Location via proxy:   [ UP ]  
[Report a bug]   [Manage cookies]                
Wikipedia

San Marino

valtio Etelä-Euroopassa

Tämä artikkeli käsittelee tasavaltaa. San Marino on myös kyseisen tasavallan pääkaupunki.

San Marinon tasavalta eli San Marino on Italian ympäröimä valtio Apenniinien niemimaalla Etelä-Euroopassa. San Marino on kääpiövaltio ja 61 neliökilometrin pinta-alallaan Euroopan kolmanneksi pienin valtio. Sen asukasluku on noin 33 500.

San Marinon tasavalta
Repubblica di San Marino
San Marinon lippu
lippu vaakuna

San Marinon sijainti
San Marinon sijainti

Valtiomuoto tasavalta
Kapteenivaltionhoitajat Francesca Civerchia
Dalibor Riccardi
Pääkaupunki San Marino (4 056 as.[1])
Pinta-ala
– yhteensä 61,19 km² (sijalla 228)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2021) 33 598 (sijalla 213)
– väestötiheys 544,7 as. / km²
– väestönkasvu 0,4 % [2] (2021)
Viralliset kielet italia
Valuutta euro (€) (EUR)
BKT (2017)
– yhteensä 1,63 mrd. USD [3]  (sijalla 197)
– per asukas 47 302 USD [3]
HDI (–) – (sijalla –)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 0,0 % [2]
– teollisuus 38,4 % [2]
– palvelut 61,6 % [2]
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika UTC+2
Itsenäisyys
Perustettu:
Paavin tunnustama:
3. syyskuuta 301
1291
Lyhenne SM
– ajoneuvot: RSM
– lentokoneet: T7
Kansainvälinen
suuntanumero		 +378 (0549 Italiasta)
Tunnuslause Libertas
Kansallislaulu ”Inno Nazionale”

San Marinon historia ulottuu Pyhään Marinukseen, joka perimätiedon mukaan oli perustamassa valtiota vuonna 301.[4] San Marino on maailman vanhin tasavalta.[5][6]

San Marino oli pitkään melko eristäytynyt kaupunkivaltio, mutta 1900-luvulla se on liittynyt Euroopan neuvostoon ja Yhdistyneisiin kansakuntiin. Maan talous perustuu palvelualaan ja teollisuustuotantoon. San Marino on tasavalta, jonka valtionpäämiehenä on poikkeuksellisesti kaksi kapteenivaltionhoitajaa, joiden toimikausi on vain puoli vuotta.

Maantiede

muokkaa
 
San Marinon kartta

Poliittinen ja fyysinen maantiede

muokkaa
 
Guaitan linna Monte Titanon huipulla.

San Marino on sekä alueeltaan että väestöltään maailman viidenneksi pienin tunnustettu valtio. Sen pinta-ala on 61,19 km².[7] San Marino on epäsäännöllisen nelikulmion muotoinen. Maan koilliskulmasta on 13 kilometriä maan lounaiskulmaan.[8] Ainoa rajanaapuri on sitä ympäröivä Italia. San Marinon pohjois-, itä- ja länsipuolella on Riminin maakunta ja eteläpuolella Pesaro e Urbinon maakunta.[7]

San Marinon alue on Romagnan Apenniinien pohjoisrinteilla 53–739 metrin korkeudessa. San Marinon pinnanmuotojen tunnusmerkillisin piirre ovat kalkkikivihuiput, joiden itärinne päättyy jyrkänteeseen. Tällainen on myös maan korkein kohta Monte Titano.[7]

San Marinoa halkoo useita jokia. Marano- ja Ausajoet laskevat Adrianmereen ja San Marino Marecchiajokeen.[8] Suurin osa San Marinon alankoalueista on jokien varsilla.[7]

Ilmasto ja luonto

muokkaa

San Marino kuuluu kosteaan välimerenilmastoon. Vuosien 1991–2011 aikana vuoden keskilämpötila oli 13,7 °C ja vuotuinen sadanta 767,3 millimetriä.[7] Kesän korkein lämpötila nousee noin 26 °C:seen ja talven alin laskee noin –7 °C:seen.[8]

