Punaniskakenguru
| Punaniskakenguru | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Harvaetuhampaiset Diprotodontia |
| Alalahko: | Macropodiformes |
| Heimo: | Kengurut Macropodidae |
| Suku: | Notamacropus |
| Laji: | rufogriseus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Notamacropus rufogriseus |
|
| Synonyymit | |
 Punaniskakengurun levinneisyysalue |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
|
|
|
Punaniskakenguru (Notamacropus rufogriseus) on keskikokoinen kengurulaji, josta on käytetty myös nimityksiä punaniskavallabi ja punakaulakenguru. Punaniskakenguru esiintyy luontaisesti itäisen Australian lauhkeilla ja hedelmällisillä seuduilla, mutta se on levinnyt ihmisen avustuksella myös Uuteen-Seelantiin, Britanniaan ja Ranskaan. [2][3][4][5]
Punaniskakengurun tuntomerkkejä ovat mustat kuonon ja jalkojen kärjet, valkoinen viiru ylähuulessa sekä pääosin harmaa turkki, joka on säkien ympärillä sävyltään punertava. Uros voi painaa yli 20 kilogrammaa ja saavuttaa 90 senttimetrin pituuden.[3]
Kuten useimmat muutkin kengurut, punaniskakengurukin on pitkälti yksineläjä. Löyhästi yhteen kuuluvilla ryhmillä on kuitenkin monissa tapauksissa yhteisiä ruokailualueita. Varsinkin synkällä säällä kengurut usein iltapäivän taittuessa illaksi kokoontuvat syömään heinää ja muita kasveja lähelle metsän suojaa.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Punaniskakengurua esiintyy pensastoissa ja sklerofyllimetsissä kaikkialla itäisen Australian rannikko- ja ylänköseuduilla Rockhamptonista, Queenslandista Etelä-Australian rajalle, Tasmaniaan ja monille Bassinsalmen saarille saakka (vaikkakin on epäselvää, millä saarista populaatio on alkuperäinen ja mille se on levinnyt myöhemmin).
Tasmaniassa, Uuden Etelä-Walesin koillisosissa ja Queenslandin rannikkoseuduilla punaniskakengurun kanta on viimeisten 30 vuoden aikana kasvanut osittain metsästyksen vähentymisen ansiosta, osittain siksi, että metsänraivauksen seurauksena on pensaikkoisten seutujen laitamille syntynyt niittyjä, joilla kengurut voivat laiduntaa öisin; päivisin ne taas pääsevät hakeutumaan pensaiston suojaan kuumuudelta. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä punaniskakenguru on Victorian osavaltiossa harvinaisempi kuin muualla Australiassa.
Australian ulkopuolella
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Punaniskakengurulla on pieni yhdyskunta Loch Lomond -järvessä sijaistevalal Inchconnachanin saarella Skotlannissa. Kanta sai alkunsa vuonna 1975 kahdesta Whipsnade Zoon eläintarhasta Englannista tuodusta parista, ja oli vuoteen 1993 mennessä lisääntynyt 26 yksilöksi. Aiemmin myös Englannissa on ollut pieniä yhdyskuntia Peak Districtin kansallispuistossa ja Ashdown Forestin metsäalueella. Näiden kantojen uskotaan hävinneen paikalliseen sukupuuttoon, vaikkakin ajoittain alueilta on kantautunut vahvistamattomia tietoja kenguruhavainnoista.[6]
Ranskassa, noin 50 kilometriä Pariisista länteen sijaitsevassa Rambouilletin metsässä elää noin 30 punaniskakengurua. Populaatio on peräisin Émancén eläintieteellisestä puistosta 1970-luvulla myrskyn takia karanneista yksilöistä.[7]
