkäys Venäjälle, Miniatyyri 1500-luvun kronikasta.

Tämän jälkeen Batu-kaani jakoi joukkonsa pienempiin osastoihin, jotka ryöstivät ja hävittivät 14 venäläistä kaupunkia, kuten Tverin ja Rostovin. Vaikein valloitettava oli Kozelskin pikkukaupunki, jonka asukkaat vastustivat mongoleita seitsemän viikkoa. Lopulta ainoat hävitykseltä säästyneet merkittävät kaupungit pohjoisessa olivat Novgorod ja Pihkova, jotka suostuivat maksamaan lunnaita.

Kesällä 1238 Batu-kaani hävitti Krimiä ja palautti järjestyksen Mordvaan. Talvella 1239 hän ryösti Tšernihivin. Kiova vallattiin vuosien piirityksen jälkeen joulukuussa 1240 ja siellä järjestettiin verilöyly. Valloituksen jälkeen Venäjän ruhtinaskunnat olivat enemmänkin Kultaisen ordan vasallivaltioita kuin sen kiinteitä osia.

Batu-kaani pyrki sen jälkeen saavuttamaan "lopullisen meren" ei Atlantin, josta ei voisi edetä eteenpäin. Jotkut historioitsijat epäilevät, että Batun tarkoituksena oli vain turvata valtakuntansa eurooppalaisilta, mutta useimpien mielestä tavoitteena oli valloittaa koko Eurooppa heti kun hänen asemansa olisi turvattu ja joukkonsa valmiina. Mongolit hyökkäsivät Keski-Eurooppaan kolmena eri ryhmänä: yksi valloitti Puolan, tuhoten huhtikuussa 1241 Sleesian herttuan Henrik II Hurskaan ja Saksalaisen ritarikunnan yhdistyneen armeijan Liegnitzin taistelussa. Toinen ylitti Karpaatit ja kolmas eteni Tonavaa pitkin. Armeijat yhdistyivät ja murskasivat Béla IV:n armeijan Unkarissa Muhin taistelussa huhtikuussa 1241. Keväällä 1242 mongolit laajensivat valtansa Itävaltaan ja Dalmatiaan sekä hyökkäsivät Böömiin sekä tuhosivat Meissenin.

Hyökkäys Eurooppaan oli mongolien erään maineikkaimman kenraalin, Subutain, Batun nimellisessä alaisuudessa suunnittelema ja toteuttama. Subutai hankki ehkä suurimman osan maineestaan näistä voitoista.

Valloitusten jälkeen

Vuoden 1241 lopulla, kun Batu-kaani ja Subutai viimeistelivät suunnitelmiaan Itävallan, Italian ja Saksan valloittamiseksi, saapui tieto suurkaani Ögödein kuolemasta. Batu ja Subutai lähtivät suurkaania valitsevaan kurultai-kokoukseen ja mongolit vetäytyivät alkukesään 1242 mennessä Wienin porteilta, noin 100 km päässä kaupungista. Monien historioitsijoiden mukaan Ögödein kuolema juuri sinä vuonna pelasti Länsi-Euroopan välittömältä tuholta. Batun ja Subutain oli tarkoitus tuhota Wien, vallata Saksan ruhtinaskunnat ja sitten Italian ruhtinaskunnat. Seuraava vuonna olisi ollut Ranskan ja Espanjan vuoro. Esimerkiksi Saksalaisen ritarikunnan murskaavan Liegnitzin tappion perusteella ei ole syytä olettaa, että eurooppalaisarmeijat ritareineen olisivat tarjonneet mongoleille vakavasti otettavan vastuksen.

Batu ei tullut valituksi suurkaaniksi ja suuntasi mielenkiintonsa Aasian ja Uralin valloitustensa lujittamiseen. Subutai oli jäänyt Mongoliaan, jossa hän kuoli vuonna 1248. Batun vihanpito Güyük-kaanin kanssa esti tulevat Euroopan valloitukset: hänen piti ylläpitää puolustusta idästä tulevan hyökkäyksen varalta. - Tsingis-kaanin lastenlasten välirikko johti lopulta Mongolivaltakunnan hajoamiseen. - Batu perusti pääkaupunkinsa Sarain Volgan alajuoksulle vuonna 1242. Güyük-kaanin kuoleman jälkeen Batu suunnitteli uusia sotaretkiä, mutta kuoli vuonna 1255. Valtaistuin siirtyi Sartaq-pojalle, jonka murhan jälkeen Kultaisen ordan peri Batun veli Berke-kaani.

Berke-kaani ei jakanut Batun kiinnostusta Euroopan valloittamiseen. Hän oli kiinnostuneempi sotimisesta serkkunsa Hülegü-kaanin kanssa, jolle oli muslimiksi kääntyneenä raivostunut Bagdadin hävityksestä vuonna 1258. Hülegün suunnatessa Egyptiä kohti kostamaan mamelukkien hänelle aiheuttamaa tappiota, Berke lähetti joukkonsa hävittämään Hülegün Il-kaanien valtakunnalle kuuluviksi katsottuja alueita. Raivostunut Hülegü suuntasi joukkonsa pohjoiseen ja kärsi vakavan tappion Kaukasuksen pohjoispuolella vuonna 1263, Berke-kaanin houkuteltua hänet pois Pyhältä maalta.

Vielä kauan sen jälkeen kun mongolitaustainen Yuan-dynastia oli ajettu Kiinasta ja Il-kaanien valtakunta luhistunut, Batu-kaanin jälkeläiset hallitsivat Etelä-Venäjän aroja aina vuoteen 1502 asti, jolloin Kultaisen ordan viimeinen kaani Šeik Ahmed pakeni Liettuaan, jossa hän kuoli vuonna 1529.