San Marinon luonto on tyypillistä Välimeren alueen kasvillisuutta.[8] Metsissä kasvaa tammia ja muita lehtipuita. Metsät peittivät vuoden 2016 tilastojen mukaan 16 prosenttia maan pinta-alasta. Pensaikkoja ja muita vastaavia elinympäristöjä on 17 prosenttia, maanviljelysalueita 41 prosenttia ja kaupunkialueita 21 prosenttia pinta-alasta.[7]

Historia

muokkaa

Perustaminen ja ensimmäiset hallintoelimet

muokkaa
 
San Marinon perustaja Pyhä Marinus auttaa tasavallan ylös Pompeo Batonin maalauksessa San Marino risolleva la Repubblica vuodelta 1740. Maalaus tilattiin Giulio Alberonin joukkojen vetäytymisen juhlistamiseksi.

San Marinon tasavallan historian taustalla on perimätiedon mukaan Pyhä Marinus ja joukko kristittyjä.[8] Pyhä Marinus saapui vuonna 257 Dalmatian Rabin saarelta Riminiin, missä hän työskenteli kivenhakkaajana. Riministä hän joutui pakenemaan Monte Titanolle Diocletianuksen vainoja. Vuoren omistaja Donna Felicita luovutti sen vuonna 301 pyhälle Marinukselle kiitokseksi sairaan lapsensa parantamisesta.[9] Perimätieto pitääkin vuotta 301 San Marinon perustamisvuotena.[10]

Vanhin tunnettu kirjallinen maininta San Marinon linnasta on teoksesta Liber Pontificalis vuodelta 755.[8] Ensimmäinen maininta järjestäytyneestä yhteisöstä on puolestaan vuodelta 885.[9] Noin vuoden 1000 tienoilla San Marinossa perustettiin Arengo-niminen hallintoelin. Perheiden päämiehistä koostunut Arengo käytti sekä lainsäädäntö-, toimeenpano- että tuomiovaltaa.[11]

Tasavallan kasvamisen myötä alettiin tarvita pienempää ja helpommin kokoon kutsuttavaa poliittista elintä. Vuonna 1243 perustettiin valtionpäämieheksi kapteenivaltionhoitajat, jotka Arengo valitsi. 1400-luvulla luotiin Suuri ja yleinen neuvosto (Consiglio Grande e Generale), joka muodostettiin 60:stä Arengon jäsenestä. Uusi neuvosto sai hoidettavikseen osan Arengon tehtävistä. Lopulta nämä uudet hallintoelimet ottivat kaiken vallan haltuunsa niin, että alkuperäinen Arengo kävi merkityksettömäksi. Vaikka Arengoa ei koskaan varsinaisesti lakkautettukaan, ei sitä enää muodostettu vuoden 1571 jälkeen.[12]

Laajentuminen

muokkaa

Vuoteen 1463 asti San Marino rajoittui Monte Titanon alueeseen. Tuolloin San Marino otti osaa Riminin herran Sigismondo Pandolfo Malatestan lyöneeseen liittoumaan. Paavi Pius II antoi tästä palkkioksi San Marinolle Fiorentinon, Montegiardinon ja Serravallen kaupungit. Samana vuonna Faetano pyysi tulla liitetyksi San Marinoon. Tämän jälkeen tasavallan rajat eivät ole enää muuttuneet.[13]

Cesare Borgia valtasi San Marinon vuonna 1503. Hän kuitenkin vetäytyi sieltä vielä saman vuoden aikana, kun hänen isänsä, paavi Aleksanteri VI:n kuolema aiheutti poliittista kuohuntaa. Toisen kerran San Marino vallattiin vuonna 1739, kun kardinaali Giulio Alberoni pyrki haalimaan itselleen lisää valtaa. Alberoni kuitenkin vetäytyi San Marinosta kansallislevottomuuksien ja paavi Klemens XII:n tuen takia.[13]

Kun Napoleon valtasi Italian, hän kunnioitti San Marinon itsenäisyyttä ja tarjosi jopa sille lisäalueita. Muut Euroopan valtiot tunnustivat San Marinon Napoleonin sodat päättäneessä vuoden 1815 Wienin kongressissa. Italian yhdistymisen aikana Giuseppe Garibaldi ja muut vallankumoukselliset saivat turvapaikan San Marinosta.[8]

Avautuminen 1900-luvulla

muokkaa
 
Näkymä San Marinoon.