Vuonna 1870 Tasmaniasta vietiin useita punaniskakenguruita Christchurchiin, Uuteen-Seelantiin. Myöhemmin tästä laumasta päästettiin vapauteen kaksi naarasta ja yksi uros. Vuonna 1874 kenguruita nähtiin Hunters Hillsillä, missä kanta on vuosien mittaan dramaattisesti lisääntynyt. Nykyään punaniskakengurut elävät Hunters Hillsin ympärillä noin 350 000 hehtaarin alueella, muun muassa Two Thumb Rangesilla, Kirkliston Rangella ja The Grampiansilla. Punaniskakenguruiden lukumäärän takia jotkut pitävät niitä nykyään jo tuhoeläiminä.[8]
Taksonomia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Punaniskakenguru kuului aikaisemmin jättikenguruiden sukuun. Taksonomian uudelleenarvioinnissa kuitenkin todettiin, että aikaisemmin sen osana pidetty Notamacropus olisi siirrettävä suvun tasolle. Australian Faunal Directory hyväksyi muutoksen vuonna 2020.[9]
Punaniskakengurulla on kolme alalajia. Näistä Tasmaniassa esiintyvä Notamacropus rufogriseus rufogriseus, josta käytetään joskus nimitystä bennettinvallabi, on pienempi (kuten saaressa esiintyvät alalajit muillakin lajeilla lähes poikkeuksetta ovat). Sen karvapeite on pidempi ja karkeampi kuin mantereen yksilöillä. Bennettinvallabi lisääntyy loppukesästä, yleensä helmi–huhtikuussa. Se on sopeutunut elämään ihmisen läheisyydessä; se voidaankin nähdä laiduntamassa Hobartin ja muiden kaupunkimaisten alueiden niityillä.
Australian mantereella esiintyvä alalaji Notamacropus rufogriseus banksianus lisääntyy ympäri vuoden. Erikoinen yksityiskohta on, että tarhattuna elävät yksilöt säilyttävät luontaisen lisääntymisaikataulunsa: Bennettinvallabinaaraat, jotka tulevat tiineiksi normaalin lisääntymisaikansa ulkopuolella, lykkäävät synnytystään kesään, mikä voi merkitä jopa kahdeksan kuukauden odotusaikaa.
Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Punaniskakenguruita elää Korkeasaaren eläintarhassa, ja vuodesta 2015 yleisöllä on ollut mahdollisuus vierailla niiden tarhassa tiettyyn kellonaikaan, niin kutsutulla Kengurukujalla.[3]
Lisäksi punaniskakenguruita on Suomessa muutamia yksityisomisteisesti.[10] Vuonna 2019 albiino punaniskakenguru pääsi karkaamaan omistajaltaan Ahvenanmaalla, ja media seurasi sen kiinniottoa. [11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e McKenzie, N., Menkhorst, P. & Lunney, D.: Notamacropus rufogriseus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Bjärvall, Anders & Ullström, Staffan: Euroopan nisäkkäät, s. 15. (Toinen painos) Suomentanut Pöyhönen, Otto. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2736-2
- ↑ a b c Punaniskakenguru - Korkeasaaren eläintarha Korkeasaari. Viitattu 12.6.2023.
- ↑ Korkeasaari: Punaniskavallabi, Macropus rufogriseus (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 24.11.2011
- ↑ Korkeasaaren kuukauden eläin: Punaniskavallabi (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 24.11.2011
- ↑ Richard Franks: Inchconnachan: The British island where wallabies rule www.bbc.com. Viitattu 12.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Wallaby colony thrives in forest near Paris ABC News. 4.8.2015. Viitattu 12.6.2023. (englanti)
- ↑ Waimate District Council (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Australian Faunal Directory biodiversity.org.au. Viitattu 12.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Näetkö tässä kuvassa suomalaisen kengurun? – Päivän Lehti www.paivanlehti.fi. Viitattu 12.6.2023.
- ↑ Ukkosta säikähtänyt kenguru on nyt saatu kiinni – Katso videolta, kuinka Willy Wonka juoksutti kiinniottajia Yle Uutiset. 9.8.2019. Viitattu 12.6.2023.