Japanin kieli
| Japanin kieli | |
|---|---|
 Enemmistökieli Vähemmistökieli |
|
| Oma nimi | 日本語 (nihongo, nippongo) |
| Muu nimi | nipponi |
| Tiedot | |
| Alue |
 Japani Palau |
| Virallinen kieli |
Japani |
| Puhujia | 128 miljoonaa |
| Sija | 9 |
| Kirjaimisto | japanilaiset kirjoitusjärjestelmät (hiragana, katakana, kanji) |
| Kielenhuolto | Japanin opetusministeriö [1][2] (de facto) |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | japanilaiset kielet |
| Kieliryhmä | japani |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-1 | ja |
| ISO 639-2 | jpn |
| ISO 639-3 | jpn |
Japanin kieli (jap. 日本語, Nihongo 
[ɲihoŋɡo] (ohje)) on japanilaisiin kieliin kuuluva kieli, jota puhutaan pääasiassa Japanissa. Mahdollisista sukukielistä on useita teorioita, muun muassa korean kieltä ja altailaisia kieliä on pidetty mahdollisina sukulaiskielinä. Japanin kieltä puhuu äidinkielenään noin 128 miljoonaa ihmistä.[3] Se muodostaa okinawan kielen ja muiden Ryūkyū-saarilla puhuttujen kielten kanssa japanilaisten kielten kielikunnan. Jotkut tutkijat pitävät japanilaisia kieliä vain toistensa murteina ja näin ollen yhtenä kielenä ja tällöin japanista tulee maailman suurin isolaattikieli. Morfologialtaan japanin kieli on agglutinoiva kieli kuten suomen kielikin.
Länsimaalaisille japanin kielessä lienee vaikeinta oppia kiinalaisperäiset kanji-kirjoitusmerkit, joita on jopa kymmeniä tuhansia. Japanin opetusministeriö on kuitenkin määritellyt yleisimmät kanjit (jap. 常用漢字, jōyō kanji, sananmukaisesti "kiinalaiset merkit yleiseen käyttöön"), joihin kuuluu 2 136 kirjoitusmerkkiä. Japanissa näistä 1 006 opetetaan peruskoulun ensimmäisen kuuden oppivuoden aikana ja loput 1 130 toisen asteen koulutuksessa seuraavan kuuden oppivuoden aikana.
Kirjoittaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Japanin kirjoitusjärjestelmä
Japania kirjoitetaan kolmea eri merkistöä käyttäen. Merkistöt ovat hiraganat, katakanat ja kanjit. Kaksi ensimmäistä ovat toisiaan muistuttavia tavuaakkosia, joissa molemmissa on 46 merkkiä (laskutavasta riippuen 71 merkkiä), ja joita käytetään hieman eri tarkoituksiin. Kolmas on Kiinasta peräisin oleva ideogrammimerkistö.
Äännerakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Konsonantit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Bilabiaalit | Alveolaarit | Alveolo- palataalit |
Palataalit | Velaarit | Uvulaarit | Glottaalit | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Nasaalit | m | n | (ɲ) | (ŋ) | (ɴ) | ||
| Klusiilit | p b | t d | k g | ||||
| Affrikaatat | (ts dz) | (tɕ dʑ) | |||||
| Frikatiivit | (ɸ) | s z | (ɕ ʑ) | (ç) | h | ||
| Likvidat | r | ||||||
| Puolivokaalit | j | w | |||||
| Erityiset morat | /N/ /Q/ | ||||||
Suluissa esiintyvät äänteet ovat japanin omaperäisissä sanoissa muiden foneemien allofoneja, mutta lainasanoissa ne voivat esiintyä foneemisesti.[4] Kyseiset allofonit ilmenevät seuraavasti:[5][6]
- /s t/ ennen /i/:tä sekä /sj tj/ ovat [ɕ tɕ]
- /z d/ ennen /i/:tä sekä /zj dj/ ovat [ʑ dʑ], mutta useimmissa murteissa nämä kaksi foonia ovat neutralisoituneet ja esiintyvät vapaassa vaihtelussa keskenään
- /d/ ennen /u/:ta on /z/, mutta useimmissa murteissa /zu du/ ovat myös neutralisoituneet keskenään
- /h/ ennen /i/:tä ja /j/:tä on [ç] sekä ennen /u/:ta [ɸ] koartikuloituna yhdessä vokaalin pyöristyksen kera.
