Dominoteoria
Dominoteoria on kylmän sodan aikainen yhdysvaltalainen poliittinen teoria, jonka mukaan jos kommunistit saisivat vallan jossain maassa, sen naapurimaidenkin hallitukset kaatuisivat kuten dominopalikat.[1] Teoria koski lähinnä Indokiinaa. Sen hahmotteli Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower puheessaan vuonna 1954.
Presidentti Dwight D. Eisenhowerin puhe 7. huhtikuuta 1954 käsitteli Yhdysvaltain liittolaismaita Kaakkois-Aasiassa. Hän esitti näiden maiden edustavan dominonappuloita. Eisenhower sanoi: ”Se on kuin dominopeliä, jossa yhden dominonappulan kaataminen kaataa koko rivin”. Jos kommunistit ottaisivat vallan Indokiinassa, he saisivat hallintaansa myös Burman, Thaimaan ja Indonesian. Tästä strategisesta asemasta he voisivat voittaa myös Japanissa, Formosalla, Filippiineillä, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.
Neuvostojoukot olivat valloittaneet Mantšurian toisen maailmansodan lopussa ja tarjonneet sotilasapua Mao Zedongin kommunisteille Kiinan sisällissodan lopussa 1946–1949. 25. kesäkuuta 1950 Neuvostoliiton liittolainen Kim Il-Sung aloitti hyökkäyksen Etelä-Koreaa vastaan. YK:n joukot liittyivät etelän puolelle, mutta kriisistä tuli yhteenotto Kiinan ja Neuvostoliiton kanssa.
Päädyttiin siihen, että Kaakkois-Aasian maat saataisiin Yhdysvaltain puolelle. Keskeisiä kysymyksiä olivat, mihin asti tämän dominorivin pitäisi ulottua ja mitä valtioita tähän puolustusliittoon otettaisiin. Päädyttiin Thaimaan, Burman, Malesian, Indonesian, Intian, Filippiinien, Taiwanin, Japanin, Australian ja Uuden-Seelannin mukaan ottamiseen. Nämä muodostaisivat puolustuslinjan kommunistisia maita kuten Neuvostoliittoa, Kiinaa ja Pohjois-Koreaa vastaan. Tällä puheella hän korosti näiden maiden liittymisen tärkeyttä ja pysymistä Yhdysvaltain liittolaisina.
Jos yhdenkään epäiltiin liittyvän kommunistiseen liittoutumaan, tämä horjuttaisi alueen turvallisuuspoliittista tasapainoa. Tämä puhe vaikutti SEATO:n, Kaakkois-Aasian sopimusjärjestön perustamiseen vuonna 1954.
Myös Eisenhowerin seuraajat pitivät teoriaa arvossa, erityisesti John F. Kennedy ja Lyndon B. Johnson. Vietnamin sodan päädyttyä lopulta epäonnistumiseen ja Neuvostoliiton saavutettua Yhdysvaltoja vastaavan ydinasearsenaalin seuraavat presidentit harjoittivat lievennettyä rajoittamispolitiikkaa, joka tunnettiin nimellä détente. Presidentti Ronald Reaganin hallinnon aikana rajoittamispolitiikka hylättiin ja tavoitteeksi tuli Neuvostoliiton tuhoamispyrkimys asevarustelun keinoin.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ole Kristian Grimnes: ”Aasian siirtomaiden itsenäistyminen”, Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 18. Jakautunut maailma, s. 121. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-09319-3
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||