Ydinvoima Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ydinvoimalaitosten sijainti Suomessa (katso)
 Käytössä olevat voimalat
 Suunnitellut voimalat

Ydinvoimaa Suomessa tuottavat viisi ydinvoimalaitosyksikköä, joilla tuotetaan yli 40 prosenttia Suomessa käytetystä sähköstä (2023). Laitosyksiköistä kolme on Satakunnassa Eurajoen Olkiluodossa ja kaksi Uudellamaalla Loviisassa.

Vuonna 2010 kolme yritystä haki lupaa ydinvoimalan rakentamiseen: suomalaisten teollisuuden ja kaupan alan yritysten ja energiayhtiöiden sekä E.ONin omistama Fennovoima, sekä aikaisempien ydinvoimaloiden omistajat Fortum ja Teollisuuden Voima TVO. Eduskunta päätti 1. heinäkuuta 2010 myöntää Teollisuuden Voimalle luvan rakentaa Olkiluotoon neljäs reaktori. Myös Fennovoima sai luvan rakentaa uuden ydinvoimalan joko Simoon tai Pyhä­joelle.[1] Lokakuussa 2011 Fennovoima ilmoitti, että ydinvoimala rakennetaan Pyhäjoelle,[2] mutta perui projektin toukokuussa 2022.[3] TVO puolestaan perui Olkiluoto 4 -hankkeen toukokuussa 2015.[4]

Ydinvoiman historia Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus ydinenergian käytöstä syntyi Suomen Akatemiassa, jonka aloitteesta valtioneuvosto perusti vuonna 1955 Energiakomitean. Sen piti TKK:n professori Erkki Laurilan johdolla arvioida atomienergian käyttötarvetta Suomessa. Pohjois-Suomen jokien tultua valjastetuiksi Suomen hallitus pyysi 1961 kansainvälistä atomienergiajärjestöä IAEA:ta selvittämään ydinvoiman tarvetta Suomessa.

Suomen ensimmäinen suuren mittakaavan ydintekninen koelaite oli alikriittinen miilu, joka valmistui Teknillisen korkeakoulun kampukselle Espoon Otaniemeen vuonna 1958. Miilua kutsuttiin alikriittiseksi, koska se ei pystynyt ylläpitämään ketjureaktiota, vaan se vain vahvisti miilun alle sijoitetun neutronilähteen tuottamaa neutronisuihkua. Miilulla voitiin kuitenkin tutkia monia ydinreaktorin toimintaan liittyviä ilmiöitä. Miilun polttoaine valmistettiin Ahlströmin konepajalla Varkaudessa Isosta-Britanniasta tilatuista luonnonuraanista valmistetuista tangoista, jotka asennettiin 150 cm leveään ja 170 cm korkeaan sylinterimäiseen vesitankkiin. Vuonna 1964 miilun polttoaine vaihdettiin Neuvostoliitosta saatuun uraaniin, jonka väkevöintiaste oli kymmenen prosenttia. Miilu toimi Teknillisen korkeakoulun tutkimus- ja opetuskäytössä vuoteen 1973 asti. Miilun polttoainesauvat lahjoitettiin myöhemmin Prahan Teknilliselle yliopistolle käytettäväksi alikriittisessä reaktorissa.[5]

Presidentti Urho Kekkonen käynnistää Triga-tyyppisen tutkimusreaktorin vuonna 1962 Espoossa.

Espoon Otaniemeen rakennettu pieni 250 kilowatin tutkimusreaktori, FiR 1 (Finland Reactor 1), valmistui vuonna 1962. Yhdysvalloista tilattua reaktoria käytettiin koulutukseen ja fysiikan tutkimukseen sekä radioaktiivisten isotooppien tuottamiseen. Vuosina 1999–2012 reaktorin tuottamaa neutronisäteilyä käytettiin syöpäpotilaiden BNCT-hoitoon. Reaktori oli aluksi Teknillisen korkeakoulun omistuksessa. Vuonna 1971 se siirrettiin Teknologian tutkimuskeskus VTT:lle. Tutkimusreaktori suljettiin vuonna 2015.[6]

Helsinki osti Sipooseen kuuluvan Granön saaren uutta ydinvoimalaitosta varten. Arveltiin, että voimaverkkoon voitaisiin liittää 150–250 megawatin ydinvoimala. Granön saaren voimalaa ei kuitenkaan koskaan rakennettu. Tämän jälkeen pääkaupunkiseudulle kaavailtiin ruotsalaisen Asea-Atomin, VTT:n ja Finnatomin kehittämää lämpövoimareaktoria, joka olisi tuottanut kallioluolassa ainoastaan kaukolämpöä 200 megawatin lämpöteholla. ASEA oli rakentanut tämän tyyppisen voimalaitoksen Tukholman esikaupunkiin Huddingeen vuonna 1963.