Soinnittomat klusiilit /p t k/ ovat heikosti aspiroituja.[7]
Foneemin /r/ äännearvo vaihtelee huomattavasti riippuen murteesta ja ympäristöstä. Useimmiten se äännetään apikaalisena yksitäryisenä tremulanttina, joko alveolaarisena [ɾ] tai postalveolaarisena [ɾ̠].[6][4][8] Lateraali [l] on yleinen variantti kaikissa ympäristöissä,[6] erityisesti lausahduksen alussa sekä ennen /i/:tä tai /j/:tä. Muita havaittuja äännearvoja ovat muiden muassa alveolaarinen approksimantti [ɹ], alveolaarinen klusiili [d], retrofleksinen yksitäryinen tremulantti [ɽ], lateraalinen frikatiivi [ɮ][4] sekä retrofleksinen klusiili [ɖ].[9]
Konsonantit /b g/ saattavat usein heiketä frikatiiveiksi [β ɣ] vokaalien välissä erityisesti nopeassa puheessa. /g/ saattaa ääntyä myös nasaalina [ŋ]. Valinta [ɣ]:n ja [ŋ]:in välillä saattaa riippua puhujan sosiaalisesta luokasta,[10], iästä tai sijainnista.[11]
Palataalit /i j/ palatalisoivat edeltävän konsonantin; esimerkiksi 海 ”meri” /umi/ > [ɯmʲi], 餃子 ”paistettu myky” /ɡjoːza/ > [ɡʲoːza].
/N/ on tavunloppuinen morainen nasaali, jonka äännearvo riippuu seuraavasta äänteestä. Sen äännearvo vaihtelee seuraavasti:[4]
- bilabiaalinen [m] ennen bilabiaaleja /p b m/
- laminaalinen [n] ennen koronaaleja /d t ts n/
- apikaalinen [n̺] ennen /r/:ää[8]
- velaarinen [ŋ] ennen velaareja /k g/[8]
- jonkinlainen nasaalinen vokaali ennen vokaaleja, approksimantteja /j w/, likvidaa /r/ ja frikatiiveja [ɸ, s, ɕ, ç, h]. Tätä ääntämystä saatetaan kuvata merkinnällä [ɰ̃].[8]
Japanin geminaattoja eli kaksoiskonsonantteja kuvataan usein erityisellä ”morafoneemilla”, /Q/, jota vastaa japanin oikeinkirjoituksessa pieni tsu-mora (っ) eli sokuon.[4]
Vokaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japanissa on viisi vokaalifoneemia: /a e i o u/. Näistä /i/:n ääntämys on lähimpänä vastaavaa kardinaalivokaalia, kun taas /a/ on keskinen [ä] ja /e o/ ovat välisiä [e̞ o̞].[6] /u/ on suppea ja lähes takainen lavea [ɯ̟][4][11] tai pyöreämpi [ɯ̟ᵝ].[6][8] Tavallisessa puheessa se esiintyy usein laveana tai jää kokonaan ääntämättä.[8] Se on keskisempi [ɨ] konsonanttien /s z t/ ja palataalisten konsonanttien[4] sekä myös mahdollisesti /n/:n jälkeen.[8]
Vokaalien pituusero on foneemisesti merkittävä; esimerkiksi 月 tsuki ”kuu” äännetään lyhyellä /u/:lla, kun taas 通気 tsūki ”ilmavira” äännetään pitkällä /uː/:lla. Lyhyillä ja pitkillä vokaaleilla ei ole kvalitatiivista eroa.
Monissa murteissa vokaalit /i u/ ääntyvät soinnittomina soinnittomien konsonanttien välissä tai soinnittonman konsonantin jälkeen ennen taukoa.