San Marinossa kehittyi 1900-luvun alussa demokraattista uudistusliikettä, ja vuonna 1906 Arengo koottiin uudestaan 400 vuoden tauon jälkeen. Samalla miehet saivat yleisen äänioikeuden. Demokratia oli kuitenkin lyhytaikainen vaihe, sillä fasistit ottivat vallan vuonna 1926.[14]

San Marino oli puolueeton sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa. Britannian ilmavoimat kuitenkin pommitti San Marinoa kesäkuussa 1944, koska britit luulivat saksalaisten käyttävän maan rautateitä. Saksalaiset valloittivat maan syyskuussa ja liittoutuneet sen saksalaisilta San Marinon taistelussa.[15]

Toisen maailmansodan jälkeen demokratia palautui San Marinoon. Kommunistinen puolue ja sosialistinen puolue olivat vallassa vuosina 1945–1957. Vuonna 1957 valta vaihtui vallankaappausmaisissa olosuhteissa, joka tunnetaan San Marinossa nimellä fatti di Rovereta. Viisi sosialisti- ja yksi kommunistiedustaja vetivät tukensa pois hallitukselta. Vähemmistöasemaan ajautunut hallitus kutsui uudet vaalit. Oppositio ei tätä kuitenkaan hyväksynyt ja perusti väliaikaisen hallituksen Roveretaan. Italia, Ranska ja Yhdysvallat tukivat Roveretan hallitusta, joka nousi San Marinon valtaan ilman vaaleja, kun painostuksen alle joutunut vasemmistohallitus erosi.[14]

San Marino oli pitkään melko eristäytynyt valtio, mutta toisen maailmansodan jälkeen maa on alkanut liittyä kansainvälisiin sopimuksiin ja järjestöihin. San Marino liittyi vuonna 1988 Euroopan neuvostoon ja vuonna 1992 Yhdistyneisiin kansakuntiin.[16]

2000-luvulla kansainvälinen yhteisö on kiinnittänyt huomiota San Marinon asemaan veroparatiisina. Pankinjohtajia on pidätetty epäiltyinä rahanpesusta.[17] OECD poisti San Marinon vuonna 2009 veroparatiisilistaltaan maan yhtenäistettyään finanssilakejansa Euroopan unionin kanssa. Italia puolestaan teki samoin vuonna 2013, kun maat olivat päässeet sopuun verotuksesta.[18]

Politiikka

muokkaa

San Marino on parlamentaarinen tasavalta. Sen lakiasäätävä elin suur- ja yleisneuvosto (Consiglio Grande e General) valitaan vaaleilla viiden vuoden välein. Parlamentilla on muun muassa valta valita ministerit ja kapteenivaltionhoitajat, jotka toimivat valtionpäämiehinä.[19] Perinteisesti heistä toinen edustaa San Marinon kaupunkia ja toinen maaseutua.[20] Kapteenivaltionhoitajien toimikausi on vain puolen vuoden mittainen; se on lyhin maailman valtionpäämiesten toimikausista. Kapteenivaltionhoitajat valitaan neuvostosta, ja puolen vuoden viran jälkeen sama henkilö voidaan valita uudelleen vasta kolmen vuoden päästä.[19] 1. lokakuuta 2024 lähtien kapteenivaltionhoitajina ovat toimineet Francesca Civerchia ja Dalibor Riccardi.[21]

