lukea
Suomi
[muokkaa]Verbi
[muokkaa]- katsoa tekstiä tulkiten kirjoitusta miellesisällöksi; osata lukea
- Luen lehteä.
- Oletko lukenut sen kirjan?
- Luemme ääneen kuorossa.
- Viisivuotias ja lukee jo!
- tulkita muita merkkejä
- lukea huulilta
- lukea ajatuksia
- esittää ääneen tekstistä tai ulkomuistista
- lukea lapsille satuja
- Lukekaamme ruokarukous.
- lukea jollekulle lakia = moittia ja ojentaa, tuomita
- opiskella tiettyä aihealuetta
- Mitä luit yliopistossa?
- Luet siis lääkäriksi?
- olla kirjoitettuna johonkin (vain y.3.p.)
- Siellä luki niin.
- Sopimuksessa lukee niin.
- (vanhahtava) laskea
- Hänen päivänsä ovat luetut.
- Joutua tiilenpäitä lukemaan.
- Vieras ottaa toisenkin korpun, ei meillä lueta!
- ottaa lukuun, pitää jotakin jonakin; laskea kuuluvaksi johonkin (verbi usein passiivissa)
- Kahvitauko luetaan työaikaan kuuluvaksi.
- mukaan lukien, mukaan luettuna
- selvittää lukumäärä, ottaa luku
- Luin ne yksin kappalein.
- luetella numeroita
- Lue yhdestä kahteenkymmeneen, niin me muut menemme piiloon.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈlukeɑˣ/
- tavutus: lu‧ke‧a
Käännökset
[muokkaa]1. katsoa tekstiä tulkiten kirjoitusta miellesisällöksi
5. olla kirjoitettuna johonkin
|
Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: luetettu, luettu, lukematon, lukenut
- adverbit: lukien, lukemalla, lukematta
- substantiivit: luenta, luento, lukema, lukeminen, lukemisto, lukeneisto, lukija, luku
- verbit: lueksia, lueskella, luetella, luettaa, luetuttaa, lukeutua
Yhdyssanat
[muokkaa]etälukea, kaukolukea, oikolukea, sisälukea, ulkolukea
Anagrammit
[muokkaa]Idiomit
[muokkaa]- lukea kuin piru raamattua — lukea taka-ajatusten kanssa, etsimällä etsiä vikoja, ymmärtää tahallaan väärin
- lukea kuin avointa kirjaa — saada jonkun käyttäytymisestä ja kehonkielestä vaivattomasti tarkka käsitys kyseisen henkilön aikeista