Sävelkorkeuspainotus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanissa esiintyy sävelkorkeuspainotusta, jossa kussakin sanassa yksi mora voi olla aksentillinen. Aksentillinen mora äännetään korkeammalta, ja sitä seuraa korkeuden pudotus. Esimerkki kolmesta sanasta, jotka eroavat toisistaan pelkästään aksentiltaan, ovat 箸 ”syömäpuikot” /haꜜsi/ > [háɕì], 橋 ”silta” /hasiꜜ/ > [hàɕí] sekä 端 ”reuna” /hasi/ > [hàɕí]; näistä ensimmäisessä ensimmäinen mora on aksentillinen ja toisessa toinen, kun taas kolmannessa kaikki morat ovat aksentittomia. Jälkimmäiset kaksi lausutaan yksinään kuitenkin samalla tavalla, mutta niiden välinen ero ilmenee asiayhteydessä seuraavan moran ääntämyksestä. Useissa tapauksissa puhujat erottavat homonyymit toisistaan kuitenkin enemmän asiayhteyden kuin sävelkorkeuden perusteella.[12]
Fonotaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin kielen sanojen on perinteisesti katsottu koostuvan tavujen sijaan morista.[13] Mora voi olla ”tavallinen”, eli vokaali yksinään (V) tai konsonantti–vokaali-yhdistelmä (CV), tai ”erityinen”, /N/ tai /Q/. Tavallisissa morissa vokaalia voi edeltää liuku (CjV). Vokaalin pidentävää kroneemia (R) saatetaan joskus pitää omana erityisenä moranaan.[4]
| Mora | Esimerkki | Japaniksi | Morien määrä sanassa |
|---|---|---|---|
| V | /o/ | 尾 'häntä' | 1 |
| jV | /jo/ | 世 'maailma' | 1 |
| CV | /ko/ | 子 'lapsi' | 1 |
| CjV | /kjo/ | 巨 'valtava' | 1 |
| R | /kjo.R/ tai /kjo.o/ | 今日 'tänään' | 2 |
| N | /ko.N/ | 紺 'tummansininen' | 2 |
| Q | /ko.Q.ko/ tai /ko.k.ko/ | 国庫 'valtion kassa' | 3 |
/N/ ei voi esiintyä sananalkuisesti, ja /Q/ esiintyy vain sanan sisällä. Vokaalit voivat olla pitkiä ja soinnittomat konsonantit /p t k s n/ kahdentuneita eli geminoituneita.[14]
Kielioppi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin lausejärjestys on pohjimmiltaan subjekti-objekti-verbi, joskin lausejärjestys on osittain vapaa ja teeman käsite monimutkaistaa luokittelua jossain määrin. Sanojen kieliopilliset merkitykset merkitään erityisillä liitepartikkeleilla, joista lisää alla:
- 馬が外で草を食べています。
- Uma ga soto de kusa o tabete imasu.
- Hevonen (subjekti) ulkona (paikka) ruoho (objekti) syömässä on.
- "Ulkona on hevonen syömässä ruohoa."
Teema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin kieliopin merkittävin ominaisuus lienee teeman käsite. Teemalla merkitään lauseen aihetta ja se säilyy samana virkkeestä toiseen, ellei sitä erikseen muuteta:
- これはペンです。 Kore wa pen desu. Tämä (teema) kynä on. ”Tämä on kynä.”
- 赤いですか？ Akai desu ka? Punainen onko? ”Onko [tämä] punainen?”
- 赤いです。 Akai desu. Punainen on. ”[Tämä] on punainen.”
Teemaa merkitään は-liitepartikkelilla, vrt. subjektin が-liitepartikkeli.
- 馬は外で草を食べています。
- Uma wa soto de kusa o tabete imasu.
- Hevonen (teema) ulkona (paikka) ruoho (objekti) syömässä on.
- ”Hevonen on ulkona syömässä ruohoa.”
Silloin kun hevonen on teemana, se jää taustalle, ja lauseen ydin (uusi asia) on jatkossa "ulkona syömässä ruohoa". Esimerkkinä keskustelu:
- 馬はどこですか。Uma wa doko desu ka? ”Missä hevonen on?”
- 馬は外で草を食べています。Uma wa soto de kusa o tabete imasu. ”Hevonen on ulkona syömässä ruohoa.”
Koska teema jätetään usein mainitsematta, mikäli sen ymmärtää kontekstista, vastaus kysymykseen ilmaistaan yleisesti ilman teemaa:
- 外で草を食べています。Soto de kusa o tabete imasu. ”On ulkona syömässä ruohoa.”
Silloin kun hevonen on lauseen subjekti, se tulee edustalle, ja lauseen ydin (uusi asia) on "hevonen syömässä ruohoa".
