Rakkaus
Rakkaus on syvä kiintymyksen tunne johonkin, useimmiten toiseen henkilöön.[1]
Rakkaus ilmenee monissa eri muodoissa. Romanttinen rakkaus on syvää eroottista kiintymystä toiseen ihmiseen. Muita rakkauden muotoja, joihin ei liity eroottista puolta, ovat esimerkiksi äidinrakkaus, sukurakkaus, ystävien välinen rakkaus ja rakkaus kotimaahan.[1]
Romanttinen rakkaus
muokkaa- Pääartikkeli: Romanttinen rakkaus
Romanttinen rakkaus alkaa rakastumisesta toiseen ihmiseen. Rakastumista seuraa noin kahden vuoden mittainen vaihe, jolloin hormonien ja välittäjäaineiden vaikutuksesta ihminen ajattelee alinomaa rakkautensa kohdetta ja kokee hänen vuokseen voimakkaita tunteita kuten mielihyvää ja mustasukkaisuutta.
Romanttisen rakkauden on maailmanlaajuisesti suosittu musiikin, elokuvien ja kirjojen teema. Romanttista rakkautta ihannoidaan sielläkin, missä avioliitot ovat järjestettyjä, kuten Intiassa.[2]
Biologinen perusta
muokkaaRakkaus on yksi ihmisen voimakkaimmista tunnetiloista, joka vaikuttaa merkittävästi aivojen toimintaan. Toiminnallisessa magneettikuvauksessa on havaittu rakkauden aktivoivan erityisesti aivojen palkkiojärjestelmiä.[3]
Romanttinen rakkaus aktivoi aivoissa erityisesti dopaminergisiä palkkio- ja motivaatiojärjestelmiä. Samalla rakkaus vähentää negatiivisia tunteita välittävien aivoalueiden, kuten amygdalan toimintaa.[3]
Rakastumiseen liittyy keskeisesti kahden hormonin, oksitosiinin ja vasopressiinin, eritys hypotalamuksesta. Nämä hormonit liittyvät kiintymyssuhteiden muodostumiseen ja vahvistumiseen. Oksitosiini parantaa kykyä tunnistaa toisten ihmisten tunnetiloja ja lisää empaattisuutta. Rakastumisen aikana serotoniinitaso laskee samalle tasolle kuin pakko-oireisessa häiriössä, mikä selittää rakastumiseen liittyvää pakkomielteistä ajattelua.[3]
Äidinrakkaus aktivoi osittain samoja aivoalueita kuin romanttinen rakkaus, erityisesti kiintymyssuhteisiin liittyviä palkkiojärjestelmiä. Äidinrakkaudelle erityistä on periakveduktaalisen harmaan aineen aktivoituminen, joka liittyy äidilliseen käyttäytymiseen.[3]
Merkityksen historia
muokkaaRakkauden käsitys ja merkitys on muuttunut merkittävästi eri aikakausina. Historiallisissa teksteissä rakkaus on ilmennyt monissa eri muodoissa, joista romanttinen rakkaus on vain yksi osa-alue.[4]
Antiikki ja keskiaika
muokkaaAntiikin aikana perhe oli ensisijaisesti taloudellinen ja sosiaalinen yksikkö. Avioliitot olivat tyypillisesti järjestettyjä sekä ylhäisön että rahvaan keskuudessa. Romanttista rakkautta ei pidetty erityisen tärkeänä, ja harmoninen avioliitto nähtiin lähinnä onnekkaana sattumana.[4]
Antiikin aikana arvostettiin erityisesti muita rakkauden muotoja:
- Rakkaus yhteiskunnallisiin velvollisuuksiin
- Vanhempien ja lasten välinen rakkaus
- Ystävien välinen rakkaus
Keskiajalla rakkauden keskiössä oli perhe ja suku. Tärkeimpänä rakkauden muotona pidettiin rakkautta Jumalaan. Romanttista rakkautta esiintyi lähinnä trubaduurien lauluissa, joissa se kuvattiin usein traagisena ja avioliiton ulkopuolisena ilmiönä.[4]
Uuden ajan murros
muokkaa1600-luvulla tapahtui merkittävä muutos rakkauskäsityksessä. Kirjapainotaidon ja lukutaidon yleistymisen myötä romanttisen rakkauden ihanne alkoi levitä laajemmalle. Merkittävä muutos oli "onnellisen lopun" käsitteen synty kirjallisuudessa, mikä heijasteli yhteiskunnan muuttuvaa suhtautumista rakkausavioliittoihin.[4]
1700-luvun sivistyneessä keskiluokassa romanttisen rakkauden merkitys kasvoi entisestään. Rakkausavioliitosta tuli vähitellen hyväksytty vaihtoehto järjestetyille avioliitoille. 1800-luvulla rakkausavioliitosta muodostui jo sosiaalinen normi, eikä muita avioliiton solmimisen perusteita pidetty enää yhtä hyväksyttävinä.[4]
Nykyaika