Vuonna 1961 Imatran Voima (IVO) käynnisti kansainvälisen tarjouskilpailun ydinvoimalasta avaimet käteen -periaatteella. Yhtiö halusi 1967 tilata joko saksalaisen AEG:n tai amerikkalaisen Westinghousen reaktorin. Neuvostoliiton tarjousta pidettiin puutteellisena. Valtioneuvosto päätti kuitenkin luopua tilauksesta tarjousten perusteella. Teollisuusministeri Väinö Leskinen allekirjoitti Moskovassa 1969 tavaranvaihtosopimuksen, joka sisälsi ydinvoimalan tilauksen Neuvostoliitosta. Loviisaan rakennettua Novo Voronesh -painevesireaktoria täydennettiin suomalaisella insinööritaidolla. Turvatekniikka, automaatio ja mittaristot suunniteltiin Suomessa ja hankittiin lännestä. Loviisan ydinvoimalaitos otettiin käyttöön vuonna 1977, jolloin Loviisa 1 valmistui sähköntuotantoon[7][8]

Vuonna 1966 yksityinen teollisuus teki tarjouspyynnön omasta ydinvoimalasta, mutta Suomen johto antoi luvan vain IVO:n hankkeelle. Yksityinen Atomiteollisyysryhmä pyysi tarjoukset poliittisesti sopivilta valmistajilta Neuvostoliitosta, Ruotsista ja Britanniasta, mutta valtioneuvosto päätti lopulta olla kelpuuttamatta mitään näistä. Yksityinen Teollisuuden Voima Oy (TVO) perustettiin tammikuussa 1969 ja joulukuussa 1970 se päätti tarjousten perusteella rakennuttaa ruotsalaisen Asean voimalan. Valtioneuvosto antoi joulukuussa 1972 periaateluvan sillä ehdolla, että julkinen sektori olisi mukana, jolloin IVO ja Helsingin Energialaitos tulivat TVO:hon.[9]

IVO:n Loviisa 1 ja 2 kytkettiin verkkoon helmikuussa 1977 ja marraskuussa 1980, TVO:n Olkiluoto 1 ja 2 syyskuussa 1978 ja helmikuussa 1980.[9]

IVO:n ja TVO:n yhteinen Perusvoima Oy jätti hakemuksensa vuonna 1986, mutta Tshernobylin ydinvoimaonnettomuuden vuoksi valtioneuvosto ei käsitellyt hakemusta. Perusvoima Oy ei silti vetänyt hakemustaan pois.[9]

Kansalaismielipide kääntyi taas ydinvoimamyönteisemmäksi, joten Perusvoima Oy teki uuden hakemuksen, mutta syyskuussa 1993 eduskunta kumosi hallituksen myönteisen periaatepäätöksen sen uudesta ydinvoimalasta. Tähän myötävaikutti kansanedustaja Matti Vanhasen syksyllä 1992 esittämä ja eduskunnan hyväksymä ydinvoimavastainen ponsi, joka vaikutti monen kansanedustajan mielipiteeseen.[9]

Olkiluoto 3 hyväksyttiin toukokuussa 2002. E.Onin hanke kaatui vuonna 2007 kansanliikkeen ja Säteilyturvakeskuksen lausunnon torppaamaan kiinteistökauppaan. Tämän jälkeen E.On ryhtyi Fennovoima-hankkeeseen Outokummun ym. kanssa. Fortumin periaatepäätöshakemuksen eduskunta torjui 2010 mutta antoi luvan Fennovoimalle ja Olkiluoto 4:lle. Taistelu Arevan kanssa Olkiluoto 3:sta kuitenkin sai TVO:n jättämään Olkiluoto 4:n rakentamisluvan anomatta kesäkuussa 2015.[9]

Ydinvoimalat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkelit: Olkiluodon ydinvoimalaitos, Loviisan ydinvoimalaitos ja Hanhikivi 1 -ydinvoimalan rakennushanke
Käytössä olevat ydinvoimalat
Laitosyksikkö Tyyppi, toimittaja Nettosähköteho (MW) Rakentaminen aloitettu Kytketty verkkoon Kaupallinen tuotanto
Loviisa 1 [10] VVER-440, PWR, Atomenergoexport 507 1.5.1971 8.2.1977 9.5.1977
Loviisa 2 [11] VVER-440, PWR, Atomenergoexport 507 1.8.1972 4.11.1980 5.1.1981
Olkiluoto 1 [12] BWR, ASEA-Atom 890 1.2.1974 2.9.1978 10.10.1979
Olkiluoto 2 [13] BWR, ASEA-Atom 890 1.11.1975 18.2.1980 10.7.1982
Olkiluoto 3 [14] EPR, Areva NP & Siemens AG 1600 12.8.2005 12.3.2022[15] 16.4.2023[16]
Yhteensä N/A 4394 N/A N/A N/A
Perutut ydinvoimalahankkeet
Laitosyksikkö Nettosähköteho (MW)
Olkiluoto 4 n. 1 500
Hanhikivi 1 1 200

Käytössä olevat ydinlaitokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ydinvoiman osuus Suomen sähkönkulutuksesta 1975–2023.

Suomessa on toiminnassa viisi ydinreaktoria. Ne otettiin käyttöön vuosina 1977–2023. Kolme reaktoria sijaitsee Eurajoen Olkiluodossa lähellä Raumaa ja kaksi reaktoria Loviisassa Hästholmenin saarella. Olkiluodon kaksi kiehutusvesireaktoria toimitti ruotsalainen Asea Atom ja uusimman painevesireaktorin ranskalainen Areva; ne omistaa Teollisuuden Voima. Loviisan painevesireaktorit toimitti neuvostoliittolainen Atomenergoexport, ja ne omistaa Fortum.[17]

Vuonna 2023 ydinvoiman osuus oli 42 prosenttia Suomen sähköntuotannosta ja 41 prosenttia kulutuksesta. Ero johtuu siitä, että 2 prosenttia Suomessa kulutetusta sähköstä tuotiin ulkomailta.[18]

Työvoima ja työturvallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ydinvoimaloissa vuonna 2013 työskenteli 3 715 ihmistä. Yhdenkään työntekijän annos ei ylittänyt turvallisina pidettyjä rajoja.[19]

