August Strindberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
August Strindberg
August Strindberg Richard Berghin maalaamassa muotokuvassa vuonna 1905
August Strindberg Richard Berghin maalaamassa muotokuvassa vuonna 1905
Henkilötiedot
Syntynyt22. tammikuuta 1849
Tukholma, Ruotsi
Kuollut14. toukokuuta 1912 (63 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Kansalaisuus ruotsalainen
Ammatti kirjailija, taidemaalari, toimittaja
Kirjailija
Äidinkieliruotsi
Tuotannon kieliranska, ruotsi
Tyylilajit ekspressionismi, naturalismi, symbolismi
Kirjallinen suuntaussymbolismi [1]
Pääteokset Röda rummet (suom. Punainen huone)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Johan August Strindberg (Sv-August Strindberg.ogg kuuntele ääntämys (ohje)) (22. tammikuuta 1849 – 14. toukokuuta 1912) oli ruotsalainen romaani- ja näytelmäkirjailija sekä taidemaalari. Hän on yksi Ruotsin tunnetuimmista kirjailijoista ja yksi modernin teatterin suurista vaikuttajista. Strindbergin tuotanto on lähinnä naturalistista ja ekspressionistista.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Strindberg 50-vuotissyntymäpäiviensä jälkeen.

Strindberg oli kolme kertaa myrskyisessä avioliitossa, ja hänen suhteensa naisiin oli ongelmallinen. Häntä on toisinaan pidetty misogyyninä.[2] Strindberg oli vuosina 1877–1891 naimisissa suomalaissyntyisen Siri von Essenin kanssa.[3] Toisen avioliiton hän solmi Frida Uhlin kanssa, kolmannen Harriet Bossen kanssa, ja tämä suhde jatkui vielä avioeron jälkeen siihen asti kunnes Bosse kihlautui 1908. Neljäs suuri rakkaus oli Fanny Falkner.[4]

Strindbergin henkinen tasapaino heitteli, ja hän käytti hypomaanisen tilansa tasoittamiseen tuolloin suosittua kaliumbromidia.[5][6]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strindberg oli kirjeenvaihdossa Friedrich Nietzschen kanssa,[3] jonka ajatukset tekivät häneen suuren vaikutuksen. Vuonna 1888 Strindberg kirjoitti Nietzschelle: ”Kunnioitettava herra, epäilemättä olette Te antanut ihmiskunnalle syvällisimmän kirjan, mikä sillä on.” Kyseessä oli Nietzschen Näin puhui Zarathustra. Poliittisesti Strindberg oli sosialisti tai anarkisti.

Strindbergin läpimurtoteos, romaani Röda rummet (suom. Punainen huone) ilmestyi 1879. Se kuvaa aikansa tukholmalaista yhteiskuntaa, politiikkaa, liike-elämää ja teatteria. Hänen varhaiset näytelmänsä, joista tunnetuin on Fröken Julie (suom. Neiti Julie), edustivat naturalismia, ja niitä on usein verrattu norjalaisen Henrik Ibsenin töihin. Tämän jälkeen seurasi Strindbergin ”infernaalinen” kausi, jolloin hän painiskeli sisäisissä tuskatiloissaan. Kauden pääteos on ranskaksi kirjoitettu Inferno. Myöhemmin hän hylkäsi naturalismin ja alkoi kirjoittaa symbolistisia teoksia. Tämän kauden tunnetuimpia näytelmiä ovat Dödsdansen (suom. Kuolemantanssi) ja Spöksonaten (suom. Aavesonaatti).

Kaunokirjallisten töiden lisäksi Strindberg teki muun muassa poliittisia pamfletteja kuten Pieni Katekismus ja satiirisia oppaita kuten Tunnissa taiteentuntijaksi.