- 何でそんなにずっと外を見ているのですか。Nan de sonna ni zutto soto o mite iru no desu ka? ”Miksi oikein niin kovasti katselet sinne (ulos)?”
- 馬が外で草を食べていますから。Uma ga soto de kusa o tabete imasu kara. ”Koska siellä (ulkona) on hevonen syömässä ruohoa.”
Jos joku selittää nähneensä hevosen kiipeämässä lipputankoon sen siitä katkeamatta, kuulijan kysymys ”馬が？” tarkoittaisi ”mitä, hevosenko?” ja ”馬は？” taas ”entäs miten kävi hevoselle?” Näistä edellinen painottaa hevosta (subjekti), jälkimmäinen jättää hevosen (teema) taka-alalle ja painottaa ilmiselvää hevoseen liittyvää kysymystä (”(lipputangolle ei käynyt kuinkaan, mutta) entäs hevoselle?”).
Taivutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin kielessä sekä verbit että adjektiivit taipuvat, mutta eivät persoonamuodoissa. Japania kirjoittaessa kanjeilla kirjoitettu sanan ydin ei koskaan muutu, vaan taivutusmuodot kirjoitetaan sanan perään kana-merkeillä (okurigana eli ”saattava kana”).
Kuten suomen kielessä, futuuria ei tunneta ja japanissa on vain preesens (-u) ja imperfekti (-ta). Taivutukset voivat silti olla varsin monimutkaisia: 食べる taberu (syödä) voi taipua muotoon 食べさせられた tabesaserareta (laitettiin syömään, ts. kausatiivin passiivin imperfekti) ja apuverbejä käytetään runsaasti. Erityisesti puhekielessä onkin yleistä, että lause koostuu yksinomaan verbeistä: motte kite iru, kirj. ”ottaen-tullen-on” olisi tyypillinen tapa ilmaista ”otin mukaani”, jos tekijä ja kohde on määritelty jo aiemmin.
Adjektiivit puolestaan eivät taivu suomen lailla substantiivin mukaan, vaan verbien lailla muun muassa kielteiseksi ja aikamuodon mukaan: 赤い akai (punainen), 赤くない akakunai (ei punainen), 赤くなかったら akakunakattara (”jos se ei olisi ollut punainen” tai ”niillä kerroilla kun se ei ollut punainen”).
Japanin substantiivit eivät taivu koskaan. Suomen kielen substantiivien taivutuksia vastaavia merkityksiä saadaan aikaan liitepartikkeleilla. Liitepartikkelit kirjoitetaan hiraganalla sanan tai lauseen perään.
Yleisimpiä liitepartikkeleita ovat
- は ha – äännetään wa, käytetään merkitsemään lauseen teema, ks. edellä.
- が ga – käytetään eräänlaisena tunnistepartikkelina.
- の no – käytetään genetiivin tyyppisiin merkityksiin tai muuten vain deskriptiivisesti, esimerkiksi nihongo no hon = japaninkielinen kirja. Partikkelilla on myös lukuisia muita käyttötarkoituksia.
- を wo – nykykielessä redusoitunut pelkäksi äänteeksi o, käytetään merkitsemään verbin suora objekti. Esimerkiksi nihongo wo hanashimasu = puhun japania.
- に ni – Merkitsee kohdetta. Tiettyjen verbien (esim. いる, iru, olla jossakin ja 住む, sumu, asua) kanssa merkitsee sijaintia.
- へ he – äännetään e, edellisen partikkeliin verrattuna lopullisen kohteen sijaan epämääräisempi, kohteen sijasta pääpaino on suunnassa.
- で de – perusmerkitys ”jossakin”, ”jollakin”, ”hinta jostakin määrästä jotakin”. Vastaa suomen inessiiviä ja adessiivia.
- か ka – kysymyspääte kuten suomen ”-ko/-kö”, käytetään myös kysymyssanan sisältävässä lauseessa (toisin kuin suomessa), esimerkiksi Kore wa nan desu ka. = Mikä tämä on?
- も mo – perusmerkitys ”myös”, korvaa liitepartikkelit o, ga ja ha, vrt. suomen ”-kin”
- と to – perusmerkitys ”ja” (-to isshoni "jonkun kanssa")
- から -kara – perusmerkitys ”jostakin”, vastaa suomen elatiivia ja ablatiivia.