Työntekijän säteilyannos ei saa viiden vuoden aikana ylittää sataa millisievertiä. Yhtenäkään vuonna annos ei saa olla yli 50 millisievertiä. Suurin vuosiannos yksittäisellä työntekijällä oli vuonna 2013 vain 8,6 millisievertiä.[19]

Työntekijöiden säteilyannos Suomen ydinvoimalaitoksilla on vähentynyt vuosikymmenen aikana 2004–2013 noin 70 prosenttia.[19]

Viides laitosyksikkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Olkiluoto ja sen kolme laitosyksikköä. Kaksi oikeanpuoleista laitosta on rakennettu 1970-luvulla, vasemmanpuoleinen laitos on tässä otoksessa kuvamanipulaatio kolmannesta yksiköstä.
Pääartikkeli: Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakennushanke

Eduskunta antoi vuonna 2002 TVO:lle luvan rakentaa Olkiluotoon Suomen viidennen ydinvoimalaitosyksikön, Olkiluoto 3:n. Aikaisemmin eduskunta oli syyskuussa 1993 kaatanut TVO:n ja Imatran Voiman yhteishakemuksen rakentaa lisäydinvoimaa.[20] Uuden voimalaitoksen toimittaa ranskalaisen Framatomen (nyk. Arevan) ja saksalaisen Siemensin muodostama konsortio. Yksikön oli tarkoitus olla tuotantokäytössä keväällä 2009, mutta sen valmistuminen myöhästyi reaktorisaarekkeen suunnittelun keskeneräisyyden sekä rakentamisessa ja urakoinnissa ilmenneiden ongelmien takia. Uusi laitosyksikkö on tekniikaltaan painevesireaktori, niin sanottu kolmannen sukupolven kevytvesireaktori, mallimerkinnältään EPR. 1 600 megawatin sähkötehollaan se on yksi maailman suurimmista ydinreaktoreista ja kattaa noin 15 prosenttia Suomen sähköntarpeesta.[21] Voimala aloitti tuotannon 16. huhtikuuta 2023.[22]

Suunniteltu lisärakentaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeen on suunniteltu uusia ydinvoimaloita. Ydinvoimahankkeiden kannattajien mukaan Kioton ilmastosopimuksen tavoitteita ei saavuteta ilman ydinvoimaa. Heidän mukaansa ydinvoiman keinoin voidaan vähentää Suomen riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja venäläisestä tuontisähköstä. Lisäksi 1970- ja 1980-lukujen taitteessa valmistuneet laitosyksiköt ovat vanhentumassa pian.

Ydinvoimaa vastustavat järjestöt julkaisivat vuonna 2010 yhteisen julkilausuman, jonka mukaan energiansäästö ja uusiutuvien energianlähteiden kehittäminen ja käyttöönotto olivat ydinvoimakysymystä oleellisempia Suomen energiapolitiikan kannalta. Järjestöjen mukaan lisärakentamisen toteutumisen myötä Suomesta tulisi maailman suurin ydinjätteen tuottaja asukasta kohden. Julkilausumaan osallistuivat muun muassa Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto sekä keskustapuolueen, SDP:n, vihreitten, vasemmistoliiton ja RKP:n nuorisojärjestöt.[23]

Vuonna 2010 Fennovoima, Fortum ja Teollisuuden Voima hakivat kukin oikeutta uuden ydinvoimalan rakentamiseen. Hallitus hylkäsi Fortumin hakemuksen ja esitti eduskunnalle kahden uuden reaktorin rakentamista[24]. 1. heinäkuuta 2010 eduskunta myönsi luvat Fennovoimalle äänin 121–71 ja Teollisuuden Voimalle äänin 120–72. Puolueista innokkaimmin uusia lupia kannattivat kokoomus ja keskusta, ja innokkaimmin niitä vastustivat vihreät ja perussuomalaiset.[1]

Fennovoima

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fennovoima jätti periaatepäätöshakemuksensa[25] valtioneuvostolle tammikuussa 2009. Fennovoiman päämääränä oli rakentaa Suomeen uusi ydinvoimala, joka tuottaa valmistuessaan noin 15 prosenttia Suomen sähköstä. Voimalan rakennustyöt alkaisivat vuonna 2012 ja voimala tuottaisi sähköä vuodesta 2020 eteenpäin seuraavat 60 vuotta. Fennovoima aikoi rakentaa sähköteholtaan maksimissaan 1 800 MW:n ydinvoimalaitoksen. Fennovoiman omistavat Voimaosakeyhtiö SF (66 %), jonka taasen omistavat suurimmalta osin useat kunnalliset energiayhtiöt ja muutama teollisuusyritys, ja Venäjän valtion ydinvoimayhtiön Rosatomin tytäryhtiö RAOS Voima Oy (34 %). Fennovoima ilmoitti toukokuussa 2022 peruvansa Hanhikivi 1 -ydinvoimalan rakentamislupahakemuksen.[3]

Fennovoiman toteuttamassa ympäristövaikutusten arvioinnissa eli YVAssa oli mukana yhtiön kolme vaihtoehtoista sijoituspaikkaa, Pyhäjoki, Ruotsinpyhtää ja Simo. Fennovoiman YVAn mukaan hankkeella ei ole millään kolmesta paikkakunnasta vaikutuksia, jotka estäisivät hankkeen toteuttamisen.[26] Työ- ja elinkeinoministeriö totesi helmikuussa 2009 selostuksen kattavan lain sisältövaatimukset. Fennovoima pudotti Ruotsinpyhtään vaihtoehdoistaan joulukuussa 2009.[27] 5. lokakuuta 2011 uuden voimalan sijoituspaikaksi valittiin Pyhäjoki.[2]