muokkaaModernissa yhteiskunnassa romanttisesta rakkaudesta on tullut hallitseva rakkauden muoto, mikä on osittain syrjäyttänyt muita historiallisia rakkauden ilmenemismuotoja. Samalla kun romanttista rakkautta ihannoidaan enemmän kuin koskaan, siihen kohdistuu ennennäkemättömän suuria odotuksia, mikä voi tehdä pysyvien parisuhteiden muodostamisesta haastavampaa.[4]
Filosofiassa
muokkaaKreikkalainen filosofi Platon jakoi rakkauden kolmeen tyyppiin: eroottinen rakkaus (eros), veljellinen rakkaus (filia) ja jumalallinen rakkaus (agape).[5]
Uskonnoissa
muokkaaKristinusko
muokkaaKristinuskon mukaan rakkaus on uskon tärkein perusta. Matteuksen evankeliumin ja Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus opetti rakkauden kaksoiskäskyn. Käskyssä kehotetaan rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä, kaikesta mielestä ja kaikesta hengestä ja lähimmäistään niin kuin itseään.[6] Paavali kertoi rakkaudesta ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä. Kirjeen tunnettuja kohtia ovat muun muassa:
- Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.[7]
- Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.[8]
- Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.[9]
Jeesus opetti Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan:
- Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.[10]
Islam
muokkaaIslamissa Jumalan rakkaus ei ole niin vahvasti esillä kuin kristinuskossa. Islam ei liioin korosta Jumalan läsnäoloa kristinuskon tavoin vaan hänen transsendenttisuuttaan ja kaikkivaltiuttaan. Jumala tekee mikä tahtoo ja ilmaisee itsensä tahtonsa eikä olemuksensa kautta. [11]Jumalalla on 99 nimeä, jotka jonkin verran vaihtelevat eri uskonoppineilla. Yksi niistä, al-Wadud (الودود) eli "ystävällinen" käännetään joskus sanalla "rakastava".[12] Koraanissa Jumalan kerrotaan rakastavan niitä, jotka tekevät oikein. Esimerkiksi: "Sano: Jos rakastatte Jumalaa, seuratkaa minua, niin Jumala rakastaa teitäkin ja antaa teille teidän syntinne anteeksi. Hän on Anteeksiantava, Armelias." [13] Jumalan rakkaus ei kuitenkaan kohdistu luomakuntaan kokonaisuudessaan.[11] Rakkauden sijaan islamissa korostetaan, että Jumala on "armelias".[11] Se tarkoittaa, että synnit voi hyvittää sillä, että seuraa Jumalan tahtoa.
Ishq, jumalaisen rakkauden käsite
muokkaaIslamilaista mystiikkaa edustavassa suufilaisuudessa rakkaus on kuitenkin saanut suuremman roolin kuin perusislamissa. Se on kaikkia uskossa olevia yhdistävä side. Jumala rakastaa jokaista häneen uskovaa. Jumalan rakkaus ihmiskuntaa kohtaan todentuu yksilölle rukoilun, mietiskelyn ja omistautumista osoittavien tekojen kautta.[14] Rakkautta ei pidetä vain Jumalalle kuuluvana jumalallisena piirteenä, vaan se on Jumalan olemuksen ydin. Ishq, rakkaus, koskee kaikkea olemassa olevaa. Kun sielu sijaitsee ruumissa, sydämessä asuu sielun lisäksi rakkaus. Rakkaus asettuu kaiken maallisen ja järjellisen yläpuolelle. Todellinen rakkaus kahden ihmisen välillä on tie täydelliseen yhteyteen. Rakastuneet toteuttavat jumalan olemassaoloa maan päällä. Sekä rakastavan että rakastetun taustalla on rakkaus. Rakastava onkin ruh, henki, joka on erotettu rakastetustaan ja joka kaipaa takaisin. Rakastettu on puolestaan jamal, täydellisen kauneuden ilmentymä, joka näyttäytyy rakastavalle kutsuen tämän takaisin alkulähteeseensä. Rakkaus valtaa rakastuneen sydämen tuhoten sieltä kaiken ylimääräisen; vain rakastettu on tärkeä. Kun rakastava on luopunut omasta itsestään hän saavuttaa fanan, tilan, jossa suhteellisen olemassaolon tilalle on astunut täydellinen olemassaolo. Tämän tapahtuman mahdollistamana seuraa tawhid, täydellinen yhteys, tai täydellinen rakkaus.[15][16]
Lähteet
muokkaa- Vuorisalmi, Emilia: Sekaisin LOVEsta. Otava, 2015. ISBN 978-951-1-29015-5
Viitteet
muokkaa- ↑ a b rakkaus. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ Ulla Malminen: Evoluutiobiologian dosentti: "Rakkaus ei ole tunne" yle.fi. 14.2.2016. Viitattu 13.2.2019.