- まで -made – perusmerkitys ”johonkin”, vrt. suomen ”asti”, ”saakka”.
Esimerkiksi バスで東京へ行く人 (Basu de Tōkyō e iku hito) = ”Bussilla Tokioon menevä henkilö.”
Monikko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin kielessä ei ole varsinaista monikkoa. Sanoista käytetään samoja muotoja riippumatta siitä, onko puheen kohteita yksi vai useampia.
Lukumääriä ilmoittaessa on käytettävä erityisiä laskusanoja, jotka liitetään lukusanaan seuraavasti: ”kolme kurkkua” on kyūri san-bon, kirjaimellisesti ”kurkku kolme-(pitkulainen)”, kun taas ”kolme paperia” on kami san-mai = ”paperi kolme-(litteä)”. Käytettävä laskusana riippuu laskettavien kohteiden laadusta. Esimerkiksi Akira Kurosawan elokuva Seitsemän samuraita on Shichi-nin no samurai (七人の侍) eli Seitsemän (ihmis)samuraita, mutta eläinsatu Seitsemän samuraita on Shichi-hiki-no samurai (七匹の侍) eli Seitsemän (pientä eläin)samuraita. Laskusanan ensimmäinen äänne ja joskus jopa vartalo riippuvat lukusanasta: esimerkiksi kaksi (ihmis)samuraita olisi futari no samurai ja kahdeksan (eläin)samuraita happiki no samurai. Myös lukusanat voivat siis riippua laskettavista asioista, sillä japanissa käytetään sekä alkuperäisiä japanilaisia (ひと― (hito-), ふたー (futa-), みー (mi-), よー (yo-), いつー (itsu-)...) että kiinasta lainattuja lukusanoja (イチ (ichi), ニ (ni), サン (san), シ (shi), ゴ (go)...).
Lukusanat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Numeraali | Kanji | Kiinalainen tapa | Japanilainen tapa |
|---|---|---|---|
| 1 | 一 | イチ (ichi) | ひと― (hito-) |
| 2 | 二 | ニ (ni) | ふた― (futa-) |
| 3 | 三 | サン (san) | み― (mi-) |
| 4 | 四 | シ (shi) | よ― (yo-), よん (yon-) |
| 5 | 五 | ゴ (go) | いつ― (itsu-) |
| 6 | 六 | ロク (roku) | む― (mu-) |
| 7 | 七 | シチ (shichi) | なな― (nana-) |
| 8 | 八 | ハチ (hachi) | や― (ya-) |
| 9 | 九 | キュウ (kyū), ク (ku) | ここの― (kokono-) |
| 10 | 十 | ジュウ (jū) | とお (tō) |
Muita laskusanoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- -つ – -tsu (pyöreät tai epäsäännölliset esineet; käytetään alkuperäisten japanilaisten lukusanojen kanssa; lukusanasta riippuen myös -ttsu; kymmenen esinettä poikkeuksellisesti vain too)
- -人 – -にん (-nin) (ihmiset)
- -歳 – -さい (-sai) (ikävuodet)
- -か月 tai -ヶ月 tai -ヵ月 tai -箇月 – -かげつ (-kagetsu) (kuukausien määrä ajanjaksossa)
- -月 – -がつ (-gatsu) (kuukauden numero vuoden alusta)
- -日 – -にち (-nichi) (päivät)
- -日 – -か/-たち (-ka/-tachi) (kuukauden päivät: alkuperäinen japanilainen lukusana muokattuna + -ka tai -tachi päiville 1-10 ja 20; kiinalainen lukusana + -nichi muille päiville, poikkeuksina 14. päivä jūyokka ja 24. päivä nijūyokka).
- -年 – -ねん (-nen) (vuosi)
- -時 – -じ (-ji) (tunnit)
- -分 – -ふん (-fun) (minuutit; lukusanasta riippuen myös -ぶん -bun tai -ぷん -pun)
- -回 – -かい (-kai) (kerrat)
- -台 – だい (-dai) (mekaaniset esineet, koneet, kulkuvälineet)
- -本 – -ほん (-hon) (pitkulaiset esineet, kuten pullot, kynät, puut; suorituspisteet (urheilu); lukusanasta riippuen myös -ぼん (-bon) tai -ぽん (-pon))
- -枚 – -まい (-mai) (litteät esineet, kuten paperit, kankaat ja vaatteet)
- -個 – -こ (-ko) (pienet (usein pyöreät) esineet)
- -冊 – -さつ (-satsu) (sidotut esineet, kuten kirjat, vihot ym.)