Ajatusmaailma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erkki Kivalo referoi Strindberg-kirjassaan Emil Hedéniä (1926) ja toteaa, että Strindbergin naisia koskevat näkemykset olivat oraalla jo 1870-luvulla ja kypsyivät 1880-luvulla. Hän kääntyi naisemansipaatiota ja Kivalon sanoin "naispalvontaa" vastaan. Äänioikeus naisen pitäisi saada vasta, "kun naisesta on tullut järkevä". Negatiivinen asenne kuvastuu muun muassa Kammarspel-näytelmissä, jotka Strindberg kirjoitti perustamalleen Intima teaternille. Näytelmissä on Strindbergin ajatusmaailman "käsittämätöntä naisvihaa ja ihmisen halveksuntaa", ja yleisö koki ne negatiivisina ja itseensä kohdistuvina.[7]

Strindberg kävi kielitieteellistä kirjeenvaihtoa taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspan, Kuurilan rautatieaseman asemapäällikön Elias Lönnqvistin ja luutnantti Theodor Finnilän kanssa vuosina 1911–1912. Wettenhovi-Aspa, Lönnqvist ja Finnilä saivat kimmokkeen omiin kielitieteellisiin tutkimuksiinsa Strindbergin vuonna 1908 julkaisemasta kirjasta En ny blå bok, jossa hän väitti suomen kielen saaneen kaikki sanansa lainoina muilta kieliltä. Strindberg väitti myös heprean kielen olevan kaikkien maailman kulttuurikielten kantakieli, kun taas suomalaisten mielestä suomi oli tällainen kantakieli. Kirjeenvaihdon aikana Strindberg lähetti muun muassa Finnilälle 16 sivua omia etymologisia muistiinpanojaan, joissa hän pyrki johtamaan suomalaisia paikannimiä ja Kalevalan henkilöitä antiikin Kreikan mytologiasta ja kreikan kielestä. Joulukuussa 1911 alkanut kirjeenvaihto päättyi kuitenkin Strindbergin kuolemaan toukokuussa 1912.[8]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Avioelämää: kaksitoista kertomusta avioelämästä: puhuttelu ja alkulause. Edellinen osa, suomentanut Siimes Kanervio. Tampere: K. Kaatra, 1907.(Markan kirjasto; n:o 4.). – Tampere: Isak Julin, 1912.(Neljänkymmenen pennin kirjasto; n:o 4.)
  • Avioelämää: kahdeksantoista aviojuttua. Toinen osa, suomentanut Joel Lehtonen. Tampere: K. Kaatra, 1907. (Markan kirjasto; n:o 9.). –. Tampere: Isak Julin, 1912. (Neljänkymmenen pennin kirjasto; n:o 5.).
  • Eri asein, valikoima runoja, suom. Aarni Kouta. Otava, 1914 – [Näköisp.] Lasipalatsin mediakeskus 2006 ISBN 952-480-045-4
  • Götalaiset huoneet, sukutarinoita vuosisadan vaihteesta, suom. Aarni Kouta, Yrjö Weilin, 1911
  • Hemsöläiset: kertomus saaristosta, suom. Arkadius. Helsinki: Wentzel Hagelstam, 1895.
  • Hemsöläiset: saaristolaiskertomus, suom. Tauno Tainio. Helsinki: Kansanvalta, 1929. – Tammi, 1959 (Elävä maailmankirjallisuus 11). – Tammi, 1966. (Kurki-sarja 40)
  • Historiallisia pikkukuvia 1 (Historiska miniatyrer I–II) suom. Kaapo Murros. Tampere: Tampereen työväen sanomalehti, 1911.
  • Historiallisia pikkukuvia. 2. Tampere: Tampereen työväen sanomalehti 1911. – Tampereen työväen sanomalehti, 1914
  • Historiallisia pienoiskuvia. (Historiska miniatyrer I–II, 1905.) Suomentanut Kauko Kare. Helsinki: Alea-kirja, 1985. ISBN 951-9429-05-0
  • Hullun puolustuspuhe. ((Le plaidoyer d'un fou, 1893.) Huomautukset ja jälkikirjoitus: Hans Levander. Vuonna 1973 löytyneen alkuperäiskäsikirjoituksen ruotsinnoksesta suomentanut Kyllikki Villa) Helsinki: Kirjayhtymä, 1979. ISBN 951-26-1463-4
  • Hyvien ihmisten kaupunki: Romaani. (Syndabocken, 1907.) Suomentanut Kyllikki Villa. Jyväskylä: Gummerus, 1968.
  • Hyvän ja pahan tiedon puu, kuvauksia katolisuuden loppuajoilta Ruotsissa, suom. Yrjö Sirola, Kotka: Yrjö Weilin, 1903.
  • Inferno, suom. Mika Keränen. Kiuas Kustannus, 2022. ISBN 978-952-7197-31-8.
  • Irtipäässyt käsi, englanninkielestä suom. J. H. Harvey, Kaleva (Mich.): Siirtolaisen kp.,1905.
  • Isä, murhenäytelmä, suom. Yrjö Koskelainen, Helsinki : Agricola Kustannus-o.y., 1909.
