Matti Lepistö
| Matti Lepistö | |
|---|---|
 Matti Lepistö vuonna 1966. |
|
| Suomen maatalousministeri | |
|
Fagerholmin I hallitus
29.7.1948–16.3.1950 |
|
| Kansanedustaja | |
|
1.8.1929–21.7.1958
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP, sosialidemokraattinen riippumaton eduskuntaryhmä |
| Vaalipiiri | Vaasan pohjoinen |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. marraskuuta 1901 Toholampi |
| Kuollut | 7. joulukuuta 1991 (90 vuotta) Kokkola |
| Ammatti | maanviljelijä |
Leevi Matias ”Matti” Lepistö (8. marraskuuta 1901 Toholampi – 7. joulukuuta 1991 Kokkola) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1929–1958. Hän oli maatalousministeri 1948–1950 ja toinen maatalousministeri neljässä eri hallituksessa 1951–1952 ja 1957–1958.[1] Lepistö on yksi viidestä valtakunnanoikeudessa tuomitusta ministeristä saatuaan vuonna 1953 sakkorangaistuksen niin sanotussa salaputkijutussa.[2] Hänen pitkä uransa yhteiskunnallisena vaikuttajana ulotui seitsemälle vuosikymmenelle. Poliitikkona Lepistö tuli tunnetuksi pienviljelijöiden etujen ajajana, jonka ohella hän oli erityisen kiinnostunut metsätaloudesta.[3] SDP:n hajaannuksen aikana Lepistö erotettiin puolueesta ja hänestä tuli Emil Skogin kannattajien perustaman TPSL:n johtohahmoja.[4]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Matti Lepistön vanhemmat olivat Kannuksella syntynyt maanviljelijä Joosua Lepistö (1874-1972) ja Kivijärveltä kotoisin ollut Ida Pekkarinen (1870-1926). Kansakoulun jälkeen hän kävi vuonna 1916 kiertävän maamieskoulun ja ryhtyi jo nuorena maatalon isännäksi Toholammin Riutan kylään. Lepistö omaksui työväenaatteen kotonaan majoittuneilta metsätyömiehiltä. Hän liittyi vuonna 1919 perustettuun Alapään työväenyhdistykseen ja toimi sen taloudenhoitajana. Lepistö osallistui myös Alapään työväentalon rakentamiseen.[3][4] Hän on kertonut nuorempana harmitelleensa, ettei ikänsä vuoksi ehtinyt mukaan vuosien 1917-1918 tapahtumiin.[5] Vuonna 1924 Lepistö valittiin Toholammin kunnanvaltuustoon.[4]
Kansanedustajaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lepistö opiskeli Työväen Akatemiassa 1925-1926 ja hänet valittiin eduskuntaan 1929. Pulavuosina Lepistö ajoi ahkerasti metsätyöläisten palkankorotuksia. Lepistö joutui tekemään puhujamatkoja vaarallisissa olosuhteissa fasistisen Lapuan liikkeen ydinalueella eri puolilla Pohjanmaata. Hän osallistui aktiivisesti liikkeen vastaiseen kamppailuun ja toimi lapualaisten sieppaaman suutarin Yrjö Nergin oikeusavustajana.[4] Jatkosodan aikana Lepistö vieraili usein rintamalla tervehtimässä kotiseutunsa miehiä.[3] Poliittisen uransa hankalimmaksi tilanteeksi hän on kuvannut Ribbentrop-sopimuksen käsittelyä sosialidemokraattien eduskuntaryhmässä vuonna 1944.[5] Väinö Tanneria kannattaneeseen SDP:n oikeistosiipeen kuuluva Lepistö vastusti sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä ja kävi presidentti C. G. E. Mannerheimin luona esittämässä vetoomuksen sotasyyllisyyslakia vastaan.[4] Sotavuosien jälkeen hän teki myös yhteistyötä asevelisosialistien kanssa kommunismin vastaisessa taistelussa.[6]