San Marinon puoluekenttä on hyvin hajanainen, eikä puolueilla ole juurikaan ideologisia eroja. Pienessä valtiossa käytännössä jokainen kansalainen tuntee ainakin muutamia poliittisia edustajia, joten vaaleissa äänestysperusteena on useammin henkilösuhteet kuin puolueen poliittiset kannat.[22] Vuonna 2006 tehdyn uudistuksen perusteella puolueiden täytyy muodostaa vaaleja varten vaaliliittoja, millä pyrittiin estämään hajanaisuutta hieman.[19] Vuonna 2019 pidettyjen vaalien jälkeen suurimmaksi puolueeksi nousi San Marinon kristillisdemokraattinen puolue, joka sai 21 paikkaa. Toiseksi suurin puolue oli R.E.T.E. (11 paikkaa), jolla oli yhteinen vaaliohjelma Domani-puolueen kanssa (4 paikkaa). Muita edustettuina olleita puolueita ja vaaliliittoja ovat Libera (10), Noi per la Repubblica (8) ja Tulevaisuuden tasavalta (6).[23] Joulukuussa hallituksen muodostivat kristilliset, R.E.T.E., Domani ja Noi per la Repubblica.[24]

San Marinolla on vapaaehtoinen armeija, Corpi Militari, joka suorittaa seremonioita ja avustaa tarvittaessa poliisia.[25]

Kansalaisuutta on mahdollista hakea vasta, kun on asunut maassa yhtäjaksoisesti vähintään 20 vuotta, tai kun on sanmarinolaisen kanssa naimisissa ja asunut maassa vähintään 10 vuotta.[26]

Hallinnollinen jako

muokkaa
 
San Marinon kunnat kartalla

San Marinossa on yhdeksän kuntaa (castelli).[27][28] Niistä suurin sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan on Serravalle.[29]

Talous ja infrastruktuuri

muokkaa

Talous

muokkaa

San Marinossa on teollistununut ja avoin talous, jonka palvelusektori on merkittävässä asemassa. Maan talous kärsi vuosina 2008–2014 vaikeasta lamajaksosta, johon vaikutti erityisesti pankkisalaisuuksiin ja veroparatiisiasemaan perustuneen finanssisektorin luhistuminen. Jopa kolmannes bruttokansantuotteesta hävisi laman aikana. Vuonna 2009 bruttokansantuote laski jopa 12 prosenttia. Kasvuun talous kääntyi taas vuonna 2015.[30]

San Marinon talouden keskeisimmät tekijät ovat tuotantoteollisuus, joka on myös viennin tärkein tekijä, sekä palvelut.[30] Teollisuustuotteisiin kuuluvat elektroniikka, maalit, kosmetiikka, keramiikka, korut ja vaatteet. Turismi on kasvava tekijä maan taloudessa, ja sen vaikutus on suuri asukkaiden tuloissa.[8] San Marinossa käy vuosittain yli kolme miljoonaa matkailijaa.[10] Maahan saapuvalle ei tehdä rajatarkastuksia, passiin voi halutessaan ostaa viranomaisten leiman viidellä eurolla.[31] Maanviljely ei ole taloudellisesti kovinkaan iso tekijä, mutta tuotanto on silti tärkeää. Maassa viljellään muun muassa vehnää, viinirypäleitä ja ohraa.[8]

San Marino ei kuulu Euroopan unioniin, mutta käyttää silti valuuttanaan euroa.[32] Ennen euron käyttöönottoa San Marinolla oli oma liiransa, joka oli arvoltaan kytketty Italian liiraan. San Marinon eurokolikot, joita on lyöty vain pieni määrä, ovat numismaatikoiden keräilykohteita.[33] San Marinon postimerkit, jotka ovat käypiä vain maan rajojen sisäpuolella, ovat myös postimerkkeilijöiden keräilykohteina merkittävä tulonlähde.[34]

Nuorisotyöttömyyden (ikäluokassa 15–24) aste on 27,4%. Koko väestön työttömyysaste oli 8,1% (vuonna 2017).[4].

Liikenne ja energia

muokkaa
 
Kunnostettu juna Montalen tunnelin edustalla.