- -杯 – -はい (-hai) (kupilliset, lasilliset, kulholliset, lusikalliset; lukusanasta riippuen myös -ばい (-bai) tai -ぱい (-pai)
- -頭 – -とう (-tō) (suuret eläimet)
- -匹 – ひき (-hiki) (pienet elämet; lukusanasta riippuen myös -ぴき (-piki) tai -びき (-biki))
- -羽 – -わ (-wa) (linnut ja jänikset)
- -ヶ所 tai -箇所 – -かしょ (-kasho) (paikat)
- -階 – -かい (-kai) (talon kerrokset)
- -円 – -えん (-en) (jenit)
Monikollisia ilmaisuja voidaan lisäksi tietyissä tapauksissa muodostaa muutamilla liitepartikkeleilla kuten -ra, -tachi ja -gata tai toistamalla sana kahteen kertaan. Toistossa sanan jälkimmäisen kerran aloittava konsonantti usein muuttuu soinnilliseksi. Esimerkkejä: watashi = minä, watashitachi = me, minun seurueeni; hito = ihminen, hitobito = ihmiset
Kohteliaisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin kielessä käytetään runsaasti ilmaisuja, jotka määrittelevät puhujan ja kuulijan välisiä kunnioitus- ja kohteliaisuussuhteita. Niitä ilmaistaan muun muassa nimien ja henkilöä tarkoittavien substantiivien jälkiliitteillä, substantiivien etuliitteillä ja monilla verbimuodoilla. Kohteliaisuuden ”puute” suorasukaisemmissa ilmaisuissa voi olla esimerkiksi nuorten ystävysten kesken myös yksi tapa ilmaista läheisyyttä.
Etu- ja loppuliitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Esimerkiksi isää tarkoittava sana otōsan sisältää kaksi kunnioitusta ilmaisevaa osaa, etuliitteen o- ja jälkiliitteen -san. Jälkiliite -san voidaan lisätä lähes aina henkilön nimeen tai titteliin häntä puhuteltaessa. Sitä voimakkaampia kunnioituksen ilmaisuja ovat esimerkiksi -sama (tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin mestari, herra tai rouva) ja -sensei (opettaja, tohtori, mestari). Tuttavalliset jälkiliitteet -kun (miehille) tai -chan (tytöille, lapsille, lemmikeille) puolestaan kertovat, että kuulija on samalla tasolla tai alempana kuin puhuja.
Persoonapronominit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin kielessä on runsaasti persoonapronomineja, jotka vaihtelevat kohteliaisuusasteeltaan äärimmäisen kunnioittavasta aina törkeästi loukkaavaan ja jopa hyökkäävään. Pronomineja kuitenkin käytetään suhteellisen harvoin: yleensä suositaan puhuteltavan nimeä ja jotakin kohteliaisuuspäätettä.
Rinnakkaissanat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin kielessä on olemassa myös kohteliaisuusasteeltaan kokonaan toisistaan eroavia sanoja, jotka tarkoittavat samaa asiaa. Ne voidaan kuitenkin usein kirjoittaa samoilla kanjeilla, tosin liitteistä voi lähes aina päätellä kummasta on kyse. Tällaisia sanoja ovat erityisesti sukulaisuussuhdesanat kuten isä (父 chichi, お父さん otōsan) ja äiti (母 haha, お母さん okāsan), mutta muitakin on, esimerkiksi riisi (飯 meshi, ご飯 gohan). Erityisesti sukulaisuussanoista on tarvittu useita eri kohteliaisuusmuotoja eri tilanteisiin riippuen siitä, kuka on puhunut kenen äidistä kenelle, missä tilanteessa ja keiden läsnä ollessa.