Ministerinä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lepistö oli yksi puolueensa johtavista maatalousasiantuntijoista. Vuonna 1948 julkaisemassaan kirjassa hän linjasi uutta sosialidemokraattista maatalouspolitiikkaa. Samana vuonna Lepistöstä tuli K.-A. Fagerholmin johtaman vähemmistöhallituksen maatalousministeri. Hän oli lähes 20 vuoteen ensimmäinen maatalousministeri, joka ei edustanut Maalaisliittoa. Lepistön valinta innoitti Johannes Virolaisen esittämään eduskunnassa runomuotoisen vastalauseen, jossa hän varoitti kansakuntaa uhkaavasta vaarasta.[6] Ministeriksi astuttuaan Lepistö asetti maatalouspolitiikan uutta suuntaa valmistelevan neuvottelukunnan, joka herätti vastustusta myös hallituksen sisällä. Tuotantohintojen korotuksen sijaan hän ajoi suoraa tukea pienviljelijöille ja saikin seuraavan vuoden budjettiin pientiloille suunnatun ”apulantamiljardin”. Vuonna 1949 Lepistö oli myös perustamassa kommunistien valtaaman Pienviljelijäin Liiton rinnalle sosialidemokraattista Suomen Pienviljelijäin Liittoa, jonka puheenjohtajana hän toimi liiton koko olemassaolon ajan.[4]
Fagerholmin hallituksen erottua maaliskuussa 1950 Lepistö toimi toisena maatalousministerinä Urho Kekkosen toisessa ja kolmannessa hallituksessa 1951–1952. Ministerinä hän vaikutti merkittävästi muun muassa Maatalouden tutkimuskeskuksen perustamiseen, Eläinlääketieteellisen korkeakoulun rakennushankkeisiin, valtion hallakorvausten myöntämiseen ja salaojituslain säätämiseen.[4] Omassa vaalipiirissään Lepistö oli vaikuttamassa muun muassa Keski-Pohjanmaan keskussairaalan rakentamiseen.[3] Vuoden 1951 eduskuntavaalien jälkeen hän asettui muun muassa Väinö Tannerin ja Väinö Hakkilan kanssa vastustamaan SKDL:n ottamista hallitukseen.[7] Marraskuussa 1952 Lepistö joutui eroamaan ministerin tehtävästään, kun eduskunnan oikeusasiamies Paavo Kastari ilmoitti neljän Fagerholmin hallituksen sosiaalidemokraattisen ministerin toimineen lainvastaisesti myöntäessään valtionapua konkurssikypsälle Salaputki Oy:lle. Valtakunnanoikeus tuomitsi Lepistön sakkoihin ja vahingonkorvauksiin virkavirheestä.[4][8]
Puoluehajaannus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1950-luvun jälkipuoliskolla Lepistö siirtyi Emil Skogin johtamaan SDP:n oppositioon. Vuonna 1957 hänet nimitettiin toiseksi maatalousministeriksi V. J. Sukselaisen hallitukseen. Viisi skogilaista lähti hallitukseen SDP:n johdon vastustuksesta huolimatta, jonka seurauksena ”ottopojiksi” kutsutut ministerit erotettiin eduskuntaryhmästä. Puoluejohto vaati heidän erottamistaan puolueesta, mutta Keski-Pohjanmaan piirijärjestö kieltäytyi erottamasta Lepistöä, mikä johti lopulta koko piirijärjestön erottamiseen. Vuonna 1958 Lepistö toimi toisena maatalousministerinä neljän kuukauden ajan Reino Kuuskosken virkamieshallituksessa. Kesän eduskuntavaaleissa oppositiota ei kelpuutettu SDP:n listoille ja Lepistö putosi eduskunnasta. Keväällä 1959 hänet valittiin skogilaisten perustaman TPSL:n varapuheenjohtajaksi. Lepistö ei noussut enää eduskuntaan, mutta osallistui muun muassa hallitusneuvotteluihin vuonna 1963 Emil Skogin aisaparina. Vuoden 1966 eduskuntavaaleissa Lepistö oli jälleen SDP:n ehdokkaana, vaikka TPSL jatkoi toimintaansa 1970-luvulle saakka.[4]