Fennovoima valitsi alun perin kaksi toimittajavaihtoehtoa eli Arevan ja Toshiban (Westinghouse) ja kolme erilaista reaktorivaihtoehtoa, jotka on mainittu eduskunnan periaatepäätöksessä vuodelta 2010. Sittemmin vuonna 2013 Fennovoima vaihtoi laitostoimittajaksi venäläisen Rosatomin, joka tuli myös Fennovoiman suurimmaksi osakkaaksi.[28] Maaliskuun alussa 2014 Fennovoima jätti työ- ja elinkeinoministeriöön hakemuksen voimassa olevan ydinvoimarakentamista koskevan periaatepäätöksen täydentämisestä ja asia palautui eduskunnan käsiteltäväksi.[29] Joulukuussa 2014 eduskunta hyväksyi periaatepäätöksen täydentämisen äänin 115–74.[30] Kesäkuussa 2015 Fennovoima jätti työ- ja elinkeinoministeriölle Hanhikivi 1 -ydinvoimalan rakentamislupahakemuksen.[31] Alun perin Fennovoiman tavoitteena oli käynnistää voimalaitos vuonna 2024.[32] Huhtikuussa 2021 Fennovoima arvioi, että voimalan rakentaminen alkaa vuonna 2023 ja laitos valmistuu vuonna 2029.[33]

Fortum

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fortum toteutti vuosina 2007–2008 ympäristövaikutusten arvioinnin tavoitteenaan rakentaa uusi laitosyksikkö Loviisaan Hästholmenin saareen nykyisten voimalaitosten välittömään läheisyyteen. Fortumin suunnitelmien mukaan Loviisa 3 -rakentamispäätös olisi tehty 2010-luvun alkupuoliskolla, mutta keväällä 2010 valtioneuvosto ei myöntänyt lupaa Fortumin hankkeelle.[34]

Teollisuuden Voima

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollisuuden Voima teki ympäristövaikutusten arvioinnin Olkiluotoon sijoitettavalle neljännelle ydinvoimalaitosyksikölle, jonka sähköteho olisi 1 000–1 800 MW. Tavoitteena oli rakentamisen aloittaminen 2013 ja voimalaitoksen käyttöön ottaminen noin 2018.[35] YVA-selostus saatiin valmiiksi ja jätettiin työ- ja elinkeinoministeriölle 14. helmikuuta 2008.[36] Eduskunta hyväksyi periaatepäätöksen neljännen reaktorin rakentamisesta heinäkuussa 2010.[37] Toukokuussa 2015 TVO:n hallitus päätti perua Olkiluoto 4 -projektin, koska Olkiluoto 3:n rakentaminen on viivästynyt.[4]

Pienydinvoima

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usealla paikkakunnalla harkitaan pienten SMR-reaktorien hankintaa etupäässä kaukolämmöntuotantoon. Tämän tyyppinen reaktori optimoidaan nimen omaan kaukolämmön tuotantoon eikä sähköntuotanto välttämättä ole edes mahdollista tai kannattavaa. Suunnitelmissa on kansainvälisien yritysten malleja mutta myös VTT tutkii pienydinvoiman mahdollisuutta. VTT:stä erillään LUT-yliopisto on tutkinut pienreaktorien käyttömahdollisuuksia.

Lainsäädäntö ja valvonta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ydinenergialaki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ydinvoiman käytöstä määrätään ydinenergialaissa[38] seuraavaa:

  • 5 § Yhteiskunnan kokonaisetu. Ydinenergian käytön tulee olla, sen eri vaikutukset huomioon ottaen, yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.
  • 6 a § Ydinjätehuolto. Kaupallisten reaktoreiden käytettyä polttoainetta ei saa viedä ulkomaille, vaan se pitää loppusijoittaa Suomeen. Tutkimusreaktoreiden polttoaine voidaan viedä ulkomaille.
  • 7 a § Turvallisuus. Ydinenergian käytön turvallisuus on pidettävä niin korkealla tasolla kuin käytännöllisin toimenpitein on mahdollista. 6 § määrää, että ydinenergian käytöstä ei saa aiheutua vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle.

Muunlainen ydinenergian käyttö on Suomessa laitonta. Ydinenergialain ja muiden ydinenergiaa koskevien lakien ja määräysten noudattamista valvotaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Ydinenergian käyttö on sallittu vain erityisellä luvalla. Alan tutkimus- ja kehittämis­toimintaan tällaista lupaa ei kuitenkaan tarvita, mutta tällöinkin toiminnan­harjoittajan on vuosittain tehtävä Säteily­turva­keskukselle ilmoitus asiasta.[39].