Verbien taivutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Verbimuodoissa desu-kopulan ja -masu-taivutusmuodon käyttö lisäävät ilmaisun kohteliaisuusastetta; tätä muotoa kutsutaan japaniksi nimellä teineigo (丁寧語) eli ”kohtelias kieli”. Kun sanotaan, että ruoka oli hyvää, on kohteliaampaa sanoa oishikatta desu kuin pelkästään oishikatta. ”Kiitos” taas on kohteliaampi, kun sanotaan arigatō gozaimasu eikä pelkästään arigatō. Samoin kuin monissa muissa kielissä, ehdotukset, pyynnöt ja kysymykset ovat kohteliaampia kun ne ilmaistaan epäsuorasti. Esimerkiksi: ”ocha ga arimasen ka?”, ”eikö ole teetä?” pro ”ocha ga arimasu ka?”, ”onko teetä?”. Toisaalta esimerkiksi nuorten puhekielessä verbien taivutusmuodot lyhenevät tai jopa jäävät kokonaan pois; esimerkiksi de wa arimasen (”ei ole”) voi lyhentyä muotoihin de wa nai, ja nai ja jopa jan.
On myös olemassa joitain alatyylisiä verbejä ja taivutusmuotoja, esimerkiksi -yagaru, joilla ilmaistaan suoranaista vihaa tekijää kohti.
Keigo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liike-elämässä on usein tarpeen käyttää vielä kohteliaampaa kieltä, joka tunnetaan yleisnimellä keigo (敬語) eli ”kunnioittava kieli”. Keigo-ilmaisut jaetaan kahteen ryhmään: sonkeigo (尊敬語) eli ”kunnioittava kieli”, jolla viitataan kunnioittavasti toisen tekemisiin, ja kenjōgo (謙譲語) eli ”nöyrä kieli”, jolla viitataan vähätellen omiin tekoihin. Sekä sonkeigo- että kenjōgo-ilmaisut voivat olla joko erityisiä taivutusmuotoja tavallisista verbeistä tai aivan uusia verbejä, jotka itsekin taipuvat (itasu → itashimasu → itashimashita). Keigon sujuva hallinta on japanilaisillekin vaikeata, ja monet yritykset järjestävät esimerkiksi myyntimiehilleen keigo-koulutusta.
Esimerkkejä verbien kohteliaisuusasteista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Verbi | Alatyyli | Puhetyyli | Kohtelias tyyli teineigo |
Kunnioittava tyyli sonkeigo |
Nöyrä tyyli kenjōgo |
|---|---|---|---|---|---|
| ”tehdä” | yaru | suru | shimasu | nasaru | itasu |
| ”sanoa” | - | iu | iimasu | ossharu | mōshiageru |
| ”syödä” | kuu | taberu | tabemasu | meshiagaru |
Murteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japanin kielessä on lukuisia murteita, joista Kanton, erityisemmin Tokion murretta pidetään yleisesti Japanin yleiskielenä. Suurin murreryhmä Tokion murteen jälkeen on Kansain murre, jota puhutaan Kansaissa. Myös riukiukieliä on toisinaan pidetty japanin murteina, jolloin japani olisi isolaattikieli.
Kielinäyte
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]»すべての人間は、生まれながらにして自由であり、かつ、尊厳と権利とについて平等である。人間は、理性と良心とを授けられており、互いに同胞の精神をもって行動しなければならない。
Subete no ningen wa, umarenagara ni shite jiyū de ari, katsu, songen to kenri to ni tsuite byōdō de aru. Ningen wa, risei to ryōshin to o sazukerarete ori, tagai ni dōhō no seishin o motte kōdō shinakereba naranai.»
Suomeksi:
»Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»
(YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1. artikla) [15]
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kielessä on äänisymbolisia sanoja (giongo/giseego/gitaigo), jotka ovat osa kulttuuria ja päivittäistä kommunikointia.[16] Japanilainen äänisymbolismi sisältää onomatopoeettisten sanojen (kuten eläinten ja esineiden äänien) lisäksi ideofonisia tai symbolisia sanoja, jotka kuvaavat fyysisiä ja tunteellisia tiloja.[17]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ mext.go.jp Ministry of Education, Culture, Sports, Science and Technology. Viitattu 5.7.2012.
- ↑ bunka.go.jp Agency for Cultural Affairs. Ministry of Education, Culture, Sports, Science and Technology. Viitattu 5.7.2012.
- ↑ Ethnologue: Japanese (englanniksi) Viitattu 29.3.2015.