Lepistö oli SDP:n puoluetoimikunnan jäsen 1946–1957 ja 1966 sekä puolueen varapuheenjohtaja 1952–1955. Hän oli myös TPSL:n puoluetoimikunnan jäsen ja varapuheenjohtaja 1959–1965. Presidentin valitsijamiehenä Lepistö oli 1931, 1937, 1940, 1943, 1950 ja 1956. Hän oli Toholammin kunnanvaltuuston jäsen 1924–1954 ja toimi sen varapuheenjohtajana. Lepistö oli myös muun muassa Metsämiesten Säätiön puheenjohtaja, Maatalouskeskusten Liiton varapuheenjohtaja, Keskusmetsäseura Tapion, Työtehoseuran ja Päivän Sanomien johtokunnan jäsen, Lestijokilaakson Osuusliikkeen hallintoneuvoston puheenjohtaja, Suomi–DDR-Seuran varapuheenjohtaja sekä OTK:n, Rikkihappo Oy:n, Typpi Oy:n, Vuorikemian ja Pohjolan Perunan hallintoneuvostojen jäsen.[3][4]
Eläkkeelle jäätyään Lepistö paketoi peltonsa vuonna 1969 säädetyn pellonvarauslain mukaisesti ja keskittyi jatkossa metsänhoitoon.[4] Vuonna 1978 häntä haastateltiin asiantuntijana Yleisradion draamadokumentissa Sodan ja rauhan miehet.[9] Olavi Hurrin toimittama Lepistön omaelämäkerta ilmestyi 1983. Lepistö oli myös puheenjohtajana Pohjanmaan sosialidemokraattisen työväenliikkeen historiatoimikunnassa, jonka julkaisema historiikki Kansanvaltaa rakentamassa ilmestyi muutamaa viikkoa ennen hänen kuolemaansa.[3] Lepistö kuoli Kokkolassa Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 90-vuotiaana joulukuussa 1991.[6]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Matti Lepistön ensimmäinen puoliso oli Ilmajoella syntynyt Aili Justina Rajala (1900-1960), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1926. Pariskunnalla oli yksi poika. Leskeksi jäätyään Lepistö avioitui Lopista kotoisin olleen Jenni Lydia Koskisen (s. 1911) kanssa vuonna 1960.[4]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maataloutemme ajan puntarissa : ajankohtaista maatalouspolitiikan ja sen tulevan suunnan tarkastelua. helsinki: Sos.dem. puoluetoimisto, 1948.
- Lepistö, Matti; Hurri, Olavi (toim.): Vapaa talonpoika Pohjanmaalta. Helsinki: Tammi, 1983. ISBN 951-30-5928-6
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Matti Lepistö Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 11.5.2007.
- ↑ Milloin valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainmukaisuuden tutkinnassa on päädytty syytteeseen? Eduskunnan kirjasto. 21.7.2020. Eduskunta. Viitattu 24.10.2024.
- ↑ a b c d e f Hurri, Olavi: ”Matti Lepistö”, Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola: Keskipohjanmaa-säätiö, 1995. ISBN 951-97331-0-8 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Kaarninen, Pekka: Lepistö, Matti (1901–1991) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 20.4.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 24.10.2024.
- ↑ a b ”Aatteet eivät koskaan tule aivan valmiiksi”. Helsingin Sanomat, 8.11.1971, s. 9. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 24.10.2024.
- ↑ a b c Vasemmistopoliitikko liki puoli vuosisataa. Helsingin Sanomat, 10.12.1991, s. A 4. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 24.10.2024.
- ↑ Tanner tukemassa huteraa punamultayhteistyötä Tannerin tarina. Väinö Tannerin Säätiö. Viitattu 24.10.2024.
- ↑ Hulkko, Kustaa: Korruptio: Suomi oli hämärän rahan maa 30.10.2009. Suomen Kuvalehti. Viitattu 18.9.2015.
- ↑ Sodan ja rauhan miehet Internet Movie Databasessa (englanniksi) Viitattu 24.10.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Matti Lepistö Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Matti Lepistö Wikimedia Commonsissa
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Edeltäjä: Vihtori Vesterinen |
Suomen maatalousministeri 1948−1950 |
Seuraaja: Taavi Vilhula |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
