Louis Mountbatten
| Louis Mountbatten | |
|---|---|
 Allan Warrenin muotokuva Louis Mountbattenista vuodelta 1976. |
|
| Intian dominion kenraalikuvernööri | |
| Seuraaja | Chakravarti Rajagopalachari (Intia) |
| Intian varakuningas | |
| Edeltäjä | Archibald Wavell |
| Seuraaja | Muhammad Ali Jinnah (Pakistan) |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. kesäkuuta, 1900 Windsor, Berkshire |
| Kuollut | 27. elokuuta 1979 (79 vuotta) Mullaghmore, Sligo, Irlannin tasavalta |
| Arvonimi | jaarli |
| Puoliso | Edwina Ashley (1922–1960†) |
| Tiedot | |
| Uskonto | anglikaani |
| Sotilaspalvelus | |
| Sotilasarvo | laivastoamiraali |
Louis Francis Albert Victor Nicholas Mountbatten Burman jaarli, syntyjään Prinssi Louis Battenberg (25. kesäkuuta 1900 Windsor, Britannia – 27. elokuuta 1979 Mullaghmore, Sligo, Irlannin tasavalta) oli brittiläinen laivastoamiraali, joka toimi Britannian Kaakkois-Aasian joukkojen komentajana toisessa maailmansodassa, viimeisenä Intian varakuninkaana vuonna 1947, Britannian merivoimien komentajana 1955–1959 ja maan asevoimien esikuntapäällikkönä 1959–1965. Hän oli myös Britannian kuningasperheen lähisukulainen. Terroristijärjestö Irlannin tasavaltalaisarmeija (IRA) salamurhasi hänet pommiattentaatilla Irlannissa vuonna 1979.
Aristokraatti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Louis Mountbatten kuului saksalaistaustaiseen Battenbergin aatelissukuun. Hänen isänsä oli laivastoamiraali, Battenbergin prinssi Louis ja äitinsä Hessenin prinsessa Viktoria, joka oli kuningatar Viktorian tyttärentytär.[1] Louis Mountbatten oli muutoinkin läheistä sukua eri hallitsijahuoneille. Hänen sisaristaan Alicesta tuli Kreikan ja Tanskan prinsessa ja Louisesta Ruotsin kuningatar. Hänen vanhin veljensä George Mountbatten peri isän aatelisarvon Milford Havenin markiisi. Edinburghin herttua prinssi Philip oli Louis Mountbattenin sisarenpoika, joten kuningasperheen parissa "Dickie-enona" tunnettu Mountbatten oli Charles III:n isoeno.[2][3]
Vuonna 1910 Mountbatten tapasi Venäjän keisari Nikolai II:n tyttäret ja ihastui Marijaan, jonka kuvaa hän säilytti yöpöydällään aina kuolemaansa saakka. Myöhemmin hän kertoi halunneensa mennä naimisiin Marijan kanssa.[4][5]
Louis Battenberg meni 13-vuotiaana isänsä tapaan Britannian laivastoon kadetiksi Osborneen Isle of Wightille. Hänen opiskellessaan siellä hänen isänsä joutui eroamaan saksalaisen taustansa vuoksi Britannian ensimmäisen merilordin tehtävästä.[6] Kuninkaan tapaan Battenbergit englantilaistivat sukunimensä Mountbatteniksi vuonna 1917.[2]
Hävittäjän päällikkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisen maailmansodan alussa Louis Mountbatten oli saanut hävittäjä HMS Kellyn päällikkyyden. Alus selvisi torpedohyökkäyksestä, mutta syöksypommittaja upotti sen ja puolet laivan miehistöstä. Muiden eloonjääneiden tavoin Mountbatten roikkui hylystä neljä tuntia ennen kuin tuli pelastetuksi.[6]
Yhdistettyjen operaatioiden esikunnan päällikkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1941 Winston Churchill nimitti Mountbattenin yhdistettyjen operaatioiden esikunnan päälliköksi.[1] Hän suunnitteli muun muassa hävittäjä HMS Campbeltownin operaation Saint-Nazairen satamassa, missä se lastattiin räjähteillä ja ajettiin päin kuivatelakkaa.lähde? Mountbatten oli vastuussa myös epäonnistuneesta Dieppen maihinnoususta vuonna 1942, missä 6 000 sotilaan vahvuisesta osastosta 60 prosenttia kaatui tai haavoittui, ilman että juuri mitään saatiin vallattua.[6]
Kaakkois-Aasian joukkojen komentaja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1943 Mountbatten lähetettiin Kaakkois-Aasian joukkojen komentajaksi, missä hän aloitti moraali-monsuuni-malaria-ohjelman. Arakan ja Imphalin voitot mursivat käsityksen japanilaisten voittamattomuudesta. Hyvin huollettuina brittijoukot jatkoivat aktiivista taistelua myös monsuunisateiden aikana. Malarian ja muiden trooppisten sairauksien vuoksi hän perusti lääketieteellisen neuvontaosaston, jossa tutkijat vaihtoivat kokemuksia sotilaslääkäreiden kanssa onnistuen alentamaan sairas:kaatunut -suhteen 120:1:stä 10:1:een vuodesta 1943 vuoteen 1945 mennessä.