Sellaisen ydin­voima­laitoksen rakentaminen, jonka lämpö­teho on suurempi kuin 50 mega­wattia, samoin kuin ydin­jätteen loppu­sijoitus­laitoksen ja eräiden muiden ydin­aineita tai ydin­jätteitä käsittelevien laitosten rakentaminen edellyttää myös valtioneuvoston peri­aate­päätöstä, joka on annettava myös edus­kunnan tarkastettavaksi. Eduskunta voi hyväksyä valtio­neuvoston peri­aate­päätöksen sellaisenaan tai kumota sen.[40]

Rikoslaki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ydinenergian tuottamisesta ilman suostumista asianmukaiseen valvontaan voi Suomessa saada tuomion erityisestä ydinenergian käyttörikoksesta.[41]

Uuden ydinvoimalan luvitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden ydinvoimalan luvituksessa on neljä päävaihetta. Ensin luvan hakija eli voimayhtiö laatii ympäristövaikutusten arvioinnin. Toisessa vaiheessa voimayhtiö hakee periaatepäätöstä. Siitä päättää Suomen hallitus, minkä jälkeen eduskunnan täytyy vielä vahvistaa periaatepäätös. Sijaintipaikan kunnanvaltuustolla on tässä vaiheessa veto-oikeus, eli se voi pysäyttää projektin. Kolmannessa vaiheessa voimayhtiö hakee rakentamislupaa ja neljännessä vaiheessa käyttölupaa. Rakentamis- ja käyttöluvista päättää Suomen hallitus, mutta niihin vaaditaan Säteilyturvakeskuksen lausunto. STUKilla on myös veto-oikeus luvista päätettäessä.[42] Ydinvoimalan käyttölupa myönnetään aina määräaikaisena. STUK voi keskeyttää ydinvoimalan käytön, jos turvallisuuden varmistaminen sitä edellyttää.[43]

Turvallisuusvaatimukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ydinenergialain mukaan Säteilyturvakeskus asettaa ydinenergian käyttöä koskevat yksityiskohtaiset turvallisuusvaatimukset. Vaatimuksia on kahdella eri tasolla. Säteilyturvakeskuksen määräykset ovat oikeudellisesti sitovia. Niiden alapuolella ovat yksityiskohtaisemmat ydinturvallisuusohjeet eli YVL-ohjeet. STUK voi hyväksyä myös YVL-ohjeista poikkeavan ratkaisun, jos luvanhakija pystyy osoittamaan, että sillä saavutetaan vastaava turvallisuustaso. Uusia YVL-ohjeita sovelletaan sellaisenaan uusille ydinlaitoksille. Käytössä ja rakenteilla oleville laitoksille tehdään erilliset päätökset uusien ohjeiden soveltamisesta.[44]

Valvonta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ydinvastuu on määritelty ydinvastuulaissa 8. kesäkuuta 1972/484, jonka toteutumista Säteilyturvakeskus (STUK) ja Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) valvovat.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) vastaa ydinenergian ylimmästä valvonnasta sekä ydinenergian käytön johdosta Suomessa. Ministeriö valmistelee alan lainsäädännön ja huolehtii sen täytäntöönpanosta. TEM osallistuu Suomen edustajana ydinalan kansainvälisten sopimusten valmisteluun. TEM valvoo Suomen ydinjätehuoltoa ja hallinnoi ydinsähkön hintaan lisätyistä maksuista kerättyä Valtion ydinjäterahastoa. TEM edustaa Suomea Euratomissa, IAEA:ssa ja OECD:n atomienergiajärjestössä (NEA) sekä pohjoismaisessa ydinturvallisuuden tutkimusohjelmassa (NKS).

Säteilyturvakeskus (STUK) on ydinvoimalaitosten suunnittelua ja käyttöä valvova laitosoperaattoreista ja poliittisista päättäjistä riippumaton viranomainen. Muissa maissa on vastaavat ydinturvallisuuden valvontaviranomaiset.

Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom) on Euroopan unionin ydinvoima-alan yhteisö, jolla on viranomaisvaltuudet. Se valvoo ydinvoiman käyttöä Euroopan unionin alueella.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) on Yhdistyneiden kansakuntien ydinenergiajärjestö, joka valvoo ydintekniikan ja ydinaineiden käyttöä kansainvälisesti. Sillä on valvontaoikeus kaikissa ydinsulkusopimuksen allekirjoittajamaissa. Ydinsulkusopimuksen piiriin kuuluvat Pakistania, Intiaa ja Israelia lukuun ottamatta kaikki maailman itsenäiset valtiot.

Ydinonnettomuuden vastuu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa sijaitsevan ydinlaitoksen haltijalla on rajoittamaton vastuu Suomessa aiheutuneesta vahingosta. Rajoittamaton vastuu on ollut voimassa vuodesta 2012 alkaen.[45] Jos Suomessa sijaitseva ydinlaitos aiheuttaa vahinkoa Suomen ulkopuolella, vastuun enimmäismäärä on noin 700 miljoonaa euroa [46]. Vakavin ydinonnettomuus maailmassa vuoden 2018 loppuun mennessä on ollut Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa (Nyk.Ukraina) vuonna 1986, jonka taloudellisiksi kustannuksiksi on arvioitu satoja miljardeja dollareita.[47]

Stressitestit Fukushiman onnettomuuden jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2011 alkaneen Fukushiman onnettomuuden seurauksena STUK arvioi EU:lle Loviisan ja Olkiluodon käyviä laitoksia ja käytetyn polttoaineen välivarastoja sekä Olkiluotoon rakenteilla olevaa laitosyksikköä joulukuun 2011 lopussa. Suunnittelu kaikkien sääilmiöiden osalta ei STUK:n mukaan ollut nykyisen käsityksen mukaan riittävä.[48]

Ydinvoimaloiden polttoaine ja ydinjätteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ydinvoimaloiden polttoaine tuodaan ulkomailta. Vuonna 2019 tuonnin määrä oli 56 tonnia uraania ja arvo 86 miljoonaa euroa. Tuonnista 38 prosenttia tuli Venäjältä, 31 prosenttia Saksasta ja 31 prosenttia Ruotsista.[49]

