Toimintaterapia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ensimmäisen maailmansodan haavoittuneita toimintaterapiassa neulomassa.

Toimintaterapia on tutkimusnäyttöön ja toiminnantieteeseen perustuvaa kuntoutusta, jonka tavoitteena on antaa yksilölle tai yhteisölle keinoja selviytyä mahdollisimman omatoimisesti tai autonomisesti oman elinympäristönsä arkisissa tilanteissa. Terapiassa pyritään toiminnalla vaikuttamaan yksilön tai yhteisön toimintamahdollisuuksiin, joita saattavat rajoittaa erilaiset kehitykselliset häiriöt, ikääntymisen mukanaan tuomat muutokset, oppimisvaikeudet, sairaudet tai vammat. Terapian avulla toimintakykyä ja kehitystä pyritään edistämään ja ylläpitämään auttamalla yksilöä tai yhteisöä löytämään ja hallitsemaan keinoja huolehtia itsestään, olemaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, tekemään työtä tai opiskelemaan, viettämään vapaa-aikaa ja leikkimään tai osallistumaan muuten yhteiskuntaan.


Toimintaterapian lähtökohdat

Toimintaterapia perustuu ymmärrykseen siitä, että merkityksellinen ja tarkoituksenmukainen toiminta on ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle välttämätöntä. Toiminnan merkitykset ovat yksilöllisiä, ja toimintaterapia-arviossa selvitetään asiakkaalle tärkeitä toimintoja, joiden tekeminen voi olla terapian tavoitteena. Toimintaterapiassa keskeisiä käsitteitä ovat esimerkiksi tahto, motivaatio, osallistuminen ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään ja ympäristöön. Toimintaterapiassa yksilöä tai yhteisöä tarkastellaan usein PEO-mallin näkökulmasta, jossa yksilötekijät (person), ympäristötekijät (environment) ja toiminta ja sen vaatimukset (occupation) vaikuttavat yksilön tai yhteisön kykyyn toimia. Toimintaterapiassa muutos voi kohdistua mihin tahansa näistä kolmesta. Toimintaterapiassa ihmisen toimintaa, hyvinvointia ja arkea tarkastellaan aina kokonaisvaltaisesti, ja toimintaterapeutin osaaminen kohdentuu fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn lisäksi kognitiiviseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Toimintaterapiassa toimintakykyä arvioidaan lähes poikkeuksetta osana ihmisen omaa arkea ja elämää, ja arviointi ja terapia toteutetaan usein asiakkaan kotona, työpaikalla, päiväkodissa, koulussa tai muussa toimintaympäristössä.


Kuka hyötyy toimintaterapiasta?

Toimintakykyä ja toimintaterapian tarvetta arvioidaan esimerkiksi testeillä, haastattelemalla ja toimintaa havainnoimalla sekä eri toimintamuotojen avulla. Toimintaterapian tarvetta arvioidessa tärkeää on yksilön tai yhteisön oma halu muutokseen ja kyky tehdä muutoksen edellyttämiä asioita. Toimintaterapia on yleensä hyvin käytännönläheistä tekemistä, jossa toimintaa käytetään yksilön tai yhteisön toimintakyvyn edistämiseen. Toiminnat vaihtelevat potilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan, ja niitä sovelletaan mahdollisimman mielekkään kuntoutuksen aikaansaamiseksi. Toimintaterapeutti voi tutustuttaa yksilön tai yhteisön myös erilaisiin arjen tilanteita helpottaviin apuvälineisiin, valmistaa yksilöllisiä ortooseja ja ehdottaa potilaan asuntoon laadittavia muokkauksia mahdollistamaan turvallinen sekä itsenäistä toimintaa ja elämänlaatua tukeva elinympäristö. Toimintaterapia voi olla yksilö- tai ryhmäterapiaa, ja yhteisölähtöinen toimintaterapia, joka toteutuu ihmisten omassa arkiympäristössä, yleistyy koko ajan.

Toimintaterapiassa tärkeässä roolissa ovat yksilön tai yhteisön ja toimintaterapeutin välinen vuorovaikutus ja yhteistoiminta. Terapeuttinen vuorovaikutussuhde voi vahvistaa motivaatiota ja edistää kuntoutumista. Toimintaterapiassa tavoitteet asettaan yhdessä yksilön tai yhteisön kanssa, ja toimintaterapeutti auttaa pilkkomaan tavoitteet saavutettaviksi osatavoitteiksi käyttämällä toiminnananalyysiä.

Toimintaterapiassa edetään hyvin asiakaslähtöisesti, jolloin toteutuskin voi olla hyvin monipuolista ja yksilöllistä. Toimintaterapia soveltuu hyvin laajalle kirjolle erityyppisistä arkea haastavista tekijöistä kärsiville ihmisille. Toimintaterapian asiakkaita voivat olla mm. lapset, työikäiset, ikääntyneet, neurologisesti tai psyykkisesti sairastuneet sekä kroonisesta kivusta kärsivät. Yksilö- ja ryhmäterapiat ovat molemmat mahdollisia toteuttaa joko läsnäkuntoutuksena tai esimerkiksi etänä videovälitteisesti.

Kasvava toimintaterapian alue on työkyvyn arviointi ja edistäminen, jossa toimintaterapeutin käytännönläheinen, kokonaisvaltainen ja ratkaisukeskeinen työskentelytapa auttaa yleensä kohdentamaan interventiot realistisesti ja on siten arkivaikuttavaa.


Toimintaterapeutin koulutus

Toimintaterapeutin koulutus on 210 opintopisteen laajuinen ja Suomessa tutkinto opiskellaan ammattikorkeakoulussa. Tutkinto on Toimintaterapian maailmanliiton (WFOT) säätelemä ja hyväksymä. Muualla maailmassa toimintaterapeuttikoulutus on yliopiston bachelor-tasoinen tutkinto. Toimintaterapeutin maisteritutkintoa tai vastaavaa ylempää korkeakoulututkintoa ei voi tällä hetkellä opiskella Suomessa, mutta esimerkiksi Ruotsissa Jönköpingin yliopisto tarjoaa etämuotoista Master of Science in Occupational Therapy -tutkintoa toimintaterapeuteille. Moni suomalainen toimintaterapeutti on suorittanut ylemmän korkeatutkinnon esimerkiksi terveystietieteistä, hallintotieteistä tai kuntoutuksen tai liikunnan alan YAMK-tutkintona. Toimintaterapeutin koulutus hyväksytään myös psykoterapeuttikoulutuksen pohjatutkinnoksi.


Toimintaterapeutti on terveydenhuollon laillistettu ammattilainen

Toimintaterapiaa saa antaa vain Valviran laillistama toimintaterapian ammattilainen. Ammattilaisen pätevyyden voi aina tarkistaa Valviran JulkiTerhikki-rekisteristä (Arkistoitu – Internet Archive).


Suomalaisia toimintaterapeutteja

Alan keskuudessa tunnettuja toimintaterapeutteja Suomessa ovat esimerkiksi:

  • Toini Harra, joka on toimintaterapian tohtori ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yliopettaja
  • Leila Mäkelä, joka toimi Suomen toimintaterapeuttiliiton pitkäaikaisena toiminnanjohtajana vuosina 2009-2024
  • Päivi Danner, joka toi Suomeen sensorisen integraation terapian oltuaan Jean M. Ayresin klinikalla Yhdysvalloissa

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]