San Marino yhdistyy Italian tieverkostoon, ja Italiasta on säännöllisiä bussiyhteyksiä San Marinon kaupunkiin.[8] Maan ainoa lentopaikka on paikallisen lentokerhon omistama pieni Torraccian lentokenttä, jonka ainoa kiitotie on päällystämätön.[35] Federico Fellinin lentoasema Italian Riminissä on tärkein lentoasema, jota kautta San Marinoon pääsee.[8]

San Marinosta avattiin vuonna 1932 kapearaiteinen ratayhteys Riminiin,[36] jonka varrella oli San Marinon puolella kuusi asemaa. Liikenne radalla loppui kuitenkin jo vuonna 1944 radan kärsittyä vaurioita toisen maailmansodan pommituksissa.[37] Radasta avattiin vuonna 2012 museoliikenteelle noin 800 metrin mittainen kunnostettu osuus lähellä San Marinon rautatieasemaa.[38]

Kaikki San Marinon sähkö tulee Italiasta.[8]

Koulutus

muokkaa

San Marinossa toimii yksi yliopisto, San Marinon tasavallan yliopisto, jossa on kolme tiedekuntaa.[39] Lisäksi maassa toimii esperantonkielinen tieteellinen seura, Akademio Internacia de la Sciencoj San Marino, joka on perustettu parlamentin hyväksynnällä vuonna 1983. Toiminta aloitettiin virallisesti syyskuussa 1985. Seura tunnustaa ja myöntää kandidaatin-, maisterin- ja tohtorintutkintoja San Marinon lakien puitteissa.[40].

Väestö

muokkaa

Toukokuussa 2021 San Marinon tilastokeskuksen mukaan maan asukasluku oli 33 598.[1] Asukkaista San Marinon kansalaisia oli 83,6 prosenttia ja italialaisia 14,1 prosenttia.[41]

San Marinossa ei ole valtionuskontoa, mutta lähes 90 prosenttia asukkaista on katolilaisia. Maan virallinen kieli on italia.[8]

Kulttuuri

muokkaa
 
Sanmarinolainen sotilas ja maan lippu.

San Marinon kulttuurissa on paljon vaikutteita italialaisesta kulttuurista, mutta maassa ollaan ylpeitä pienen valtion ainutlaatuisesta asemasta.[13] Vaikka ruokakulttuuri onkin samanlaista kuin Italiassa, San Marinossa on joitakin paikallisia erikoisuuksia. Härkäpapukeitto on suosittua talvisin ja jänismuhennos fenkolilla ympäri vuoden. Cacciatello-niminen kakku on puolestaan suosittu jälkiruoka.[42]

San Marinosta on päässyt Italian populaarimusiikkimarkkinoille joitakin artisteja, mutta italialaista musiikkia kuunnellaan paljon myös San Marinossa.[43] San Marino osallistui Eurovision laulukilpailuun ensimmäisen kerran vuonna 2008.[44]

Monte Titano ja San Marinon keskusta ovat olleet Unescon maailmanperintökohteita vuodesta 2008 alkaen.[45]

Media

muokkaa

San Marinon yleisradioyhtiö on nimeltään San Marino RTV. Se sai alkunsa vuonna 1993, kun ympärivuorokautiset radiolähetykset aloitettiin kokeilumielessä Radio San Marino -kanavalla. Säännölliset televisiolähetykset alkoivat vuonna 1994. Toiminta internetissä alkoi 2003. EBU:n jäsen yhtiö on ollut vuodesta 1995 alkaen.[46].

Maassa ilmestyviä sanomalehtiä ovat muun muassa La Tribuna Sammarinese ja internetissä SanMarinoNotizie.[47]

Urheilu

muokkaa

Kuten Italiassakin, jalkapallo on San Marinon suosituin urheilulaji.[43] San Marinon jalkapallomestaruudesta on vuodesta 1985 lähtien kilpailtu Campionato Sammarinese di Calcio -sarjassa.[48] Maajoukkue perustettiin vuonna 1986, mutta ensimmäisen voittonsa se otti vasta vuonna 2004.[49] Jalkapallon maailmanrankingissä maa oli kesäkuussa 2018 vasta sijalla 203.[50]

San Marino osallistui ensimmäisen kerran olympialaisiin Roomassa 1960. Maa on perinteisesti pärjännyt parhaiten ampumaurheilussa, ja vuonna 2021 Tokion olympialaisissa San Marino otti ensimmäisen olympiamitalinsa, kun Alessandra Perilli sijoittui pronssille trapammunnassa.[51] Samoissa Tokion kisoissa Perilli sai sekajoukkuekilpailussa hopeaa Gian Marco Bertin kanssa ja Myles Amine saavutti pronssia vapaapainissa.[52]