Ydinvoimaloista kertyy käytettyä ydinpolttoainetta 70 tonnia ja muuta voimalaitosjätettä 250–300 m³ vuodessa. Voimalaitoksen toiminnan loppuessa voimalajätettä syntyy 40 000 m³. Uraanin tuottajamaissa polttoainetonnia kohti syntyy 1 000 tonnia louhintajätettä ja viisi tonnia rikastusjätettä.[50]

Olkiluodossa ja Loviisassa syntyvä korkea-aktiivinen ydinjäte eli käytetty ydinpolttoaine loppusijoitetaan Olkiluodon kallioperään 400–450 metrin syvyyteen. Polttoaineniput pakataan kuparikapseleihin, jotka ympäröidään bentoniittisavella. Onkalo-niminen loppusijoitustila ja maanpäällinen kapselointilaitos saivat rakentamisluvan vuonna 2015. Loppusijoituksesta huolehtii Posiva Oy.[51] Loviisan käytetty polttoaine vietiin Venäjälle vuoteen 1996 asti, jolloin ydinjätteen vienti ulkomaille ja myös tuonti Suomeen kiellettiin.[52]

Matala- ja keskiaktiiviset ydinjätteet loppusijoitetaan Olkiluodossa ja Loviisassa sijaitseviin kallioluoliin, niin sanottuihin VLJ-luoliin. Olkiluodon VLJ-luola sijaitsee 60–95 metrin syvyydellä, ja se otettiin käyttöön vuonna 1992. Loviisan VLJ-luola sijaitsee noin 110 metrin syvyydellä, ja se otettiin käyttöön vuonna 1998. Kun ydinvoimalat aikanaan puretaan, niin purettaessa syntyvät matala- ja keskiaktiiviset jätteet loppusijoitetaan myös VLJ-luoliin.[53]

Uraanin louhinta Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terrafame on saanut luvan ottaa talteen uraanimalmin muun toiminnan ohessa. Yrityksellä on siihen valmiit laitteistot. Luvasta on valitettu, joten valitukset on käsiteltävä ennen toiminnan aloitusta. Terrafame ei itse aio rikastaa uraania, vaan vain ottaa sen talteen.[54]

Aiemmin Kauppa- ja teollisuusministeriö (KTM) teki päätöksen uraanivaltauksesta Enon ja Kontiolahden rajalle 10. lokakuuta 2006. Päätös antoi ranskalaiselle Cogema-yhtiölle (Compagnic Générale des Matières Nucléaires, nykyisin Areva) oikeuden uraanin ja muiden malmien etsintään. Päätös ei oikeuttanut koelouhintaan tai koerikastukseen. Valtaus oli voimassa viisi vuotta. Yhtiö sai Enossa ja Kontiolahdella valtausoikeudet 18 alueeseen. Niiden kokonaispinta-ala on noin 1 500 hehtaaria. Valtausalueilta etsittiin uraania ja toriumia.

Ydinvoiman kannatus Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: on jo 2021

Vuonna 2022 tehdyssä kyselyssä 65 prosenttia suomalaisista haluaisi lisätä ydinvoiman käyttöä ja 11 prosenttia vähentää. 18 prosentin mielestä nykyinen määrä ydinvoimaa on sopiva, ja 6 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa. Miehet kannattavat ydinvoimaa selvästi enemmän kuin naiset. Energiateollisuuden teettämään ja IROResearchin toteuttamaan Energia-asenteet-kyselyyn vastasi tuhat suomalaista, ja sen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä.[55]

EU:n alkuvuonna 2008 tuottaman mielipidekyselyn mukaan suomalaiset ovat innokkaimpien ydinvoiman kannattajien joukossa EU:ssa: vastanneista suomalaisista 61 % kannatti sähkön tuottamista ydinvoimalla, kun EU-kansalaisten keskiarvo oli 44 %. Kolme vuotta aikaisemmin tehdyssä kyselyssä EU-keskiarvo oli 37 %.[56]

Suomen poliittisista puolueista Kokoomus kannattaa ydinvoiman lisärakentamista.[57] Elokuussa 2009 valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kertoi haluavansa antaa ydinvoimaluvat kaikille kolmelle hakijalle.[58]

Keskusta tavoittelee ydinvoiman lisäämistä.[59] Vasemmistoliitto[60] ja RKP[61] vastustavat sitä. Vihreät vastusti ydinvoimaa tiukasti vielä 2010-luvun alussa mutta on sen jälkeen loiventanut kantaansa. Vuonna 2020 hyväksytyssä periaateohjelmassa Vihreät ei enää sulje pois ydinvoiman rakentamista.[62] Aikaisemmin Perussuomalaiset vastustivat ydinvoimaa,[63] mutta vuoden 2011 eduskuntavaaliohjelmassaan he linjasivat kannattavansa sitä.[64] Kristillisdemokraatit[65] ja SDP[66] ovat jättäneet kantansa avoimeksi.