- ↑ a b c d Karlsson H. Rakkaus aivoissa - mielettömyyttä, pakkomiellettä ja mielihyvää. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2010;126(23):2731-7
- ↑ a b c d e f Peter Englund: Tuhat vuotta rakkauksia Helsingin Sanomat. 25.6.1999. Viitattu 11.1.2025.
- ↑ Cicovacki, P., Eros, Philia, Agape and Amor. Teoksessa Magnell, Thomas: Explorations of value, s. 226. Amsterdam: Rodopi, 1997. ISBN 90-420-0393-6 (englanniksi)
- ↑ Matt. 22:34–40
- ↑ 1. Kor. 13:1
- ↑ 1. Kor. 13:4–7
- ↑ 1. Kor. 13:13
- ↑ Joh. 3:16
- ↑ a b c Sookhdeo, P.: Understanding Islamic Theology, s. 88–91. Isaac Publsihing, 2013.
- ↑ al-Wadûd (Suurat 11:90, 85:14) The Beautiful names of Allah. Longmont, Colorado: Wahiduddin Richard Shelquist. Viitattu 25.8.2009. (englanniksi)
- ↑ Koraani, 3: 31 (suom. Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1995.
- ↑ Greenberg, Yudit Kornberg (toim.): Encyclopedia of love in world religions, Volume 1, s. 163–165. Santa Barbara, California: ABC-CLIO, 2008. ISBN 1851099808 (englanniksi)
- ↑ Cornell, Vincent J.: Voices of Islam: Voices of the spirit, s. 160–162. Westport, Connecticut: Greenwood Publishing Group, 2007. ISBN 0275987345 (englanniksi)
- ↑ Greenberg, Yudit Kornberg (toim.): Encyclopedia of love in world religions, Volume 1, s. 7–11. Santa Barbara, California: ABC-CLIO, 2008. ISBN 1851099808 (englanniksi)
Kirjallisuutta
muokkaa- Alberoni, Francesco: Rakastuminen. ((Innamoramento e amore, 1979.) Suomentaneet Ulla Ranta ja Liisa Ryömä) Helsingissä: Otava, 1984. ISBN 951-1-07846-1
- Hjelm, Titus: Passio: Rakkauden, seksin ja seurustelun filosofiaa nuorille. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-26-4809-1
- Hooks, Bell, Rakkaus muuttaa kaiken (All about Love, 2000). Suom. Elina Halttunen-Riikonen. niin & näin, Tampere 2016.
- Kast, Bas: Rakkauden selitys. ((Die Liebe und wie sich Leidenschaft erklärt, 2004.) Suomentanut Sari-Anne Ahvonen) Helsingissä: Ajatus, 2005. ISBN 951-20-6794-3
- Lancelin, Aude & Lemonnier, Marie: Filosofit ja rakkaus. ((Les philosophes et l'amour: Aimer de Socrate à Simone de Beauvoir, 2008.) Suomentanut Tiina Arppe) Helsingissä: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-23481-4
- Lusa, Teijo-Kalevi: Rakkauden herätys. Kuva ja Sana, Saarijärvi 2007. ISBN 978-951-585-174-1
- Määttä, Karina and Uusiautti, Satu: Many Faces of Love. Sense Publishers, 2013. ISBN 9789462092044 (englanniksi)
- Niemi, Kati: Rakkauden (r)evoluutio - Parempi parisuhde vai erinomainen ero? Art House, 2019. ISBN 9789518847123.
- Tammisalo, Osmo: Rakkauden evoluutio: Ihmisen parinvalinnan biologiaa. Helsinki: Terra cognita, 2005. ISBN 952-5202-89-5
Aiheesta muualla
muokkaa- Sitaatteja aiheesta Rakkaus Wikisitaateissa
- Oudot tunteet - Rakastuminen. Yle Oppiminen.
- Philosophy of Love. Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
- Alex Gunz: The Anatomy of Love (Arkistoitu – Internet Archive). In-Mind 5.4.2008. (englanniksi)
- Rakkauden (r)evoluutio: Rakkaudenrevoluutio -Blogi, kirja ja valmennus
- Pöyliö, Venla: Kuka keksi rakkauden? Turun ylioppilaslehti. 1.2.2012. Arkistoitu 1.7.2013.
- Yle Radio 1:n Kirjakerho: Mistä on rakkauskertomukset tehty? 9.8.2016.