Vaikka Formula 1 -kilpailu San Marinon Grand Prix järjestettiin Italian Imolassa, moottoriurheilu on suosittua. Sanmarinolainen Manuel Poggiali on voittanut ratamoottoripyöräilyssä maailmanmestaruuksia.[43] Baseballissa San Marino Baseball Club on voittanut Euroopan-mestaruuden.[53]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Resident Population per municipality (Castello) (PDF) UPECEDS. Viitattu 31.7.2021. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d San Marino UNData. United Nations Statistics Division. Viitattu 22.12.2022. (englanniksi)
  3. ↑ a b San Marino: Economic Outline Export Entreprises SA. Arkistoitu 12.6.2018. Viitattu 9.6.2018. (englanniksi)
  4. ↑ a b San Marino CIA World Factbook. 2019. Arkistoitu 1.5.2020. Viitattu 26.2.2020. (englanniksi)
  5. ↑ Noora | Kerran poistuin kotoa: Kerran poistuin kotoa - San Marino – pikkuvaltio joka vei sydämeni Kerran poistuin kotoa. Arkistoitu 10.7.2021. Viitattu 10.7.2021.
  6. ↑ San Marino – Wikitravel wikitravel.org. Viitattu 10.7.2021.
  7. ↑ a b c d e f CBD Fifth National Report – San Marino (pdf) (s. 7) 2/2016. CBD Secretariat. Viitattu 9.6.2018. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f g h i j k l m Encyclopædia Britannica.
  9. ↑ a b Cenni storici sulla Repubblica di San Marino Repubblica di San Marino. Viitattu 9.6.2018. (italiaksi)
  10. ↑ a b San Marino country profile 18.5.2018. BBC. Viitattu 9.6.2018. (englanniksi)
  11. ↑ Arengo San Marino Site Turismo. 25.11.2014. Ufficio Informazioni Turistiche. Viitattu 15.6.2018. (englanniksi)
  12. ↑ The Arengo cc.sm. Arkistoitu 15.6.2018. Viitattu 15.6.2018. (englanniksi)
  13. ↑ a b c San Marino Countries and Their Cultures. Viitattu 9.6.2018. (englanniksi)
  14. ↑ a b Veenendaal, s. 5.
  15. ↑ Joseph, Paul (toim.): The SAGE Encyclopedia of War: Social Science Perspectives, s. 1511. Thousands Oaks, California: SAGE Publications Inc, 2017. ISBN 9781483359892 Google-kirjat (viitattu 15.6.2018).
  16. ↑ Veenendaal, s. 7.
  17. ↑ San Marino profile - Timeline BBC News. 18.5.2018. BBC. Viitattu 31.7.2021. (englanniksi)
  18. ↑ San Marino country brief Department of Foreign Affairs and Trade. Viitattu 30.6.2018. (englanniksi)
  19. ↑ a b c Veenendaal, s. 6.
  20. ↑ Kimmo Kiljunen: Maailman maat–liput ja historia, s. 163. Helsinki: Into 2013 ISBN 978-952-264-157-1
  21. ↑ Filippo Tamagnini e Gaetano Troina sono i nuovi Capitani Reggenti San Marino Rtv. 1.10.2023. Viitattu 2.12.2023. (italia)
  22. ↑ Veenendaal, Wouter: The 2016 elections in San Marino: another anti-establishment turn? 6.12.2016. School of Politics & International Relations. Viitattu 10.6.2018. (englanniksi)
  23. ↑ Raffronto Seggi - Segreteria di Stato per gli Affari Interni - Sito Elezioni www.elezioni.sm. Viitattu 22.8.2020.
  24. ↑ Fabbri, Monica: Governo: la Dc dalla Reggenza per consegnare nomi e deleghe San Marino Rtv. 30.12.2019. Viitattu 22.8.2020. (italia)
  25. ↑ Corpi Militari Repubblica di San Marino. Viitattu 30.6.2018. (italiaksi)
  26. ↑ Legge 2 agosto 2019 n. 121 Integrazioni alla Legge 30 novembre 2000 n. 114 (pdf) esteri.sm. 2023. Viitattu 31.7.2023. (italia)