Eduskuntavaalien 2007 ehdokkaat olivat ydinvoimakielteisempiä kuin suomalaiset keskimäärin. Yli puolet vastusti kuudennen ydinvoimalan rakentamista, ja rakentamisen kannattajia oli runsaat 40 prosenttia ehdokkaista. Keskimäärin suomalaisista rakentamista vastusti tuolloin kolmannes, ja hankkeen rakentamisen kannalla oli lähes 60 prosenttia suomalaisista.[67]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Suomeen tulee kaksi uutta ydinvoimalaa Turun Sanomat. 1.7.2010. Arkistoitu 25.1.2020. Viitattu 25.1.2020.
  2. ↑ a b Päätös julki: Tänne nousee ydinvoimala Uusi Suomi. 5.10.2011. Viitattu 25.1.2020.
  3. ↑ a b Fennovoima peruu Hanhikivi 1 -ydinvoimalan rakentamislupahakemuksen – keskittyy Pyhäjoen työmaan ylläpitämiseen 24.5.2022. Fennovoima. Viitattu 9.11.2024.
  4. ↑ a b Olkiluoto 4:n taru tältä erää ohi – TVO heittää hanskat tiskiin Yle Uutiset. 13.5.2015. Viitattu 20.5.2018.
  5. ↑ Leppänen, Jaakko: Suomen ensimmäinen ydinreaktori. ATS Ydintekniikka, 2022, 51. vsk, nro 1, s. 21–25. Suomen Atomiteknillinen Seura. Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ FiR 1 -ydinreaktorin käytöstä poisto Teknologian tutkimuskeskus VTT. Viitattu 3.11.2021.
  7. ↑ ATS Ydintekniikka 3/2007 (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ Auer J. & Teerimäki N. (1982) Puoli vuosisataa Imatran Voimaa. Imatran Voima, Helsinki 1982
  9. ↑ a b c d e Pertti Vehkalahti: Pohjoisen ydinmylly: Julkinen keskustelu Fennovoiman ydinvoimalasta 2007–2013 (väitöskirja, sivut 25 ja 27-31) Tampereen yliopisto, Viestintätieteiden tiedekunta.
  10. ↑ Loviisa-1 Power Reactor Information System. International Atomic Energy Agency. Viitattu 24.1.2020. (englanniksi)
  11. ↑ Loviisa-2 Power Reactor Information System. International Atomic Energy Agency. Viitattu 24.1.2020. (englanniksi)
  12. ↑ Olkiluoto-1 Power Reactor Information System. International Atomic Energy Agency. Viitattu 24.1.2020. (englanniksi)
  13. ↑ Olkiluoto-2 Power Reactor Information System. International Atomic Energy Agency. Viitattu 24.1.2020. (englanniksi)
  14. ↑ Olkiluoto-3 Power Reactor Information System. International Atomic Energy Agency. Viitattu 24.1.2020. (englanniksi)
  15. ↑ Olkiluodon kolmas ydinreaktori tuottaa vihdoin sähköä Suomeen Yle Uutiset. 12.3.2022. Viitattu 12.3.2022.
  16. ↑ Nyt se tapahtui! Olkiluoto 3 aloitti viimein säännöllisen sähköntuotannon Yle Uutiset. 16.4.2023. Viitattu 16.4.2023.
  17. ↑ Suomen ydinvoimalaitokset 18.12.2019. Säteilyturvakeskus. Viitattu 24.1.2020.
  18. ↑ Energiavuosi 2023 (sivut 8–9) 11.1.2024. Energiateollisuus ry. Viitattu 9.11.2024.
  19. ↑ a b c Yle: "Ydinvoimaloiden työntekijöille ennätysvähän säteilyä" Julkaistu: 27.3.2014 Viitattu: 31.3.2014
  20. ↑ Ydinvoima valtioneuvoston käsittelyyn mtv3.fi. 14.1.2002. Viitattu 21.2.2021.
  21. ↑ Olkiluoto 3:n käyttöönotossa iso askel eteenpäin – Stuk näyttää vihreää valoa ydinvoimalan turvallisuudelle Yle Uutiset. 25.2.2019. Viitattu 31.12.2019.
  22. ↑ Olkiluoto 3 otettiin käyttöön yllättävällä vuorokauden loppukirillä – toimitusjohtaja: ”Testit saatiin valmiiksi ajoissa” Yle Uutiset. 16.4.2023. Viitattu 16.4.2023.
  23. ↑ Hallitus haluaa Suomesta maailman suurimman ydinjätteen tuottajan. Greenpeace 21.4.2010. News.cision.com. Viitattu 24.1.2024.
  24. ↑ Hallitus hyväksyi ydinvoimaluvat taloussanomat.fi. 6.5.2010. Viitattu 12.5.2010.
  25. ↑ Fennovoiman periaatepäätöshakemus (Arkistoitu – Internet Archive)
  26. ↑ Ydinvoimalaitoksen ympäristövaikutusten arviointiselostus 2008. Fennovoima. Viitattu 25.1.2020.
  27. ↑ Ruotsinpyhtää putosi pois Fennovoiman listalta Tekniikka & Talous. 11.12.2009. Viitattu 25.1.2020.
  28. ↑ Fennovoima valitsi Rosatomin Yle Uutiset. Viitattu 5.3.2014.
  29. ↑ Vapaavuori: Fennovoiman luvan täydentäminen eduskuntakäsittelyyn Yle Uutiset. Viitattu 5.3.2014.
  30. ↑ Fennovoima sai periaateluvan Pyhäjoen ydinvoimalalle Yle Uutiset. 5.12.2014. Yle.fi. Viitattu 20.5.2018.
  31. ↑ Fennovoima Oy:n rakentamislupahakemus Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 20.5.2018.
  32. ↑ Stina Brännare: Rosatom toi Suomeen kymmeniä uusia suunnittelijoita Yle Uutiset. 30.8.2017. Viitattu 20.5.2018.
