Tämä on lupaava artikkeli.

Naivismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Henri Rousseau, Ulkomaiden edustajat saapuvat tervehtimään tasavaltaa rauhan merkkinä, 1907
Taiteen reunoilla
Vaatekaapin oveen tehty omenia poimivaa naista esittävä maalaus. Trautenfelsin linnan museo, Itävalta.
Jean Schubnel, Kristuksen syntymä.
Henri Rousseau, Mandrilli viidakossa 1909.
Niko Pirosmani, Rosvo ja varastettu hevonen, ennen 1918.

Naivismi (ransk. naïve lapsekas, vilpitön, luonnollinen) on taidesuuntaus, jota harjoittavat usein itseoppineet taiteilijat.[1]

Naivismin on katsottu olleen vastareaktio impressionismin jälkeisten taidesuuntausten teoreettisuudelle ja estetisöinnille.[1] Taiteeseen haluttiin alkuperäistä välittömyyttä ja aitoa vaistomaista ilmaisua, joka olisi taidekoulutuksesta riippumatonta.[2]

Länsi-Euroopassa syntynyt tyylisuunta levisi 1900-luvun kuluessa muualle maailmaan. Suomessa naivismi tuli tunnetuksi 1960–1970 -luvuilla.[1][3] Myös Ruotsissa naivismi on suhteellisen suosittua.[2]

Naivismin varhaisvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samantyyppistä amatöörien tekemää taidetta oli jo keskiajalla, mutta tyyli alkoi saada arvostusta avantgardepiireissä[1] 1910-luvulla. Modernistit olivat rikkoneet taiteen sääntöjä ja tuoneet uusia laatukriteereitä, joihin naivistit sopivat. Naivismin tuloa oli myös enteillyt Paul Gauguinin 1890-luvulla herättämä kiinnostus primitiiviseen taiteeseen ja pelkistettyyn ilmaisuun.[3][4]

Tyylipiirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naivismissa on lapsenomaisuutta. Työt ovat usein unenomaisia ja lähellä surrealismia[5] fantasia-aiheineen. Aiheet ovat useimmiten kertovia ja ne liittyvät tekijän elämään, kuten muistoihin, uniin tai haaveisiin.[1] Myös kukka- ja eläinaiheet, jotka olivat akatemiataiteessa vähiten arvostettuja lajityyppejä, ovat yleisiä.[6]

Yleisvaikutelma on useimmiten hauska tai optimistinen.[5] Huumorin ohessa voi olla lempeää yhteiskuntakritiikkiä.[1]

Teoksissa on runsaasti koristeellisia ja värikkäitä yksityiskohtia tyhjän tilan kammon tapaan.[5] Yksityiskohdat kuvataan samanarvoisina, kun taas koulutetut taiteilijat pyrkivät synteesiin, jossa jotkin elementit dominoivat. Samanarvoisten detaljien tulvassa kokonaisuus muuttuu tavallaan epätodelliseksi, vaikka tavoitteena on alun perin ollut kuvata aihetta tarkan todellisesti.[2]

Maalausten muotokieli on kaavamaista ja jäykkää, esimerkiksi henkilöt esitetään usein frontaalisti eli suoraan edestä nähtyinä. Mittasuhteet voivat olla mielivaltaisia tai niissä sovelletaan arvoperspektiiviä.[1][6] Keskeis- tai ilmaperspektiiviä käytetään harvoin.[5] Maalaukset perustuvat usein ääriviivaan, joka rajaa kirkkaita väripintoja.[6]

Naivismi taidesuuntana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väitetään, että naivistit muodostavat jo väljän koulukunnan, ja siten heidän taiteensa on muuttunut akateemiseksi. Voidaankin kysyä: ”Jos itse tietää olevansa naivisti, voiko enää olla naiivi ja siten naivisti?”

Naivismi ei ole yhtenäinen tyyli eikä taiteilijaryhmä.[1] Naivismi voidaan ymmärtää taidesuuntaukseksi, mutta myös ulkopuoliseksi tai marginaalitaiteeksi kuten kansantaide ja harrastajataide. Harrastajataiteesta naivismin erottaa kuitenkin se, että useimpien harrastajien tavoitteena on muu kuin naivistinen kädenjälki. Suomessa tunnetuimmat naivistit ovat ammattitaiteilijoita ja harrastajanäyttelyissä varsinaisia naivistisia teoksia on vain vähän.[5] Naivismi eroaa kansantaiteesta sikäli, että kansantaide on status- ja käyttöesineiden kuviointia. Naivismia taas sovelletaan taideteoksissa, kuten maalauksissa ja veistoksissa. Naivismia on verrattu myös lasten ja luonnonkansojen taiteeseen.[1] Kuitenkin lasten tekemät kuvat heijastavat heidän kulloistakin kehitysvaihettaan ja ne muuttuvat iän mukana. Naivistien ilmaisu sen sijaan säilyy usein samantapaisena.[6]