Kenraali Slimin johdolla japanilaiset onnistuttiin ajamaan Burmasta Meiktilan ja Mandalayn voittojen sekä Yangoniin toukokuussa 1945 tapahtuneen maihinnousun avulla. Japanin antauduttua päinvastoin kuin yhdysvaltalainen Douglas MacArthur, joka salli japanilaisten upseerien pitää samuraimiekkansa, Mountbatten edellytti, että ne nimenomaan vaaditaan luovutettaviksi, jottei japanilaisille jäisi epäselvyyttä sodan voittajasta.[7]
Sodan jälkeen Mountbatten palveli siviilihallinnon tehtävissä Kaakkois-Aasiassa. Hän uskoi, että länsivallat voisivat olla yhteistyössä nationalistien kanssa ja että Atlantin julistuksen itsemääräämisoikeuden periaatetta tulisi noudattaa myös Burmassa ja Malaijilla.
Intian viimeinen varakuningas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1947 Britannian pääministeri Clement Attlee nimitytti kuninkaalla Mountbattenin Brittiläisen Intian viimeiseksi varakuninkaaksi valvomaan Intian itsenäistymistä Intiaksi ja Pakistaniksi.[1] Näiden itsenäistyttyä hän palveli laivastossa Välimerellä 1948–1956 sekä tuli vuonna 1958 nimitetyksi puolustusvoimien esikuntapäälliköksi, missä hän valvoi sotaministeriön, ilmailuministeriön ja amiraliteetin yhdistämistä puolustusministeriöksi.
Vuonna 1955 Churchill nimitti Mountbattenin ensimmäiseksi merilordiksi, asemaan, josta hänen isänsä oli joutunut luopumaan vuonna 1917.[6]
Laivaston johdossa Mountbatten ajoi sen modernisointia ja risteilyohjusalusten ja lentotukialusten sekä ydinsukellusveneiden hankintaa.[6] Näin Mountbatten osallistui myös ydinasepolitiikkaan, muun muassa Britannian ensimmäisen ydinsukellusveneen HMS Dreadnoughtin rakennuttamiseen.
Vetäydyttyään eläkkeelle Mountbattenista tuli brittiläisen imperiumin elävä vertauskuva. Elisabet II nimitti hänet henkivartiokaartinsa everstiksi.
Salamurha
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mountbatten kuoli 27. elokuuta 1979 salamurhan uhrina lomaillessaan kesäasunnollaan Mullaghmoressa, Sligon kreivikunnassa, Irlannin tasavallassa. Mountbatten ja kolme muuta kuolivat kun Irlannin tasavaltalaisarmeijan asentama pommi räjähti hänen moottoriveneessään Donegalin lahdella.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Louis Mountbatten, 1st Earl Mountbatten Encyclopaedia Britannica. Viitattu 1.7.2018.
- ↑ a b Battenberg family Encyclopaedia Britannica. Viitattu 1.7.2018.
- ↑ https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/40ec99f0-b0a0-4cc1-818f-b3b728958249
- ↑ King, Greg & Wilson, Penny: The Fate of the Romanovs, s. 49. John Wiley and Sons, Inc., 2003. ISBN 0-471-20768-3 (englanniksi)
- ↑ Rappaport, Helen: The Romanov Sisters: The Lost Lives of the Daughters of Nicholas and Alexandra, s. 143. St. Martin's Griffin, 2014. ISBN 978-1250067456 (englanniksi)
- ↑ a b c d e Earl Mountbatten of Burma, 79, Military Strategist and Statesman NY Times. Viitattu 1.7.2018.
- ↑ Correlli Barnett: Lords of War: From Lincoln to Churchill : Supreme Command 1861-1945, s. 185. Casemate Publishers, 2012. ISBN 9781781590935
- ↑ 1979: Lord Mountbatten killed by IRA bomb The Guardian. 1979 / 2015. Viitattu 1.7.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Louis Mountbatten Wikimedia Commonsissa