  • Kaarle XII, viisikuvaelmainen näytelmä, suom. Kaarle Halme, Helsinki : Yrjö Weilin & Kumpp., 1910.
  • Kaksi miesmonologia. (Sisältö: Yksin (Ensam, 1903). Harjannostajaiset (Taklagsoel, 1906).) Suomentanut Antero Tiusanen. Vantaa: Pequod, 2002. ISBN 951-97226-9-6
  • Keikari sekä muita kertomuksia, suom. Larin-Kyösti. Karisto, 1911. – (Kirjallisia pikkuhelmiä; 42)
  • Legendoja; Mestari Olavi: Viisinäytöksinen näytelmä. ((Legender, 1898.) Suomentanut Kauko Kare. Mestari Olavi (Mäster Olof: Skådespel i fem akter, 1872). Suomentanut Yrjö Koskelainen. Suomennoksen tarkistanut Kauko Kare) Hämeenlinna: Alea-kirja, 1987. ISBN 951-9429-31-X
  • Legendoja. (Legender, 1898.) Suomentanut Irmeli Niemi. Hämeenlinna: Karisto, 1972. ISBN 951-23-0524-0
  • Luostari, ruots. teoksesta suom. Kyllikki Villa. Gummerus, 1970.
  • Menneiden vuosisatain vaiheita, suom. Santeri Ingman, Helsinki: Söderström, 1895
  • Mestari Olavi, viisinäytöksinen näytelmä, suom. Yrjö Koskelainen Otava, 1909.
  • Mestari Olavi: Viisinäytöksinen näytelmä. ((Mäster Olof: Skådespel i fem akter, 1872.) Näytelmän ensimmäisen kesällä 1872 kirjoitetun proosaversion mukaan suomentanut Veijo Meri) Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04744-2
  • Mustat liput. (Svarta fanor, 1907.) Suomentanut Kyllikki Villa. Jyväskylä: Gummerus, 1973. ISBN 951-20-0742-8, ISBN 951-20-0750-9 (Klassikko-sarja) (2. painos 2006)
  • Naimakauppoja, avioliittotarinoita, suom. V. V. Vankkoja, Tammi, 1947. Alkuteos: Giftas
  • Naimiskauppoja, avioliittotarinoita, suom. Topo Leistilä, Kustannus oy Kansanvalta, 1933. Alkuteos: Giftas
  • Narrien yhteiskunnasta, muutamia August Strindbergin kertomuksia; suom. Väinö Tanner, Osuuskunta Kehitys, 1908.
  • Narrien yhteiskunta, suom. Väinö Aalto, Leningrad: Kirja, 1936.
  • Neiti Julie: Naturalistinen murhenäytelmä. (Fröken Julie: Ett naturalistiskt sorgespel, 1888.) Suomentanut Helena Anhava. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10118-8 (Delfiinikirjat.)
  • Noita, historiallinen kertomus, Pori: Otto Andersin, 1912. (Viikon halvin kirja ; n:o 7.)
  • Onnellisten saari ja muita kertomuksia. (Svenska öden och äventyr 1, 1882.) Suomentanut Antero Tiusanen3. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-8978-09-3 Sarja: Novellin mestareita
  • Onnellisten saari, kaksi kertomusta kokoelmasta "Svenska öden och äfventyr", suom. Ilmari Ahma. Otava, 1912. (Otavan 50 pennin kirjasto ; n:o 21.)
  • Palkkapiian poika. 1 ja 2. (Tjänstekvinnans son, 1913.) Suomentanut Kristiina Kivivuori. Säkeet suomentanut Aale Tynni. Helsinki: Otava, 1965. (useita painoksia)
  • Palvelusnaisen poika, sielun kehityshistoria (1849-1867), seitsemännestä painoksesta suom. S. O. Fitchburg, (Mass.): Suom. sos. kustannusyhtiö, 1915.
  • Pelikaani, Talo on palanut, suom. Tove Idström. Aavesonaatti, suom. Jouko Turkka ja Maija-Liisa Turkka, 1984
  • Pieni katekismus. (Lilla katekes för underklassen, 1884.) Suomentanut Rauno Ekholm. Helsinki: Love, 1981. ISBN 951-835-053-1
  • Punainen huone, kuvauksia taiteilija- ja kirjailijaelämästä. Yrjö Weilin 1909.
  • Punainen huone: Kuvauksia taiteilija- ja kirjailijaelämästä. (Röda rummet, 1879.) Suomentanut Viljo Kajava (1. laitos:). Jyväskylä: Gummerus, 1939.
  • Rajakivellä, Karl Gustaf Verner von Heidenstam. Rakkaus ja viljanhinnat, Johan August Strindberg. Tampere: Otto Lindeman, 1904. (Matkalla 2)
  • Saaristolaiselämää, suom. Larin-Kyösti. Helsinki: Minerva, 1919.
  • Salatusta päiväkirjasta: August Strindbergin avioliitto Harriet Bossen kanssa. (Ur ockulta dagboken, 1963.) Suomentanut sekä selityksin ja esipuhein varustanut Jyrki Mäntylä. Jyväskylä: Gummerus, 1966.
  • Satuja. (Sagor, 1903.) Suomentanut Larin Kyösti. Näköispainos. Kansa, 1912. Helsinki: Lasipalatsi, 2001