Myös primitiivinen taide muistuttaa naivismia vain pintapuolisesti. Primitiivisessä eli Euroopan ulkopuolisten luonnonkansojen ja esihistoriallisen ajan taiteessa on naivismista poiketen maagista ja mytologista sisältöä. Sekä esittävillä että abstrakteilla ja koristeellisilla muodoilla on symbolimerkityksiä ja rituaalista tarkoitusta, ja ne voivat siirtää perinnettä kirjoituksen tapaan. Myös aiheet poikkeavat naivismista. Primitiivisten veistosten aiheita ovat tavallisesti esi-isät, jumalat ja muut kulttihahmot.[7]

Naivismi on vaikuttanut myöhempiin taidesuuntauksiin, kuten art brutiin ja suomalaiseen ITE-taiteeseen.[1]

Naivismi eri maissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyylisuunnan syntysijoilla Ranskassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henri Rousseau, Tiikeri trooppisessa myrskyssä (Yllättynyt!) 1891.
Henri Rousseau, Laidunmaa 1910.

Ensimmäinen tunnustusta saanut naivisti oli ranskalainen tullimieheksi kutsuttu Henri Rousseau, jonka taiteen modernistit löysivät. Hänestä tuli tavallaan modernien naivistien kantaisä.[3] Rousseaun suosikkiaiheita olivat viidakkomaisemat, joihin hän haki mallia kasvitieteellisestä puutarhasta ja kasvikirjoista. Rousseau tunnetaan myös maisemista, joiden etualalla on ihminen.[8] Rousseaun maalauksissa oli runsaasti tarkkoja yksityiskohtia, mutta myös yhtenäinen ote. Muista, yleensä intiimejä ja omakohtaisia aiheita maalanneista ranskalaisista naivisteista poiketen hänen teoksissaan oli mukana psykologisia ja sosiaalisia ajatuksia. Rousseau laittoi maalauksiaan säännöllisesti esille Pariisin riippumattomien salonkiin. Yleisössä maalaukset herättivät huvitusta, mutta Edgar Degas ja Paul Gauguin olivat niistä kiinnostuneita. Myöhemmin ihailijoiden joukkoon liittyivät mukaan Pablo Picasso ja runoilija Guillaume Apollinaire.[2] Heidän lisäkseen naivistien innokkaimpia puolestapuhujia oli saksalainen taidearvostelija ja taidekauppias Wilhelm Uhde (1874–1947).[2]

Muitakin lahjakkaita naivisteja löydettiin paljon 1920- ja 1930-luvulla. Monet heistä olivat olleet harrastajamaalareita.[3] Vanhemmalla iällä taiteenteon aloittaneet ovatkin usein päätyneet naivisteiksi.[1][5]

Erityisen paljon naivisteja löydettiin tyylisuunnan syntysijoilta Ranskasta. Rousseaun ja Séraphine Louisin ohella André Bauchant ja Camille Bombois[1] olivat alkuvaiheessa löydettyjä naivisteja.[3] Siivoojana työskennellyt Séraphine Louis keskittyi maalaamaan suurikokoisia kukka- ja hedelmäkimppuja.[2]

André Bauchantin maalauksissa oli usein aineksia mytologiasta ja antiikin historiasta. Kuviteltujen historiallisten ja raamatullisten aiheiden ohella maalauksissa on runsaasti kukkia ja kasveja. Bauchant oli työskennellyt puutarhurina ja kartanpiirtäjänä ennen kuin alkoi 46-vuotiaana maalata. Hänen maalauksiaan oli ensi kertaa esillä virallisen Salongin vastapainoksi järjestetyssä Syyssalongissa Pariisissa 1920.[2][9]

