Iturikko
| Iturikko | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Silmälläpidettävä |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
| Lahko: | Saxifragales |
| Heimo: | Rikkokasvit Saxifragaceae |
| Alaheimo: | Heucheroideae[2] |
| Suku: | Vanarikot Micranthes |
| Laji: | foliolosa |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Iturikko (Micranthes foliolosa) on arktisten alueiden hento, monivuotinen rikkokasvi.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Iturikon vana kasvaa 5–15 senttimetriä korkeaksi. Ruusukelehdet ovat vastapuikeita, kärjestä hampaisia ja laidoilta karvaisia. Varren latvassa on kukkia 0–2 kappaletta, alempien kukkien tilalla on punertavia itusilmuja. Kaksineuvoisten kukkien verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Valkoinen teriö on kaksikertaa verhiön pituinen. Heteitä on kymmenen kappaletta. Emiö on kaksilehtinen ja enintään tyvestä yhdislehtinen. Emilehtien tyvellä on mesisuomuja. Iturikko kukkii Suomessa heinä-elokuussa. Kukinnan jälkeen kypsyy kaksiosainen, monisiemeninen kota.[4]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Iturikkoa kasvaa Euroopassa ainoastaan Islannissa, Huippuvuorilla, Fennoskandian vuoristo- ja tunturialueilla Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Kuolan niemimaalla, sekä Pohjois-Venäjän arktisilla alueilla. Aasian puolella levinneisyysalue jatkuu Pohjois-Siperiassa läpi mantereen. Muutamin paikoin lajia kasvaa myös Etelä-Siperiassa. Pohjois-Amerikassa iturikko on levinnyt Pohjois-Alaskaan ja -Kanadaan. Muutamia erillisiä esiintymiä on myös muualla mantereella. Lajia kasvaa myös laajalti Grönlannissa.[5] Suomessa iturikkoa tavataan nykyään ainoastaan Enontekiön suurtuntureilla.[6] Lajin aikaisemmat esiintymät muualta Pohjois-Lapista ovat hävinneet.[7]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Iturikolle tyypillisiä kasvupaikkoja ovat tunturikankaiden soraiset lumenviipymäpaikat, vuotomaat ja puronvarret. Joskus lajia tavataan myös kallionpengermillä. Laji on kalkinsuosija.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, s. 227 . Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseon kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Micranthes foliolosa IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ Stevens, P. F.: Saxifragaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 26.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Micranthes foliolosa (R.Br.) Gornall Plants of the World Online. Viitattu 26.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 226–227.
- ↑ Groddbräcka (Saxifraga foliolosa R. Br.) Den virtuella floran, Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 15.10.2019. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Iturikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 16.1.2012.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 227.