- ↑ a b c d e f g h Laurence Labrune: The Phonology of Japanese. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-954583-4 (englanniksi)
- ↑ Kikuo Maekawa: Coarticulatory reinterpretation of allophonic variation: Corpus-based analysis of /z/ in spontaneous Japanese. Journal of Phonetics, 2010, 38. vsk, nro 3, s. 360–374. doi:10.1016/j.wocn.2010.03.001 (englanniksi)
- ↑ a b c d e Hideo Okada: ”Japanese”, Handbook of the International Phonetic Association: A Guide to the Use of the International Phonetic Alphabe. Cambridge University Press, 1999. ISBN 978-0-52163751-0 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Timothy James Riney; Naoyuki Takagi; Kaori Ota; Yoko Uchida: The intermediate degree of VOT in Japanese initial voiceless stops. Journal of Phonetics, 2007, 35. vsk, nro 3, s. 439–443. doi:10.1016/j.wocn.2006.01.00 (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Timothy J. Vance: The Sounds of Japanese. Cambridge University Press, 2008. ISBN 978-0-5216-1754-3 (englanniksi)
- ↑ Takayuki Arai, Natasha Warner, Steven Greenberg: Analysis of spontaneous Japanese in a multi-language telephone-speech corpus. Acoustical Science and Technology, 2007, 28. vsk, nro 1, s. 46–48. doi:10.1250/ast.28.46 (englanniksi)
- ↑ Timothy J. Vance: An Introduction to Japanese Phonology. Albany, New York: State University of New York Press, 1987. ISBN 978-0-88706-360-2 (englanniksi)
- ↑ a b Tsutomu Akamatsu: Japanese Phonetics: Theory and Practice. München: Lincom Europa, 1997. ISBN 978-3-89586-095-9 (englanniksi)
- ↑ K. Tamaoka, N. Saito, S. Kiyama, K. Timmer, R. G. Verdonschot: Is pitch accent necessary for comprehension by native Japanese speakers? An ERP investigation. Journal of Neurolinguistics, 2014, 27. vsk, nro 1, s. 31–40. doi:10.1016/j.jneuroling.2013.08.001 (englanniksi)
- ↑ Rinus G. Verdonschot, Sachiko Kiyama, Katsuo Tamaoka, Sachiko Kinoshita, Wido La Heij, Niels O. Schiller: The functional unit of Japanese word naming: Evidence from masked priming. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 2011, 37. vsk, nro 6, s. 1458–1473. PubMed:21895391 doi:10.1037/a0024491 (englanniksi)
- ↑ Katsura Aoyama: A Psycholinguistic Perspective on Finnish and Japanese Prosody: Perception, Production and Child Acquisition of Consonantal Quantity Distinctions. Springer Science & Business Media, 2001. ISBN 978-0-7923-7216-5 (englanniksi)
- ↑ Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusvaltuutetun toimisto
- ↑ Shoko Saito Hamano: The Sound-Symbolic System of Japanese. Floridan yliopisto, 1986. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Naomi Sharlin: Sounds Like…: Understanding Japanese Sound Symbolism (PDF) swarthmore.edu. joulukuu 2009. Viitattu 20.2.2021. (englanniksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Karppinen, Takako: Japanin kielen alkeet. Helsinki: Finn lectura, 1999 (5. korjattu painos 2007). ISBN 951-792-042-3
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kanjikaveri – sivuilla voi opiskella kirjoittamaan japanilaisia tavu- ja kanji-kirjoitusmerkkejä, tutustua japanin kieliopin perusteisiin sekä etsiä sanoja suomi-japani-suomi -sanakirjasta. Sivuston yhteydessä toimii myös aktiivinen keskustelufoorumi (Arkistoitu – Internet Archive).
- Kanji Land (Arkistoitu – Internet Archive) – Kanjisivusto (englanniksi)
- Hanami Web (Arkistoitu – Internet Archive), englanninkielinen Japani-aiheinen sivusto ja keskustelualue, jossa voi myös harjoitella japaninkielistä keskustelua japanilaisten kanssa (englanniksi)
- Kana-merkkien harjoitusmoniste (PDF)
- Tae Kimin japanin kielen kielioppiopas - erittäin kattava ja selkeä katsaus japanin kielioppiin