  27. ↑ Administrative Division of San Marino geonames.org. 2023. Viitattu 16.4.2023. (englanniksi)
  28. ↑ Giunte di Castello Segreteria di Stato per gli Affari Interni, la Funzione Pubblica, gli Affari Istituzionali e i Rapporti con le Giunte di Castello. 2023. Viitattu 16.4.2023. (italia)
  29. ↑ Castelli di San Marino Ufficio Informazioni Turistiche. Viitattu 9.6.2018. (italiaksi)
  30. ↑ a b Republic of San Marino : 2018 Article IV Consultation-Press Release; Staff Report; and Statement by the Executive Director for the Republic of San Marino (pdf) (Country Report No. 18/101) s. 4–5. 11.4.2018. IMF. Viitattu 30.6.2018. (englanniksi)
  31. ↑ Speak, Clare: Weekend Wanderlust: Inside San Marino, Europe’s least-visited country The Local. 16.11.2018. Viitattu 26.2.2020. (englanniksi)
  32. ↑ The euro outside the euro area European Commission
  33. ↑ Numismatica (Arkistoitu – Internet Archive) San Marino Site
  34. ↑ Stamps San Marino, Philately San Marino (Arkistoitu – Internet Archive) San Marino Site
  35. ↑ Torraccia Abandoned, Forgotten & Little Known Airfields in Europe. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  36. ↑ Skalická, Jitka: Malnova trajneto. Internacia Fervojisto, marraskuu 2005, s. 85. ISSN 1397-4270 Lehden verkkoversio. (PDF) Viitattu 22.7.2018. (esperantoksi)
  37. ↑ Ferrovia Rimini - San Marino, ferrovia "non" dimenticata Visit San Marino. Repubblica di San Marino. Arkistoitu 22.7.2018. Viitattu 22.7.2018. (italiaksi)
  38. ↑ Bruzzo, Marco: Quel treno per San Marino 21.7.2012. San Marino: Duegi Editrice. Viitattu 22.7.2018. (italiaksi)
  39. ↑ Dipartimenti 2020. Università degli Studi di San Marino. Arkistoitu 26.2.2020. Viitattu 26.2.2020. (italiaksi)
  40. ↑ Frequently Asked Questions about AIS 2020. Akademio Internacia de la Sciencoj. Viitattu 26.2.2020. (englanniksi)
  41. ↑ Present population by citizenship (PDF) UPECEDS. Viitattu 31.7.2021. (englanniksi)
  42. ↑ Jarosz, Andy: In Italy, San Marino stays true 15.8.2012. BBC. Viitattu 9.6.2018. (englanniksi)
  43. ↑ a b c World and Its Peoples, s. 855.
  44. ↑ San Marino Eurovision.tv. European Broadcasting Union. Arkistoitu 1.12.2017. Viitattu 15.7.2018. (englanniksi)
  45. ↑ San Marino Historic Centre and Mount Titano Unesco
  46. ↑ Chi siamo 2020. San Marino RTV. Viitattu 26.2.2020. (italiaksi)
  47. ↑ San Marino Profile BBC News. 13.3.2017. Viitattu 26.2.2020. (englanniksi)
  48. ↑ San Marino - List of Champions RSSSF. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  49. ↑ The 11 most glorious moments from San Marino's proud international football history The Telegraph. 12.10.2016. Telegraph Media Group Limited. Viitattu 9.6.2018. (englanniksi)
  50. ↑ San Marino FIFA. Arkistoitu 14.4.2018. Viitattu 9.6.2018. (englanniksi)
  51. ↑ Sana Noor Haq ja Aditi Sangal: San Marino is smallest country in history to win a medal at the Olympics thanks to shooter Alessandra Perilli CNN. 31.7.2021. Cable News Network. Viitattu 31.7.2021. (englanniksi)
  52. ↑ San Marino (SMR) olympedia.org. Viitattu 25.8.2021. (englanniksi)
  53. ↑ Sport Ufficio Informazioni Turistiche. Viitattu 9.6.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=San_Marino&oldid=22899553”