Jokilaivurin poika[2] Camille Bombois tunnettiin sirkusaiheistaan. Hän oli osallistunut painiotteluihin ennen kuin ryhtyi kiertävän sirkuksen voimamieheksi. Vuonna 1907 Bombois toteutti toiveensa ja muutti Pariisiin, missä hän työskenteli päivisin rautateillä ja öisin sanomalehden painossa siirrellen painavia paperirullia. Hän ehti silti maalata paljon. Bomboisin vaimo oli kerran hänen poissa ollessaan saanut myytyä useita hänen maalauksistaan, minkä jälkeen Bombois päätti jättää yötyönsä. Hän myi maalauksiaan Montmartren jalkakäytävillä, missä myös Seraphine Louisin ja Rousseaun löytänyt taidekauppias Wilhelm Uhde näki niitä. Bomboisin ensimmäinen näyttely oli vuonna 1937. Kritiikeissä Bomboisia verrattiin Rousseauhun, joskin hänen töissään oli vähemmän fantasiaa. Bomboisin maalauksissa oli voimakkaita kontrasteja, kuten mustaa, kirkkaita punaisia, sinisiä ja pinkkejä värejä. Omiin kokemuksiinsa tukeutuen hän maalasi sirkusaiheiden ohella maisemia, joissa oli kalastajia.[10]

Alfred Wallis Englannissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alfred Wallis, The Hold House Port Mear Square Island Port Mear Beach, 1932.[11]

Cornwallista kotoisin ollut kalastaja Alfred Wallis kuului myös 1920–1930-luvuilla löydettyihin naivisteihin. Wallis alkoi maalata "seuraksi" vuonna 1922 hänen 21 vuotta vanhemman vaimonsa kuoleman jälkeen. Monet hänen maalauksensa ovat kartan omaisia perspektiivittömyydessään. Wallis maalasi merimaisemia ja purjelaivoja muistista, koska höyrylaivojen tulon jälkeen näkymiä ei ollut mahdollista maalata mallista. Wallisin työt tulivat julkisuuteen kahden taiteilijan nähtyä niitä St Ivesissä, missä Wallis tuolloin asui.[12][13] Wallisin maalaus The Hold House Port Mear Square Island Port Mear Beach on hyvä esimerkki hänen karttamaisesta perspektiivin käytöstään. Maalaus on näkymä St Ivesistä. Keskivaiheilla näkyvä erikoisen muotoinen talo on mukana useissa Wallisin maalauksissa. Sen esikuva oli lähellä Wallisin omaa kotia. Talo on kuvattu aina samasta suunnasta nähtynä, mutta loppuosa maisemasta on sommiteltu karttamaisesti korostaen sitä mikä tuntui sopivalta. Yläpuolella on The Island-nimellä tunnettu kallioniemeke.[11]

Itä-Eurooppa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Itä-Euroopasta on löytynyt paljon naivisteja, kuten kroatialainen Ivan Generalić (1914–1992).[1] Vahvoja naivistisia koulukuntia on monissa maissa, kuten Tšekkoslovakiassa, Puolassa ja Jugoslaviassa.[2] Esimerkiksi Bulgarian naivistien pitkä traditio on peräisin useita vuosisatoja vanhasta kansantaiteesta.[14]

Viron naivistisen ja outsider-taiteen keskus on vuonna 2003 perustettu Kondas Centre Viljandissa. Se on omistettu maan tunnetuimmalle naivistille Paul Kondasille (1900–1985).[15]

Naivististen töiden näyttelyitä, kuten Bratislavan triennalet, on järjestetty yhä runsaammin 1960–1970 -luvuilta alkaen. Hieman myöhemmin perustettiin kansainvälisiä naivismikeskuksia ja museoita, joita syntyi etenkin 1980- ja 1990-luvulla. Kansallisia museoita ja gallerioita on noussut varsinkin Jugoslaviassa, Puolassa, Ranskassa ja Unkarissa.[16]

Naivismi Yhdysvalloissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edward Hicks: Rauhan valtakunta, 1834.
Edward Hicks: David Twiningin tila, 1845–1848.

Yhdysvalloissa naivismi on ollut erityisen suosittu taidesuunta. Naivisteja kutsutaan siellä myös kansanomaisiksi tai primitiivisiksi maalareiksi.[2] Tunnetuimman Grandma Moseksen ohella on ollut monia muitakin naivistimaalareita.[4]

Ensimmäisiä yhdysvaltalaisia naivisteja oli vaunu- ja talomaalarina työskennellyt Edward Hicks 1800-luvun alkupuolella. Hicksin eläimiä ja farmarielämää kuvaavissa maalauksissa on runsaasti yksityiskohtia, mutta myös muodon selkeyttä. Kiertävänä puuseppänä toiminut Joseph Pickett (1848–1918) maalasi yksityiskohtaisia maisemia. Varhaisissa naivisteissa oli myös köyhälistöaiheiden ja mustien elämän kuvaajia. Yli 60-vuotiaana maalaamisen aloittanut Morris Hirschfield (1872–1946) taas teki suuria koristeellisia alastomia naisia ja villieläimiä kuvaavia maalauksia.[2]