ISBN 951-9351-99-X, Ntamo 2012 ISBN 978-952-215-294-7,

  • Suuri maantie: Vaellusdraama, jossa on seitsemän pysähdyspaikkaa. (Stora landsvägen: Ett vandringsdrama med sju stationer, 1909.) Suomentanut Toini Havu. Helsinki: Otava, 1967.
  • Toteutuneita unelmia, neljä kertomusta, suom. Yrjö Sirola. Yrjö Weilin, 1907 (Puolentoista markan kirjasto n:o 1)
  • Tschandala, suom. Aarni Kouta. 1916. – 2. p. Osuuskunta Kuolleet sielut, 2010 ISBN 978-952-5771-22-0.
  • Tunnissa taiteentuntijaksi. (Anvisning att på 60 minuter bliva konstkännare, 1877.) Suomentanut Maija Hirvonen. Helsinki: Jack-in-the-Box, 1996. ISBN 952-5019-03-9
  • Ulkosaaristossa. (I havsbandet, 1893.) Suomentanut Antero Tiusanen. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-14895-8
  • Uninäytelmä. (Ett drömspel, 1901.) Suomentanut Lauri Sipari. Helsinki: Love kirjat, 1985. ISBN 951-835-098-1
  • Uninäytelmä. (Ett drömspel, 1901.) Suomentanut ja sovittanut Jusa Peltoniemi. Helsinki: Lasipalatsi, 2000. ISBN 951-9351-33-7
  • Uudistalo, kertomus, Helsinki: Työväen sanomalehti, 1901.
  • Vaiheita, kokoelma kertomuksia, suom. Larin-Kyösti. Karisto, 1907.
  • Velkojat (Fordringägare). Suom. Marja Rankkala. Helsinki: Suomen Teatteriliitto, 1950
  • Vieroksuttu, suom. Larin-Kyösti, Tampere: Isak Julin, 1906.
  • Yksin, suom. Laura Sorma. E. V. Ponkala, 1913.
  • Yleisestä tyytymättömyydestä. (Om det allmänna missnöjet, dess orsaker och botemedel, 1884.) Suomentanut Erik Rosendahl. Pori: Muusa, 1997. ISBN 951-97547-2-5

Novelli antologiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Väriä ja viivoja, suom. Yrjö Sirola, Tampere: K. Kaatran kustannuksella 1907 – Tittelipainos: Tampere: Isak Julin 1912. Sarja: Neljänkymmenen pennin kirjasto, n:o 3 Verkossa
  • Vuoren kultakypärät

Sovitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • ... jotta päästäisiin naimisiin, kuunnelma, novellista Yleisradiolle dramatisoinut Solja Kievari; dramaturgi: Annika Idström; suom.: V. V. Vankkoja, 1980
  • Jubal minätön, kuunnelma, kertomuksesta Yleisradiolle suom. ja dramatisoinut Tove Idström; [dramaturgi:] Johanna Rajamaa, 1985.
  • Juhannuksen aikaan, kuunnelma, kertomuksesta Yleisradiolle suom. ja dramatisoinut Tove Idström; [dramaturgi] Johanna Rajamaa,1985.
  • Kauppa, kuunnelma, novellista Yleisradiolle dramatisoinut Solja Kievari; dramaturgi: Annika Idström; suom. V. V. Vankkoja.,1980.
  • Luonnon esteitä, kuunnelma, novellista Yleisradiolle dramatisoinut Solja Kievari; dramaturgi: Annika Idström; suom. V. V. Vankkoja. 1980.
  • Rakkautta ja viljaa, kuunnelma, novellista Yleisradiolle dramatisoinut Solja Kievari; dramaturgi: Annika Idström; suom. V. V. Vankkoja. 1980.
  • Suuri soraseula, kuunnelma, kertomuksesta Yleisradiolle suom. ja dramatisoinut Tove Idström; [dramaturgi:] Johanna Rajamaa. 1985.
  • Tupakkaladon salaisuus, kuunnelma, kertomuksesta Yleisradiolle suom. ja dramatisoinut Tove Idström; [dramaturgi:] Johanna Rajamaa. 1985.
  • Vihkimättä ja vihittyinä, kuunnelma, novellista Yleisradiolle dramatisoinut Solja Kievari; dramaturgi: Annika Idström; suom. V. V. Vankkoja. 1980.
  • Voimakkaampi, näytelmä, Yleisradiolle ruotsinkielestä suom. ja sov. Tuija Rovamo; dramaturgi: Mirjam Polkunen. 1984.
  • Äidinrakkaus, näytelmä, dramaturgi: Heljä Talvikki Ahonen; suom. Taisto-Bertil Orsmaa, Yleisradio 1980.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Erkki Kivalo: August Strindberg ja neljä naista: tutkimus kirjailijan elämäntarinasta. Recallmed, 1998. ISBN 951-9221-92-1

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Modèle [[Modèle:Lien web|Malline:Lien web]] : parametri url puuttuu. (nl) RKDartistsUrlView and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ August Strindbergin kihlaus. Kaleva, 19.03.1901, nro 66, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 06.08.2014.
  3. ↑ a b August Strindberg (1849-1912) Strindbergsmuseet. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 1.9.2015. (englanniksi)
  4. ↑ Kivalo, s. 146, 185, 233, 241
  5. ↑ Kivalo, s. 52–53
  6. ↑ Ludwig M. Deppisch, The Health of the First Ladies: Medical Histories from Martha Washington to ... s. 89 (Google Books)
  7. ↑ Kivalo, s. 226–227
  8. ↑ Pitkälä, Pekka: Pyramidit, pyhät raamit: Sigurd Wettenhovi-Aspan (1870–1946) näkemykset suomen kielestä ja suomalaisten historiasta (Pro gradu -tutkielma) utupub.fi. Tammikuu 2010. Viitattu 21.12.2022.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aspenberg, Karin: Strindbergs värld: En tematisk författarskapsläsning. S.l.: Ellerströms, 2012. ISBN 978-91-7247-302-7
  • Balzano, Elena: August Strindberg: Ansikten och öde. ((August Strindberg: Visages et destin, 1999.) Översättning av Fredrik Ekelund) Stockholm: Atlantis, 2012. ISBN 978-91-7353556-4
  • Bohman, Stefan – Höök, Erik – Larsson, Camilla – Ludvigsson, Lina – Olson, Stina: Strindberg i Blå tornet. Stockholm: Carlsson Bokförlag, 2012. ISBN 978-91-7331-4770
  • Ekman, Hans-Göran: Teatermästaren Strindberg: Två studier. S.l.: Gidlunds Förlag, 2012. ISBN 978-91-7844-847-0
  • Regnell, Astrid: Att see stjärnor på ljusa dagen: Förvandling och försoning i August Strindbergs En blå bok. Ellerströms, 2009. ISBN 978-91-7274-204-4

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=August_Strindberg&oldid=22436742”