  33. ↑ Fennovoima päivitti Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemusta 28.4.2021. Fennovoima. Arkistoitu 28.4.2021. Viitattu 28.4.2021.
  34. ↑ Ympäristövaikutusten arviointi Loviisassa Fortum. Viitattu 22.1.2008.[vanhentunut linkki]
  35. ↑ Ympäristövaikutusten arviointiohjelman yhteenveto (PDF) Teollisuuden Voima. Arkistoitu 29.9.2022. Viitattu 22.1.2008.
  36. ↑ Olkiluodon neljännen ydinvoimalaitosyksikön YVA-selostus valmis - Selostus jätettiin tänään työ- ja elinkeinoministeriölle 14.2.2008. Teollisuuden Voima. Arkistoitu 3.5.2008. Viitattu 15.2.2008.
  37. ↑ TVO on erittäin tyytyväinen eduskunnan ydinvoimapäätökseen 1.7.2010. Teollisuuden Voima. Viitattu 20.5.2018.
  38. ↑ Ydinenergialaki 990/1987 Finlex ajantasainen lainsäädäntö. 2018. Viitattu 2.1.2019.
  39. ↑ Ydinenergialaki, 8 §
  40. ↑ Ydinenergialaki, 11 - 15 §
  41. ↑ Rikoslaki, luku 44, 10 §
  42. ↑ STUK osallistuu ydinlaitosten luvitukseen 17.12.2019. Säteilyturvakeskus. Viitattu 25.1.2020.
  43. ↑ Käyttölupa 3.9.2015. Säteilyturvakeskus. Viitattu 25.1.2020.
  44. ↑ STUK asettaa turvallisuusvaatimukset 17.5.2019. Säteilyturvakeskus. Viitattu 25.1.2020.
  45. ↑ Ajantasainen lainsäädäntö: Ydinvastuulaki 484/1972 (18 §) Finlex. Viitattu 20.5.2018.
  46. ↑ Ydinvastuu Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 20.5.2018.
  47. ↑ Nuclear power is not the answer to climate change The Imperative for an Energy Revolution (Arkistoitu – Internet Archive) Greenpeace 5.12.2007
  48. ↑ Suomen ydinlaitosten turvallisuudessa parantamisen varaa Yle 30.12.2011
  49. ↑ Energian tuonti ja vienti alkuperämaittain Tilastokeskus. Viitattu 6.10.2021.[vanhentunut linkki]
  50. ↑ Jari Lyytimäki ja Harri Hakala, Ympäristön tila ja suojelu Suomessa, Gaudeamus, 2008, s. 248
  51. ↑ Käytetyn polttoaineen loppusijoitus Suomessa 20.3.2017. Säteilyturvakeskus. Viitattu 17.2.2020.
  52. ↑ Käytetty ydinpolttoaine sijoitetaan Suomeen Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 17.2.2020.
  53. ↑ Matala- ja keskiaktiivisen jätteen loppusijoitus Suomessa 20.8.2015. Säteilyturvakeskus. Viitattu 17.2.2020.
  54. ↑ Suomesta on tulossa EU:n ainoa uraanintuottaja Yle Uutiset. 6.2.2020. Viitattu 18.2.2020.
  55. ↑ Suomalaisten energia-asenteet 2022 Energiateollisuus. Arkistoitu 13.2.2023. Viitattu 13.1.2023.
  56. ↑ Tuohinen Petteri: Ydinvoiman kannatus on kasvanut EU:ssa. Ydinvoiman kannatus on kasvanut kolmessa vuodessa merkittävästi Euroopan unionin jäsenmaissa, selviää EU-komission julkaisemasta tuoreesta mielipidekyselystä. Helsingin Sanomat 5.7.2008 [1]
  57. ↑ Energia- ja ilmastopoliittinen kannanotto 11.6.2006. Kansallinen Kokoomus. Arkistoitu 13.10.2006. Viitattu 15.2.2007.
  58. ↑ Kaleva: Valtiovarainministeri: Ydinvoimala tulee antaa kaikille kolmelle hakijalle 17.8.2009[vanhentunut linkki]
  59. ↑ Keskusta näyttää vihreää valoa ydinvoiman lisärakentamiselle 12.10.2022. Yle Uutiset.
  60. ↑ Eduskuntavaaliohjelma 2007 22.11.2006. Vasemmistoliitto. Arkistoitu 6.2.2007. Viitattu 15.2.2007.
  61. ↑ Eduskuntavaaliohjelma 2007 Svenska folkpartiet. Viitattu 15.2.2007.
  62. ↑ Vihreiden ydinvoimakanta loiveni Helsingin Sanomat. 28.11.2020.
  63. ↑ Eduskuntavaaliohjelma 2007 13.8.2006. Perussuomalaiset rp.. Arkistoitu 21.2.2007. Viitattu 15.2.2007.
  64. ↑ Suomalaiselle sopivin – Perussuomalaiset r.p:n eduskuntavaaliohjelma 2011 25.2.2011. Perussuomalaiset. Arkistoitu 25.10.2012. Viitattu 19.3.2011.
  65. ↑ Kristillisdemokraattien tärkeimmät tavoitteet Kristillisdemokraatit. Arkistoitu 8.2.2007. Viitattu 15.2.2007.
  66. ↑ Vaaliohjelma 11.11.2006. SDP. Arkistoitu 29.9.2007. Viitattu 15.2.2007.
  67. ↑ Kansanedustajaehdokkaat suhtautuvat kielteisesti ydinvoimaan 14.2.2007. YLE uutiset. Viitattu 15.2.2007.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ydintekniikka
Ydinfysiikka
Ydinvoima
Ydinreaktori
Ydinaseet
Ydinonnettomuus
Ydinvoima Suomessa
Energiantuotanto
Käsitteitä
Uusiutumaton energia
Fossiilinen
Muut
Uusiutuva energia
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ydinvoima_Suomessa&oldid=22756354”