John Kane (1860–1934) syntyi Skotlannissa irlantilaiseen perheeseen ja muutti Yhdysvaltoihin 19-vuotiaana. Hän työskenteli Pennsylvaniassa sekatyömiehenä, rautateillä, terästehtaassa ja kaivoksilla, kunnes loukkaantui rammaksi, mutta jatkoi työtä rautateillä. Hän ryhtyi maalaamaan junavaunuja ja alkoi piirtämään. Hän alkoi 1910 maalaamaan kuvia hylätyille rakennuslevyille. Hänelle myönnettiin palkinto arvostetussa Carnegie International taidekilpailussa 1927, jonka jälkeen hän jatkoi primitiivisten maisemien ja omakuvien maalaamista. John Kanen Omakuva vuodelta 1929 on New Yorkin MoMAn kokoelmissa.[17][18] Hänen maalauksiaan nähtiin myös amerikkalaista taidetta esittelevässä kiertonäyttelyssä Helsingissä vuonna 1954.[19][20]

Kuuluisin yhdysvaltalainen naivisti Grandma Moses alkoi maalata yli 70-vuotiaana 1930-luvulla. Moses suosi lintuperspektiivistä kuvattuja maisemia, joissa oli paljon yksityiskohtia hieman Pieter Brueghelin tapaan. Moseksen maalauksille on ominaista lapsenomaisen luottavainen ongelmaton henki, jota on kuvattu ikuisen jouluaaton tunnelmaksi. Yli satavuotiaaksi elänyt Moses kirjoitti muistelmansa 92-vuotiaana.[2]

Naivismi Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaiselle kuuluvasta luovuudesta ja taiteilijuudesta puhuttiin jo 1960-luvulla. Katsottiin muun muassa, että tekninen ammattitaito on vain sovittu pelisääntö, jota voidaan muuttaa. Ateneumissa vuonna 1972 ollut kansainvälinen naivistisen taiteen näyttely lisäsi kiinnostusta ja muutti asenteita naivismille suotuisiksi,[21] ja sen jälkeen naivisminäyttelyitä järjestettiin runsaasti.[3]

Varhaisimpia naivisteja olivat olleet Sulho Sipilä, Vilho Lampi ja Håkan Brunberg. Laivaston kapteenina toiminut Sipilä maalasi työnsä ohella lämminhenkisiä kaupunkikuvia sekä henkilö- ja sisäkuvia. Vilho Lammella naivismia on viimeisten vuosien tarkoin kuvatuissa pohjalaisaiheissa. Voimakkaammin naivistinen Håkan Brunberg maalasi hilpeitä ja iloisen värisiä kaupunkikuvia sekä muita maisemia, joissa on ihmisjoukkoja ja lapsenomainen tunnelma.[2]

Tyylin noustua esille naivisteja nousi eniten ammattitaiteilijoiden joukosta. Harkittua naivismia on ollut muun muassa Pirkko Lepistön ja Saara Tikan maalauksissa. Naivistista taidetta olivat tehneet jo aiemmin muun muassa Alice Kaira[21] ja Andreas Alariesto.[3][5]

Ahdistaviakin tunteita on ilmaistu naivistisesti, kuten Pirkko Valon ja Kalervo Palsan maalauksissa. Samoin naivistisia, usein humoristisia veistoksia tehtiin, kuten kuvanveistäjä Hannu Riikonen.[5][21]

Naivistisista töistään tunnettuja ovat myös muusikko Martti Innanen[22] ja Alice Kaira.[5] Lisäksi Alpo Jaakolan ja Inari Krohnin[3] tuotannossa on nähty naivistisia piirteitä.

Naivistisen taiteen kokoelmia Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulun taidemuseossa on Heinäsen taidesäätiön naivistisen taiteen kokoelma, johon kuuluu maalauksia, piirustuksia ja veistoksia 44 taiteilijalta. Kokoelman vanhin teos on pukkilalaisen Hilma Koiviston maalaus Kukkia laineilla vuodelta 1920. Padasjokelaiselta Enni Idiltä on tallennettu liki neljäkymmentä maalaiselämää kuvaavaa teosta.[23]

Myös Amos Andersonin taidemuseolla ja Suomen Gallupin säätiöllä on naivistisen taiteen kokoelma.[16] Suomen Gallupin säätiön kokoelman kokoaminen aloitettiin 30 vuotta sitten hankkimalla Martti Innasen maalaus. Kokoelmassa on noin 500 teosta sadalta taiteilijalta, kuten Enni Id, Alice Kaira ja Nikolai Lehto. Suurin osa kokoelmasta edustaa suomalaista 1980- ja 1990-lukujen naivismia, mutta täydennyksenä on venäläistä ja Baltian maiden naivismia.[24]

Yksityisten naivistien teoksia, kuten Andreas Alarieston, Enni Idin ja Alpo Jaakolan teoksia on koti- tai pysyväisnäyttelyinä.[16]

Naivistisia maalauksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Marie-Christine Hugonot: La peinture naïve en France, un art vivant. Sous le Vent. Pariisi, 1981.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m Vallius, Antti: Naivismi Taidehistorian aikajana. 22.9.2006. Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Arkistoitu 2.2.2017. Viitattu 6.1.2015.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m ”Osa 12 Musikaali -Oppiminen”, Otavan suuri ensyklopedia, s. 4561. (2. painos) Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-05063-X
  3. ↑ a b c d e f g h Kallio, Rakel: Naivismi. Teoksessa Taiteen pikkujättiläinen, s. 433–434. (3. painos) Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
  4. ↑ a b ”Naivismi”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5
  5. ↑ a b c d e f g h i Hämäläinen-Forslund, Pirjo: Tervetuloa taidenäyttelyyn, s. 108–111. WSOY, 1996. ISBN 951-0-20630-X
  6. ↑ a b c d Naivismi Taidehistorian aikajana - Tietoikkuna. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Arkistoitu 8.9.2003. Viitattu 15.6.2010.
  7. ↑ Taiteen pikkujättiläinen, s. 526–528. (3. painos) Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
  8. ↑ Henri Rousseau - Jungles in Paris 2006. Tate Modern. Arkistoitu 21.11.2010. Viitattu 14.7.2010. (englanniksi)
  9. ↑ Bihalji-Merin, Oto: Modern Primitives: Masters of Naive Painting, s. 265. (kääntäjä Norbert Guterman) New York: Harry N. Abrams, 1959. (englanniksi)
  10. ↑ Bihalji-Merin, Oto: Modern Primitives: Masters of Naive Painting, s. 267. (kääntäjä Norbert Guterman) New York: Harry N. Abrams, 1959. (englanniksi)
  11. ↑ a b Tate Collection: The Hold House Port Mear Square Island Port Mear Beach Lontoo: Tate Britain. Viitattu 16.7.2010.
  12. ↑ Wallisin kirje H.S. Edelle 6.4.1935
  13. ↑ Lewison, Jeremy: Alfred Wallis 1855-1942 Biography Lontoo: Tate Britain. Viitattu 15.7.2010. (englanniksi)
  14. ↑ Bulgarian Naivism 2008. G&I Fine Art & Design. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  15. ↑ Our Centre The Kondas Centre. Arkistoitu 14.12.2009. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  16. ↑ a b c Naivistisesta kuvataiteesta Iittala: Naivistit Iittalassa -säätiö. Arkistoitu 21.10.2009. Viitattu 16.7.2010.
  17. ↑ Juha Vuorma: John Kane opticmatador.com. Arkistoitu 14.9.2011. Viitattu 18.7.2010. (englanniksi)
  18. ↑ John Kane ArtCyclopedia. Viitattu 18.7.2010. (englanniksi)
  19. ↑ International Program Records in the Museum of Modern Art Archives Museum of Modern Art Archives. Viitattu 18.7.2010. (englanniksi)
  20. ↑ Kaksitoista nykyaikaista amerikkalaista maalaria ja kuvanveistäjää : Helsingin Taidehalli Kirjava. Valtion taidemuseo. Viitattu 18.7.2010.
  21. ↑ a b c Valkonen, Markku & Valkonen, Olli: Kauneuden jäljillä, Suomen taiteen vuosituhannet, s. [162]. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23988-7
  22. ↑ Innanen Martti Pomus.net. Populaarimusiikin museo. Viitattu 15.7.2010.
  23. ↑ Toiminta, Kokoelmat Oulun taidemuseo. Arkistoitu 18.9.2007. Viitattu 16.7.2010.
  24. ↑ Suomen Gallupin säätiön naivistisen taiteen kokoelma Suomen Gallupin säätiö. Arkistoitu 23.5.2009. Viitattu 16.7.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Naivismi.

Näyttelyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Museot ja kokoelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Naivismi&oldid=22605377”